Se toimii sittenkin!

Muutama viikko sitten valittelin, kun mikään kesäpaikkamme systeemi ei tuntunut toimivan. Kuten tunnettua, asioilla on kuitenkin yleensä taipumus järjestyä, ainakin jos hieman itse jelppaa. Tässä päivitys kesäkuun alun valitusvirteen:

Laituri on nyt valmis ja vesillä. Verta vuotavin lompakoin sijoitimme projektiin lisää puolen tuhatta euroa, joilla sai 7 muoviponttonia. Lisäksi tarvittiin lähes sata metriä kestopuulankkua, parisataa metriä kestopuulautaa, kolmisenkymmentä kulmarautaa, toista tuhatta terassiruuvia ja viikon–parin verran työtä. Toisen naapurimme laituri on tehty teräs- ja betoniputkien varaan ja se näkyy olevan kallellaan vähän tänne, vähän tuonne.

Nestekaasulla toimiva vedenlämmitin alkoi lopulta toimimaan maahantuojan huoltopäällikön neuvojen avulla. Yhteen neulaventtiiliin on italialaisella tehtaalla tökätty niin paljon vaseliinia tai muuta rasvaa, että venttiili ei liikkunut asennosta toiseen. Mutta miksei maahantuoja ole tarkistanut tätä venttiiliä, kun vikamahdollisuus on kerran tiedossa?

Nestekaasujääkaappikin toimii. Vikana oli luultavasti se, että polttokammioon oli kertynyt sen verran nokea, että se esti kaasun palamisen. Imin pölynimuriin liitetyllä ohuella putkella nokea pois, jonka jälkeen liekki syttyi aikani äherrettyäni ja puherrettuani.

Alkukesästä hajonneen sähköaggregaatin käynnistimen korjaus ei onnistunut, ei myöskään uuden käynnistimen hankinta. Käynnistimiä kyllä oli maahantuojalla, mutta samanlaisista mitoista huolimatta ne eivät sopineet vanhaan aggregaattiin. Ainoaksi keinoksi saada työkoneiden aina silloin tällöin tarvitsemaa sähköä oli uuden aggregaatin hankinta. Uusi laite on lähes saman näköinen kuin vanha, mutta pieniä parannuksia on tehty sen verran, että se käyttäytyy täysin eri tavalla. En olisi uskonut, että alle 200 euron aggregaatti voi lähteä kevyesti käyntiin ensimmäisellä (tai toisella) nykäisyllä!

Yksinkertaisella ihmisellä on yksinkertaiset ilot.

Kesäpaikkamme varsinainen (kuva)blogi: Sata viikonloppua