Silmä silmästä

Leif G. W. Persson: Matkan pää

Kriminologian professori Leif G. W. Persson tuntee rikokset ja niiden selvittämisen ehkä paremmin kuin kukaan muu Ruotsissa. ”Matkan pää” kertoo henkirikoksen selvittämisestä erittäin uskottavasti, mutta ennen kaikkea se kuvaa 67-vuotiaan eläkkeellä olevan keskusrikospoliisin päällikön Lars Martin Johanssonin toipumista aivohalvauksesta. Tai täsmällisemmin, elimistö kyllä toipuu, mutta Johansson haluaa elää loppuelämänsä kuten on aina tehnyt, syömällä liikaa ja huolehtimalla liikaa. Alkuteoksen nimi ”Den döende detektiven” kertoo, miten kävi.

Vuoden 2010 parhaana ruotsalaisena rikosromaanina palkitun kirjan alussa lääkäri kertoo sairaalaan joutuneelle Johanssonille 25 vuotta sitten tapahtuneesta 9-vuotiaan tytön murhasta, josta hänen pappina toiminut isänsä oli ripissä saanut tietoja. Murhaa ei aikoinaan saatu selvitettyä ja Ruotsin lainsäädännön mukaan se oli jo vanhentunut; vaikka tekijä saataisiinkin selville, häntä ei voitaisi lain mukaan rangaista.

Lääkärin isän jäämistöstä löytynyt kirjekuori ja sen sisällä ollut muovinen hiussolki antaa Johanssonille ensimmäisen vihjeen, minne tutkimus kannattaa suunnata. Johansson käy lävitse tutkinta-aineiston ja sairaalasta päästyään keskustelee tapauksen selvittelyyn osallistuneiden henkilöiden kanssa. Tätä kautta hän lopulta saa toisen vihjeen: henkilön nimen, mikä ei lainkaan tullut esille alkuperäisessä tutkinnassa. Kirjan osien alussa olevat silmä silmästä -viittaukset paljastavat loppuratkaisun, jonka Johansson tietää olevan tulossa mutta jota hän ei voi – eikä haluakaan – estää.

Tapahtumien kuvaus ei kerro oikeastaan mitään oleellista tästä hieman surumielisestä kirjasta. Sivuilla on paljon lämmintä huumoria vakavien teemojen päällä. Saattaa olla, että Persson kertoo kirjassa melkoisesti myös itsestään,vaikka teksti onkin kooste tosiasioista ja tarinoista. Kuvaukset aivohalvauksesta toipuvan tunteista ja tuntemuksista vaikuttavat lähes itse koetuilta. Eräässä vaiheessa Johansson saa terveisiä hahmonsa luojalta eli Perssonin kaltaiselta kriminologilta, mikä tuo mieleen Miguel de Unamunon ”Usva”-romaanin. ”Usvassa” kirjailija ja kirjan päähenkilö riitelevät toistensa kanssa; Persson kyllä hoitaa kohtauksen elegantimmin.

Persson ei juuri mässäile vauhdilla ja veriroiskeilla. En malta olla lainaamatta virkettä kirjan alkusivuilta: ”Hypnos on kreikkalaisessa mytologiassa unen jumala, kuoleman demonin Thanatoksen kaksoisveli, he ovat Nyxin, yön jumalattaren poikia, mutta heistä yksikään, edes Nyx, ei ole Johanssonin jumala, sillä Johansson on tajuton.” Hypnos palaa aika ajoin Johanssonin uniin, mutta valveillaoloa sävyttävät menneisyyden muistumat, ystävyyden, rakkauden ja sukulaisuuden siteet.

Johanssonin persoona kuvautuu monipuolisesti, mutta muut henkilöt ovat lähinnä tyyppejä. Kirjan veijariromaanimainen huumori näkyy ehkä selvimmin henkilöiden ajatusten kuvauksissa, joskin saman kaavan mukaan toistuessaan ne eivät lopulta tunnu enää niin hauskoilta. Muuten aika onnistuneen suomennoksen arvosana saa peräänsä pienen miinuksen vuorosanojen ja ajatusten käännöksistä. Ne eivät ole aivan luontevaa suomea, vaan alkukielen sanonnat paistavat lävitse hieman liian selvästi.