Pois pankkikriiseistä

Timo Harakka: Suuri kiristys

Timo Harakka käy kiivaasti viime vuosien talouskriisin hoitotavan kimppuun. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja se on helppo mieltää ikään kuin televisio-ohjelman käsikirjoitukseksi. TV-kommentaattori tässä latelee kirpeitä totuuksia vasten katsojan naamaa ja katsoja myötäilee: joo, noinhan se on. 
Kirjan näkökulma on enemmän journalistin kuin taloustieteilijän ja pääpaino on pikemminkin päätösten ja seurausten ristiriitojen esittelyssä kuin pankkikriisin syiden analysoinnissa.

Me, jotka olemme opiskelleet kansantaloustiedettä vuosikymmeniä sitten, tunnemme suhdannetalouden perussäännöt: kun taantuman aikana yksityinen kysyntä laantuu, on julkisen vallan huolehdittava kokonaiskysynnästä ja työllisyydestä. Taloutta elvytetään tarvittaessa julkisilla investoinneilla ja velkaantumalla. Velka sinänsä ei huoleta velanantajia jos maan talous on kunnossa. Nousukauden aikana talouden kiihtymistä jarrutetaan korottamalla veroja ja lyhennetään valtionvelkaa. Tällä tavoin on onnistuneesti autettu esimerkiksi Yhdysvaltain taloutta toipumaan viimeisimmästä talouskriisistä.

Tätä brittiläisen taloustieteilijän J. M. Keynesin esittämää periaatetta ei ole koskaan pystytty osoittamaan virheelliseksi, vaikka 1970-luvulta lähtien uusliberalistiset ekonomistit ovat esittäneet, että markkinoiden kysyntä ja tarjonta riittävät tasapainottamaan kansantalouden. – Toisaalta joku on kirjoittanut, että täysin säätelemättömän markkinatalouden tasapaino on samanlainen kuin kärjellään seisovalla kynällä. Mahdollisimman vähään sääntelyyn kuitenkin pyritään, koska se mahdollistaa suuret spekulatiiviset voitot sellaisille, jotka voivat ja osaavat käyttää rahamarkkinoita hyväkseen.

Suomessa tällaista keynesiläistä suhdanteiden hoitoa on harvoin edes yritetty. Kun ulkomaankauppa on käynyt huonosti, on ongelma hoidettu devalvaatiolla ja kun taloudessa on mennyt hyvin, kaikki ovat napanneet kakusta sen minkä ovat kyenneet. Harakka mainitsee kuitenkin esimerkkinä pari viime vuosien ”keynesläistä” valtiovarainministeriä: Sauli Niinistö piti aikanaan valtion kukkaronnyörit tiukalla lievän nousukauden aikana ja taantumassa Jyrki Katainen kevensi verotusta, kuten kunnon uusliberalistin tuleekin; verotuksen keventäminen on vain kovin tehoton elvytyskeino muihin mahdollisuuksiin verrattuna.
Kun Kreikan iso velkataakka tuli lehtien otsikoihin, Euroopan Unionin komissio sai erinomaisen tilaisuuden soveltaa käytäntöön raa’an talousliberalismin oppeja. Toki pehmeämpiäkin vajeen vähentämiskeinoja olisi voinut käyttää, mutta nyt haluttiin toisaalta antaa opetus velkaantumisen seurauksista, toisaalta varmistaa saksalaisten ja ranskalaisten pankkien suunnattomat saatavat kreikkalaisilta yrityksiltä ja pankeilta. Teoreettiseksi perusteluksi talouden ankaralle kiristykselle keksittiin Alberto Alesinan lanseeraama käsitekummajainen ”laajentava supistaminen”. Teoria, että julkisen talouden supistaminen toisi mukanaan taloudellista kasvua, osoitettiin pian perustuvan tietojen virheelliseen tulkintaan. Julkistaloutta kuitenkin kiristettiin Kreikassa ankarasti, mikä johti ennenkokemattomaan lamaan. 

Toinen EU:n komission virhe oli huomion kiinnittäminen julkiseen talouteen koko kansantalouden sijasta. Kreikan velkaantuminen esitettiin julkisen sektorin aikaansaamana, vaikka pahimmin olivat velkaantuneet pankit ja muut yritykset. Toisaalta joidenkin pankkien velat kyllä siirtyivät kiristyksen aiheuttaman taantuman myötä julkisen sektorin vastuulle, aivan kuten 1990-luvun Suomessa.

Tietysti menojen sovittaminen tuloihin on välttämätöntä, mutta on myös pehmennettävä työttömiksi, varattomiksi tai kodittomiksi jäävien ihmisten hätää. Puhutaan jatkuvasti myös rakenteellisista uudistuksista, jotka tarkoittavat eläkeiän nostoa, suojattomampia työmarkkinoita ja sosiaalietujen pysyvää alentamista. Sillä ei suinkaan tarkoiteta mitään sellaisia muutoksia, jotka parantaisivat kansantalouden kilpailukykyä, kuten esimerkiksi panostusta koulutukseen, innovaatioihin ja jalostusasteeseen. 
– Takavuosilta muistamme, että suomalaisen työntekijän suojaton asema saksalaiseen kollegaansa verrattuna ei tuonut Suomeen yhtään lisää työpaikkoja, vaan päin vastoin lisäsi työttömyyttä: monikansallisessa yrityksessä irtisanottiin saksalaisten sijasta suomalaisia. Nyt Saksassakin on heikennetty irtisanomissuojaa, joten eroa ei enää juurikaan ole.

Euroopassa on yhteinen valuutta, mutta muuten valtioiden taloudet ovat erillisiä. Tällainen järjestelmä on ajan oloon kestämätön, sillä koska tahansa voi jokin valtio joutua vaikeuksiin, joista aikaisemmin olisi päässyt eroon melko helposti valuutan devalvoinnilla. Harakka esittää ratkaisuksi Euroopan talouden jatkuviin ongelmiin talousnobelisti Krugmanin tavoin valtioiden talouksien kiinteämpää kytkentää. Se olisi talouden ja hyvinvointirakenteiden säilymisen kannalta järkevää, mutta voi tuskin toteutua kovin pian – valitettavasti tai onneksi.