Lukijan karkkipäivä

Juha Seppälä: Paholaisen haarukka

”Hän seisoi korkealla ja oli Jumala.

Depzac, Fontex, Seronil.”
– – –
”Järjestelmä, joka oli tehnyt hänet sairaaksi, lupasi poistaa hänen sairautensa. Epäilemättä joku teki hänen ahdistuksellaan rahaa.
Fevarin, Seroxat, Zoloft.
Minä en saa nukuttua.”

Tähän tapaan romaani heittää lukijan silmille työttömän ja yksinäisen ’Jumalan kyynelen’ elämäntilanteen. Hän on ohjaaja Laura Laineen luoma mieshahmo. Muita elokuvan henkilöitä ovat verkkotuottaja Kari Lehtonen ja hänen sosiaalipsykologivaimonsa Saija.

Suunnilleen tämän verran ”Paholaisen haarukka” muistuttaa ns. totunnaista romaania, mitä se nyt tarkoittaakin. Kertojia on kolme, tai yksi. Tai kaksi. Elokuvansa juonta sommitteleva Laura esittelee käsikirjoituskatkelmissa Karin ja Saijan yhteiselämän vähittäistä murentumista, mutta loppujen lopuksi syvällisimmin heitä analysoi Lauran veli Lari Laine. Hänellä ei oikeastaan pitäisi olla mitään tietoa siskonsa elokuvasta, mutta se ei estä miehisen katsantotavan värittämiä ajatuksia ja kommentteja roolihahmojen elämästä. Lari kommentoi besserwisserinä myös sisarensa Lauran elämää, ammattitaitoa ja ajatuksia. Monessakin mielessä sisarukset Lari ja Laura voi tulkita saman henkilön eri puoliksi.
Lari Laine on ammatiltaan varallisuudenhoitaja, joten hän tietää tasan tarkkaan millä tavoin mahdollisimman ison osan asiakkaan varallisuudesta saa siirrettyä parempaan käyttöön. Hänen taitojensa ja temppujensa omakehuissa voi aavistaa myös ripauksen huonoa omaatuntoa ja anteeksipyyntöä muiden ihmisten pettämisestä ja vahingoittamisesta. Tai sitten ei. Joka tapauksessa juuri tällainen arvomaailma oli suuri syy siihen, että syksyllä 2008 tapahtui se, mikä tapahtui.

Jumalan kyynel hautoo kostoa nähtyään Kari Lehtosen blogissa häntä loukkaavan sanan. Yllättävästi kosto ei suuntaudukaan Kariin, vaan kerronta siirtyy toiselle tasolle: mielikuvitushahmon vihan kohteeksi joutuu ohjaaja-Lauran isä.

Yleensä paholaisen haarukaksi sanotaan esimerkiksi kolmipiikkistä konstruktiota, jonka voi esittää piirroksena, mutta ei todellisuudessa. Kuva näyttää oikealta, kunnes huijaus paljastuu. 

Tämä kirja muodostuu suurelta osalta aforistisesta tykityksestä, jossa virkkeen mittaiset kappaleet paljastavat kertojan kuvan nykyajasta ja tulevaisuudesta. Näiden joukosta voi myös löytää muutamia yksittäisiä lauseita, jotka paholaisen haarukan tavoin näyttävät oikeilta ja uusia näkökulmia luovilta, mutta eivät tarkoita mitään.

Seppälän ankaran askeettinen kirja antaa maailmasta, onnen mahdollisuudesta ja varsinkin talouselämästä lohduttoman kuvan. Vaikka kirjoittamisen aikaan vuoden 2008 talouskatastrofi oli vasta muhimassa, merkit olivat jo näkyvissä, jos niitä halusi nähdä.

”Paholaisen haarukan” teksti on tiukan asiallista, kaikenlaisia määreitä karttavaa. Kielivirheitä siitä on turha etsiä ja epäilen, tokko kustantamossa on ollut edes halua käsikirjoituksen kommentoimiseen ennen julkaisua.

Tästä kirjasta voisi mielellään antaa täydet kymmenen pistettä. Papukaijamerkki jää jakamatta viimeisten parinkymmenen sivun löysän ja oudon jännitteettömän kerronnan takia.