Lyhytaaltokuuntelijan tunnustuksia

Hieman yli 180 maata ja n. 400 asemaa verifioituna. Eipä ole paljon lähes 50  vuoden ajalta. Ei, vaikka ajasta ottaisi löysät, passiiviset periodit pois. Kuultuja ja tunnistettuja on sentään jonkin verran enemmän. Ja kuvioon kuuluu myös muutama harmittava missaus. Mutta yrittää täytyy: pitäisi raportoida -listalla on edelleenkin paljon helppoja ja ei niinkään helppoja asemia.

Aloitin DX-kuuntelun harrastamisen 15-vuotiaana, keväällä 1959. Ensimmäinen vastaus tuli  aika pian NDR:ltä Saksasta: paksu kirjekuori matkailuesitteitä ja muuta kivaa. Tämä niittasi minut lopullisesti kiinni radion nuppeihin. Postimerkkien keräily sai minun puolestani jäädä eläkeläisten harrastukseksi.

Alkuun kuuntelin ja raportoin tavallisia FS-asemia, mutta tavoitteena olivat tietysti lattarit. Niitäkin alkoi vähitellen kuulua ja QSL:iä tulla. Iso remmi meni päälle keväällä 1961, kun sain hankittua DX-kerhon kautta englantilaisen RAF:n käytössä olleen R-1155-vastaanottimen. Se ei ollut mitenkään hirveän hyvä radio, mutta se oli aika edullinen ja sillä pääsi 60 ja 90 metrin tropiikkibandeille. Omatekoinen Q-kertoja paransi hieman RAFfin vaatimatonta selektiivisyyttä.

Vaikka radioasemien vastauksia ei tullut kovin mahtavia määriä, ne kuitenkin riittivät QSL-palstan johtoon keväällä 1962. Lattarien rinnalla aloin raportoida systemaattisesti myös afrikkalaisia asemia. Nämä olivat siitä mukavia, että miltei jokaisen verifioidun aseman kylkiäisenä sai tililleen myös uuden maan. Sata maata tulikin täyteen kolmessa vuodessa.

Ylioppilaskirjoitukset,  yliopisto-opiskelun alku ja varusmiesaika jättivät DX-kuuntelun joksikin aikaa taka-alalle. Keskiaaltokuuntelu alkoi tuolloin olla muotia, ja ensimmäiset (ja melko tarkkaan myös viimeiset) atlantintakaiset MW-QSL:ni ovat peräisin tältä kaudelta.


DX-kuuntelun mannekiinina Uudessa Suomessa 1972. Useimmat DX-kaappaukseni olen tehnyt kuvassa olevilla R1155- ja Trio 9R-59DE -vastaanottimilla. Seinällä näkyy argentiinalaisen Radio Del Pueblon komea viiri.

Indonesia-kuuntelusta innostuin 1960-luvun lopulla  ja sitä jatkui pitkälle 1970-luvulle. Opiskelu sai silloin tällöin iltapäivisin antaa tilaa tropiikkibandien häiriöiden seasta kuuluville itämaiden äänille.

Vastaanottimeni on R1155:n jälkeen ja ohella ollut Trio 9R-59DE, jokunen lyhytaaltomatkaradio, Yaesu FRG-8800  sekä R-390A . Nykyisin käytän yleensä pelkästään kesällä 2003 ostamaani Icom IC-R75:ttä, mikä on ilman muuta paras minulla koskaan ollut vastaanotin.

Varsinkin Trion yhteyteen rakensin monenlaisia lisälaitteita, mm. kalibraattoreita ja preselektoreita, enkä malttanut jättää sen sisuskalujakaan rauhaan. Joskus kuitenkin tuntui siltä, että mitä enemmän vietin aikaa kolvin kanssa, sitä huonommin varsinainen DX-kuuntelu sujui. 

Järjestötoimintaan tulin DX-kuuntelija-lehden palstanpitäjän homman kautta. Aikanaan huolehdin useita vuosia myös huippukuuntelijoiden SDXK-bulletiinista, joka nykyisin tunnetaan DXclusivena.

1960-luvun puolivälissä liu'uin mukaan Suomen DX-Kuuntelijat ry:n johtokuntaan. Sihteerinä olin vuodesta 1967 ja varapuheenjohtajana vuodesta 1970 lähtien. Kun Suomen DX-Liitto perustettiin 1972, huomasin olevani myös sen hallituksessa. 

SDXL:n puheenjohtajan nuijaa heilutin melko pitkään, 1974–80. Se oli mielenkiintoista aikaa, harrastajamäärä kasvoi jatkuvasti ja Liitto oli hyvässä kunnossa. En kuitenkaan pitänyt oikein sopivana, että nuorisojärjestöä vetää sellainen, joka on jokseenkin ohittanut nuoriso- ja aktiivisen harrastusvaiheen, joten 80-luvulla jätin puheenjohtajan tehtävät muille.

DX-lehtien tekemisen ohella sain SDXL:n piirissä kosketuksen myös kirjojen toimittamiseen. Ensimmäinen systemaattinen harrasteen käsikirja DX-kuuntelun opas ilmestyi 1971. Sittemmin leipätyönikin on liittynyt tieto- ja oppikirjoihin.

Vapaa-aikoinani harrastan nykyisin satunnaisen DX-kuuntelun ohella mm. lukemista, musiikin kuuntelua sekä fillari- ym. vaellusretkiä , kesähuvilan rakentamista ja aikaisemmin myös maan kaivamista (toivotan innostusta uusille omistajille). Ja itse asiassa näiden nettisivujen vääntämisenkin voi laskea harrastukseksi.