Monikäyttöinen pioni

Maarit Vallinharju-Stenman

Pioni ei ole ainoastaan komea kasvi ja puutarhan kaunistus. Kun ryhtyy sen kulttuurihistoriaa tutkiskelemaan ja miettimään, esille tulee asioita, joita kaikkia ei ole osannut kuvitella.

Tarua ja totta

Paion ja pioni
Paeonia officinalis -kasvustoa Monte Baldon rinteellä Gardajärven itäpuolella Italiassa

Paion oli jumalien lääkäri. Hän oli saanut näiltä lahjaksi Olymposvuorella kasvavan pionin, voimallisen lääkekasvin. Paion oli niin hyvä parantaja, että hänen opettajansa lääkintätaidon jumala Asklepios tuli kateelliseksi. Asklepios myrtyi vihassaan, kunnes halusi tappaa entisen oppilaansa. Silloin manalan jumala Haades, jonka haavan Paion oli parantanut, puuttui asiaan. Hän pelasti Paionin muuttamalla tämän pioniksi, ja siitä pitäen kasvin nimi on ollut ’pioni’. Ihmiset, kreikkalaiset, arvostivat jumalien lahjaa, pionia.

Carl von Linné tunsi myytin Paionista ja pionista; tosin kasvin kreikan- ja latinankieliset nimet lienevät jo ennen Linnén aikoja lainautuneet eurooppalaisiin kieliin, niin että pioni oli moniaalla ’pioni’. Tälle kasville oli helppo keksiä tieteellinen nimi: Paeonia officinalis.

Paionin pionin voittokulku
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan pioni-istutuksia

Paeonia officinalis lienee merkittävin Euroopassa luonnonvaraisena kasvavista pionilajeista. Sillä on isot kirkkaanpunaiset, yksinkertaiset kukat, joiden keskellä keltaiset heteet loistavat. Se on kotoisin maanosamme eteläisissä osissa kohoavien vuoristojen kukkaniityiltä. Se on kerrannaiskukkaisten tarhapionien kantaäiti tai kantaisä.

On arveltu, että tarhapioni yleistyi Euroopassa luostarilaitoksen ansiosta. Luostaripuutarhoihin istutettiin pioneita lääke- ja maustekasviksi. Lisäksi pionilla oli paikkansa kristillisessä symboliikassa, joten voisi olettaa, että hartaalle uskovaiselle oli tärkeää voida hiljentyessään katsella symbolikukkaa. Kenties – minulla ei ole asiasta tietoa – munkit ja nunnat tänäkin päivänä kasvattavat pioneita, eivät ehkä rohdokseksi, mutta Neitsyt Marian ja kukkien kauneuden vuoksi.

Luostarinmuurien ulkopuolella pionit herättivät suurta ihastusta. Aluksi ne kaunistivat rikkaiden ihmisten puutarhoja mutta viimein myös köyhemmän talon kukkapenkkiä. Ensi alkuun niitä ehkä kasvatettiin hyödyn vuoksi.

Helposti Eurooppaan kotiutuivat ja aikanaan kansanomaistuivat myös kiinanpionin (Paeonia lactiflora) lajikkeet, sen jälkeen kun kaukoidästä purjehtineet kauppalaivat olivat 1700-luvun lopulla tuoneet niitä maanosaamme.

Peiliin maalattuja pioneja ja lintuja. Kuva Drottningholmista Ruotsista.

Samoihin aikoihin opittiin tuntemaan myös kiinalaiset puu- eli pensaspionit (Paeonia suffruticosa), mutta en tiedä, tuotettiinko Eurooppaan taimia. 1990-luvun lopppupuolella näitä jättiläiskukkaisia jaloja – ja kalliita – puutarhakasveja on ollut myynnissä Suomessa, mutta melko vaikeaa niitä on varmaan saada menestymään, vaikka ne ovatkin kotoisin vuoristosta.

Pensaspionien kuvat ovat osa Euroopassa rokokoon aikana muodikasta kiinalaisjäljittelyä. Kiinalaistaiteilijoiden teoksiinsa ikuistamat suuret, kauniit kukat herättivät ihastusta. Niinpä niitä näkee tuon ajan palatseissa mm. esineiden ja maalattujen tapettien koristelussa, usein yhdessä lintujen kanssa.

Wu Zetian ja pioni

Kiinassa eli vuosina 626–705 Wu Zetian, joka on valtakunnan ainoa keisarina ollut nainen; hän oli tullut 12-vuotiaana hoviin viidennen arvoasteen jalkavaimoksi. Hallitsijana hän oli hyvä, mutta paremmin kuitenkin muistetaan hänen huikentelevaisuutensa.

Eräänä lumisena talvipäivänä Wu Zetian sai päähänsä antaa tällaisen määräyksen: ”Haluan että kaikki kukat ovat täydessä kukoistuksessa.” Pioni ei totellut ja sai keisarin vihat päälleen. Se karkotettiin hovista. Se joutui Luoyangiin, jossa se onnekseen viihtyi erinomaisesti. Siellä se kasvoi kauneimpaan kukoistukseensa, ja siitä tuli Kiinan kansalliskukka ja keisarin kukka ja rikkauden ja kunnian vertauskuva.

Pioninkukkia kuin valtameri

Tarina ei kerro mistä pionilajista oli kysymys, mutta se haluaa selittää, miksi Luoyang on mikä se on. Pionin karkotuspaikka ei nimittäin ole mikä maankolkka tahansa. Luoyangin seutu on 1400-luvulta lähtien ollut merkittävä pioninkasvatuksen keskus.

Tang Yin (1470—1523), joka oli eräs Ming-kauden tussimaalarimestareista, kirjoitti pensaspionin kukalla ja lehdillä kaunistamaansa viuhkaan tällaisen runon:

”Nojaan kaiteeseen voimattomana ja katson tuuleen, joka tuo tuoksua tullessaan. Entisaikoina Yaon ja Wein pionilajikkeet peittivät koko Luoyangin kaupungin tuoksullaan.”

Hänen maalauksensa pionilla on kukassaan alinna suuria terälehtiä ja niiden päällä pionit ripsureunaisia.

Ilmeisesti Luoyangissa kasvatetaan kiinanpionin lajikkeita. Kaupunki sijaitsee Huanghojoen laaksossa Honanin maakunnassa. Siellä oli jo kauan sitten valkoisen-jadenvihreitä, heleän keltaisia ja kirkkaan punaisia pioneita.

Tang Yin näyttää vihjaavan pionin tuoksun kuuluvan entisiin aikoihin. Tiedot 1900-luvun lopulta eivät kuitenkaan viittaa taantumiseen. Luoyangissa kasvaa nykyisin yli miljoona pionia, joten ei ole ihme, että kukinta-aikaan kaupunkiin saapuu sankoin joukoin ihmisiä ihailemaan istutuksia. En oikein osaa kuvitella, millaisilta Luoyangin kukkivat pionivainiot näyttävät. Ne varmaan ulottuvat siintävään kaukaisuuteen, ja voit kävellä kilometrien mittaisia käytäviä kukkarivien välissä. Alkuperäinen, ruohovartinen Paeonia lactiflora kasvaa metrin korkuiseksi, ja jos sen upeat jälkeläiset ovat yhtä korkeita, olet vähintään vyötäröä myöten pionien keskellä. Tuoksuu! Pionit tuoksuvat!

Toisessa kirjassa kuvaillaan Hezen, entisen Caozhoun, seutua Shandongin maakunnnan lounaisosassa. Myös tämä kaupunki sijaitsee Huanghon laaksossa. Siellä, ravinteikkaalla tulvatasangolla, on vuodesta 1550 kasvatettu pensaspioneita: toinen pioneiden päämuoto. Alue on yhä näiden kasvien tärkein viljelykeskus. Siellä kasvatetaan näiden puuvartisten pioneiden lisäksi ruohovartisia pioneita myyntiin, sekä koristeeksi että lääkeaineeksi. Ja kuten Luoyangiin saapuu myös Hezeen keväisin paljon kukkien rakastajia. Pionintutkija Hong Tao kuvailee näkyä näin: ”Kukat ovat kuin valtameri ja ihmiset kuin vaahtopäälaineita”.

Tillipionin (Paeonia tenuifolia) nuppu

Kiinan vuoristoissa kasvaa useita pionilajeja; viljely sen sijaan keskittyy alavammille seuduille. Luonnonlajeista tärkeimmät ovat ruohovartinen kiinanpioni Paeonia lactiflora ja puuvartinen pensaspioni Paeonia ostii eri muotoineen.

Kiinanpioni kasvaa laajalla alueella Kiinan pohjoisosissa sekä Tiibetistä Mantshuriaan ja Mongoliaan ulottuvalla laajalla vyöhykkeellä. Sillä on yksinkertaiset maidonvalkoiset kukat; yhden lähteen mukaan kukat voivat olla vaaleanpunaiset. Se on Suomessakin kasvatettavien jalopionilajikkeiden esiäiti tai -isä. Parimetriseksi kasvavilla pensaspioneilla on huumaavasti tuoksuvat, halkaisijaltaan jopa 15–25-senttiset valkoiset tai punertavat kukat, joissa on terälehtien tyvellä tumma täplä. Tällainen on Paeonia suffruticosa.

Tillipionin kukka avoimena

Pionien jalostus aloitettiin Kiinassa useita vuosisatoja sitten, ja pyrkimyksenä on ollut kehittää kerrannaiskukkaisia, jopa tavattoman kerrannaiskukkaisia lajikkeita; tätä osoittaa Kiinan klassinen maalaustaide. Pitäähän keisarillisen kukan olla näyttävän näköinen! Erään väittämän mukaan oli jo vuoden 600 paikkeilla satakunta tällaista pionia. Mikä lienee totuus? Puutarhataiteella on joka tapauksessa Kiinassa pitkä historia, sillä sen alku saattaa ulottua kahden vuosituhannen päähän nykyisen ajanlaskun käyttöönotosta. Puutarhoihin varmaan haluttiin mahdollisimman hienoja kukkia.

Koska luonnonlajeja on lukuisia ja koska monet lajikkeet ovat pitkän historiansa vuoksi tavallaan kotiutuneet kasvistoon, on ollut epäselvää, mitkä pionit ovat alkuperäisiä. Tutkijoilla on ollut niissä selvittämistä. Professori Hong Tao työtovereineen on päätynyt pensaspioneiden osalta ratkaisuun; määritykset julkaistiin 1992. Paeonia suffruticosa, joka länsimaissa tunnetaan pensaspioneista parhaiten ja jota on pidetty luonnonlajina, on vuosisatoja sitten syntynyt luonnonvaraisten lajien risteymä. ’Alkupensaspioni’ on Paeonia ostii, jolla on puhtaan valkoiset kukat ilman terälehden tyven tummaa täplää; kukkien valkeudessa voi olla aavistus punerrusta. Lisäksi on kolme muuta luonnossa kasvavaa pensaspionilajia.

Hyvät juuret ihmisille

Eurooppalaista pionilääkettä
Kaukasianpionin (Paeonia mlokosewitschii) nuppu

Myytin lääkäri Paion paransi Haadeksen taistelussa saaman haavan, mikä liittyy rohdon verenvuotoa tyrehdyttävään ominaisuuteen. Pionin juurella kuuluu parannetun myös  epilepsiaa. Kuuluisa Hippokrates (k. 377 eKr.) suositti sekä kasvin juurta että siemeniä kuukautiskipujen, hysterian ja punataudin hoitoon. Dioscorides (k. 90 jKr.), joka kirjoitti 1600-luvulle saakka käytössä olleen rohdoskasvikirjan ”De Materia Medica”,  tiesi, että kasvin juurella voitiin saada aikaseksi kuukautiset ja näin poistaa istukka synnytyksen jälkeen. Hänen mukaansa lääke paransi myös vatsakivut sekä munuaisten ja rakon vaivat, minkä lisäksi sillä voitiin hoitaa haavoja. Roomalainen Plinius vanhempi (k. 79 jKr.) laati eri kirjoittajien tekstien pohjalta teoksen ”Historia Naturalis”. Sen mukaan pionirohdos tehoaa noin 20 sairauteen, mm. punatautiin, mahalaukun jäytäviin kipuihin ja henkitorven vaivoihin. Lisäksi siinä kerrotaan, että pioni on ensimmäinen viljelyyn otettu lääkekasvi. Lääkekasvitietämys Euroopassa perustuu ennen muuta tässä mainittuihin kahteen teokseen. Pioni kuuluu olleen suosittu lääkekasvi keskiajalla.

Kaukasianpionin avoin kukka

Epilepsiasta ja naisten vaivoista on puhe myös Nicholas Culpeperin (k. 1654) aikoinaan suositussa ”The English Physician” -teoksessa: ”Äsken korjattu juuri parantaa kaatumataudin ja puhdistaa synnytyksen jälkeen tehokkaasti kohdun ja helpottaa äidin oloa”.

Arvellaan, että munkit ja lähetyssaarnaajat  toivat pionin Englannista Ruotsiin jo keskiajalla, ja voisi olettaa, että Suomessakin ensimmäiset pionit kasvoivat luostaripuutarhassa, vaikkapa Naantalissa. Onkohan pionista täällä tehty lääkettä? Sitä ei ehkä tiedä kukaan.

Uskomuksia

Luja usko on puoli lääkettä. Keskiajalla elänyt lääkäri suositteli pionin siemenistä tehtyä helminauhaa lapsen kaulaan suojelemaan tätä kaatumataudilta. Tällaisen talismanin arveltiin suojelevan lasta myös kouristuksilta. Lisäksi se auttoi, kun lapsella oli hampaista johtuvia kipuja – hampaiden puhkeamisen aikaanko? Tämä ohje kuuluu yhä sisältyneen äsken päättyneen vuosisadan alussa viralliseen farmakopeaan jossakin päin Eurooppaa.

Hurjempiakin uskomuksia oli. Metsässä oli vaarallista, sillä siellä asui satyyrejä ja nymfejä, joita ihmisen sieti varoa. Mutta eipä hätää! Kun pionin juuresta leikkasi palasen ja pujotti sen naruun amuletiksi kaulalleen, oli turvassa. Kasvientuntija Teofrastos neuvoi 200-luvulla eKr, miten tulee menetellä mieliessään pioninjuurta: Yrtti tulee korjata sellaisena yönä jolloin kuu ei paista, sillä jos tikka näkee puuhan, se tulee ja nokkii silmät päästä siltä, joka kaivelee maasta pionin juuria. On myös eduksi ottaa mukaan nälkäinen koira ja sitoa se puuhun. Kun se siinä ulvoo, eivät kasvin valitukset kuulu, sillä sen vaikerrusten kuuluminen on vaarallista.

Allan Rogers arvelee, että näin suuret vaarat tekivät pionirohdon hankinnasta ja valmistamisesta oivan monopolin ja verhosi salaperäisyyden kaapuun parantajan – tai ainakin sen joka raastoi kasvin maasta ja otti juuret mukaansa. Niinpä ei ole kumma, jos ihmiset kasvattivat pioneita suojautuakseen pahalta silmältä.

Kiinalaisten tärkeä lääkekasvi

Vaikka pioni oli ja varmaan yhä on Kiinassa sangen ylhäinen, pitkän perinteen omaava kukka, sitä pidettäneen ensisijaisesti rohdoskasvina. Niinpä Kiinan kasvitieteellisissä puutarhoissa pionit on istutettu lääkekasvien osastoon.

Lääkekäyttö on ollut tuhoisaa luonnonlajeille, sillä ahkera juurien kerääminen rohdokseksi on lähes kokonaan hävittänyt pionikasvustot. Paikat joissa näitä pioneita vielä kasvaa, ovat nykyään rauhoitettuja. Luonnonlajien yksilöitä on otettu talteen, ja niitä kasvatetaan nykyisin geenipankissa.

”Keisarillisen Ben Kaon”, lääketiedettä käsittelevän käsikirjoituksen (1505), perusteella näyttää siltä, että olisi uskottu luonnonvaraisten pionien juurista saatavan parempaa lääkettä kuin viljellyistä pioneista, ainakin kun kyseessä on puuvartinen ’vuoripioni’ – tarkoitetaan pensaspionia – jonka kukassa on viisi tai kuusi terälehteä. ”Puutarhaan istutettuna ja siellä viljeltynä kukasta tulee kauniimpi ja suurempi, mutta sen juuri menettää lääkkeellisiä ominaisuuksiaan.”

Nykyään lääkepioneita viljellään, ja tuskin rohdoksen teho siitä heikkenee. Sato korjataan keväällä tai syksyllä 4–5 vuotta vanhoista kasveista. Rohdospionien kasvatus ei ole mitään pientä puuhastelua, sillä kasveja tarvitaan paljon tyydyttämään kotimainen ja ulkomainen kysyntä. Yksistään Tonglinissa, Anhuin maakunnassa, tuotetaan ’Valkoinen feeniks’ (’White Fenix’) -nimistä lajiketta niin paljon, että siitä saadaan ulkomaan vientiä varten juuren kuorta 300 tonnia vuodessa.

Kiinalaista pionihoitoa
Lääkepionin (ruusupionin, Paeonia veitchii) kukka

Pionin parantavat ominaisuudet huomattiin hyvin varhain. Asiasta on maininta jo vuoden 200 eKr. tienoilta. Pionirohto ei Kiinassa ole mitään poisjäänyttä hoitoperinnettä, toisin kuin eurooppalaisen kulttuurin piirissä.

Lääkepioneita on kolmea lajia – vai näiden lajikkeita? – ja kustakin näistä saadaan hieman erilaista rohdosta.  Nämä ovat kiinanpioni Paeonia lactiflora (Radix Paeonae Alba, bai shao yao), ruusupioni Paeonia veitchii (Radix Paeonae Rubra, chi shao yao) sekä pensaspioni Paeonia suffruticosa (Cortex Moutan Radicis, mu dan pi). Bai shao yao ja chi shao yao ovat juurta, mu dan pi juuren kuorta. ”The Encyclopedia of Medicinal Plants” -kirjan mukaan Rubraa saadaan Paeonia rubrae -pionista.

Kuolanpioni varhaiskeväällä. Kasvin nimi ilmaisee kotiseudun. Sieltä se on levinnyt suomalaisiin puutahoihin maan eteläosiin saakka.

Kyselin Birgit Utriaiselta, joka hoitaa potilaitaan kiinalaisittain. Hän käyttää akupunktuuria, johon hän tarvittaessa yhdistää yrttirohdoksen. Radix Paeonea Alballa hoidetaan veren energeettistä vähyystilaa ja Rubralla veren energeettistä täysinäisyystilaa. Radix Paeonea Alba ravitsee verta vahvistaen sitä energeettisesti. Rubra virkistää ja elvyttää verta, ja näin se poistaa verenkerääntymiä, sen kasautumia. Ensinnä mainitun pioninjuurirohdon kohteena on maksan ja pernan alueella oleva veren vajaustila, ja jälkimmäisen kohteena näissä samoissa elimissä vallitsevat energeettiset epätasapainotilat. Cortex Moutan Radicis viilentää verta poistamalla siitä kuumuutta.

Tässä ja seuraavissa kuvissa on kuolanpionin elämänvaiheita keväästä syksyyn.

Kiinalaisen lääketieteen katsannon mukaan ei hoideta sairasta elintä sinänsä, vaan siinä ilmenevää energian epätasapainotilaa. Liioin ei oikeastaan voida sanoa, mitä tauteja parannetaan jollakin tietyllä yrtillä, sillä yleensä hoidoksi valmistetaan ns. formula eli seos, joka koostuu jopa 8–18 eri yrtistä. Rohdosten oikea yhdistelmä korjaa kehossa olevan energeettisen epätasapainon. Mutta paraneminen riippuu paljon potilaasta itsestään, sillä esimerkiksi hänen elämäntapansa vaikuttavat lopputulokseen.

Näin kertoi Birgit.

Pionilääkkeen vaikutustavat

Maininnat pioninjuurirohdoksen käytöstä Euroopassa vaikuttavat sattumanvaraisilta; kovin monta tietoa ei lähdekirjoista löytynyt, ja löytyneistäkin osa voidaan lukea magian piiriin.

Tuntematon 200-luvulla elänyt kreikkalainen runoilija nimitti pionia lääkeyrttien kuningattareksi ja totesi sitten, että sillä on suuret lihaiset juuret ja epämiellyttävä haju. Kitkerän lemun katsottiin olevan lääkinnällisen tehon merkki. – Haju johtuu siitä, että juurissa on fenoliyhdisteitä, tanniinia, viruksia tappavia aineita sekä paeonalia, joka estää bakteerien kasvun.

Pionilääkkeellä on hoidettu muun muassa naisten periodisia vaivoja sekä kouristuksia ja haavoja. ”Encyclopediassa” Paeonia officinaliksen mahdollisesta uudemmasta käytöstä todetaan, että juuren on katsottu lievittävän kouristuksia ja vaikuttavan rauhoittavasti. Näyttää siltä, että pionirohdoksella on hoidettu hinkuyskää ja hermostoperäistä ärsytystä, ja lisäksi juuresta on tehty peräpuikkoja lievittämään peräsuolen ja sisäelinten kouristuksia.  Näin ”Encyclopediassa”.

Koska pioninjuurihoidot tuskin nykyisin kuuluvat eurooppalaiseen hoitokäytäntöön – eivät edes homeopatiaan, mikäli on uskominen käsikirjojen hakemistoihin – ei pioninjuuren ominaisuuksia liene täällä tieteellisesti tutkittu. Kiinassa sen sijaan on asian selvittelyyn paneuduttu, mutta siellähän pioni kuuluukin moderniin farmakopeaan.

Allan Rogersin mukaan Radix Paeonae Rubraa käytetään yhdessä muiden yrttien kanssa verenkiertohäiriöiden hoitoon. Sen uskotaan poistavan turvotusta ja lieventävän kipua. Mu dan pi estää bakteerien kasvua, alentaa kuumetta ja ehkäisee kouristuksia. Lisäksi sen on osoitettu ehkäisevän allergisten reaktioiden puhkeamista.

”The Encyclopedia of Medicinal Plants” -teoksessa on ison sivun verran tiivistä tietoa kiinanpionista saatavan Radix Paeonae Alban käytöstä hoidoissa. Kirjassa kuvaillut vaikutukset perustuvat tästä saatuihin kokemuksiin ja tutkimustuloksiin. (Sitä en tiedä, miten ominaisuudet poikkeavat muiden pionirohdosten vaikutustavoista. Tässä kirjoitukseni kohdassa tukeudun ”Encyclopediaan”, sitä vapaasti kääntäen. Lienee myös paikallaan pitää mielessä, mitä Birgit Utriainen sanoi pionirohdoksen käytöstä yhtenä formulan ainesosana.)

Pionin juuressa on peanoifloriinia. Se ehkäisee merkittävällä tavalla kouristuksia, rentouttaa sisäelimien kudosta ja kohdun lihaksia. Kiinassa 1980-luvulla tehdyissä kokeissa osoitettiin, että paenoifloriini on oksitosiinin vasta-aine; tämä hormoni supistaa kohtua. Lisäksi sitä pidetään lievästi hypotensiivisena, joten se alentaa verenpainetta ja lisää veren virtausta sydämeen. Lisäksi se ehkäisee tulehdusta ja alentaa kuumetta.

Albaa määrätään punataudissa esiintyviin vatsan kouristuksiin, lihaskouristuksiin sekä käsien ja jalkojen puutumiseen. Lisäksi sillä voidaan hoitaa päänsärkyä, korvien soimista, huimausta ja huonoa näköä.

Pioninjuuri on kuitenkin ennen muuta naisten lääkekasvi. Eri pionilajeista saatavia rohdoksia käytetään kuukautiskipujen ja -kouristusten sekä muunkinlaisten kuukautishäiriöiden, kuten ylen runsaiden vuotojen hoitoon. Radix Paeonae Alba hillitsee vaihdevuosien aikaisia kuumia aaltoja ja hikoilua, joiden katsotaan johtuvan yinin puutteesta.

Hoito jota kiinalaiset naiset eniten käyttävät periodisiin vaivoihinsa, on ’neljän aineen liemi’, jonka yksi ’aine’ on Alba, bai shao yao. Kolme muuta hoitoon tarvittavaa lääkekasvia ei kasva Suomessa. Kun naisihminen lipittää tätä lientä pitkin päivää, hänen olonsa kohenee, ja lisäksi hänestä kuuluu tulevan yhtä säteilevän kaunis kuin pioninkukka.

Jos joku haluaa laajentaa kotiapteekkiaan – jos hän raskii uhrata puutarhansa komean kaunistuksen hyvään tarkoitukseen – on tässä hänelle ohje kiinanpionin juuresta tehtäväksi lääkkeeksi: Valmista uute, jossa on 20 grammaa pioninjuurta 750 millilitrassa vettä. Juoma siemaillaan päivän mittaan. – Kukaties myös jalopionit, kiinanpionin lajikkeet, ja muut hienot hybridit kelpaavat.

VAROITUS! Pionirohdosta ei pidä nauttia raskauden aikana!

Omin päin ei pidä lääkitä itseään pioninjuurirohdoksella. Näin varoittelee ”Encyclopedian” kirjoittaja Andrew Chevallier kertoessaan Paeonia officinaliksesta .

Kiinalaiskokemukset ja -tutkimukset osoittavat, että Euroopassa oltiin antiikin aikana suurin piirtein selvillä siitä, millaisiin tapauksiin pionirohdos on omiaan.  Klassisen ajan lääkäreiden tiedot periytyivät myöhempien aikojen parantajille. Ne ilmeisesti perustuivat vankkaan, pitkään kokemukseen ja ehkä hyvinkin vakiintuneeseen käytäntöön. Yrtti tuntui niin hyvältä, ettei uskottu ihmisten itse voineen sitä keksiä. Sepitettiin myytti Paionista ja pionista.

Miksi länsimaisen kulttuurin piirissä on luovuttu pioninjuurilääkkeestä? Ehkä pionikasveja ei hennottu tuhota? Kenties niitä ei ollut tarpeeksi? Vai kasvaako  maanosassamme lääkeyrttejä, jotka ovat parempia kuin pioni? Ehkei käyttö koskaan kovin yleistä ole ollutkaan. – Kiinalainen lääketiede on aivan eri asia, kiinalainen juttu.

Kauniit kukat pyhimmille

Pionin laatu on yang tai yin

”Keisarillisen Ben Kaon” Italiassa toimitetun version mukaan pioni on ”naisellisen kauneuden ja rakkauden symboli ja edustaa kevättä…Maalaustaiteessa pioni, lootus, krysanteemi ja luumu edustavat neljää vuodenaikaa…Jos niihin (pioneihin) liitetään hibiskus, se merkitsee rikkauden ja arvostuksen lisääntymistä. Yhdessä persikkapuun oksan tai männynoksan kanssa pioni toivottaa pitkää ikää, rikkautta ja mainetta.” Ja jos pionin lehdet ovat hyvinvoivat ja kukat suuret ja komeat, talonpojat kuuluvat uskoneen onneen, mutta jos kasvi voi huonosti, oli tiedossa epäonnea.

Symboleihin syvällisesti paneutuneen Jean C. Cooperin mukaan pionia hallitsee toisin kuin kukkia yleensä yang-prinsiippi; hyvin karkeasti määriteltynä yin on feminiinistä ja passiivista, yang taas maskuliinista ja aktiivista. Äkkiseltään voisi luulla, että tämä on ristiriidassa ”Ben Kao” -sitaatin kanssa; sen mukaanhan pioni tuntuisi olevan yininen.

Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, arvelee Birgit Utriainen. Lääkekäytön osalta pionilla ei ole vain yhdenlainen ominaislaatu. Chi shao yaolla, joka poistaa verestä voimakkaasti kuumuutta, on yanginen funktio, kun taas bai shao yaon ja mu dan pin luonne on yin. Hoidoilla pyritään palauttamaan yangin ja yinin välinen tasapaino. Jos ihmisellä on yinin puutetta, hän tarvitsee sitä lisää, ja vastaavasti heikko yang vahvistuu kun sitä annetaan lisää. – Lajin mukaan pioni on joka yininen tai yanginen.

Cooper luonnehtii pionia, sen kukkaa, näin: ”Ei ole monia kukkia, joita hallitsee yang. Merkittävä poikkeus on pioni, kuninkaallinen kukka, jota, kuten uskotaan, hyönteisistä vain mehiläinen koskettaa. Sitä pidetään valon ja miehisyyden, kunnian ja rikkauden vertauskuvana, samoin kuin lootusta, joka voi olla joko yanginen tai yininen sen mukaan, kuvaako se auringon loistetta vai vesien kuuvoimaa.” – Birgit arvelee, että pionin yang-luonne pätee kukkien maailmassa. Se saattaa myös olla taolainen näkemys asiasta.

Jotta pionin yang-laatu paremmin kävisi ilmi, lainattakoon (vapaana käännöksenä) lisää Cooperia: ”Yleensä kukkien ja usein myös puiden ominaislaatu on yin. Koska ne kuolevat ja syntyvät uudelleen, ne yhdistetään elämän, kuoleman ja jälleensyntymän kiertokulun voimaan. Sen vuoksi ne liittyvät läheisesti feminiiniseen ’kuuvoimaan’. Ei ainoastaan kukkien kauneus ole tehnyt niistä naisellisen viehätyksen ja rakastettavuuden symboleita, vaan se johtuu syvälle juurtuneesta käsityksestä, että jumalattarelle, Suurelle äidille, Neitsyt Marialle eli Taivaan kuningattarelle, on ominaista naisellinen täydellisyys ja voima”. Jos pionin ominaisuus on yang, se siis aivan muuta.

Pioni ja kuu

Muuan rouva Grieve kirjoittaa 1931 ilmestyneessä teoksessaan ’A Modern Herbal’ pionista näin: ”Muinaisina aikoina pionin ajateltiin olevan alkuperältään jumalallinen, kuun emanaatio. Loistaessaan yöllä se suojeli paimenia ja heidän eläinkatraitaan.”

Mitä merkinnee, että pioni kuun emanaationa suojelee paimenia ja eläimiä laitumella? En ymmärrä. Entä sitten kuun emanaatio! Pionin siis ajateltiin olevan täynnään kuun energiaa ja sillä tavoin sen kaltainen. Mitä merkitsee tässä yhteydessä kuu?

Ikimuistoisen ajatustavan mukaan kuu ja myyttien jumalattaret, Suuri äiti ja Taivaan kuningatar neitsyt Maria, kuuluvat erottamattomasti yhteen. Eikä vain jumalattarilla, vaan myös jokanaisella ja kuulla katsotaan olevan salaperäinen yhteys. Kummankin elämää leimaavat alituinen sisäinen muutos ja rytmi: kuulla kuunkierto vaiheineen ja naisella kuukautiskierto, ja nämä ovat ihmeteltävällä tavalla jokseenkin yhtä pitkät syklit. Niinpä kuu on yleinen jumalattaren ja naisen attribuutti, tunnus, etenkin vanhemmassa taiteessa. Tällaiset ajatukset eivät ole unohtuneet – tai ne ovat elpyneet tai ne on elvytetty: kuu ja jumalatar ovat new age -aatteen keskeistä ideologiaa.

Mutta onko pionilla tekemistä kuun kanssa? Naiseuden – naisena elämisen – kanssa sillä on ollut paljonkin tekemistä, ja sen vuoksi sillä voisi ajatella olevan tekemistä myös naisille pyhitetyn kuun kanssa.

Kuu ja nainen liittyvät toisiinsa, ja koska pioni on naisten lääkekasvi, voisi otaksua myös sen kuuluvan samaan yhteyteen. Voisi ehkä sanoa, että pioni on imenyt itseensä kuun energiaa, tällaista yhteenkuuluvuutta Grieve tarkoittanee kuun emanaatiolla.

Pioni ja Neitsyt Maria

Kuun sirppi on yksi Neitsyt Marian tunnuksista, ja taiteessa hänet onkin usein kuvattu seisomassa sen päällä. Hänelle on omistettu monenlaisia kukkia, ja miltei aina taiteilijat ovat madonnakuviinsa ikuistaneet edes muutaman kukkasen. Lähes kaikki kauniit kukat näyttävät sopivan Marian attribuuteiksi, mutta vertauskuvina tärkeimmät ovat ruusu ja lilja. Harvinaisempiin kuuluu pioni.

Neitsyt Marian puoleen ovat naiset aina kääntyneet ja katolisissa maissa yhä kääntyvät, kun sydäntä kouraisee huoli . Häneen on varmaan helppo samastua, sillä hän on kokenut naisen kaikki kärsimykset. Hänelle on uskovan helppoa avata sydämensä ja kertoa suruistaan ja huolistaan ja myös pyytää häneltä apua, esimerkiksi jos itse tai joku läheinen on sairaana.

Legendat ja kansanrunot osoittavat, että myös Suomessa on ainakin ortodoksisen uskonnon piirissä turvauduttu Neitsyt Mariaan. Häneltä on pyydetty tervehdyttävää lääkettä ja häntä on rukoiltu auttamaan synnytyksessä. Myös miehet ovat turvautuneet häneen. – Lainaan tähän rukouksen Kiesuksen veren pesijä:

Neitsyt Maaria emonen,
Kiesuksen veren pesijä,
voida yltä, voida päältä,
keskeltä kivuttomaksi,
alta aivan terveheksi,
päältä nuurumattomaksi,
jotta saisi sairas maata,
voisi voihkava levätä.

Kun ihminen, joka tuntee itsensä kipeäksi, hartaana polvistuu madonnan kuvan eteen, häntä elähdyttää luottamus Marian parantavaan voimaan. Hänen mielensä sopukoissa saattaa myös olla lääkekasvi pioni, jolla hän tietää olevan kipua lievittäviä ominaisuuksia. Sen vuoksi on ollut luontevaa omistaa hänelle pioni. – Eiköhän useimmiten äiti tehnyt lapselleen pioninsiemenamuletin.

Pioni on ruusu

Pioni on herättänyt ihmisissä mielikuvan ruususta, joka on länsimaisen, kristinuskon synnyttämän kultuurin piirissä merkityksellisin symbolikukka. Neitsyt Marialle omistetuista kukista se on tärkein. Cooperin mukaan pioni on ’ruusu ilman piikkeja’. ’Ruusu ilman piikkejä’ eli ’mystinen ruusu’ on Maria, Jeesuksen äiti, joka on synnitön ja tuli synnittämästi raskaaksi. Näin pioni symbolisoi kristinopillisessa katsannossa sellaista, joka on äärettömän arvokasta ja puhdasta.

Pioni voi hyvinkin näyttää isolta ruusulta. Sen maljamaisen kukan keskusta loistaa keltaisena, ellei katseltavana ole niin tiheäterälehtinen kukka, ettei heteitä näytä lainkaan olevan. Samanlaiselta näyttää ruusunkukka, kun se on avoin ja sen tiheä, säteilevän keltainen heteiden kehä paljastuu ihmisen katseelle.

Kasviopin tuntemus ei varmaan entisaikaan ollut kovin hyvä, ja tuskinpa lajimäärityksiä edes pidettiin kovin tärkeänä. Pionista tuli ruusu. Mielikuva ruususta vahvistaa pionin sidettä Taivaan kuningattareen. – Varmaan on Marian ansiota, että pionia on pidetty kainouden symbolina, vaikka kukan on toisaalta katsottu kuvaavan närkästystä ja ylpeyttä.

Ruusun vaikutelman vuoksi pionia nimitetään saksan kielessä helluntairuusuksi (’Pfingstrose’) tai benediktiiniruusuksi (’Benediktinerrose’), ja ruotsiksi Paeonia officinalis on paitsi ’bondpion’ (talonpoikaispioni) myös ’bondros’ (talonpoikaisruusu).

Pioni on lootus
Ruusupionin (Paeonia veitchii) kukkavanat kaartuvat kauniisti.

Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa lootus on pyhä kasvi, jonka symboliikka on monitahoista ja syvällistä. Se on puhtauden, mielen puhtauden, vertauskuva. Se on syntyään jumalallinen. Vaikka sen juuret ovat syvällä pohjamudassa, sen kukat kohoavat veden pinnan yläpuolelle tahrattoman puhtaina ja kauniina.

Jumaluudet, buddhat ja bodhisattvat, kuvataan melkein aina istumassa lootuksella, oikeastaan lootuksen terälehdillä reunustetulla istuimella. Lisäksi heillä on näitä kukkia käsissään ja sangen usein myös sädekehänsä ympärillä.

Myötätuntoinen Vihreä Tara tiibetiläisessä thangkassa

Tiibetinbuddhalaisessa taiteessa lootukset eivät näytä lootuksilta, vaikka kuvien kukat ovat olevinaan niitä. Mitä enemmän sikäläisiä pyhiä kuvia katselee, sekä kukkaa että sen liuskoittuneita lehtiä ja varsia, jotka näyttävät kaartuvan kukkien painon alla, sitä enemmän ne alkavat näyttää pioneilta. Toisinaan kuviin on maalattu muita kukkia, joiden tunnistaminen vaatisi Tiibetin kasviston tuntemista.

Vaikka Himalajan yli jotkut vaelsivatkin etelään, on melko varmaa, etteivät tiibetiläiset taiteilijamunkit juuri olleet nähneet kaukaisen Intian lämpimissä vesissä kasvavia lootuksia. He tarvitsivat mallin, sillä lootuksilla on tärkeä tehtävä uskonnollisissa kuvissa. Malliksi otettiin komein maassa kasvava kukka, pioni joka ihastuttaa kauniilla, tuoksuvilla kukillaan. Tiibetissä kasvaa luonnonvaraisina sekä ruohovartisia että pensaspioneita. Tiibetin oma pioni Paeonia lutea var. ludlowii on varmaan unohtumattoman ihana, kun se on täynnä tuoksuvia, halkaisijaltaan jopa 16-senttisiä kirkkaankeltaisia kukkia, jotka taivuttavat päätään hieman alaspäin.

Myötätunnon bodhisattva Avalokitesvara eli Chenrezig

Uskoisin, että luostareiden ja ainakin ylhäisten maallikoiden puutarhoihin istutettiin myös hienoja kerronnaiskukkaisia pioneja, sillä ei ole mitään syytä, mikseivät kukkia suuresti rakastavat tiibetiläiset olisi hankkineet niitä Kiinasta. Naapurimaasta on Tiibetiin vuosisatojen saatossa tullut paitsi sotia hirvittävine kärsimyksineen myös kulttuurivaikutteita, joten tuntuu uskottavalta, että pioninkukkien kirjo sai sieltä lisää sävyjä. Näin taiteilijat saivat lisää malleja pyhien kuviensa kukille. Mutta lootuksen esittäminen pionina saattaa osittain johtua myös kiinalaisen taiteen vaikutuksesta, sillä Kiinassa pioni on tussimaalauksissa suosittu aihe, joka tavataan myös esineiden ja tekstiilien koristelussa.

Pioni sopii hyvin lootuksen malliksi. Varren päässä on iso yksittäinen kukka, mikä on ikonografisesti oikein, ainakin kun kuvattavan hahmon on määrä pitää yhtä ’lootuskukkaa’ kädessään. Joskus tulee kädessä pidettävässä ’lootuksessa’ olla samaan aikaan nuppu, auennut ja jo kukkinut kukka, mutta tällaisellekin lootukselle on oikeita malleja; esimerkiksi kiinanpionissa ja ruusupionissa on samassa varressa latvakukan lisäksi usein sivunuput.

Thangka- ja seinämaalauksissa olevat ’lootukset’ ovat toisinaan melko realistisesti kuvattuja pioneita, ja myös lootusistuimen syrjät ovat usein pionin terälehdillä verhoillut. Jumaluuksien istuimina olevat ’lootukset’ kohoavat maalauksissa hyvin usein vedestä, joten oikeiden lootusten varmaan tiedettiin olevan vesikasaveja; toisaalta tähän vaikuttanee (tämän luvun alussa mainittu) lootuksen symbolimerkitys. Paljon on myös tyylitellyiltä näyttäviä fantasiakukkia, joilla kuitenkin on pionin lehdet. Tyylittelyn aste vaihtelee. Pyhissä kuvissa ’lootukset’ ovat valkoisia ja erisävyisen punaisia ja joskus sinisiä. Nämä ovat myös oikeiden lootusten värit; sinisiä pioneita ei tietääkseni ole olemassa. Kukkien värin määräävät taiteessa ikonografiset säännöt. Useimmiten terälehdessä on saman värin valööjerä, varjostusta kaiketi. Enimmäkseen ’lootukset’ ovat kerrannaiskukkaisia, mutta terätehtien reunat voivat olla hyvinkin erilaisia, milloin sileämmät, milloin ripsumaisemmat, kuten oikeillakin elävillä pioneilla.

Tyylitellyissä kukissa ovat terälehdet toisinaan melko teräväkärkiset. Tällaiset kukat muistuttavat lootusta, joten taiteilijoilla on ollut jonkinlainen vihi siitä, miltä pyhä kukka oikeasti näyttää. Mutta tällöinkin on kasvilla pionin lehdet. Toisinaan kukkien keskustat näkyvät, mutta niissä ei ole – paitsi joskus – lumme- ja lootuskasveille tyypillistä ’siankärsää’, vaan ryväs heteitä. Lootuksen kaltaiselle kukalle löytyy vuoristosta elävä malli: Himalajalla, Kashmirista Länsi-Nepaliin ja Pohjois-Intiaan ulottuvalla alueella, kasvaa pioni, jolla on valkoiset suippokärkiset terälehdet. Se on Paeonia emodi eli lummepioni. Sillä on valkoiset halkaisijaltaan 8–10 cm olevat kukat, ja sen varsiin kehittyy latvakukan seuraksi pari sivukukkaa.

Liitän oheen lukijan muistin tueksi pari piirroskuvaa lootuksista, niin hänen on helpompi vakuuttua väittämästäni. Oikeat lootukset eivät näytä Tiibetin uskonnollisen taiteen ’lootuksilta’. Verrattakoon vaikka lehtiä toisiinsa.

Vasemmalla: valkolumme (Nymphaea lotus). Trooppisen Afrikan ja Aasian vesistöissä kasvavat valko- eli egyptinlootus  ja sinilootus (Nymphaea caerulea) ovat lummekasveja, kuten myös Intiassa tavattava sininen Nymphaea stellata. Niiden lehdet kelluvat veden pinnalla. Kukat sen sijaan kohoavat sen yläpuolelle. Oikealla: intianlootus eli padma (mm. Nelumbium nucifera, Nelumbo nelumbo)

Uumoiluani, että tiibetiläismaalarit ovat ottaneet pionin lootuksen esikuvaksi, voisi tukee 1600-luvun loppupuolelta oleva, tuhansilla miniatyyrikuvilla kuvitettu käsikirjoitus ”Sininen berylli”, joka on Intiasta ehkä jo 700-luvulla tuodun lääketieteen oppikirjan ”Neljän tantran” kommentaari. Siinä mainitaan pioninjuuri rohdoksena, joka parantaa ihmisen ruusutulehduksen. Tämä lääke on tiibetiksi ’lootuksen juuri’.

Uskaltaisinko sanoa, että pioni on tiibetiläisissä herättänyt mielikuvan pyhyydestä, pyhästä kukasta, lootuksesta? Pioni on tiibetinbuddhalaisessa taiteessa yhtä jumalallinen kuin kristikunnan piirissä ruusun sijaisena, ellei jumallisempikin, koska se on siellä uskonnon kukista kaikkein tärkein ja lisäksi elävää käytäntöä, toisin kuin Neitsyt Marian pioni, jonka merkitys lienee nykyisin melko hämärä, jos se koskaan on yleinen ollutkaan. Pioni on lootus ja pioni on ruusu. Se on pyhyyden kukka.

Lopuksi

Pionin syvä olemus on merkityksellisempi kuin osasin aavistaa. Aiheen tutkimiseen ja tämän jutun kirjoittamiseen meni paljon enemmän aikaa kuin olin aikonut tälle asialle omistaa. Silti jäi kysymyksiä, joihin haluaisin keksiä oikean vastauksen. Oli liian paljon keskenään ristiriitaisia tietoja. Jouduin esittämään liian paljon olettamuksia! Jos olisin joutanut käymään erikoiskirjastoissa, kuten yliopiston farmasian laitoksella, olisi selvyyttä ehkä enemmän. –  Olisi myös hauska tietää, arvostavatko intiaanit pionia lääkekasvina, mutta ainakaan helposti ei tietoa ollut löydettävissä; Pohjois-Amerikan mantereella kasvaa kaksi luonnonvaraista pionilajia.

Lähdeluettelossa olen maininnut vain muutaman tärkeän kirjan. –  Hyvä lukija! Suhtaudu hieman epäillen ajatusteni lentoon. Vaikka saatan minä oikeassakin olla.

Nyt kun Suomessa on pimein vuodenaika ja ihminen välillä ajattelee, että karhumainen talviuni olisi paikallaan, haluan antaa Sinulle kiinalaisen neuvon: ”Pioninjuuri vapauttaa ihmisen viidestä asiasta, jotka aiheuttavat väsymystä. Nämä ovat katseleminen, pitkälläänolo, istuminen, seisominen ja käveleminen liian kauan” –  Itse kunkin sopii miettiä, mikä on löhöilyn ja lenkkeilyn keskinäinen tasapaino ja kumman laatu on yang ja kumman yin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tasapainossakin tulee alati olla pientä liikettä, kuin väreilyä. Täydellinen tasapaino näet merkitsee pysähtymistä, kuolemaa, sanoi Birgit Utriainen.

Lähdekirjallisuutta
  • Chevallier, Andrew 1996: The Encyclopedia of Medicinal Plants. Dorling Kindersley  Limited, London.
  • Cooper, Jean C. 1984: Symboler. Forum, Helsingborg.
  • Cooper, Jean C. 1992: Taoismen. Wahlstrand & Widstrand. Stockholm.
  • Fazzioli, Edoardo ja Eileen 1989: Ben Kao. Vanhan Kiinan yrttiviisautta keisari Xiao  Zongin kokoelmista. Tammi, Helsinki.
  • Haavio, Martti (toim.) 1952: Laulupuu. Suomen kansan tunnelmarunoutta. WSOY,  Porvoo.
  • Jackson, David ja Janice 1988: Tibetan Thangka Painting. Serindia Publications,  London, Great Britain.
  • Krupke, Hermann 1996: Passion för pioner. LTs förlag. Sverige.
  • Lempiäinen, Pentti 1992: Sano se kukkasin. Kasvit vertauskuvina. WSOY, Porvoo,  Helsinki, Juva.
  • Rogers, Allan 1995: Peonies. Timber Press, Portland Oregon, U.S.A.