Kuhmo

Heinäkuu 1983

Teksti Maarit Stenman, kuvat Maarit ja Pentti Stenman

Tiistai: Anttolaan

Tänään on lomamme ensimmäinen päivä – toinen lomapäivä oikeastaan, mutta ensimmäinen matkapäivä. Tällä kertaa leirintämatkailu tuntui perin vaivalloiselta. Minua harmitti aika lailla pakata huusholli mukaan kymmentä päivää varten. Kohtuuton vaiva! Mutta saatiin kuin saatiinkin kaikki mukaan.

Heräsimme kotona aikaisin. Tarkemmin sanottuna Pentti heräsi jo ennen puoli seitsemää ja nousi, joten pitihän siitä sitten minunkin nousta vaikka olisin mielelläni vielä nukkunut. Olin niin uninen, että oli suorastaan kurja olo. Väsynyt lienee Penttikin ollut.

Lähdimme puoli yhdeksän aikaan. Saavuimme Porvooseen, jossa joimme piristävät kahvit ja ostimme torilta hieman ruokavaraston täydennystä. Iitin ja Jaalan kautta ajoimme Verlaan, jossa halusimme katsastaa tehdasmuseon. Ympäristö oli kaunis, ruukinpatruunan pytinki komea ja puisto hyvin hoidettu. Tehdasrakennukset on tehty tiilestä uusgoottilaiseen tyyliin.

Ennen opastuskierroksen alkua istuimme padotun kosken yläpuolella vedenrajassa vastapäätä 6000 vuotta vanhoja peura-aiheisia kalliomaalauksia. Tuulisuus haittasi vähän eväiden syöntiämme ja kalojen syöttämistä leivänmuruilla. Tummassa vedessä oli melkoinen lauma viisitoistasenttisiä vonkaleita, mitä lienevät olleet särkiä. Niitä oli hauska katsella. Sitten menimme tehdasmuseoon päästäksemme selville siitä, miten Verlan ”käsipahvia” aikoinaan valmistettiin. Ja selvisihän se.

Jatkoimme matkaa. Koko päivän olemme metsätaipaleilla nähneet maantien oheen parkkeerattuja autoja. Sen kummemmasta arvoituksesta ei ole kysymys kuin että mustikkapiirakka on hyvää ja nyt juuri on mustikanpoiminnan aika.

Saavuimme Anttolan leirintäalueelle. Teltta pystyyn – Pentin pieni retkiteltta, koska nyt halusimme vaivattomasti pystytettävän suojan – ja ”keittiö” taivasalle. Maukas kukkakaalikeitto valmistui ja päälle joimme mojovat kahvit ja söimme evässalaatin. Pentti otti nokoset ja minä huomasin olevani erittäin leirintämyönteisellä mielellä, joten kävin tiskaamassa astiat ja valmistin salaatin aamuksi.

Säätiedotus ei luvannut lomailmoja. Lomailmanahan pidetään aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Todellakaan ei aurinko ole juuri näyttäytynyt, mutta ei ole myöskään satanut. Taivaalla kulkee harmaita pilviä melko kovaa vauhtia. Tuulee vinhasti. Tuuli ulisee männyn latvoissa ja välillä roskia putoaa maahan ja huushollitavaroille. Tuulen humina puissa on kuitenkin rauhoittavaa. Kun katsoo latvoihin, huomaa puiden todella huojuvan. Järvellä käyvät laineet, ei näy uimareita. Onneksi ei sentään ole kylmä. Olen ohuessa kesämekossa sääret paljaina, villatakki sentään päällä. Matkailijoita tulee koko ajan lisää, me olimme täällä Anttolan leirintäalueella lähes ensimmäiset.

Istumme ”keittiössä” ja tällä hetkellä paistaa aurinko. Välillä lintu livertelee. Tuuli huminoi. Olemme sellaisessa kohdassa, ettei kukaan pääse ihan viereen. Sen verran tekee mieli pitää reviiriä ympärillään.

Pentti ehdotti ilta-ajelua tai ainakin iltakävelyä. Lähdimme kävelylle, ja emme päässeet alkua pidemmälle, kun jo poikkesimme metsäpolulle. Aloimme syödä mustikoita.

Palattuamme teltalle Pentti alkoi lukea kirjaa ja minä palasin metsään. Ajattelin, että yrittäisin piirtää. Olen näet keksinyt, että opettelisin piirtämään. Se vain on kovin vaikeaa, niin vaikeaa etten ole varma opinko. Toisaalta en ole vielä kovin kauan harjoitellut, ja minusta on alkanut tuntua, että lopetan opettelun. – Nyt illemmalla sää on muuttunut viileämmäksi ja minua oikeastaan hieman viluttaa, joten palaan teltalle.

Keskiviikko: Värtsilään

Anttolassa palelimme yöllä, joten uni ei ollut täydellisen miellyttävää. Aamu valkeni kirkkaana, mutta yöllä tyyntynyt tuuli heräsi taas puhaltamaan. Tuuli napakasti eikä aurinko kyennyt häivyttämään sen aiheuttamaa koleutta. Päivä ei ollut yhtä lämmin kuin edellinen.

Aamiaisen jälkeen lähdimme matkaan kohti Savonlinnaa ja poikkesimme Sulkavalle ruokaostoksille. Savonlinnassa oli valtavasti ihmisiä ja autoja. Todella vilkasta, mutta nyt olikin oopperajuhlien aika. Kävimme kahvilla.

Kulku vei kohti Punkaharjua, josta on mieluisia muistoja. Menimme Retrettiin – se on taidegalleria, jossa pyritään pitämään merkittäviä taidenäyttelyitä. Nyt kesän nimenä on Albert Edelfelt, jonka maine oli tuonut näyttelyyn paljon yleisöä. Näyttely oli erinomainen, joukossa lukuisia ennen näkemättömiä töitä. Emme kumpikaan ole pitkään aikaan nähneet Edelfeltin teoksia. Hän oli etevä ihmisen kuvaaja, ja muotokuvamaalarina hän oli jopa sangen suosittu. Joukossa oli myös raikkaita maisemia. Edelfelt oli loistava piirtäjä ja hienosti hän käyttelee myös värejä. Retretissä oli esillä myös Veikko Haukkavaaran humoristisia ihmis- ja eläinaiheisia lähinnä hitsaamalla valmistettuja veistoksia.

Retretistä matka jatkui pitkin Punkaharjua. Aurinko paisteli ja meni välillä pilveen. Pidimme ruokailutauon harjun rinteeseen asetetulla penkillä. Maisema oli kaunis, pala kauneinta Suomea. Join kahvini mukista, jonka sain Pentiltä nimipäivälahjaksi. Mukin kyljessä lukee ’Maarit’ ja sen yläpuolella on pienen tytön kuva.

Kello on nyt 21.30 Värtsilän Jänisjoen leirintäalueella ja olemme varautuneet palelemaan koleassa säässä. Ei kuitenkaan ole hirvittävän kylmä, kun meillä on päällä lähes kaikki päälle pantava ja tuuli on tyyntynyt. Olemme täällä ainoat matkalaiset, jotka aikovat yöpyä teltassa, mutta lisäksemme alueella on kaksi asuntovaunua ja pari porukkaa mökeissä. Olemme nyt pystyttäneet ison huvilatelttamme suojaksi koleutta vastaan.

Värtsilä sijaitsee aivan Suomen itärajalla. Rajavyöhykkeelle on hyvin pieni matka, 300–400 m. Sinne katsottaessa leirintäalueen ja rajan välillä on viljapelto, maantie, sitten ehkä taas pelto ja sen takana pieni vaara, jonka juurella on rajavyöhykkeen varoituskilpiä ja laella rajavartiotorni. Hieman etäämmällä on toinen kumpare, jolla on niin ikään valvontatorni. Se on jo Neuvostoliiton puolella.

Torstai: Valtimolle

Yö Värtsilässä oli todella kylmä, mutta emme juuri palelleet, koska olimme topanneet päällemme runsaasti vaatetta.

Yöllä oli sumua melkoisen sakeana, ja linnut heräsivät paljon ennen meitä. Kuuntelin niitä joko täysin valveilla tai sitten niiden sirkutus – myös varisten vaakunta – ja pyrähdykset telttamme ympärillä, päällä ja seinillä tunkeutui uneeni. Aamuyöstä aurinko alkoi paistaa telttaan ja lämmittää niin, että jo seitsemän aikaan alkoi tuntua siltä, että voisimme herätä ja nousta. Aamu oli kaunis ja aurinko lämmitti meitä ja ilmaa ympärillämme.

Aamiaisen jälkeen ja pakattuamme taas kerran leirimme kokoon lähdimme matkaan. Ajoimme maan itäisintä tietä ja matkan alussa rajavyöhykkeen varoitusmerkit muistuttivat rajasta. Moni näkymä on kaunis: Karjalan kunnaat. Ajoimme kohti Ilomantsia ja jo kauan ennen kunnan keskustaajamaa (olipa se ruma!) olimme kunnan alueella. Ilomantsi on kooltaan valtava ja ihmisasumuksia on siellä harvassa. Metsäkin on matalampaa kuin muualla.

Olimme jo etukäteen päättäneet käydä Runonlaulajan pirtissä. Se on karjalaistyylinen honkatalo laakean mäen päällä. Alueella on myös runonlaulaja Mateli Kuivalattaren muistoaitta ja pieni harmaa tsasouna sekä kahvila. Pirtissä oli Kalevala-näyttely, jonka katsastimme pintapuolisesti. Ulkona suuntasimme kohti harmaata mökkiä, jonka rappusilla istui vanha karjalaismummo muutama turisti ympärillään. Mummo on ikuistettu myös Runonlaulajan pirtissä myytyyn postikorttiin. Hän kehräsi lankaa värttinällä ja lauloi kuulijoita ihastuttavalla tavalla kansanlauluja (ei kalevalaisia vaan uudempia).

Poikkesimme kahvilaan. Joimme kahvit ja söimme vatruskat, jotka ovat perunasurvoksesta, vehnäjauhoista ja munasta tehtyjä riisillä ja voisulalla täytettyjä piiraita. Ne olivat niin hyviä, että ostimme pari evääksikin ja otin mukaan vatruskareseptin. Kukapa tietää, vaikka vielä koettaisin niiden leipomista.

Kun olimme Ilomantsin ikävässä keskustassa ostaneet mitä tarvitsimme, lähdimme matkaan. Eipä ollut juuri asuintaloja ja olimme lähes ainoat matkalaiset tiellä, joka oli pääosin pölisevää hiekkatietä. Matka Lieksaan, Nurmekseen ja Valtimoon on pitkä. Jonkin metsälammen partaalla söimme eväämme (kahvia, salaattia ja vatruska kummallekin). Metsässä oli paljon mustikoita.

Seuraavassa kortteeripaikassamme Valtimolla valitsimme mökkimajoituksen. Mökissä oli jopa sähkölämmitys, joten illalla ei palella. Saavuimme perille hyvissä ajoin iltapäivällä. Matkalla sataa ropisteli ja myös Valtimon taivaalla oli muutama isonlainen siniharmaa pilvi.

Mustikoita on valtavasti myös täällä. Naapurimökissä asuu vanhempi pariskunta. Hekin ovat niin ihastuneita mustikoiden paljouteen, että ovat olleet leirintäalueella marjassa. Kyllä mekin olemme niitä noukkineet, mutta tähän mennessä vain omaan suuhun, ei astiaan. Tänään olimme lomanne aikana ensimmäisen kerran kunnon kävelyllä, joka hieman tuntuu jaloissa.

Kun kävimme jokin aika sitten iltapesulla, huomasimme miten lämpötila on taas tänä iltana muuttunut kylmemmäksi. Ihanaa olla yö sisällä. Huomenna saavumme Kuhmoon, eikä meillä ole siellä mahdollisuutta sisämajoitukseen. Kamarimusiikkijuhlan aikaan Kuhmossa on paljon väkeä ja mökit on varattu. Meillä oli varattu huonemajoitus, mutta peruimme sen, koska emme saaneet sitä koko ajaksi. Yksi yö pitäisi olla teltassa ja kerran pitäisi muuttaa mökistä toiseen, ja tämä tuntui hankalalta. Luotimme siihen, etteivät yöt olisi kylmiä, kuten ei silloinkaan kun hikoilimme Kuhmon hotellissa muutama vuosi sitten. Tarvittaessa tarkenisimme yöt vällyjemme alla ja iltaisin olisimme konserteissa.

Perjantai: Kuhmoon

Aamu Valtimolla koitti harmaana. Pilviä näkyi katsoimmepa taivasta minne hyvänsä. Yöllä oli satanut. Valtimon leirintäalueella sorretaan naisia: naisten suihku- ja pesuhuoneen ovi pidetään lukossa ja sinne pääsee maksamalla 2 markkaa, jos keksii minne raha viedään. Miehet sen sijaan saavat vapaasti käyttää peseytymispalvelua. Epätasa-arvoa! No, pääsimmehän pois Valtimon leirintäalueelta. Mökki oli sentään ollut hyvä.

Saavuimme hyvissä ajoin puolen päivän aikoihin Kuhmoon, kamarimusiikkipitäjään. Majoituimme sekä hoidimme ruoka-, viini- ja konserttilippuostokset. Aloimme viihtyä mainiosti.

Iltapäivällä oli konserttikin, japanilainen Pro Musica Nipponia -yhtye soitti perinteisin soittimin klassista musiikkia ja johtajansa Minoru Mikin sävellyksiä. Oli poikkihuilu ja bambuinen nokkahuilu, samisen, kaksi kotoa ja biwa. Pidin klassisista sävellyksistä enemmän kuin Mikin ”konsertoivista tansseista”. Sen sijaan Mikin Vuoroveden ääniä sellolle ja 20-kieliselle kotolle oli sympaattinen sävellys. Mieluisin teos oli mielestäni Buki biwalla – ei kai sekin ole Mikin? – jonka tarinan soittaja kertoi eli lauloi samalla kun soitti. Klassinen japanilainen musiikki on varhemmankin mielikuvani mukaisesti surumielistä, tai ehkä olen saanut siitä kovin yksipuolisen vaikutelman.

Illalla oli ohjelmassa länsimaista kamarimusiikkia: Mozart, Kodály ja Brahms. Nuoret muusikot olivat taitavia ja yleisö otti heidän soittonsa innostuneesti vastaan. Kodályn teos oli kiinnostavinta kuultavaa, se ei ole yhtä ”klassista” ja musiikin muotorakenteet eivät ole sitoneet sen säveltäjää.

Onko sää lämmennyt vai miksi ei ole kylmä? Nyt on todella lämpimämpää kuin edellisinä päivinä. Päivällä oli suorastaan kuuma Kuhmon keskustassa. Olemme ensi yön teltassa mutta huomisesta lähtien ilmeisesti siirrymme mökkiin alkuperäisen varauksemme mukaisesti. Pentti on jo teltassa ja sieltä kuuluu unen tuhinaa. Kello on 23:n paikkeilla, mutta leirintäalue ei ole vielä hiljentynyt. Tämä on oikein miellyttävä leirintäalue. Maisemat ovat upeat.

Lauantai: Kuhmo

Heräsimme teltassa vietettyämme yön vaatetta vähentäen ja koettaen sietää naapuriteltasta kuuluvaa ukkojen höpinää; heillä oli varmaan kaljapirskeet. Sää oli aluksi pilvinen mutta kirkastui kirkastumistaan ja muuttui painostavan kuumaksi. Minulla oli minulle usein ominainen masennuspuuska joka tuli äkkiä. Kun olimme käyneet kylällä ruokaostoksilla teimme eväät lähteäksemme retkelle, vaikkei minua huvittanut mikään. Pukeuduimme uima-asuihin ja otimme mukaan kumi- tai oikeastaan muovisen pumpattavan veneemme. Rannassa näimme jo, että järven takaa kohosi harmaita pilviä ja että ne lähestyivät, ja kuulimme ukkosen jyrinää. Uimme ja soutelimme jonkin aikaa. Retkestä tuli lyhyempi kuin olimme suunnitelleet.

Päätimme purkaa telttamme ennen sadetta. Harvakseltaan ripotteli kun olimme leirimme luona. Ryhdyimme vauhdikkaasti hääräilemään ja saimme kuin saimmekin sekä ulko- että sisäteltan kootuksi ja autoon ennen sateen kovenemista. Pisarat olivat suuria ja raskaita ja niitä tuli paljon. Menimme itsekin autoon turvaan ja siellä pällistelimme mahtavaa salamointia, jyrähtelyä ja suunnattomalla voimalla maata piiskaavaa sadetta. Harvoin on sade yhtä hurjaa.

Muutimme iltapäivällä mökkiin, vaikkei teltassa kylmä olisi ollutkaan. Mökin ovi on auringonlaskun suuntaan. Se laskee mäntyjä kasvavan rinteen taa, etualalla kasvaa yksittäisiä puita, rinteen alapuolella on pieni lampi ja sen takana aukeaa. Etäämmällä siintää metsä.

Illalla oli ohjelmassamme jälleen musiikin kuuntelua, Mozartia, Beethovenia ja Elgaria. Edward Elgar yllätti raikkaalla pianokvintetollaan.

Myöhäisillan konserttiin Kamarimusiikin huumaa emme saaneet lippuja. Sen sijaan omistauduimme tervanpoltolle. Nykyään tervahaudan polttaminen on lähinnä turistien hauskutukseksi järjestettävä kuriositeetti täällä Tönölän leirintäalueella, vanhalla tervahaudan paikalla.

Menimme katsomaan sytytettyä tervahautaa konsertista tultuamme. Siitä nousi valtavasti savua tai höyryä, sillä hautarakennelma oli sateessa kastunut perinpohjaisesti. Miehet hoitelivat hautaa illan ja yön, ja työ jatkui päivällä. Kaikkiaan tervaa lienee tullut kaksi tynnyrillistä. Tämä hauta oli niin pieni, että sen terva valmistui näin äkkiä.

Päätimme mökki-illan punaviinin, sotkamolaisen leipäjuuston, valkosipulin ja leivän merkeissä.

Sunnuntai: Kuhmo

Tämän päivän omistimme retkeilylle kauniissa Kuhmossa. Aurinko paistoi ja ilma oli lämmintä. 

Ensimmäinen retki suuntautui Ison-Palosen retkeilyalueelle. Lähdimme kulkemaan punaisella merkittyä polkua, jonka pituus on neljä kilometriä. Se vei meitä vanhahkon enimmäkseen mäntyä kasvavan metsän kautta ylös ja alas kiemurrellen. Maassa kasvoi jäkälää ja mustikkaa. Heti kun pysähtyi syömään mustikoita, pörräsi ympärillä kiukkuinen hyttysparvi. Onneksi olimme myrkyttäneet itsemme niitä vastaan. Maisemat eivät olleet ihmeen ihania. Välillä polku kulki harjanteella. Parasta oli järvi, jonka rannalla oli levähdyspaikka. Menimme uimaan. Vähän matkaa kuljettuamme oli selkä jälleen hiessä.

Palattuamme Tönölään söimme hieman ja lähdimme vesiretkelle. Pukeuduimme uima-asuun ja otimme mukaan veneemme. Järvi oli tyyni kuin peili. Leirintäalueen uloimman niemen kärjen kohdalta alkaa pitkä ja kapea pieniä mäntyjä kasvava Harakkasaari. Päätimme seilata tai meloskella saaren ympäri. Välillä poikkesimme tietysti maihin. Siellä on hiekkarantoja ja puhtaan kirkasta vettä. Uimme ja loikoilimme hietikolla ja uimme taas, kunnes läksimme uudestaan matkaan.

Olo oli autuaallinen. Luonto on ihmiselle hyvä ainakin kesällä leppeällä säällä. Valmistin lettutaikinan ja Pentti paistoi letut. Illan tullen oli kolmannen retkemme vuoro. Halusimme valokuvata päivällä kokemamme maiseman ilta-auringon valossa. Kahlasimme leirintäalueen niemenkärjen ja Harakkasaaren välisen salmen yli ja kuljimme sitten polkua eteenpäin. Jonkin verran ennen saaren levenemistä maa kohoaa jyrkästi. Harjanteen lakea vie polku ja kummallakin puolella on hiekkarantainen poukama. Järven taa laskeva aurinko innosti valokuvaamaan.

No nyt lähden tiskaamaan astiat. Kello on vähän vaille 11 illalla.

Maanantai: Kuhmo

Tietenkin haluan ja Penttikin haluaa ja sen vuoksi olemme metsään lähes joka päivä menneetkin. Eilen läksimme kulkemaan Sinistä polkua, joka on Kuhmon retkeilypoluista tunnetuin. Sininen polku on 12 km mittainen, mutta kuljimme siitä vain kolmisen kilometriä ja takaisin. Polku kulkee korkean ja jyrkän harjun laella ja kummallakin puolella on usein järvi tai lampi. Maisemat ovat kauniita, monin verroin kauniimpia kuin Ison-Palosen retkeilypolun varrella. Rinteet ovat täynnä hyvänmakuisia mustikoita.

Illalla oli konsertti: Oleg Kagan ja Natalia Gutman soittivat. Kaganin viulussa ja Gutmanin sellossa on jalo sointi, ja he soittavat taiturillisen henkevästi. Kuulimme Richard Straussin sonaatin sellolle ja pianolle, Sergei Prokofjevin 2. sonaatin viululle ja pianolle sekä Beethovenin trion viululle, sellolle ja pianolle. Nämä taiteilijat lahjoittivat kiitolliselle kuulijakunnalleen hienon musiikkielämyksen.

Kuuntelimme myös unkarilaisyhtyeen vanhaa unkarilaista musiikkia, jota esitettiin sangen monipuolisella soitinvalikoimalla. Konsertti oli oikeastaan pieni hupikonsertti, jossa hauska pelleily oli erittäin tärkeällä sijalla.

Tietysti olemme syöneet rönttösiä. Olemme syöneet myös Sotkamon leipäjuustoa, joka maistuu suussa erinomaisen hyvältä. Metsästä olemme poimineet suuhumme mustikoita. Tai oikeastaan minä olen ahkerasti popsinut mustikoita, Penttiä se ei ole yhtä paljon kiinnostanut.

Tiistai: Kuhmo

Tänään olimme Jauhovaaralla, joka on yksi Kuhmon nähtävyyksistä. Vaaralta aukeaa näkymä aika kauas: metsää, järviä, salmen yli vievä silta. Kaunistahan tuo oli. Jauhovaara tunnetaan rikkaasta kasvillisuudestaan. Sinne on istutettu mm. lehtikuusia ja douglasmäntyjä. Kiersimme alapolun (3 km) joka vei vaaralta korpeen ja suolle. Pitkospuita emme aiemmin yhtä pitkälti olleet kulkeneetkaan. Suolla lammen lähellä paistoi aurinko lämpimästi eikä tällä paikalla hyttysistäkään ollut haittaa. Levähdimme toisen lammen ääreen tehdyn laiturin penkeillä.

Jauhovaaran mustikat olivat valtavan suuria ja niitä oli paljon. Jos aurinko paistaa ja hieman tuulee, eivät hyttyset vainoa mustikansyöjiä. Pieneltä suolta löysimme suomuuraimia sen verran että pääsimme hyvin perille niiden mausta. Annoimme hyttysten syödä, kun itse halusimme noukkia hillat suuhumme.

Tiistai-illan ensimmäisessä konsertissa olin ilman Penttiä. Ohjelmassa oli Ivo Malecin sonaatti sellolle ja pianolle, Valter Dešpalj (sympaattinen jugoslaavi) ja Ilkka Paananen (nuori kohtalaisen miellyttävä pianisti). Parasta olivat kuitenkin gruusialaisen Makvala Kasrashvilin lauluesitykset, Rahmaninov, Šostakovitš ja de Falla. Etenkin pidin Šostakovitšin Satiireista (Kuvia menneisyydestä). Nuori Makvala lauloi uhkealla sopraanollaan viehättävän diivamaisesti ja väkevästi tulkiten.

Ostin itselleni Kamarimusiikki-puseron ja Pentille äänilevyn. Ennen seuraavaa konserttia Pentti saapui. Ilta oli tyyni. Olimme olettaneet kuulevamme Berlioz–Lisztin teoksen Harold Italiassa alttoviululle ja pianolle, mutta tilalla olikin huolitellusti esitetty Mozartin kaunis jousikonsertto C-duuri. Väliajalla aurinko alkoi laskea.

Konsertin päätösnumero oli Robert Schumannin pianokonsertto Es-duuri op. 47 ja sen esittivät suurella tunteen voimalla ja vaikuttavasti Pascal Devoyon (piano), Jean-Jacques Kantorow (viulu), Vladimir Mendelssohn (alttoviulu) ja Philippe Muller (sello). Schumannista tuli elämys muillekin kuin meille, ja yleisö taputti käsiään niin että niihin koski (ainakin minulla).

Keskiviikko: Kuhmo

Nyt oli valitettavasti viimeinen päivämme Kuhmossa, jossa meidän on ollut hyvä olla. Kesä on hymyillyt meille. On ollut lämmintä, auringonpaistetta ja kauniita maisemia katsella. Talvella kuhmolaisilla ei taida olla näin suloista.

Aamiaisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen (joutuisimme viimeiseksi yöksi muuttamaan toiseen mökkiin) lähdimme pumpattavalla purrellamme järvelle. Lammasjärvi, jonka rannalla leirintäalue (ja Kuhmon keskustakin) on, oli tyyni kuin peili. Järven saaret kuvastivat veteen ja kaukana oli himmeänä hohtava pieni saari horisontista kohoavien vaarojen edessä. Soudimme Harakkasaaren kannakselle, samalle jonne leirintäalueelta pääsee jalkaisin. Uimme. Pian jatkoimme matkaa kannaksen toiselta puolelta. Halusimme lähemmäs saaria, joita olimme katselleet.

Viivyimme järvellä viitisen tuntia. Jos emme ennen ole tienneet mitä onni on, nyt tiedämme: joutilaisuus ja lempeä kaunis kesäinen luonto kaikkialla ympärillä ja rakkaan ihmisen läheisyys (ja myös tietoisuus illan musiikkikokemuksesta).

Päivä oli erittäin lämmin, peräti kuuma, ja niin oli myös konserttipaikka, koulun juhlasali, kuumentunut. Ensimmäisessä konsertissa soitettiin Antonin Dvořákin pianokonsertto A-duuri, mutta vaikka musiikki oli melodisen kaunista, kuten Dvořákin yleensä, ei esitys tehnyt minuun vaikutusta. Innostuneemmin suhtauduin Beethovenin septettoon Es-duuri, jossa olivat mukana myös kontrabasso, klarinetti, fagotti ja käyrätorvi. Se tempasi toisin paikoin mukaansa.

Tälläkin kertaa kävimme kioskilla; itselleni ostama Kuhmon kamarimusiikki -paita osoittautuikin Pentin kokoiseksi. Nyt ostettiin minulle sopiva.

Myöhäiskonsertti oli nimeltään ”Sekalaista hyvää”. Yhä oli kuuma. Soittajat hikoilivat ankarasti ja yleisökin kärsi kuumuudesta. Koimme kaksi melkoisen voimakasta elämystä, kumpikin neuvostoliittolaisen taitelijan ansiosta.  Valeri Lobanov soitti Aleksandr Skrjabinin pianosonaatin 3 fis-molli. Se oli kuulakasta ja sopivan tunteikasta virtuoosimusiikkia. Gruusia-kvartetti taitaa olla musiikkijuhlan paras jousikvartetti. Kuulimme gruusialaismiesten soittavan Šostakovitšin 2. jousikvarteton. Siinä oli voimaa ja monenlaista tunnelmaa. Kolmas osa on tenhoava valssi, toinen osa on resitatiivi ja romanssi, jossa 1. viululla on solistin tehtävä; miten lahjakas taiteilija onkaan Gruusia-kvartetin ykkösviulun soittaja. Salissa istuva yleisö arvosti todella kuulemaansa soittoa. Suosionosoitukset olivat valtavat, käsiä lamaannuttavat. Lopulta väki nousi seisomaan jatkaen taputtamistaan.

Kun tulimme ulos, oli kesäinen yö hämärtynyt ja hohkavan helteinen päivä hieman viilentynyt. Lähes pyöreä kuu näkyi taivaalla isona keltaisena pallona.

Torstai: Iisalmeen

Kun loputkin tavarat oli pakattu autoon, poikkesimme Kuhmon torille ostamaan mustikoita (11 litraa à 8 mk), sillä emme halunneet käyttää aikaamme mustikoiden poimimiseen ja itikoiden syöttämiseen metsässä. Poikkesimme Hyvärisen leipomoon ostamaan rönttösiä kotiin vietäväksi, mutta vain kahdeksan oli jäljellä.

Sitten matkaan. Aurinko paistoi ja sää oli yhtä kesäisen ihana kuin viime päivinä. Katsastimme jäähyväisiksi Hietaperän hiekkarannat Ontojärven poukamassa. Tietysti uimme. Vesi oli suloista, niin suloista etten olisi ollenkaan halunnut mennä maihin. Ymmärsin, ettei järveen voisi jäädä.

Sotkamo ja Kajaani jäivät taakse ja saavuimme Paltaniemeen, jolla on ainakin pieni rooli Suomen kulttuurihistoriassa. Siellä Hövelissä asui Elias Lönnrot Kalevalaa sommitellessaan 1834. Samassa Hövelissä eli myöhemmin lapsuuttaan Eino Leino. Paltaniemi tunnettaneen kuitenkin parhaiten kuvakirkostaan. Sen rakensi eteläpohjalainen kirkonrakentaja Johan Simonpoika Knubb. Kirkko valmistui1726, ja sen koristi runsain maalauksin Emmanuel Granberg 1778–81. Kuvat ovat toteutukseltaan naiivin kömpelöitä mutta sisällöltään hartaat.

Kummallinen paikka on talli, jossa keisari Aleksanteri I:n kerrotaan aterioineen. Talli seisoo kirkon vieressä. Söimme eväämme sen seinään nojaten, tai tarkemmin sanoen nojaten tallin ympärille rakennetun suojakatoksen aitaan.

Kävimme Eino Leino -talossa, jossa nyt oli taidenäyttely. Nykyinen talo on Hövelin jäljennös.

Huomasimme Paltaniemessä, että taivaalle oli alkanut ilmaantua keveitä pilviä. Matka jatkui kohti Iisalmea. Matkalla muistelimme Juhani Ahon teoksia ja Pentti muisti myös Koljonvirran taistelun. Pilvet sakenivat ja Pentti arveli meidän ehkä tarvitsevan mökkimajoituksen. Taivas synkkeni synkkenemistään, ja kun sitten olimme Koljonvirran leirintäalueella, se oli melkoisen musta. Alkaisi sataa milloin tahansa. Mökkiä ei ollut vapaana, mutta saimme sentään huoneen päärakennuksesta. Ukonilma alkoi, vettä tuli taivaan täydeltä ja jyrähtelikin.

Sää ei illan kuluessa kirkastunut. Ei tosin satanut mutta taivas oli edelleen harmaa. Kävimme Juhani Ahon sympaattisessa museossa leirintäalueen lähellä. Valokuvasimme menomatkalla mm. raskaita pilviä joiden välistä näkyi kirkkaampia kellertäviä aukkoja.

Kun tulimme ulos Iisalmen pikku pappilasta, oli taivas synkän harmaa ja arvasimme että pian taas sataa. Meillä oli mukana sadetakit, joten vain jalat kastuivat.

Perjantai: Kotiin

Mieluisa lomamatkamme alkoi olla lopuillaan. Söimme puoli yhdeksältä hiukkasen aamiaista Iisalmen keskustassa ja ostettuamme mansikoita lähdimme matkaan kotia kohti. Kävimme Kuopiossa Puijolla. Sää oli kolea, mikä lisäsi matkan päättymisen aiheuttamaa apeutta. Päällämme olevat Kuhmo-paidat lämmittivät meitä hieman. Keuruulla kyläilimme Anteron äidin luona. Ohittelimme kauniita maisemia (mm. Sääksmäellä) ja ajelimme pieniä teitä ja saavuimme kotiin iltakymmeneltä.