Liikenneruuhkia Baksanin laakson alkupäässä
Paikallinen lihakauppa. Hyvää ruokahalua! 
Paljon villoja, vähän porua Terskol
Majoituimme Hotelli Itkoliin Terskolin kylän lähelle. Terskol on lähes viimeinen paikka, jonne pääsee tavallisella linja-autolla.
Baksanin vedet virtasivat vilkkaasti hotellimme lähistöllä.
Putousta katsomaan
Ensimmäinen pitkä retki oli muutaman kilometrin patikkamatka laaksossa Terskolista pohjoiseen.
Tien alkupää oli aika savista, mutta juuri sopivaa, kun liikkeellä oli "liejunherra, mahanalus rattaita täynnä".
Tauko. Vasemmalla inkeriläis-virolainen matkatoimiston opas Valto ja kivellä kykkimässä paikallinen vuoristo-opas.
Kaikki eivät uskaltautuneet purojen yli ilman oppaan varmistusta.
Oppaan täytyi tietysti sitten näyttää, miten kova jätkä loikkii liukkaassa kivikossa.
Vedet tippuivat jyrkänteen yli aika vaikuttavasti.
Piilokuva: etsi lehmä.
Elbrusin ylärinteet
Elbrusin ylärinteille pääsi aika helposti kahdella köysiradalla, ensin gondolissa ja loppumatka tuolissa istuen.
Näkymä köysiradan yläasemalta (Garabashi) 3750 metrin korkeudessa. Muurinpätkä oikealla lienee viime sodan ajoilta – tai sitten se on luonnon omia aikaansaannoksia.
Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin kaksi huippua (5621 ja 5642 m). Garabashista on huipulle linnuntietä vain n. 5 km. Hyvällä säällä ja hyvin varustein Elbrusin huipulle voi patikoida, joskin ohut ilma ja kylmyys tekevät matkasta raskaan.
Lunta Garabashin eteläpuolella
Ylhäällä on kilometrien pituisia rinteitä, joilla urheilijat voivat harjoitella lähes ympäri vuoden. Laskettelijoiden edessä näkyy hiihtohissi: ylös haluava tarttuu liikkuvaan vaijeriin lovetulla palikalla. Kyyti on vauhdikasta – eikä aivan vaaratonta.
Tällainen aurinkosuoja taitaa jo olla liioittelua
Välillä joku huuteli kaiuttimen avulla turisteja siirtymään pois alas kiitävien laskettelijoiden tieltä. Ei kai kuuluttaja meitä tarkoittanut?
Voltit hyppyrin nokalta olivat näyttävän näköisiä. Ainakin etualan suomalaiskatsoja poltti nahkansa petollisessa vuoristoauringossa.
Adyl su -joen laakso
Alkumatkan kuljimme autolla Elbrusin kylän tienoille.
Tienhaarasta lähdimme jalan kohti etelää ylös vuorille. Tie oli mäkistä ja tasapintaista, mikä rasitti jalkoja. Komeat maisemat piristivät mieltä.
Eräässä tienmutkassa sojotti tykki. Sitä kuulemma käytetään talvella uhkaavien lumivyöryjen laukaisemiseen.
Muutaman kilometrin jälkeen siirryimme polulle, ja kun lopulta sekin loppui, läksimme ylittämään kuivan joen pohjakivikkoa.
Samaa kivikkoa kuin viereisessäkin kuvassa. Taustalla pilkistelee Elbrus.
Osa retkeläisistä jäi ottamaan aurinkoa muiden jatkaessa joen yläjuoksulle.
Kostea jalka on perhoselle mieleen.
Nyt tarkkana, etteivät kengät kastu.
Vaeltajien taustana on Džantuganin uljas huippu. 
Retki ulottui jäätikön vieressä olevalle järvelle, joka nyt alkusyksystä oli supistunut lähes olemattomiin. Sulamisvesi ei tunnu yhtään kylmältä suomalaiseen jalkaan, eihän?
Opas ei löytänyt sopivaa polkua, mutta sen puutteessa kiipesimme penkkaa ylös joenuomaa seurailevalle kärrytielle, jota pitkin palasimme muun ryhmän luo.
Vielä kerran Džantugan
Vasemmanpuoleinen lumihuippu on luultavasti Trapezia
Terskolin lähivuoria
näkymiä.
Vuorenrinteellä hotellin yläpuolella oli jänniä heinäkasoja, kuin maahisten asuntoja.
Näin heinät siirtyivät paikasta toiseen.
Pidempää kuljetusta varten käytettiin hevosen voimia.
Lammaslaumat ja aitaan tarttuneet lampaanvillat osoittivat, että lammas on tärkeä kotieläin Baksanin laaksossa.
Kerran tapasimme iltahämärissä hotellin lähellä kabardinolaisen paimenenkin pitkine sauvoineen. Matkatoimiston toinen opas tulkkasi keskustelua.
Kävimme katsomassa myös Terskolin länsipuolista Azaun jäätikköä.
Alempana oli lehtimetsää hienossa syyspuvussaan.
Jäätikön sulamisvesistä muodostunut järvi Tšegetin rinteeltä nähtynä