Islantia kiertämässä 2

Teksti ja kuvat Maarit Vallinharju-Stenman ja Pentti Stenman

Goðafoss

Akureyri

Perjantai 26.6.1987

Myvatn - Godafoss - Akureyri - Varmahlid

Mývatnista ajoimme länteen kohti Akureyria. Aurinko paistoi ja Laxán laakson maisema oli kuin Pohjois-Norjassa. Pysähdyimme ihailemaan Goðafossin pärskeitä ja ihmettelimme putouksen yläpuolella kahtia haarautuneen joen syöksyä samaan suvantoon.

Goðafossin jälkeen tie kiemurteli vuorten välissä ylös korkeuksiin ja laski sitten Akureyria lähestyttäessä lähes Eyjafjörðurin vesien ääreen. Vuono hohteli kirkkaan sinisenä kuten taivaskin ja vuorten huipulla kimalteli valkoinen keskikesän lumi.

Akureyri on pientalovaltainen huvilakaupunki, mutta silti Islannin toiseksi  suurin. Tölhöilimme siellä parisen tuntia ihmisten pihoja ihmetellen. Keskustan kahvilassa söimme kahvit ja taivaalliset vohvelit. Näin ravittuina jatkoimme vuorten yli kohti Varmahliðia, seuraavaa yöpymispaikkaamme. 

Varmahliðista ei kuitenkaan löytynyt kartan lupaamaa leirintäaluetta, sen sijaan löytyi viitta Steinsstaðasskóli campingiin kymmenen kilometrin päähän. Koulun lähellä oli Reykirin talo, ja illalla näimme laskevan auringon valossa miten maalaistalon ympärillä maasta tuprusi höyryä monessa paikassa. Koulun yhteydessä oli myös sundlaug, jota halukkaat kävivät kokeilemassa. Miellyttävällä leirintäalueella oli vähän yöpyjiä. Seutu on vehreätä jokilaaksoa, jonka kummallakin puolella kohoavat vuoret korkeuksiinsa. 

Steinstaðasskóli

Leirintäalueen hoitajalta kyselimme, onko maan keskiylängön poikki menevä tie Kjalvegur jo kulkukelpoinen. Hän ei ollut aivan varma, mutta kertoi, että hänelle oli illalla tulossa vieraaksi joku, joka tietäisi. Myöhemmin teltallemme saapuikin mies, jonka mielestä Kjalvegur ei ole helppo, mutta meidän autollamme läpiajo kyllä olisi mahdollinen. Virallisesti tietä ei vielä ollut avattu liikenteelle talven jälkeen, tie saatetaan avata joinakin vuosina vasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Nykyistä Kjölurin ylängön tietä voi kuitenkin kesäaikaan ajaa helposti ainakin nelivetoisella autolla. Tämäkin tie osoittautui silti Maaritille melkoiseksi henkiseksi koettelemukseksi.

Lauantai 27.6.1987

Vidimyr - Kjölur - Hverahvellir - Gullfoss - Laugarvatn

Aamulla lähtiessämme kävimme katsomassa Vídimyrin pientä turvekirkkoa Varmahliðin lähellä. Täältä parinkymmenen kilometrin päästä automme kääntyi ylätasangolle vievälle tielle, vaikka Maarit olisi halunnut jatkaa rannikkoa myötäilevää päätietä. Kjölurin tie sinänsä ei ole paljon huonompikuntoinen kuin maan kiertävä päätie enimmäkseen. Pohjoisesta lähdettäessä tie oli erittäin hyvässä kunnossa, jopa päällystetty. Täällä rakennettiin Blandá-jokeen suurta voimalaa, jonka patoallas vei laaksosta 50 000 hehtaaria hyvää laidunmaata. Voimayhtiö  kuitenkin painostettiin rakentamaan vastaavanlaista laidunta muualle. 

Jäätikköjoen raikkautta

Voimalaitostyömaan jälkeen tie kapeni, mutta oli edelleen oikein hyvää. Ylätasangolla maa on hyvin karua, sillä Vatnajökull imee etelästä tulevat sadepilvet lähes kuiviin. Lampaille löytyy sentään ruohonkorsi siellä täällä, jopa hevosia näimme laitumella. Ohitimme muutamia järviä, joista yhden rannalla 10–20 joutsenen parvi läksi lentoon. 

Kolmisenkymmentä kilometriä ajettuamme (islantilaiseksi) hyvä tie loppui ja alkoi kapea ja mutkainen osuus. Tiellä oli tuoreita pyöränjälkiä, joten usko nelipyörävetoisen ajokkimme selviämiskykyyn oli suuri ainakin etupenkin vasemmalla puolella. Matkaoppaista tiesimme, että monet kahlaamot ja tähän vuodenaikaan ennen kaikkea sulamattomat lumikinokset ja liejukot voisivat olla hankalia ylitettäviä. 

Eipä aikaakaan, niin pääsimme ensimmäiselle kahlaamolle. Pienen katselun jälkeen nelipyöräveto käyttöön, pieni vaihde silmään ja ylitse loiskis vain sydän pompottaen – ja vielä uudelleen edestakaisin valokuvan ottamista varten. Myöhemmin tultiin isomman ja vuolaamman joen rantaan, josta ei suoraan nähnyt, miten se olisi paras ylittää. Varmuuden vuoksi kuljettaja tarkasti ensin joen pohjan paljain jaloin jäisessä vedessä kahlaamalla.

Pölypilvi Kjölurin tiellä

Tie jatkui kuoppaisena, kapeana, mutkaisena ja pölyisenä. Pölyä tuli myös auton sisään, joten olo oli illalla aika nuhjuinen. Kauempana näkyi tuulen nostattamia pölypilviä. Tiellä tuli vastaan pari muuta autoa ja yksi moottoripyörä.

Ensimmäinen kinos meni hyvin.

Iso lumikinos sulki tien seuraavan kahlaamon jälkeen.

Tien varsilla on aika möykkyistä maastoa.

Kerlingarfjöllin ja isojen jäätiköiden tullessa lähemmäksi myös kahlaamojen leveys ja vuolaus kasvoi. Kapteeni ohjasi alusta virtapaikoissa niin tarkkaan kuin vain osasi, eikä mitään haveria päässytkään käymään. Jälkikäteen kartalta laskimme, että  ylitimme kaikkiaan 14 kahlaamoa.

Muutamassa kohdassa tiellä oli lunta, sillä Kjölurin tien pohjoispäätä ei ollut vielä avattu liikenteelle. Ensimmäinen, kahlaamon jälkeinen kinos meni hyvin, mutta seuraava täytyi jo kiertää. Kinos oli leveä ja tien vierustat olivat täynnä kivenlohkareita. Niinpä ei aikaakaan, kun alus sai pohjakosketuksen: toisen puolen etutukivarsi tarttui kiveen. Nosturilla kapteeni sai etupään niin ylös, että pienempiä kiviä sai riittävästi pyörän alle ja kulkuneuvon jälleen liikkeelle. Tässä vaiheessa pelkääjän paikka oli tyhjä. Matkustaja oli tuskastuneena miehen itsepäisyyteen ja uhkarohkeuteen lähtenyt kävellen Reykjavíkiin vakuuttuneena siitä, ettei enää koskaan lähtisi millekään ulkomaanmatkalle. Mutta eihän hätä ole ollenkaan tämän näköinen. Kun auto pääsi takaisin tielle, sen kyyti jälleen kelpasi, vaikka mökötys jatkui.

Ohitimme Hverahvellirin kauniin kuumien lähteiden alueen ja poikkesimme Kerlingarfjöllin sivutielle, tarkoituksena yrittää yöpyä Kerlingarfjöllin juurella. Matka kuitenkin loppui kahlaamolle, joka näytti olevan vielä liian vilkasvirtainen ja syvä autolle ja varsinkin matkustajalle.

Tämän putouksen yläpuolella oleva kahlaamo jäi
meiltä kokeilematta. Jokin auto siitä oli kyllä mennyt. 

Ylätasangon tuulet kohtelevat kaltoin lampaiden kaluamaa maaperää. Asetelma on varmaan viimeistelty tietöiden yhteydessä.

Gullfoss

Strokkur

Tauko Kelrlingarfjöllin lähellä

Aikamme täällä ihmeteltyämme päätimme jatkaa matkaa saman tien ihmisten ilmoille. Loppumatkan kahlaamot olivat helppoja ja lumikinoksetkin oli jo kaivettu pois tieltä. Iso Hvitá-joki askarrutti etukäteen, mutta onneksi ylityspaikassa oli kunnon silta eikä kahlaamo.

Hvitá-joen silta (oikeassa reunassa) ja pienoissuihkulähde

Hvitán alajuoksulla vedet putoavat hyvin näyttävästi Gullfossissa. Raskaan päivän päälle vedet jäivät kuitenkin lähes vilkaisun varaan, samoin kuin kuuluisa Geysir ja sen vieressä ahkerasti puhalteleva Strokkur.

Parinsadan kilometrin erämaataipaleen jälkeen yövyimme Laugarvatnissa. Pikkukaupunki näytti olevan Islannin suosituin vapaa-ajan viettopaikka ihmisten, telttojen ja kesämökkien määrästä päätellen, mutta meistä seutu ei vaikuttanut sen kummemmalta kuin muutkaan kylät ja kaupungit. Viikonlopun takia leirintäalueella oli hieman levotonta. Saimme sentään joten kuten nukutuksi, vaikka telttamme tukinarut tuntuivat ylivoimaisilta esteiltä ohi kompuroiville humalikoille.

Rikinkatku ei ole ollenkaan pikkutyön mieleen.

Kleifarvatnin musta hiekkaranta

Sunnuntai 28.6.1987

Laugarvatn - Reykjanes - Kleifarvatn - Reykjavik

Pesimme aamulla Laugarvatnin sundlaugissa erämaan pölyt pois. Uimalan hoitajan suosituksesta jätimme lompakkomme säilytyslokeroon, mutta myöhemmin rahoja laskiessa tuntui kuin melkoinen kruunumäärä olisi hävinnyt. Ehkäpä olimme kuluttaneet ne johonkin hyvään tarkoitukseen. Joka tapauksessa kylvyn jälkeen edessä oli taas maantie ja viimeinen etappi Reykjavíkiin.

Katsastimme vielä Reykjanésin eli Reykjavíkista lounaaseen pistävän niemimaan. Siellä missä oli vehreyttä, oli lampaita ja hevosia, muualla laavakenttiä ja vuoria. Tien vasemmalla puolella vilahteli meri. Ennen Grindarvíkia poikkesimme tienhaarasta pohjoiseen, missä Krijuvíkin kuumat lähteet komeasti kärysivät ja pulputtivat ja suihkuttivat vettä ja rikinkatkua ilmaan. Monin paikoin laava oli ehtinyt vuosien, ehkä vuosisatojen kuluessa peittyä jäkälään, mikä teki karut kentät idyllisen näköisiksi.

Maantie vei meidät korkealle vuoren syrjälle. Oikealle puolelle jäi Kleifarvatn, mikä mustine hiekkarantoineen oli outo näky. Mustien vuorten jälkeen maisema oli lähes kasvitonta laavakenttää Reykjavíkiin saakka.

Reykjavikilaisia taloja, tässä tosin lasten askartelemina

Toinen viikko 29.6–4.7.1987

Reykjavik

Viikon kierros oli ohi. Nyt takaisin tultua Reykjavík vaikutti paljon miellyttävämmältä. Varsinkin keskustassa on mukava kävellä, vaikka siellä ei kovin paljon olekaan tutkittavaa. Vanhat pientalot on päällystetty maalatulla aaltopellillä, mikä ei siinä ympäristössä vaikuta mitenkään oudolta. Uudet talot tehdään yleensä betonista maanjäristyksen kestäväksi.

Suurin osa pientaloista on yhden tai kahden perheen asuntoja, joissa on pieni puutarhatilkku. Pihoilla on paljon kukkia ja myös puita. Tämän ansiosta Reykjavík on varsin vihreä kaupunki muuten lähes puuttomassa maassa.

Pienen pieni puutarha karussa maassa

Turisteja ja värikkäitä verkkoja kalasatamassa

Hallgrimin kirkon tornista on erinomainen näköala koko kaupunkiin.

Kalasatama on mielenkiintoinen ja värikäs paikka. Siellä käydessämme bongasimme satama-altaassa hylkeen, mutta se ei suostunut poseeraamaan riittävän kauan valokuvausta varten. 

Yhtenä iltana kävimme moottoriveneretkellä katselemassa lunniyhdyskuntaa Reykjavíkin lähellä. 

Asmundur Sveinssonin veistoksia

Hei, ei saa kutittaa!

Päiväkahvipaikaksi vakiintui oleskelumme loppuaikoina Nýja Kökuhusið, mutta muuten ravintoloiden hinnat hirvittivät. 

Tutustuimme myös Reykjavikin ulkoilmamuseoon ja kansallismuseoon. Taidemuseoita ja gallerioita kaupungissa oli todella paljon, mutta niissä emme juuri käyneet. Kjarvalin galleria oli vaikuttava. Päivittäin kuljimme Asmundur Sveinssonin kotiateljeen ohi, jonka pihalla oli melkoinen kokoelma kookkaita moderneja veistoksia. Vieressä oli keto, jolla laidunsi neljä ihanaa hevosta. Koska ne eivät syö leinikkejä, laidun oli keltaisten kukkien peitossa.

Voimalaitoksen jätevedessä on mukava uida.

Jo ennen matkaa olimme päättäneet käydä Sinisellä Laguunilla (Blue Lagoon) uimassa. Matkustimme bussilla Krísuvikin lähellä olevalle lammelle, jossa on geotermisen voimalan lauhdevettä. Tämä maan uumenista purkautunut lämmin, sinertävä vesi oli hyvin suolaista, pohjallakin oli valkoinen suolakerros. Vesi auttaa kuulemma mm. psoriasikseen.

Lähtöpäivää edeltävänä iltana alkoi sataa. Sadetta riitti koko yön varhaiseen herätykseen klo 3.30 asti ja sen ohikin. Lentokone oli myöhässä, ja jouduimme odottelemaan Keflavíkissa aika tovin. Rahat olimme saaneet kulumaan niin tarkkaan, että ne riittivät juuri ja juuri kiskurimaisen lentokenttäveron maksuun (josta ei ollut sanallakaan mainittu matkalippuja hankkiessamme).

Paluulennosta jäi ehkä parhaiten mieleen Etelä-Norjan upeat tunturit ilmasta katsottuna. Kai sielläkin pitäisi joskus käydä.