|
Teksti ja kuvat
Maarit Vallinharju-Stenman ja Pentti
Stenman

Gošafoss

Akureyri
|
Perjantai
26.6.1987
Myvatn - Godafoss -
Akureyri - Varmahlid
Mżvatnista
ajoimme länteen kohti
Akureyria. Aurinko paistoi ja Laxįn laakson maisema oli kuin
Pohjois-Norjassa.
Pysähdyimme ihailemaan Gošafossin
pärskeitä ja ihmettelimme
putouksen yläpuolella kahtia haarautuneen joen
syöksyä samaan
suvantoon.
Gošafossin
jälkeen tie kiemurteli
vuorten välissä ylös korkeuksiin ja laski
sitten Akureyria
lähestyttäessä lähes
Eyjafjöršurin vesien
ääreen. Vuono hohteli kirkkaan sinisenä
kuten taivaskin
ja vuorten huipulla kimalteli valkoinen keskikesän lumi.
Akureyri on
pientalovaltainen huvilakaupunki,
mutta silti Islannin toiseksi suurin.
Tölhöilimme siellä
parisen tuntia ihmisten pihoja ihmetellen. Keskustan kahvilassa
söimme
kahvit ja taivaalliset vohvelit. Näin ravittuina jatkoimme
vuorten
yli kohti Varmahlišia, seuraavaa
yöpymispaikkaamme.
Varmahlišista
ei kuitenkaan löytynyt
kartan lupaamaa leirintäaluetta, sen sijaan löytyi
viitta Steinsstašasskóli
campingiin kymmenen kilometrin päähän.
Koulun lähellä
oli Reykirin talo, ja illalla näimme laskevan auringon valossa
miten
maalaistalon ympärillä maasta tuprusi
höyryä monessa
paikassa. Koulun yhteydessä oli myös sundlaug,
jota halukkaat
kävivät kokeilemassa.
Miellyttävällä leirintäalueella
oli vähän yöpyjiä. Seutu on
vehreätä jokilaaksoa,
jonka kummallakin puolella kohoavat vuoret korkeuksiinsa.
|
|

Steinstašasskóli

|

Leirintäalueen
hoitajalta kyselimme,
onko maan
keskiylängön
poikki menevä tie Kjalvegur jo
kulkukelpoinen.
Hän ei
ollut aivan varma,
mutta kertoi, että hänelle oli illalla tulossa
vieraaksi joku,
joka tietäisi. Myöhemmin teltallemme saapuikin mies,
jonka mielestä Kjalvegur
ei ole
helppo, mutta meidän autollamme läpiajo
kyllä
olisi mahdollinen. Virallisesti tietä ei vielä ollut avattu
liikenteelle talven jälkeen, tie saatetaan avata joinakin vuosina
vasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Nykyistä Kjölurin
ylängön
tietä voi kuitenkin kesäaikaan ajaa helposti ainakin
nelivetoisella autolla.
Tämäkin tie osoittautui
silti Maaritille melkoiseksi henkiseksi koettelemukseksi.
|
|

|
Lauantai
27.6.1987
Vidimyr - Kjölur - Hverahvellir
- Gullfoss - Laugarvatn
Aamulla
lähtiessämme kävimme katsomassa
Vķdimyrin pientä turvekirkkoa Varmahlišin
lähellä. Täältä
parinkymmenen kilometrin päästä automme
kääntyi ylätasangolle vievälle
tielle, vaikka Maarit olisi halunnut jatkaa rannikkoa
myötäilevää
päätietä. Kjölurin
tie
sinänsä ei ole paljon
huonompikuntoinen kuin maan kiertävä
päätie enimmäkseen. Pohjoisesta
lähdettäessä tie oli erittäin
hyvässä kunnossa, jopa
päällystetty. Täällä
rakennettiin Blandį-jokeen suurta voimalaa, jonka patoallas
vei laaksosta
50 000 hehtaaria hyvää laidunmaata.
Voimayhtiö kuitenkin
painostettiin rakentamaan vastaavanlaista laidunta muualle.
|
|



Jäätikköjoen
raikkautta
|
Voimalaitostyömaan
jälkeen tie kapeni, mutta oli edelleen oikein
hyvää. Ylätasangolla maa on hyvin karua,
sillä Vatnajökull imee etelästä
tulevat sadepilvet lähes kuiviin. Lampaille löytyy
sentään ruohonkorsi
siellä täällä, jopa hevosia
näimme laitumella. Ohitimme
muutamia järviä, joista yhden rannalla
10–20 joutsenen parvi läksi
lentoon.
Kolmisenkymmentä
kilometriä
ajettuamme (islantilaiseksi) hyvä tie loppui ja alkoi kapea ja
mutkainen
osuus. Tiellä oli tuoreita
pyöränjälkiä, joten usko
nelipyörävetoisen ajokkimme selviämiskykyyn
oli suuri ainakin
etupenkin vasemmalla puolella. Matkaoppaista tiesimme, että
monet
kahlaamot ja
tähän vuodenaikaan ennen kaikkea sulamattomat
lumikinokset ja
liejukot voisivat olla hankalia ylitettäviä.
Eipä
aikaakaan, niin pääsimme ensimmäiselle
kahlaamolle. Pienen katselun jälkeen nelipyöräveto
käyttöön, pieni vaihde
silmään ja ylitse loiskis vain sydän
pompottaen – ja
vielä uudelleen
edestakaisin valokuvan ottamista varten. Myöhemmin tultiin isomman
ja vuolaamman joen rantaan, josta ei suoraan nähnyt, miten se
olisi paras ylittää. Varmuuden vuoksi kuljettaja tarkasti
ensin joen pohjan
paljain jaloin jäisessä vedessä kahlaamalla.

Pölypilvi Kjölurin
tiellä
Tie jatkui
kuoppaisena, kapeana, mutkaisena ja pölyisenä.
Pölyä tuli myös auton
sisään, joten olo oli illalla aika nuhjuinen.
Kauempana näkyi tuulen nostattamia
pölypilviä. Tiellä tuli vastaan pari
muuta autoa ja yksi moottoripyörä.
|
|

Ensimmäinen
kinos meni hyvin.

Iso lumikinos
sulki
tien seuraavan kahlaamon jälkeen.

Tien varsilla on
aika möykkyistä maastoa.
|
Kerlingarfjöllin
ja isojen jäätiköiden tullessa
lähemmäksi myös kahlaamojen leveys ja
vuolaus kasvoi. Kapteeni ohjasi alusta virtapaikoissa niin tarkkaan
kuin vain osasi, eikä mitään haveria
päässytkään
käymään. Jälkikäteen kartalta laskimme,
että ylitimme kaikkiaan 14 kahlaamoa.
Muutamassa
kohdassa tiellä oli lunta, sillä Kjölurin
tien pohjoispäätä ei ollut vielä
avattu
liikenteelle. Ensimmäinen, kahlaamon jälkeinen kinos
meni hyvin,
mutta seuraava täytyi jo kiertää. Kinos oli
leveä ja
tien vierustat olivat täynnä kivenlohkareita.
Niinpä ei aikaakaan,
kun alus sai pohjakosketuksen: toisen puolen etutukivarsi tarttui
kiveen.
Nosturilla kapteeni sai etupään niin ylös,
että pienempiä
kiviä sai riittävästi
pyörän alle ja kulkuneuvon
jälleen liikkeelle. Tässä vaiheessa
pelkääjän
paikka oli tyhjä. Matkustaja oli tuskastuneena miehen
itsepäisyyteen
ja uhkarohkeuteen lähtenyt kävellen
Reykjavķkiin vakuuttuneena siitä, ettei
enää
koskaan lähtisi millekään ulkomaanmatkalle. Mutta
eihän hätä ole
ollenkaan tämän
näköinen. Kun auto
pääsi takaisin tielle, sen kyyti jälleen
kelpasi, vaikka mökötys jatkui.
Ohitimme Hverahvellirin kauniin kuumien lähteiden
alueen ja poikkesimme Kerlingarfjöllin sivutielle,
tarkoituksena
yrittää yöpyä
Kerlingarfjöllin juurella. Matka
kuitenkin loppui kahlaamolle, joka näytti olevan
vielä
liian vilkasvirtainen
ja syvä autolle ja varsinkin matkustajalle.

Tämän
putouksen yläpuolella oleva kahlaamo jäi
meiltä kokeilematta. Jokin auto siitä oli
kyllä mennyt.
|
|

Ylätasangon
tuulet
kohtelevat kaltoin lampaiden kaluamaa maaperää.
Asetelma on varmaan viimeistelty tietöiden yhteydessä.

Gullfoss

Strokkur
|

Tauko
Kelrlingarfjöllin lähellä
Aikamme
täällä ihmeteltyämme
päätimme jatkaa matkaa
saman tien ihmisten ilmoille. Loppumatkan kahlaamot olivat helppoja ja
lumikinoksetkin oli jo kaivettu pois tieltä. Iso
Hvitį-joki askarrutti etukäteen, mutta onneksi
ylityspaikassa oli kunnon silta eikä kahlaamo.

Hvitį-joen
silta (oikeassa reunassa) ja pienoissuihkulähde
Hvitįn alajuoksulla
vedet putoavat hyvin
näyttävästi
Gullfossissa. Raskaan päivän päälle
vedet jäivät kuitenkin lähes vilkaisun
varaan, samoin kuin kuuluisa Geysir ja sen vieressä ahkerasti
puhalteleva Strokkur.
Parinsadan
kilometrin erämaataipaleen jälkeen yövyimme
Laugarvatnissa. Pikkukaupunki näytti olevan Islannin suosituin
vapaa-ajan viettopaikka ihmisten, telttojen ja
kesämökkien
määrästä
päätellen, mutta meistä seutu ei vaikuttanut
sen kummemmalta kuin muutkaan kylät ja kaupungit. Viikonlopun
takia leirintäalueella oli hieman levotonta. Saimme
sentään joten kuten nukutuksi, vaikka telttamme
tukinarut
tuntuivat ylivoimaisilta esteiltä ohi kompuroiville
humalikoille.
|
|

Rikinkatku ei ole
ollenkaan pikkutyön mieleen.

Kleifarvatnin
musta hiekkaranta
|
Sunnuntai
28.6.1987
Laugarvatn - Reykjanes -
Kleifarvatn - Reykjavik
Pesimme aamulla
Laugarvatnin sundlaugissa
erämaan pölyt pois. Uimalan hoitajan suosituksesta
jätimme
lompakkomme säilytyslokeroon, mutta myöhemmin rahoja
laskiessa
tuntui kuin melkoinen kruunumäärä olisi
hävinnyt. Ehkäpä
olimme kuluttaneet ne johonkin hyvään tarkoitukseen.
Joka tapauksessa
kylvyn jälkeen edessä oli taas maantie ja viimeinen
etappi Reykjavķkiin.
Katsastimme
vielä Reykjanésin
eli Reykjavķkista lounaaseen pistävän
niemimaan. Siellä
missä oli vehreyttä, oli lampaita ja hevosia, muualla
laavakenttiä
ja vuoria. Tien vasemmalla puolella vilahteli meri. Ennen
Grindarvķkia
poikkesimme tienhaarasta pohjoiseen, missä
Krijuvķkin kuumat
lähteet komeasti kärysivät ja pulputtivat ja
suihkuttivat
vettä ja rikinkatkua ilmaan. Monin paikoin laava oli ehtinyt
vuosien,
ehkä vuosisatojen kuluessa peittyä
jäkälään,
mikä teki karut kentät idyllisen
näköisiksi.
Maantie vei
meidät korkealle vuoren
syrjälle. Oikealle puolelle jäi Kleifarvatn,
mikä mustine
hiekkarantoineen oli outo näky. Mustien vuorten
jälkeen maisema
oli lähes kasvitonta laavakenttää
Reykjavķkiin saakka.
|
|

Reykjavikilaisia
taloja, tässä
tosin lasten askartelemina
|
Toinen viikko 29.6–4.7.1987
Reykjavik
Viikon kierros oli ohi. Nyt takaisin tultua
Reykjavķk vaikutti paljon
miellyttävämmältä.
Varsinkin keskustassa on mukava kävellä, vaikka
siellä ei
kovin paljon olekaan tutkittavaa. Vanhat pientalot on
päällystetty
maalatulla aaltopellillä, mikä ei siinä
ympäristössä
vaikuta mitenkään oudolta. Uudet talot
tehdään
yleensä betonista
maanjäristyksen kestäväksi.
Suurin osa pientaloista on yhden tai kahden
perheen asuntoja, joissa on pieni puutarhatilkku. Pihoilla on paljon
kukkia
ja myös puita. Tämän ansiosta
Reykjavķk on varsin
vihreä kaupunki muuten lähes puuttomassa
maassa.
|
|

Pienen pieni
puutarha karussa maassa
Turisteja ja
värikkäitä
verkkoja kalasatamassa
Hallgrimin
kirkon tornista on erinomainen näköala koko
kaupunkiin.

Kalasatama on mielenkiintoinen ja
värikäs
paikka. Siellä käydessämme bongasimme
satama-altaassa hylkeen,
mutta se ei suostunut poseeraamaan riittävän kauan
valokuvausta
varten.
Yhtenä iltana kävimme
moottoriveneretkellä katselemassa
lunniyhdyskuntaa Reykjavķkin
lähellä.

Lunnit lentävät
|
|

Asmundur
Sveinssonin veistoksia

Hei, ei saa
kutittaa! - Veistosta puhdistetaan
|
Päiväkahvipaikaksi
vakiintui oleskelumme loppuaikoina Nżja Kökuhusiš,
mutta muuten
ravintoloiden hinnat hirvittivät.
Tutustuimme myös Reykjavikin ulkoilmamuseoon
ja kansallismuseoon. Taidemuseoita ja gallerioita kaupungissa oli
todella
paljon, mutta niissä emme juuri käyneet. Kjarvalin
galleria oli
vaikuttava. Päivittäin kuljimme Asmundur Sveinssonin
kotiateljeen
ohi, jonka pihalla oli melkoinen kokoelma kookkaita moderneja
veistoksia.
Vieressä
oli keto, jolla laidunsi neljä ihanaa hevosta. Koska ne
eivät syö leinikkejä, laidun oli keltaisten
kukkien
peitossa.

|
|

Voimalaitoksen
jätevedessä
on mukava uida.
|
Jo ennen matkaa
olimme päättäneet
käydä Sinisellä Laguunilla (Blue Lagoon)
uimassa. Matkustimme
bussilla Krķsuvikin lähellä olevalle
lammelle, jossa on
geotermisen voimalan lauhdevettä. Tämä
maan uumenista purkautunut lämmin, sinertävä
vesi oli hyvin
suolaista, pohjallakin oli valkoinen suolakerros. Vesi auttaa kuulemma
mm. psoriasikseen.
Lähtöpäivää
edeltävänä
iltana alkoi sataa. Sadetta riitti koko yön varhaiseen
herätykseen
klo 3.30 asti ja sen ohikin. Lentokone oli
myöhässä, ja
jouduimme odottelemaan Keflavķkissa aika tovin. Rahat olimme
saaneet
kulumaan niin tarkkaan, että ne riittivät juuri ja
juuri kiskurimaisen
lentokenttäveron maksuun (josta ei ollut sanallakaan mainittu
matkalippuja hankkiessamme).
Paluulennosta jäi ehkä parhaiten
mieleen Etelä-Norjan upeat tunturit ilmasta katsottuna. Kai
sielläkin pitäisi joskus käydä.
|