Teksti Maarit Vallinharju-Stenman
Kuvat Maarit Vallinharju-Stenman ja Pentti Stenman

Matka La Palmalle, Kanariansaarista yhdelle

Teimme, Pentti ja minä Maarit, talvilomamatkan La Palmalle. Tulimme tänne 28. päivänä tammikuuta ja palaamme kotiin 4. helmikuuta. On vuosi 2005.  Vietämme täällä hopeahääpäiväämme, mikä tuntuu lähes uskomattomalta: Uskomatonta miten nopeasti aika on kulunut. Meillä on ollut yhteistä elämää jo 25 vuotta ja sitä ennen kahden vuoden seurustelu. On ollut hyvä olla yhdessä.

Kuvittelimme saapuvamme lämpimään kesämaahan eli "ikuisen kevään maahan", kuten matkaoppaassa sanotaan. Väärin! Tänä vuonna on talvikausi täällä ollut poikkeuksellisen kolea ja sateinen. Olen jopa kaivannut lämpimämpiä vaatteita kuin mitä matkalaukustamme löytyi. Olemme saaneet osaksemme tuulta, koleutta, sadetta ja mustia pilviä, paljon pilvipoutaa ja välillä auringon pikaisia pilkahduksia.

Viimein tänään helmikuun 2. päivänä on kesäisen leutoa päivänpaisteista säätä, mikä on minulle melkein liikaa, koska en voi hyvin jos sää on kovin lämmin. No, totuuden nimessä minun on sanottava, että helteisenäkin päivänä on vuoristossa varsin viileää. Niinpä saaren korkeimmilla paikoilla olemme aika lailla palelleet, jos kohta on paleltanut myös lähellä merenpintaa, kuten lämmitystä vailla olevassa hotellissa. Onneksi pakkasin meille paksut villasukat mukaan. Olisi saanut olla lämpimät takit ja ehkä myös lämpimät housut.

Turisteille lämmin kaunis ilma on mieluisa asia, ja niin heitä on tänään näkynyt uima-altaan reunalla ottamassa aurinkoa. Uimaan he eivät, muutamaa rohkeaa lukuun ottamatta, kuitenkaan näköjään mene. Etukäteen kuvittelin uivani ahkerasti, mutta enpä ole uinut. Vesi lienee melko vilpoisaa.


Kaunis talo. Puutarhassa kukkii mantelipuu  ja mandariinit ovat kypsiä.
La Palman pääkaupunki Santa Cruz de la Palma on kasvanut vuorten kainaloon rantakaistaleella. Tie kiemurtelee penkereillä vuorilta alas lähelle merta.
Pilviä, vuoria, mäntyjä kaktusmaisemaMaa viettää jyrkästi kohti merta.  Etualalla on opuntiakaktuksia.

Yleistä

Ensi alkuun suunnittelin kirjoittavani – jotta myöhemmin olisi helpompi virkistää muistia – kohtalaisen paljon yleisiä asioita La Palmasta, mutta en ole enää varma, toteutanko tämän fiksun idean. Laiskottaa ja haluan säästää aikaani muuhun. Enkä suinkaan aio tehdä matkaopasta. Jotain aion kuitenkin kertoa. Hajatietoa ja vaikutelmia. Saa nähdä, minkä verran.

Se jota vaikkapa saaren historia ja luonto kiinnostavat, löytää tarvitsemansa tiedot lähdekirjoista, kuten pikkuläpyskää laajemmasta huolella laaditusta matkaoppaasta. Lueskelimme varsinkin Baedekerin matkaopasta "La Palma, Hierro" sekä kasvien osalta Miguel A. Cabreran teosta "Die einheimische Flora der Kanarischen Inseln"; kirja, myös espanjankielinen alkuteos ja sen englanninnos, on paikan päällä kaupan. Hannu ja Leena Aarnion teos "Luontomatkalle Kanariansaarille. Teneriffa ja Gomera" (Tammi 2002) on mainio, sillä vaikka sen aihe ei ole La Palma, se sisältää yleistietoa Kanariansaarten luonnosta, ja terminologia on siinä korrektia suomen kieltä.

Maantietoa, geologiaa

Kanariansaaria on seitsemän. La Palma sijaitsee suositusta matkailusaaresta Teneriffasta länteen. Geologisesti se on vulkaanisen toiminnan seurauksena syntyneistä Kanariansaarista nuorin. Viimeksi siellä purkautui tulivuori, Teneguía, vuonna 1971. Sammuneita tulivuoria kraattereineen siellä on yksistään saaren keskipaikkeilta etelään ulottuvalla Cumbre Viejan vuoriselänteellä yli sata. Korkein vuorenhuippu on 2 426 metriä korkea Roque de los Muchados. Se sijaitsee Caldera de Taburienten pohjoislaidalla. Jos tarkkoja ollaan, niin La Palman vuoret ovat vieläkin korkeampia, sillä ne ulottuvat meren pinnan alapuolella noin neljän kilometrin syvyyteen.

Koska saari on maapallon ikää ajatellen nuori, se on pinnalta sangen rosoinen: vuorten rinteet ja huiput ovat särmikkäitä ja särmikkäitä ovat myös laavamyhkyräkumpareet ja laavakivenmurikat. Ja koska maan sisältä sen pinnalle purkautunut maa-aines – meren pohjasta yhä korkeammalle ja viimein meren pinnan yläpuolelle ulottunut – on syntynyt tulen ja sulan magman yhteistyönä se on enimmäkseen hyvin tummaa, tummanharmaata tai mustaa suorastaan, paikoitellen punertavaa, okran väristä. Ja siellä missä kasvillisuus ei ole vielä saanut otetta maasta, nähtävissä on sangen outo maisema.

Laavalohikäärme lepäilee Los Cancajosin rannalla. Se ei pelkää ohikulkijoita eikä tientekijöitä.
Jähmettynyt laavavirta, joka on pysähtynyt mereen saaren kaakkoisosassa.
San Antonio -tulivuoresta purkautunut tuhka on vierinyt rinteiltä alas kohti merta.
Jähmettynyttä laavaa lähikuvassa
 
Mustia jähmettyneitä laavavirtoja ja tuhkakenttiä, kuin paljasta kuun maisemaa – jollaista en tietenkään ole nähnyt – näkee erityisesti saaren keskiosan seuduilta etelään mentäessä. (Voi olla että tällaista on muuallakin.) Tällaista oudon tummaa, laajaa tienoota ihmettelimme kävellessämme pitkin polkua, joka on tehty vuonna 1677 purkautuneen San Antonio -tulivuoren kraatterin reunalle, ja katsellessamme silmät hämmästyksestä ympyrjäisinä rinteeltä alas kohti kaukana lepäävää merta. Vuoren rinteet ovat muodoltaan kuin hiekkakeon syrjät, mutta jättiläissuuret. Puhutaan tulivuoren keilasta.

Keskellä La Palmaa sijaitseva Caldera de Taburiente eli "Taburienten kattila" ja sitä ympäröivät vuoret korkeine huippuineen ovat syntyneet, tekisi mieli kirjoittaa: "jo muinaisina aikoina", hyvin kauan sitten. Yhtä kauan sitten syntyi myös valtava rotko, Barranco de las Angustias, kun Taburiente purkautui ja maa- ja kiviaines vyöryi mereen. Taburienten seutu näyttää olevan hyvinkin rehevää. On metsiä, puita ja pensaita ynnä muita matalia kasveja, joista osa on ruohoja mutta osa ei. Maa ei siis ole kovin paljas. On jylhää. Näkymät tekivät meihin vaikutuksen.

Tuliperäinen maa, erikokoisista rakeista koostuva tuhka, kuuluu olevan erittäin ravinteikasta. Niinpä se soveltuu hyvin viljelyyn. Tosin siellä missä maaperä on verraten nuorta, missä se ei ole omin avuin vielä muuttunut multavaksi – puhutaan sadoista, ehkä tuhansista vuosista – sitä on parannettu lisäämällä siihen pohjoisempaa saarelta tuotua ravinnepitoista maata. Luonnontilaista laavamaisemaa katsoessaan kyllä huomaa, etteivät kasvit siihen kovin helposti ole asettuneet. Mutta maanparannuksen ansiosta kukoistaa mm. banaaninviljelys.






(Vas.) Sade saa laava- ja tuhkakentät näyttämään erittäin mustilta. Pilvet eivät vielä ole levittäytyneet koko taivaalle lähellä La Palman eteläkärkeä.

(Alla vas.) Taburienten Caldera, 'kattila', on hyvin leveä ja syvä.

(Alla oik.) Taburienten maaperä on, ainakin näköalapaikalle vievän polun varressa, punaruskeaa. Luulee ottavansa kiven käteensä, mutta se lohkeaa oitis pieniksi palasiksi.

 

La Palmaa halkovat syvät rotkot, barrancot, ja niitä on tavattoman paljon. Teiden tekeminen on ollut erittäin vaativa urakka. Ne ovat kiemuraisia. Ei riitä, että niiden on suostuttava mutkille kavutessaan vuoren kupeita ylös tai laskeutuessaan niitä alas, vaan niiden on lisäksi mutkiteltava rotkojen seinämiä pitkin milloin lähestyen vuoria, kohti saaren sisäosia, ja taas niistä etääntyen merenrantaan päin.
Autoilijoiden on oltava valppaita. Ihailen palmalaisia linja-autokuljettajia, sillä he kuljettavat matkustajia isoilla ajopeleillä, ei välttämättä millään minibusseilla. Kiperiä tilanteita tulee yhtenään, jyrkissä mutkissa. Ja vastaantulijoita tietenkin on. Minkä verran mahtaa onnettomuuksia tapahtua? Kuten rotkoonsuistumisia.
 

Talot on pakko rakentaa äkkijyrkkään rinteeseen. Tien alapuolella talot ovat syvällä, sen yläpuolella korkealla.

Ihailen suuresti myös matkatoveriani Penttiä, joka uskaltautui ajamaan La Palman teitä pitkin. Hän on taitava, rohkea ja hyvä keskittymään. On kuin hän olisi useinkin istunut kuljettajan paikalla serpentiinitiellä. Itse hän antoi suuren arvon sille, että auton ratti kääntyy.

Ilmasto

Vuoret – Cumbre Nueva ja sen eteläinen jatke Cumbre Vieja sekä La Palman keskipaikkeilla sijaitseva Taburienten kaldera ympärysvuorineen – jakavat saaren ilmastollisesti niin, että itäpuolella on usein pilvistä ja sateistakin ja länsipuolella taas paistaa aurinko ja on lämpimämpää ja kuivempaa. Tämä johtuu koillisesta puhaltavasta pasaatituulesta, jonka liikkeen vuorenhuiput pysäyttävät ja joka nyt tiivistyy pilviksi. Lämpötilaan ja säähän vaikuttaa lisäksi paikan korkeus mitattuna merenpinnasta ja tietenkin se, ollaanko vuorten auringonpaisteisella puolella vaiko varjonpuolella. Saaren pohjois- ja koillisosissa sataa enemmän kuin etelässä ja lännessä. Se vaikuttaa kasvillisuuteen.


Pilvet kietovat vuoriset seudut sisäänsä. Etualalla kasvaa kellokanervaa (Erica arborea), jonka nuput aukeavat pian.

Kasvisto

Korkeus ja lämpötila, kosteusolot ja sademäärät, meren läheisyys ja tuulisuus, maaperä ja varmaan vielä jotkin muutkin seikat vaikuttavat kasvien elinoloihin ja siihen mitä kasveja missäkin kasvaa ja mitä missäkin voidaan kasvattaa. Koska olen kiinnostunut kasveista, tähän juttuun uhkaa tulla paljon jutustelua kasveista. Tai sitten ei, sen mukaan miten itseäni hillitsen.

Luonnonvaraisia kasvilajeja on kaikilla Kanariansaarilla paljon: yhteensä liki 2000 lajia, joista yli 500 endeemisiä eli kotoperäisiä, siis sellaisia joita tavataan vain Kanarialla. Osa näistä kasvaa yksinomaan La Palmalla. Näiden kasvien lisäksi saarella on viljelykasveja ja koristekasveja, jotka enimmäkseen on tuotu muualta ja jotka näin ollen ovat yhteisiä kaikille samanlaisen ilmanalan omaaville maille. Olimme La Palmassa yhden ainoan talviviikon ajan. Silti ihailtavana oli melkoisen paljon kukkivia kasveja. Lepotilassa oleviin ja vaatimattoman oloisiin kasveihin huomioni tuskin kiinnittyi. Koska emme liikkuneet maastossa emmekä edes retkipoluilla – jalkani eivät enää kovin hyvin sovi patikointiin – pieniä kohteita ei järin paljon voinutkaan nähdä. Mutta puita, kuten palmuja, mm. kanariantaatelipalmuja (Phoenix canariensis), sekä kanarianmäntyjä (Pinus canariensis) ja traakkipuita (Dracaena draco), jotka ovat kotoperäisiä kanarialaisia lajeja, emme voineet olla näkemättä ja ihailematta.

Kanarianmänty (Pinus canariensis) on saarilla kotoperäinen
Myös kanariantaatelipalmu (Phaenix canariensis) ja traakkipuu (Dracaena draco) ovat Kanarian saarilla kotoperäisiä. Ne ovat luonnonvaraisia kasveja, mutta niitä on istutettu myös koristepuiksi. Kuvassa on Santa Cruz de La Palman Plaza de la Constitución -aukio.
Kanarianmännyn neulaset ovat pitkät

Appelsiinit (Citrus-suvun laji) odottavat poimijaa Puntagordassa.
Iloisen mielen meille antoivat myös etelän hedelmiä kasvattavat hedelmäpuut, kuten oransseilla makupalloillaan koreilevat Citrus-sukuun kuuluvat appelsiini- ja mandariinipuut. Suomessa niiden hedelmiä näkee yksinomaan kauppojen hedelmätiskillä. Parahiksi kukkaharsoon pukeutuneet mantelipuut (Prunus dulcis) olivat unohtumaton kaunis näky. Ja banaaneja, kokonaisia isoja terttuja, riippui banaanikasvien (Musa-suku) lehtiruusukkeissa kypsymässä valtavilla viljelmillä. Satoa saadaan jatkuvasti, joten kaupan oli kypsiä makoisia banaaneja. Kanariansaarilla kasvatetaan pienihedelmäistä lajia; Baedekerin vihjeen mukaan laji on Musa cavendishii, joka tuotiin La Palmalle 1896.

Kiinnostavia ovat laakeripuut (todennäköisesti Laurus azorica), mutta kunnon kokoiseen "muinaismetsään", jossa näitä Kanariansaarille tunnusomaisia laakeripuita kasvaa, emme menneet emmekä sen vuoksi nähneet myöskään niissä kasvavia upeita saniaisia.

Banaanipelto lähikuvassa.
Kellertävänvihreä tyrskyputki (Astydamia latifolia), sekin endeeminen laji, on suolatyrskyille alttiin rantavyöhykkeen kasvi.  Sen seurana on hopeanharmaa varpu, joka luultavasti on Schizogyne sericea.
Kuva on Los Cancajosin rannalta.
Viikunaopuntia (Opuntia ficus-indica) on hankala haittakasvi, jos se pääsee valtaamaan huonolle hoidolle jääneitä viljelymaita. Taustan vuoristo on Cumbre Vieja
Hopeanharmaat kanariantyräkit (Euphorbia canariensis) ovat kuin kynttilöitä äkkijyrkillä rinteillä.
Jokin mehipuun (Aeonicum) laji aloittelee kukintaansa jyrkällä kadun penkalla, joka on alennustilaan joutunutta joutomaata Los Cancajosisssa.
Maantien laidalla kukkivat marketat (Argyrontherum). Kanarialla kasvaa 20 lajia, joista tässä jokin.

En kuvittele, että olisin lyhyen vierailun aikana saanut enempää kuin hyvin ylimalkaisen kuvan saaren kasvirunsaudesta. Kun istun autokyydissä mutkittelevalla maantiellä en oikein voi vaatia kuljettajaa pysäyttämään, en vaikka tien laidalla näyttäisi olevan jokin erittäin mielenkiintoinen kasvi. Silloin kun jonkin kerran poikkeuksellisen suoralla tieosuudella pysähdyimme, siinä oli paljon katsottavaa ja valokuvattavaa, sekä mieltä sykähdyttäviä laajoja maisemia että pieniä yksityiskohtia, ja kun katsojana olen minä, niin näen tietenkin kasveja.

Eläimistö

KaupunkilaispuluEi pidä unohtaa eläimiä, joita tosin ei juuri näe kun ei patikoi luonnossa. Nisäkkäitä kuulemma ei ole järin paljon. Lintuja sen sijaan on. Mutta koska emme kumpikaan ole ornitologeja, emme tiedä niistä mitään, vaikka näimmekin niitä. Näimme punanokkaisia variksia; ne ovat endeeminen lintulaji. Näimme myös kyyhkysiä, jotka eivät ole kaupunkilaispuluja. "Oikeita" puluja oli kaupungissa, mutta ei kovin paljon. Ne vaikuttivat suomalaisia lajitovereitaan pienemmiltä. Kerran olimme kuulevinamme peipposen laulua, mikä ei liene kumma juttu, sillä onhan peippo muuttolintu. Saarella elelee myös oma peippolaji.

Ihmiset ovat tuoneet saarelle kaniineja, ja varmaankin heidän tahtomattaan sinne on muuttanut myös rottia ja hiiriä kiusaksi asti. Muflonejakin on tuotu, ja ne kuten kaniinitkin syövät turhan innokkaasti saaren luonnonvaraista kasvillisuutta. Kissat ja koirat ovat enimmäkseen lemmikkejä, lehmät ja vuohet taas hyötyeläimiä.

Täällä ei ole skorpioneja eikä käärmeitä, mikä on hyvä asia. Jos jossakin kuuluu rapinaa, niin voi olla varma, että lisko se rapistelee. Kaikilla Kanariansaarilla elelee liskoja. Niitä ei tarvitse pelätä, koska ne ovat ystävällismielisiä hyönteis- ja kasvissyöjiä.

La Palmalla liskoa pidetään niin sympaattisena, että siitä on tullut maskotti, ja sen kuva koristaa monenlaisia esineitä. Täkäläinen otus on noin 15-senttiseksi kasvava suurisilmäinen kanarianlisko eli gekko (Tarentola delalandii). Sama laji elelee myös Teneriffalla. Gekko lähtee liikkeelle hämärissä pyydystämään hyönteisiä, muun muassa ihmisten asunnoista. Sen käpälissä on imukupit, joiden ansiosta se pystyy kiipeilemään pitkin seiniä ja kattoa. Liskot ovat vaihtolämpöisiä ja pysyttelevät kolealla ilmalla koloissaan. Sen vuoksi näimme gekkoja ainoastaan koriste-esineissä.

Saaren alkuperäiset asukkaat

Mistä Kanariansaarten alkuperäiset asukkaat olivat saarille tulleet ei varmuudella tiedetä. Ei myöskään milloin he saapuivat. Heistä käytetään nimitystä guanche, mikä ei ole heidän itsestään käyttämä nimi. Guanchien eli auriittien eli benahoriittien kielestä on jäljellä paikannimiä, muuta ei. Heidän kulttuuristaan on sentään säilynyt rippeitä, joita arkeologit ovat kaivauksissa löytäneet, ja harvakseltaan mainintoja espanjalaisten kirjoituksissa. 1940-luvulta lähtien on monesta paikasta löydetty guanchien piirtokuvioita – vai miten kääntäisin sanan petroglyfi: kallioseinämään uurrettu kuvio – mutta kukaan ei osaa tulkita niitä eikä ymmärrä niistä sen enempää kuin sika ymmärtää hopealusikan arvoa.


Espanjalaisten valloittajien tuomisia oli kristinusko. Jeesus siunaa maan tomuun sidottuja ihmisiä, niitäkin joiden suonissa virtaa pisara guanchien verta. El Paso.


(Ylh. vas.) La Zarzassa on säilynyt guanchien kallioon hakkaamia kuvioita, jotka eivät ilmeisesti olleet vain koristeita vaan  niillä lienee ollut jokin merkitys.

(Vas.) Mazossa asuvat arvostetut keraamikot Ramón Barreto Leal ja hänen puolisonsa Vina Cabrera Medina ovat, jos eivät elvyttäneet niin ainakin tehneet alkuperäisten asukkaiden käyttökeramiikkaa tunnetuksi. Mestari Ramón näyttää valmistamaansa kulhoa, jonka malli on saaren museon vitriinissä Santa Cruzissa.

Kun espanjalaiset valloittajat 1400-luvun loppuvuosina ottivat saaret haltuunsa, he kohtasivat kansan, jolle aura ja pyörä olivat tuntemattomia, samoin metallien käyttö. Guanchit elivät kivikautta, käyttivät primitiivisiä työkaluja ja asuivat luolissa ja laavakivistä tehdyissä majoissa. He pitivät vuohia. Heidät lienee ollut helppo alistaa, sillä heillä ollut aseita eivätkä he ehkä osanneet epäillä että tulijoilla oli epäystävälliset aikeet.

Kun La Palmalla katselee ympärilleen, ei voi olla huomaamatta, että kirkkoja on paljon. Matkaoppaasta käy ilmi, että niitä rakennettiin jo 1500-luvulla. Tämä saa minut ajattelemaan, että saari, kuten arvattavasti muutkin Kanariansaaret, otettiin Espanjan haltuun yhdessä kädessä miekka ja toisessa risti. (Ehkä kuitenkin niin, että yksi mies kantoi miekkaa ja toinen mies ristiä.) Minusta maan valtaaminen on vastenmielistä, ja vieläkin vastenmielisempää on anastuksen pyhittäminen Jumalan siunauksella. Alkuperäisväestöä pakotettiin orjuuteen ja se hävisi vähitellen. Heidän kulttuurilleen ja kielelleen ei annettu arvoa. Niinpä ne vaipuivat unholaan. Kokonaan guanchikansa ei kuitenkaan kuollut sukupuuttoon, vaan heitä ilmeisesti myös sulautui espanjalaistulokkaisiin. Näin voidaan päätellä kanarialaisten geeniperimää koskevien tutkimusten perusteella. 

Tässä yhteydessä haluan kertoa Francisca de Gazmirasta, jolla oli tärkeä rooli silloin kun Espanjan valta vakiinnutettiin La Palmalla; lähteenäni on Baedekerin matkaopas. Tämä valtiatar hallitsi pientä maakaistaletta La Palman Aridane-laaksossa. Kastilialaiset orjanmetsästäjät veivät hänet Gran Canarialle, jossa hänet käännytettiin kristinuskoon ja hänelle annettiin espanjalainen nimi. Luottaen siihen, etteivät espanjalaiset, kuten oli sovittu, kajoa alkuasukkaiden yhteiskuntajärjestykseen ja tapoihin eivätkä liioin ota heitä orjiksi, hän suostui valloittajien tulkiksi ja oppaaksi. Huonosti kävi. Lupauksella ei ollut merkitystä. Francisca de Gazmira vetosi Espanjan kruunuun kansansa oikeuksien puolesta. Turhaan.

Elämää valloituksen jälkeen

Espanjalaiset ottivat Kanariansaaret omistukseensa. Kovin lintukotomaisen suloista ei espanjalaistenkaan elo "onnellisten saarella" aina ollut. Uhkana olivat merirosvot. Nämä pelätyt merenkävijät tekivät 1550-luvun puolivälissä useita hävitysretkiä La Palman rannikolle, muun muassa pääkaupunkiin Santa Cruz de La Palmaan, joka oli erinomainen satamapaikka ja joka oli sen ansiosta vaurastunut. Ainakin vuonna 1553 olivat asialla ranskalaiset rosvot. Mitä eivät saaneet mukaansa, sen he polttivat.

Vähitellen olot rauhoittuivat. La Palmasta kuten muistakin Kanariansaarista tuli aikojen saatossa – ja maine sen kun kasvoi viimeistään massamatkailun saatua alkunsa – myyttisiä "ikuisen kevään saaria", sellaisia paikkoja joissa etelän hedelmät riippuvat kypsinä ja makeina puissa ja joissa kauniit kukat kukkivan keskellä talvea. Tänne matkailijat saapuvat keskeltä oman maansa oikeaa talvea lämmittelemään (mikäli sää on lämmin) ja nauttimaan elämästään. Näin myös me, Pentti ja Maarit, kylmän Pohjolan lapset. Voiko olla romanttisempaa paikkaa hopeahääpäivälle!

Romanttiselle käsitykselle saarista voi huoletta hymähtää, sillä elämä ei aina ole kaikille ollut helppoa. Otsansa hiessä on palmelaisten pitänyt leipänsä maasta ottaman ja syömän. Saarella on ihmeitä tekevä madonnankuva Nuestra Señora de las Nieves eli Lumimadonna. Kerrotaan muun muassa, että vuonna 1676 Madonna vastasi rukoukseen antamalla sateen tulla, niin että pitkään vaivannut kuivuus väistyi ja maa tuli jälleen eläväksi ja antoi sadon, ja asukkaat säästyivät nälkäkuolemalta. Kerran hän sammutti tulivuoren antamalla lumen sataa Taburienten kraatteriin.

En oikein usko Lumimadonnan voimaan: arvelen että häneltä on myöhemminkin pyydetty apua suurten onnettomuuksien uhatessa, mutta katastrofeilta ei ole vältytty. Monien oltavat ovat olleet kehnonlaiset. La Palmasta ja muiltakin saarilta nimittäin on varsinkin 1800-luvulla ja myös toisen maailmansodan jälkeen, lähdetty paremman elämän toivossa sankoin joukoin siirtolaisiksi Amerikkaan, etenkin Venezuelaan.

Tilastojen mukaan Amerikan mantereella on nykyisin noin 40 000 La Palmasta muuttanutta ihmistä, mikä on aika paljon ajateltaessa saarella nykyään asuvien lukumäärään: noin 90 000 asukasta.

La Palma on yksi ikuisen kevään saarista. Monet muurit ja pengermät ovat kukkien peitossa. Tässä on riippapelargoneja.
Tulitrumpetti (Pyrostegia venusta) kukkii ahkerasti. Toivottavasti ei läkähdy kukkimiseensa.
Kaksi mandariinipuuta (Citrus) ja etualalla viiniköynnöksiä, joita lehdettömänä aikana ja leikattuna tuskin näkee. Puntagorda. Moderni kaupunki tunkeutuu maaseudun maisemaan ja hedelmätarhan kylkeen. El Paso.

Maaseutu autioituu, sillä perinteinen elämäntapa, pienimuotoinen viljely ja vuohitalous, on vaivalloista. Banaanitkaan eivät menesty joka paikassa ja ne vaativat kasteluvettä. Helppo on ymmärtää, ettei varsinkaan nuoria innosta eläminen perukkakylässä, olkoonkin että nykyisin on autoja ja kohtalaisen hyvät joskin mutkikkaat maantiet. Baedekerin matkaoppaan mukaan etenkin banaaninviljely kaikkine siihen liittyvine ammatteineen vetää puoleensa. Niinpä La Palman pikkukylissä näkee usein taloja, jotka vaikuttavat hylätyiltä.
 

Maaseudulla näkee siellä täällä hylätyiltä vaikuttavia rakennuksia. Tässä on ehkä vaja tai karjasuoja, epäilemättä entinen. Kurpitsa levittää versonsa ympäristöön ja alemman rakennuksen katolla näkyy jo hyvin iso hedelmä.
Kun nuoret muuttavat pois maaseudulta ja vain vanhat jäävät kotitaloon, ei näillä riitä voimia pitää paikkoja kunnossa. Rikkakasvit saavat vallan. Helmikuun alussa rinne kukki keltaisena.

Maanviljelys on La Palmassa tärkeä elinkeino. Saarella kasvatetaan varsinkin banaaneja ja viiniköynnöksiä – tuotetaan mainiota viiniä – sekä myös mm. sitrushedelmiä, guaveja ja avokadoja sekä perunoita ja tomaatteja ja muita vihanneksia. Vuohitaloutta on, mutta maitotuotteita tuodaan emämaasta Espanjasta. Tällä haavaa moni saarelainen saa elantonsa turismin palveluksessa.
Seuraava sivu
Matkojen pääsivu