Sunnuntai: retki Grigri-laguunille ja Playa grandelle


 Aluksi ajoimme rannikkoa pitkin kohti itää kauniin Cabareten ja muiden pikku kaupunkien lävitse. Bussi oli tosi hieno, eikä sekään paljon haitannut, että muut retkeläiset olivat skandinaaveja. Suomalaisista, eli meistä kahdesta, ei olisi kertynyt bussintäyttä.

Grigri-laguuni, joka sijaitsee Rio San Juanin kaupungin vieressä, on jokisuisto. Menimme veneellä mangrovea kasvavaa jokea pitkin merelle. Mangrovepuiden juurilla istui isoja valkoisia haikaroita ja muita lintuja. Kirkkaassa vedessä ui pieniä neulakaloja, jotka kuuluvat kasvavan 20-senttisiksi. 

Mangrovepuiden reunustama uoma aukeni mereksi, siniseksi ulapaksi, joka laineili rauhallisesti. Veneet ajoivat kohti itää. Näimme meren suunnalta rosoiset kalkkikivitörmät, jollaiset ovat tyypillisiä tämän seudun rannikoille. Vene puikahti pieneen luolaan, mutta tuli saman tien pois. Meriretken päätteeksi retkueemme kaksi venettä poikkesi kauniiseen poukamaan, jossa halukkaiden oli oikein mukavaa pulahtaa veneestä kirkkaaseen veteen uimaan.
Seuraava pysähdyspaikka oli pieni trooppinen puutarha. Siellä saimme nähdä mm. kaakaopuita, vihreän papukaijan häkkinsä päällä ja kilpikonnia altaassaan. Maistelimme sesongin hedelmiä – ananasta, papaijaa, vesimelonia ja greippiä – ja ihmettelimme kookospähkinän kuorintaa: ensin piikillä paksu kuitukerros pois ja sitten machetella kovan kuoren toiseen päähän reikä, josta sai valuttaa kookosmaitoa suuhunsa. Ei se hullummalta maistunut, hieman samanlainen maku kuin kookosvalkuaisessa, jota myös maiskuttelimme. Erittäin eksoottista, tuumi porukkamme.
Vielä eksoottisemmalta, lähes kornilta, tuntui tämän jälkeinen "voodoo"-näytös, jossa mies käveli tulen ja lasinsirpaleiden päällä. Ei se oikein voodoolta vaikuttanut. Tähän puutarha-voodoo-kompleksiin kuului myös ravintola, jossa söimme lounaan: maukasta riisipapumössöä, paistettuja juureksia (yagua) ja salaattia, josta taisimme saada lievän ripulin. Vai olisiko syntipukkina ollut vähän aikaisemmin nautitut hedelmät, mene tiedä. Oman hotellimme ruokia emme epäile. Sosúalaisesta apteekista löytyi pillereitä avuksi, mutta Maaritin matkamuistopöpö pysyi pitkään hengissä.

Retken viimeinen kohde oli Playa Grande, hieno hiekkaranta. Täällä oli pari tuntia aikaa oleskella. Näin sunnuntaina oli paljon paikallisiakin asukkaita viikonloppua viettämässä, vaikka olikin sydäntalvi ja lämpöä vain vajaa 30 astetta. Paikka oli kaunis, mutta ei tämäkään ole ihan postikorttien esittämän palmumetsän reunustaman hiekkarannan kaltainen. Sellaista on jossakin muualla tällä saarella. Maarit uskaltautui aaltojen paiskottavaksi, jopa umpiveteen: tyrskyjen takana avovedessä uiminen käy aivan helposti.
Kaupustelijalta ostimme valtavan, sisältä vaaleanpunaisen simpukankuoren ja neljä pikkusimpukkaa. Juuri silloin ei ollut mielessä, ettei simpukankuoria pitäisi ostaa, sillä niiden sukeltaminen köyhdyttää meriluontoa. Onneksi sentään ostaminen hyödyttää myyjää ja simpukansukeltajaa. Lopun aikaa Maarit poimi rannalta pieniä simpukankuoria ja kuunteli aaltojen pauhua, melkoista pauhua se olikin. Pentti katseli merta ja jännitti, ehtiikö Maarit ajoissa bussiin. Ehti.

Maanantai ja tiistai: täyttä työtä auringon alla

Runsaan ja maittavan aamiaisen jälkeen saavuimme tiistai-aamuna turistien työpaikalle. Työ on rannalla lekottelua ja mielellään myös – näiden "työläisten" enemmistön mielestä – ihon grillaamista, kunhan siihen on ensin levittänyt aurinkovoidetta. Me olemme kai laiskoja, koska mieluummin olemme palmun alla suojassa auringon kuumuudelta. Varjossa lekottelevat mielellään myös jotkut muutkin matkalaiset. Kunnon iskurityöläiset eivät kuitenkaan lintsaa, vaan ottavat auringosta sen, mitä on tullakseen.
Eilen  maanantaina meillä oli samanlainen työpäivä, jonka tosin vietimme uima-altaalla palmun alla. Tyydyimme uima-altaan laitaan, koska menimme rannalle niin myöhään, että palmujen alla olivat kaikki rantatuolit jo vallattuja. Päivän kuumimpana aikana meitä kunnioitti vierailullaan pikkuinen harmaa kolibri, joka pörräsi palmunlehtiä tutkimassa. 
Rannalla on siis palmuja, jotka ovat hieman pienempiä kuin uima-altaan ja hotellirakennusten ympärillä. Runkoa ei kaikilla ole metrinkään vertaa, mutta lehdet ovat silti pari–kolmimetrisiä.  Saa nähdä, tuleeko tännekin se keltainen lintu, joka pitää palmujen latvassa istuskelemisesta, kukintojen medestä ja kavereitten kanssa kisaamisesta. Palmun rungolla käväisee välillä myös pieni lisko, sisiliskon kokoinen mutta pitkäkoipisempi ja -häntäisempi ja se pitää etuvartaloaan aika pystyssä. Tosi vikkelä otus. 

Myös täällä biitsillä liikuskelee kaupustelijoita, joilla on helyjä, kaulanauhoja, ranneketjuja ja lippiksiä. Letittäjänaisiakin näkyy. Rannalla liikkuvat kaupustelijat tuntuvat vähemmän päälle käyviltä kuin kaupungilla. Grillaajilla on sitä paitsi kovin harvoin rahaa mukanaan.

Matkaesitteessä poseerannut Rafael kierteli hotellimme rannalla. Rafaelilla on 5 lasta eikä vaimo ole työssä, joten eläminen on aika tiukkaa.

Keskiviikko: kokopäiväretki ... eiku grillausta ja Los Charamicos

Keskiviikoksi olimme varanneet omalta matkatoimistoltamme kiertomatkan vuoristoon ja Santiagoon. Esitteessä luvattiin kaikkea kivaa ja kaunista, vaan eipä onnistunut. Matkanjärjestäjämme ei ole kovin suuri, joten sen matkailijoista löytyi lähtijöitä vain 4, mikä oli liian vähän.
 

Niinpä ei auttanut muu kuin jatkaa tätä Maaritin aiemmilla matkoilla niin halveksimaa rantaelämää. Kyllä se on kauheata kun joutuu makaamaan palmun alla ja välillä menemään uimaan valtameren maininkeihin. Tai oikeastaan se ei ole ollenkaan hassumpaa, peräti miellyttävää. Ehkä sadat miljoonat turistit eivät sittenkään ole väärässä.
Useimmille rannalla olijoille veteen meno on kauhistus. Ehkä sitä pidetään vähän lapsenomaisenakin. Varjottomalla hiekalla on auringonottajia niin, ettei heidän välistään tahdo mahtua menemään veteen. Siinä palmumetsikössä jossa säännöllisesti oleskelimme, näkyi olevan joka päivä sama kantaväestö: tuossa iäkäs saksalaispariskunta korttia pelaamassa, täällä eläkeikää lähentelevä puhelias lääkäri, jonka kielestä balkanilainen korostus ei ole hävinnyt kymmenien Kanadassa vietettyjen vuosien aikana. Toisella puolella on lentopallokenttä, jonne sentään löytyy ahkeria pelaajia jopa siestankin ajaksi: kuumaa hiekkaa vain viilennetään vedellä, ja ei kun pelaamaan.

Valtameri on miellyttävä uimapaikka. Tyrskyjen takana aallokko on rauhallista ja vesi lämmintä. Aallot nostavat ja laskevat uimareita rauhallisesti. Vesi on hyvin kirkasta ja hyvin suolaista. Kun sitä katselee korkeammalta, se näyttää hyvin siniseltä koska pohja on vaaleaa (kalkkikiveä tms.).
Iltapäivällä lähdimme kävellen Los Charamicosiin. Menimme taas yleisen hiekkarannan kautta. Kauppakujalla katselimme tauluja, ja kun sopiva löytyi, tuli kauppias paikalle. Taulun oikea hinta oli kuulemma 980 pesoa, mutta me saisimme sen erikoishintaan, vain 900 pesoa. No, 300 pesoakin tuntui olevan kauppiaalle hyvä hinta, ja me läksimme eteenpäin n. 100 markan haitilaisnaivistinen taulu mukanamme. 
Rannan toisessa päässä näkyi olevan kaupan paikallista vaaleansinistä puolijalokiveä larimaria. Kauppaa tuli hieromaan sama merirosvo, joka edellisellä kerralla yritti myydä meille macheteja: "Osta huomenna, Anttilan hinta, Stockmannin laatu". Maaritin valitsemien kivien pyyntöhinta oli tosi hapan, pitkälti yli tuhannen peson, mutta putosi lopulta suunnilleen viidennekseen.
Los Charamicosin kylässä tai kaupunginosassa asuu vain paikallisia. Olot näyttävät alkeellisilta. Pesuvedet valuvat kadunvarsia pitkin ja jonkin umpikujan keskellä on valtava jätekasa. Ihmeempää löyhkää ei kadulla kuitenkaan tuntunut. Asuintalot ja kaupat ovat vaatimattomia. Satunnaisista matkailijoista tuntui kuitenkin mukavalta, kun heiltä ei kukaan vaatinut mitään eikä yrittänyt myydä mitään.  Joku pappa oviaukossaan vain moikkasi ohikulkijoita. Ilmapiiri oli muutenkin mukava. Muutama ruskea koira makasi iltapäivän kuumuudessa jalkakäytävällä ja jossakin vilahti siro kissa omille teilleen. Mitähän Kipling kirjoittikaan hulluista koirista ja suomalaisista turisteista ...? Se nyt ei kuulu tähän yhteyteen. Ehkä hän sitä paitsi kirjoittikin jostakin muusta.

Torstai: matka kotiin

Puoleen päivään asti saimme  nauttia lepäilystä palmun alla ja keinua valtameren alloilla, mutta sitten oli aika lähteä paluumatkalle.
Jälleen yli puolen vuorokauden istunto Finnairin ahtaassa koneessa.
Jälleen pitkät vessajonot, kornit elokuvat, monipuolinen popmusiikin ja yksipuolinen klassisen musiikin valikoima.
Mutta ehkä taas joskus jälleen ...?
Vieraskirja
Matkojen pääsivu
Kotisivu