Tunisia: matkavaikutelmia

Huhtikuu 1996
Maarit Vallinharju-Stenman
 

Talvi 1996 oli runsasluminen, kylmä ja hyvin, hyvin  pitkä. Aloimme jo väsyä siihen. Koska edellisen vuoden lopulla olimme saaneet veronpalautusta, saatoimme mekin, rakennusvelalliset, matkustaa viikoksi etelään.
Matkakohteemme oli Tunisia : Pohjois-Afrikka olisi todella hyvin erilainen paikka kuin koti-Suomi. Nauttisimme kesästä ja hipaisisimme aivan toisenlaista kulttuuria. Tunisia kuuluu niihin maihin, joihin Suomesta matkusti turisteja suurin joukoin ainakin 1990-luvulla. Eikä maksanut ylettömän paljon.

Tutkiskelimme esitteitä. Halusimme kaupunkiin emmekä erilliseen, ympäröivästä elämästä eristettyyn hotellisiirtokuntaan, vaikka se olisikin hiekkarannan äärellä. Näin olisimme, jos emme suorastaan paikallisen elämänmenon keskellä, niin ainakin lähellä sitä ja saisimme siihen jonkinmoisen tuntuman.  Valitsimme esitteistä Soussen, Tunisian itärannikolla Hammametinlahden rannalla sijaitsevan kaupungin ja sieltä hotellin, jonka kerrottiin olevan lähellä keskustaa. 

Varasimme matkan. Ostimme matkaoppaan, sillä halusimme tietää Tunisiasta enemmän kuin esitteet kertovat. Sitä siis tutkimaan. (Perillä opas oli vaikuttunut siitä, että meillä oli tuo kirja muassamme. Eivätkö ihmiset opiskele matkakohdettaan?)

;             

Sousse

Saavuimme Sousseen huhtikuun alkupuolella jätettyämme tyttäreni  tyttärineen kotimiehiksi. Pikkuveli oli vielä äitinsä vatsassa, joten äidillä – viimeisillään – oli melko tukalat oltavat, vaikka huollettavina olivat ainoastaan Mirri-kissa ja akvaariokalat ja ruukkukasvit. Peni-koira oli koirahoitolassa.


Hotellin puutarhaa


Rantabulevardin näköalatasanne

Hotellimme osoittautui isoksi turistikolossiksi muiden samanlaisten joukossa. Emme esitteen numerotietojen perusteella tällaista osanneet kuvitella. Onko meillä huono hahmottamiskyky? Sopeuduimme kuitenkin. Huoneestamme ei parin sadan metrin päässä oleva meri näkynyt muuten kuin vinosti parvekkeelta kurkottamalla. Mutta olimme kävelymatkan päässä keskustasta ja se oli hyvä. Tuota kävelymatkaa oli kuitenkin jalat väsyttävän verran, siis muutama kilometri.

Rantaa myötäili – ei kuitenkaan keskikaupungin kohdalla – leveä rantakatu ja sitä pitkin oli miellyttävä kävellä. Vieressä oli turkoosinsininen Välimeri ja komea hiekkaranta, ilman uimareita, sillä vesi ei ollut lämmintä. Siinä joutui ohittamaan rakennustyömaan, kun jokin tontti oli päätetty laittaa tuottavampaan käyttöön: rakennettiin hotellia. Ymmärsimme, että taatelipalmut ja muu kasvillisuus saivat väistyä. Ehkä koko hotellien täyttämä ranta pitkälle pohjoiseen päin oli aikoinaan ollut palmumetsikköä. Ehkä paikalla oli kasvanut myös oliivipuita. Tietenkään kaikkia puita ei ollut kaadettu, sillä muuten tienoo olisi ollut kovin kolkkoa, ei lainkaan matkailijoita houkuttelevaa.



Näkymä huoneen ikkunasta 		Hotellia ei sovi moittia, vaikka se olikin valtava majoitus- ja ruokintapaikka. Parvekkeeltamme näimme vilkkaalle kadulle ja sen toiselle puolelle, jossa asui paikallista väestöä. Vastapäätä tuuletettiin ahkerasti vuodevaatteita. Katoilla oli pyykinkuivauspaikat. Ja jos liikenteen pauhulta kuuli – ja auringonnousun aikaan ainakin kuuli – miten kilometrin parin päässä olevan moskeijan minareetista kutsuttiin ihmisiä rukoilemaan. Tuskin siellä kuitenkaan muessin kiipeili minareettiin, vaan kutsu kävi kaiuttimella.


Mimosa kukkii 		Kun parvekkeelta katsoi alaspäin, sai ihailla kukkivan mimosapuun pieniä keltaisia kukkapalloja, joita oli paljon. Sitä en muista, leijailiko niiden hyvä tuoksu meidän ylhäisen kerroksemme korkeuteen. Ja kun katsoi vielä alemmas, näki hotellin omaan taimistoon. Hotellissa oli töissä useita puutarhureita, ainakin viisi. Puutarha, meren puoleinen piha, oli kaunis taatelipalmuineen ja muine koristekasveineen. Tässä viheriässä puistikossa oli uima-allas, jossa kukaan ei uinut. En edes minä. Vesi oli altaassa näet kylmää kuten meressäkin. Jotkut sentään ottivat aurinkoa. Sisällä olevassa altaassa oli epämiellyttävän lämmintä vettä ja siihen oli sekoitettu klooria niin paljon, että sen haju leijaili vastaan heti hotellin vastaanottoaulassa, josta portaita myöten pääsi uima-altaalle ja ulos. Siinä ei tehnyt mieli kokeilukerran jälkeen polskutella.

Soussessa on asukkaita muutama kymmenen tuhatta. Sen ydin on vanha keskusta, muurien ympäröimä Medina. Turisti kokee sen ennen muuta kauppapaikkana, vaikka kauppakuja on vain pieni osa vanhasta kaupungista. Medinassa on moskeijoita ja muita julkisia rakennuksia, mutta ennen kaikkea se on asuinalue.

Medinan kujilla:


Basaarissa ei juuri uskalla pysähtyä katselemaan, sillä kauppiaat ovat hyvin innokkaita ryhtymään kaupantekoon. Raha on täälläkin otettava sieltä, missä sitä on, eli rikkailta turisteilta. Rantabulevardilla kiertelevällä kengänkiillottajapojalla oli ovela taktiikka: kengän kiillotuksen hinnaksi hän ilmoitti etukäteen sikäläisen normaalitaksan, suunnilleen 50 meikäläistä penniä. Kiillokkeen käytöllä olikin sitten jo moninkertainen hinta. No, onneksi poika osasi suhtautua huumorilla kitsaaseen turistiin. Oleskelumme loppupuolella uskaltauduimme basaarissa ostoksille. Matkamuistoksi jäi kauniin punainen kaftaani, joka pitkällisen tinkimisen jälkeen vaihtoi omistajaa. Kauppias ei tästä kaupasta näyttänyt olevan ollenkaan iloisen näköinen.


Kasbahin puutarha; edessä tyhjä  vesiallas


Soussen ribat (vasemmassa reunassa)



Kasbahin kevätvehmasta puutarhaa


Kasbahin katolla: siivouspäivä

Ribatiin sen sijaan saimme vapaasti mennä; ribat on linnoitettu luostari, jonka munkit olivat omistautuneet ns. pyhien sotien käymiselle. Ribateja on siellä täällä Tunisiassa ja muuallakin Pohjois-Afrikassa. Menimme Soussen n. vuonna 800 rakennetun ribatin raunioille ja nousimme ylempiin kerroksiin. Sen Nador-tornista oli hyvä näköala kaupungille ja etäämmällä sinisenä lepäävälle merelle.

Kävimme myös Kasbahissa, linnassa joka on rakennettu 800-luvun puolivälin paikkeilla. Sen tornista kuuluu olevan kerrassaan huikeat näköalat. Minulle täällä oli tärkeää, että oli mahdollisuus nähdä islamilaiselle maailmalle tyypillinen puutarha. Kasbahissa on kaksi puutarhaa, pieni ja iso, mutta melko vaatimattomia ja karuja ne ovat. Kaarikäytävien ympäröimä pieni puutarha on aika lailla haipunut mielestä – muistia ei ole tukemassa kunnon valokuvia, koska kokonaisuutta ei pystynyt ikuistamaan meidän kamerallamme. Isosta pitkänomaisesta puutarhasta on selkeämpi muistikuva, koska se mahtui kameran silmään aika hyvin. Siellä on vesiallas, joka käyntimme aikana valitettavasti oli tyhjänä joidenkin töiden takia. Se avautui oikeaoppisesti neljään suutaan, tällä tavalla jäljitellen paratiisin neljä jokea. Puiston perältä pääsi kahvilaan, jossa nautimme makoisat appelsiinituoremehut.



Jääpäivikin näköisiä kukkia; nämä on kuvattu El Djemissä 		Koska teimme matkamme keväällä, kukkia oli Soussessa – ja etelämpänäkin Tunisiassa – runsaasti. Kaupunkia koristivat, ainakin hotellien luona, kukkaistutukset. Kukkia oli joutomaillakin, mm. viereisen hotellin takapihalla keltaisia markettoja. Jääpäivikkejä muistuttavat kukat olivat istutuksissa suosittuja, samoin kehäkukat ja pelargonit, ja mitkä lienee tuntemattomat lajit. Erikokoisin ja erivärisin kukin kukkivat mehevälehtiset maksaruohot ovat Tunisiassa yleisiä. Taitavat oikeastaan olla luonnonvaraisia kasveja. Mimoosapuita ja -pensaita ei sovi unohtaa. Niitä näki jopa Saharan pohjoislaitojen jokimaisissa syvänteissä. 


Koristeellisia palmunlehtiä 		Jasmiinipensaita somistivat huumaavasti tuoksuvat pienet valkoiset tähtikukat. Niiden nuppuja pujotettiin lankaan ja tällaisia ketjuja kuten myös pieniä pyöreitä kimppuja tarjosivat jotkut myyjät herroille, jotta he voisivat lahjoittaa sellaisen naisseuralaiselleen. Muistan vitivalkoiseen asuun pukeutuneen miehen joka hyvin rakastettavasti esitteli jasmiininkukkaketjuja. Minulle ostettiin jasmiininkukkakimppu kaupustelevalta pojalta.


Taatelipalmu kukkii 		Hotellimme puutarhassa tutustuimme taatelipalmun kukkiin: latvassa olevan lehtikimpun tyvessä oli kukkahuiskiloita ja niissä pienen pieniä kolmiterälehtisiä maitokahvin värisiä kukkia, joita oli joukoittain varissut maahan. Palmuissa oli samanaikaisesti useassa kehitysvaiheessa olevia kukintoja, suojaavista "tupista" hedelmiin. Meren läheisyydessä hedelmistä ei kuulemma tule kelvollisia. Hyvät makoisat taatelit ovat peräisin Saharan lähellä olevilta sisämaan keitailta, jossa ne kypsyvät kuumassa ja vähäsateisessa ilmanalassa ja josta ne päätyvät ulkomaanvientiin, Suomeenkin. Taateleita, "valon sormia", tuotetaan erityisesti Tozeurin seudulla, palmujen maassa.

Seuraava sivu
Matkojen pääsivu