Millaista kansaa näimme?



Kauppias elättää perhettään 
tällä rihkamakaupalla El Djemissä

Kauppiaat, joiden näkemistä matkailija ei voi välttää, olivat työtään hyvin aktiivisesti hoitavia miehiä. Hotellin tarjoilijat olivat miehiä. Siivoojat naisia. Lähellä olevassa valintamyymälässä, josta ostimme itsellemme ruokatarpeita, oli työssä naisia. Monet kaupungilla näkemämme naiset olivat ostoksilla olevia perheenäitejä. Hyvin usein he olivat pukeutuneet vaaleankeltaiseen suureen kangaskaitaleeseen, joka oli nostettu pään suojaksi. Oikeastaan se peitti koko vartalon. Minulla on sellainen muistikuva, ettei tällaista olisi ollut nuorilla naisilla. Sousselaisneidot ehkä olivat ainakin tässä asiassa "moderneja". Se ehkä antoi heille illuusion vapaudesta, kuin he olisivat yhteiskunnallisesti tasa-arvoisia miesten kanssa.


Äiti lapsineen Soussen rautatieaseman lähellä


Elämää Soussen kadulla

Tunisian entinen pitkäaikainen presidentti Habib Bourguiba kuuluu kieltäneen naisilta hunnun käytön. Huntuhan ei suoraan pohjaudu esim. Koraaniin, vaan perinnäistapoihin. Näimme pienen matkamme aikana, ettei suositus oikein ollut mennyt läpi. Paitsi nuorilla kaupunkilaisnaisilla. Lähellä Saharaa osui silmään jopa muutamia täysin mustiin kaapuihin verhoutuneita naisia, joiden kasvoista näkyivät vain silmät. 

Maalaisia varmaankin olivat naiset, joilla oli päänsä suojana vyötärön alapuolelle ulottuva muun värinen kuin vaaleankeltainen suuri huivi sekä lanteilla jonkinlainen kietaisuhame, jonka helman alapuolelta saattoi vilkkua toinen hame. Toisinaan usein raidallinen vaateparsi oli melko tumma, mutta toisinaan helakanpunainen. Tällä tavoin pukeutuneita naisia näki jopa Soussessa. Ehkä he olivat kaupunkiasioilla käyviä maalaisia tai sellaisia kaupunkilaisia, jotka tunsivat olonsa kotoisemmaksi perinteisessä asussa.


Tozeurilaisia

Näkemämme miehet olivat pukeutuneet länsimaalaisittain – paitsi kamelimiesten päällikkö joka esiintyi kansallisessa asussa. Joillakin niistä miehistä jotka veivät meidät ratsastusretkelle aavikolle oli päällään popliinitakki. Varsinkin Saharan laitamilla miehet olivat usein kietoneet päähänsä huivin tai sitten huivi oli kaulan ympärillä: huivi on varmaan hyvinkin tarpeen jos ilmassa on pölyä tai hiekkaa. Monesti huivi oli ns. palestiinalaishuivi, joka ehkä onkin yleisarabialainen vaate. Vanhemmat miehet näköjään panivat päähänsä punaisen fetsin.

Kerjäläisiäkin oli. Se ei kai ole outoa, sillä heitä on varmaan – jos ei kaikkialla niin ainakin melkein kaikkialla. Mieleeni on jäänyt Matmatassa turistien näkösälle asettunut nuorukainen, jolla oli vain yksi jalka. En ymmärrä, miksi ei antanut hänelle mitään, sillä muutoin annoimme kolikoita useille pyytäjille. Mutta toisaalta minun almuni tuskin olisi häntä parempaan elämään auttanut, antanut mahdollisuutta vaikkapa opiskeluun. 



On selvä, ettei viikon turistimatkalla voi saada juuri minkäänlaista varmaa käsitystä jonkin maan yhteiskunnallisista ja poliittisista oloista. Emmehän äkänneet edes Soussen keskustassa sijaitsevaa vankilaa.

Entä sitten kulttuuri? Soussessa osuimme kahden kirjakaupan kohdalle: anti oli varsin vaatimatonta. Ehkä Soussessa on taidemuseo. En tiedä. Arkeologisessa museossa kävimme, mutta näkemämme on haihtunut mielestä.  Lomaviikkomme viimeisenä iltana meitä onnesti kun satuimme menemään pieneen ravintolaan, jossa oli ohjelmaa. Siellä ei ollut muita turisteja kuin me vaikka se oli melkein vastapäätä valtavaa hotellia jossa asuimme. Ensin siellä esiintyi tanssijatar. Myöhemmin paikalle ilmaantui laulaja joka säesti itseään luutulla. Hän oli hieno taiteilija, jota ravintolayleisö selvästi arvosti. Saimme kuunnella ainakin tunnin verran tunisialaista taidemusiikkia, ma'lufia, jossa lauluilla on keskeinen sija. . Saimme sellaisen vaikutelman, että paikalliset ravintolavieraat (mukana naisia miesseurassa, kuten minäkin) olivat saapuneet nimenomaan laulajan vuoksi. 


Turismista





Kaupan edusta Saharan laitamilla. Pullotetuilla 
juomilla on menekkiä ainakin turisteille. 		Turismi Tunisiassa on paljon ajatteluttanut minua. Ja viime aikoina yleisemminkin, sillä se ei ole kovin ekologista eikä matkankohteelle pelkästään siunaukseksi. Massaturismi on kuitenkin suotavampaa kuin jos kaikki 700–800 miljoonaa vuosittaista matkalaista tekisi matkansa omin päin. Tätä ajatellen ei voi tuomita sitä, millaista laumatouhua se on esimerkiksi Saharan laitamilla. 

Tunisia on yksi niistä maista joissa vettä on erittäin vähän. Veden niukkuus on suuri ongelma. Sen vuoksi ei ole kovin hyvä, että turismille uhrataan vesivaroja. Turismi kasvaa jopa kuivimmilla seuduilla, sillä Saharan keitaat ja hiekka-aavikko kameleineen kiehtoo matkailijaa, joka ei aiemmin oli moista maisemaa kokenut. Maanviljelijät ovat joutuneet vaikeuksiin – ja pahimmin ne koskevat tietystikin köyhimpiä. Kasteluvesi on pumpattava aina vain syvemmältä eikä kaikilla ole kalliisiin kastelujärjestelmiin varaa. Heille ja heidän taatelipalmuilleen ja vihanneksilleen on käynyt tai käy huonosti. (Vesiongelmaa selostaa ansiokkaasti mm. Baedecker's-matkaopas.)


Viimeinen auringonnousumme Soussessa 		Ajattelen myös sitä kamelia jonka näimme Tozeurin autiomaaeläintarhassa. Kameli näet juo pullosta Coca-colaa ja se näyttää useimmista matkailijoista olevan hauskaa. Minusta se on eläinrääkkäystä, kamelin pitää saada vettä. Sentään se pääsee iltaisin aavikolla jaloittelemaan ja se tuntuu minusta hyvältä. Toivottavasti eläintarhan eläimiä esitellyt mies puhui totta. Tai ehkä tämä ahdistaa vain  sellaista ulkopuolista turistia, joka ei tiedä mitään kohdemaan ihmisistä eikä eläimistä. Kaikkein luonto- ja ihmisystävällisintä olisi varmaan pysyä kotona. Ja tutustua kaukaisiin maihin kirjoja tukemalla ja sopivia elokuvia katselemalla.

Vieraskirja Matkojen pääsivu Kotisivu