Praha

Syyskuu 1979

Maarit Vallinharju, Pentti Stenman

Matkan tarkoitus: ansaittu hauska viikko syksyn raskaan uurastuksen jälkeen. Tuo uurastus: Maaritin lähes kestämättömän kauan jatkuneen nukketeatteritutkielman valmistuminen. Pentille kiitokseksi työn puhtaaksikirjoituksesta. Työ ei ole vielä valmis, mutta hyvällä mallilla sentään. Lepo on hyvin tarpeen, sillä Maaritille sattui muutakin nukketeatterityötä samaan aikaan.

Halusimme ihailla syksyn väreissä loistavia Prahan puistoja ja auringon valaisemia rakennuksia sekä tölhöillä kaduilla ja kujilla jalat väsyksiin asti. Mutta mutta mutta: säät eivät näytä meitä suosivan.

Torstai

Pentti tuli aamulla hakemaan Maaritia taksilla, kun halusimme päästä lentoasemalle mukavasti.

Prahan lentoasemalla oli huh huh lämmin sää, helle suorastaan. Ajoimme hotelliin taksilla ja tutustuimme samalla ensimmäiseen yksityisyrittäjäpankkiiriin. Asetuimme Hotel Parkissa taloksi ja lähdimme suihkun jälkeen kaupungille jalan. Ruutitorni tuntui Maaritista tutulta, hän oli ikään kuin palannut Prahaan vuosien perästä.

Meillä oli nälkä. Söimme Slovensky Dumissa zwei Kotlette ja zwei Bier. Kotletti oli hyvänmakuinen, mutta Pentin hampaasta lohkesi paikka. Kävipä vahinko.

Vanhan kaupungin sokkeloissa oli aivan hirveästi autoja, mutta pääsi siellä sentään jalkaisinkin liikkumaan. Näimme mm. kuuluisan astronomisen kellon. Siitä otettu valokuva koristaa nyt yhteistä ”Kello”-artikkeliamme Spectrumissa.

Tietysti menimme Kaarlensiltaa pitkin ja katselimme näkymiä ja sillan patsaita.

Kävelimme – jalkoja alkoi jo väsyttää – pienen puolen kauniiden sillanpään tornien välisen kaaren alta ja pääsimme Pyhän Nikolauksen kirkon lähelle. Kahvila oli torin laidassa ja koska mieli teki kahvia, poikkesimme kahville ja kakulle. Maistui hyvältä.

Hämärä tuli puoli kahdeksalta, mutta ilta oli lämmin. Tallustelimme vähänlaisesti valaistua Valdsteinin katua ja sitten Moldaun rantaa myöten ja ajoimme ratikalla hotellille nukkumaan.

Perjantai

Aamiaisella taivas näkyi olevan harmaa, ei sentään ihan satanut. Lähdimme kaupungille ja kävimme muun muassa ikivanhassa Tein-kirkossa eli Týnský chrámissa. Nyt sen torni oli verhoiltu rakennustelinein ja sisällä oli pimeää ja koleaa. Kirjakaupasta ostimme nukketeatterikirjan.

Joku mies kysyi kadulla Pentiltä, haluaisiko hän vaihtaa rahaa. Kun Pentti vastasi Jep, mies läksi vauhdikkaasti kävelemään eteenpäin. Ehkä vastaus kuulosti hänen korvissaan samalta kuin Njet.

Odotellessamme konserttisalin lippukassan aukeamista piipahdimme joen toiselle puolelle. Oli tihkusateista, välillä suorastaan sateista. Jalat väsyivät. Loppupäivän olimme hotellissa.

Lauantai

Sadetta ja koleaa. Ohjelmassamme olivat Veitin tuomiokirkko, jonka tutkimme melko tarkkaan, ja entinen kuninkaan palatsi, jota katselimme hieman huolimattomammin. Kamera otti lähes akvarelleja. Joimme kahvit ja söimme paakelsit.

Palasimme hotelliin, jossa lämmittelimme niin hyvin kuin osasimme. Tämän hyvätasoisen hotellin huoneita ei näköjään lämmitetä, vain ala-aulassa ja käytävillä on lämmintä. Illalla söimme hyvän ja kalliin aterian hotellin ravintolassa.

Sunnuntai

Sadetta vieläkin tiuhempaan. Aamiaisen jälkeen ajoimme ratikalla linnalle, sillä tahdoimme mennä promenadikonserttiin linnan puistoon. Tosin arvelimme, ettei sateella pidetä ulkoilmakonserttia. Ei pidettykään.

Valokuvailimme silti hyvin ahkerasti. Puisto on kaunis ja sieltä on hienot näkymät alapuolella olevaan kaupunkiin, jonka saattoi kuvitella sateen lävitse. Itse linna on puutarhasta katsottuna valtavan iso, barokkia.

Valokuvailimme myös Veitin domin ovia, joissa on veistoksia. Halusimme pujahtaa Kultaiselle kujalle, vaikkei siellä enää asukaan alkemisteja. Mutta turisteja oli niin kauheasti, ettemme ollenkaan mahtuneet edes kujan suulle. Kun sateisena syksynä on näin paljon turisteja, niin miten paljon heitä mahtaakaan olla sesonkiaikaan kesällä? Hyvä kysymys!

Katsastimme Belvederen ulkoa ja kuuntelimme ”laulavaa suihkukaivoa” huvilinnan pihalla. Panimme pään sen altaan alle ja kuulimme, kuinka tuo kellometallista valettu suihkukaivo tosiaan helisi kun vesi lorisi altaaseen.

Suihkukaivon kuuntelija (vuodelta 1970)

Seuraava kohteemme oli Strahovin luostarin kirjallisuusmuseo. Tutkijat ovat löytäneet tämän barokkirakennuksen alta ja vierestä romaanisia rakennuksen osia. Sielläkin oli paljon turisteja, me olimme ainoat yksittäin käyvät katsojat. Olihan siellä kirjoja ja kaksi upeaa kirjastosalia, teologinen ja filosofinen kirjasto. Sadesää ei estä turisteja nauttimasta nähtävyyksistä ja katselemaanhan turistit tietysti ovat tulleet. Strahovin luostarissa pysyi sitä paitsi kuivana.

Kun tulimme Hradcanyn-retkeltämme, menimme syömään. Söimme forellia ja palanpainikkeena oli valkoviiniä, jälkiruokana jäätelöä. Lasku oli isoin aterioistamme Prahassa. Ruoka oli yleensäkin Parkissa hyvää. Lauantaina söimme pääruoan liekitettynä ja joimme punaviiniä, kunhan ensin olimme nauttineet aperitiivinä becherovkaa (yrttilikööriä) ja alkupalat. Silloinkin oli lasku arkipäiväruokiamme isompi.

Ja vettä sen kuin satoi.

Kyllästyttyämme huoneessa värjöttelyyn ajoimme ratikalla kaupungille kävelylle. Vettä satoi ja kengät kastuivat. Puistoissa on maassa vettyneitä kastanjanlehtiä ja ruskeita kastanjoita. Läheltä Belvedereä olimme aikaisemmalla käynnillämme löytäneet maasta gingkopuun lehtiä.

Maanantai

Satoi. Läksimme ostoskierrokselle, sillä rahaa oli katupankkiirin asiakkaille kertynyt melkein liikaakin. Maaritille ostettiin käsilaukku (280 kruunua) ja Rainille kaksi painokuvataulua. Etsimme vissiä musiikkikauppaa, mutta enempää emme keksineet edes Václavské náměstílta.

Loppupäivä meni hotellilla syömässä ja kaupungilla tölhöillessä.

Tiistai

Satoi, mutta vähemmän, ja tölhöilimme kaduilla enemmän. Jos olisi ollut kauniimpi ilma, olisimme matkustaneet jonnekin, vaikkapa Chrudimiin tai Karlstejniin tai Melnikiin. Aika meni kuitenkin ihan kummasti tölhöillessä kaupungilla ja ratikalla ajellessa. Pentille ostimme kuusi viinilasia, böömiläistä kristallia.

Suomalaispariskunnalta kuulimme, että teatterilippuja Fialkan pantomiimiteatteriin ja Laterna Magicaan olisi kyllä saanut, jos vain olisi ennen esityksen alkua mennyt teatterin eteen kyttäämään. Emme olleet sellaista ajatelleet. No, kaikkea ei hoksaa.

Ruokailun jälkeen Pentti otti nokoset ja Maarit meni maitokauppaan ostamaan slivovitsia ja becherovkaa. Rahaa pitikin nyt vaihtaa lisää. Iltakahvilla saimme leivokset.

Keskiviikko

Yllätys: aurinko paistoi ja sehän oli hauskaa. Olihan sadetta jo ollutkin. Ajoimme raitiovaunulla kaupungille toteuttamaan suunnitelmia: viimeisten ostosten välillä taidemuseoon (Tšekkoslovakian uutta taidetta) ja Tekniikan museoon.

Suunnitelman toteuttaminen meni myttyyn. Raitiovaunuun nousi tutun näköinen vanha herra. Maarit: Onkohan tuo Jan Malik? Pentin mielestä mies oli Malikin näköinen ja hän yllytti Maaritia kysymään. Entschuldigen Sie bitte, aber sind Sie Doktor Malik? Mies vastasi myöntävästi ja niin tuli nukketeatteri matkaohjelmaan. (Myöhemmin selvisi, että nukketeatteritutkija Malik kuoli seuraavana vuonna.)

Maarit paljasti Malikille, kuka oli, ja sen että tuntee Mona Leon oikein hyvin. Malik: Ich schätzte sie sehr. Sitten hän lähetti terveisiä Monalle ja kysyi, olemmeko olleet Chrudumissa ja sai kuulla, ettemme olleet ennättäneet sinne (todellisuudessa meillä ei ollut halua lähteä, etenkin kun kirjakaupasta oli löytynyt Chrudumin nukketeatterimuseoa esittelevä kuvateos). Malik keksi, että me voisimme käydä Kansallismuseon nukketeatteriosastolla. Hän antoi käyntikorttinsa annettavaksi siellä olevalle naishenkilölle, oppilaalleen.

Erosimme raitiovaunupysäkillä. Ajattelimme ensin katsoa nykytaiteen museon, mutta sitä ei löytynyt. Kuljimme vanhan kaupungin kautta Vadslawske namestille. Hissun kissun kävelimme sieltä levykaupan kautta ja menimme Kansallismuseoon Malikin lappu kädessä. Löysimme etsimämme henkilön, mutta hän ei nyt kuitenkaan millään ennättänyt tuoda varastosta nähtäväksemme sitä, mitä Malik oli pyytänyt. Sen sijaan hän lahjoitti kummallekin kirjan ja julisteita.

Lähdimme vielä kerran katsomaan linnaa. Seisoimme aurinkoisella raitiovaunupysäkillä odottamassa linjan ZZ vaunua. ZZ oli kuin aave, se ei kulkenut karttaan merkittyä reittiä ja halusimme ottaa selvää sen reitistä. ZZ ei kuitenkaan tullut ja Pentti keksi, että mennään metrolla.

Hautajaissaattueen ajoneuvoja valmiina

Metro tuli tarkastetuksi ja nousimme maan pinnalle. Ihmisiä, univormupukuisiakin oli paljon koolla ja juuri kokoontumassa. Älysimme, että ihmisjoukko johtui presidentti Ludvig Svobodan hautajaisista. Mietimme, jäisimmekö katsomaan. Linnan lähettyvillä ihmisiä oli enemmän. Ohi kuljetettavasta tyhjästä lavettivaunusta päättelimme, että saattueen lähtöön olisi vielä aikaa. Todennäköisesti linnassa mikään ei olisi auki ja läksimme pois vastavirtaan ihmisjoukkoa. Vanha tšekkiläinen taide jäi näkemättä.

Kävelimme alas Nerudan katua ja Valdsteinin katua Manesuvin sillalle ja raitiovaunupysäkille. Paljon jäi päivän suunnitelmasta näkemättä, kun aika loppui ja jalat väsyivät.

Torstai

Viimeisen Prahan-päivämme illaksi meillä oli konserttiliput. Päivällä olimme kävelyllä ja ajoimme tietysti raitiovaunulla. Tähyilimme Prahan koristeellisia jugend- ja uusrenessanssityylisiä taloja ja ihmettelimme niiden mahtipontisia veistoksia. Ylitimme Moldaun Vapun päivän siltaa pitkin, kuljimme Kampa-saaren halki ja Kaarlen sillan kaarien alta ja nousimme ramppia Pienelle puolelle. Menimme Kaarlen sillan porttitornien välistä ja poikkesimme viimeisille leivoskahveille Pienen puolen torin rannassa olevaan kahvilaan, jossa olimme olleet jo ensimmäisenä iltana.

Olimme ajatelleet kävellä Kaarlen siltaa myöten takaisin joen yli ja sitten kääntyä vasemmalle päästäksemme Taiteiden talolle. Konserttisaliin menimme Manesuvin siltaa. Ilta hämärsi ja muuttui viileäksi. Nuori kuu oli noussut taivaalle. Pentti otti valokuvia valoista. Taiteen talon Dvorak-sali oli kaunis ja akustiikka mielestämme oikein hyvä. Myös Prahan kamariorkesteri soitti hyvin, täsmällisesti, puhtaasti ja vivahteikkaasti.

Ratikalla kulkeminen oli halpaa.

Raitiovaunu toi meidät taas hotelliin. Hyvän päivän päätteeksi menimme vielä baariin, jossa ginilonkerot maksoivat niin paljon, että tuli taas pakko vaihtaa rahaa aamulla.