Silkkitiellä

Pendžikent, Samarkand ja Buhara

Maarit ja Pentti Stenman

Moskova

Matkakuumetta muinaisen Silkkitien maisemiin pääsimme parantelemaan lokakuussa 1985. Ensimmäinen etappi oli Moskova, jonka keskustan näyttävästi restauroituja rakennuksia sieti katsella. Iivana Julman rakennuttaman Pyhän Vasilin katedraalin seinä on paikoin kuin kukkaketo.

Olimme Moskovassa lauantaina, jolloin hääparit kävivät joukoittain kuvauttamassa itsensä Punaisella torilla ja läksivät sitten juomaan sampanjaa Lenin-vuorelle.

Myöhään illalla jatkoimme lentokoneella kohti Samarkandia. Aamuyön tunteina laskeuduttuamme kävi ilmi, että hotellimme Samarkandissa oli ylibuukattu, eikä sinne pääsisi vielä. Seuraavan päivän ja yön olisimmekin Pendžikentissä Tadžikistanin puolella!

Joku matkalaisista protestoi tulikivenkatkuisesti (”Paskaa me voimme nähdä muuallakin”), mutta meille tämä mutka sopi mainiosti.

Ylitimme Tadžikistanin rajan ilman muodollisuuksia, jossakin vaiheessa vain huomasin miliisiauton kulkevan bussimme rinnalla jonkin matkaa tsekkaamassa kulkijoita.

Pendžikent, Tadžikistan

Auringon noustessa bussi saapui Pendžikentiin Intouristin hotellin luo. Uudehkon majapaikan huoneiden lattiat ja pesualtaat kallistelivat mikä minnekin päin, ovet ja ikkunat olivat vain suunnilleen paikoillaan ja kylpyhuoneessa asusti pikkuinen hiiri. Vaan mitä siitä – aito keskiaasialainen miljöö oli mainio. Hotelliin majoittumisen jälkeen meillä oli koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin.

Menkääs nyt kunnon riviin! Pendžikentissä oli sentään joitakin lähituristeja suomalaisten lisäksi.

Pendžikent (Pendzhikent) sijaitsee saman Zeravshan-joen laaksossa kuin Samarkand, mutta mahtavien rakennusten puute osoittaa, että Pendžikent ei ole Samarkandin tavoin saanut nauttia sodan- ja kaupankäynnin hedelmistä sen jälkeen kun arabivalloittajat tuhosivat vanhan kaupungin 700-luvulla.

Tadžikistan olisi kelpo kohde kenelle tahansa todella seikkailuhenkiselle matkailijalle. Eri asia on, että matkustaminen ei nykyisin ole aivan yksinkertaista eikä välttämättä edes kovin turvallista.

Vieras kameratäti vähän ujostuttaa.

Meidän siellä ollessamme kaikki oli kuitenkin rauhallista. Juuri missään ei näkynyt muita turisteja eikä kerjäläisiä, eivätkä kaupustelijat käyneet silmille.

Torilla kaupunkilaiset ostelivat päivän ruokatarpeita ja vanhat miehet halateissaan katselivat kaupunkiin tulleita turisteja ynnä muuta maailman menoa.

Pendžikentiläiset pitivät vaaleaihoisia suomalaisturisteja varmaan venäläisinä. Elekielellä esitetyn lupapyynnön jälkeen naiset ja lapset asettuivat yleensä kernaasti Maaritin kameran eteen. Miehiltä sen sijaan saattoi saada vastaansa hyvinkin tuikeita ilmeitä ja pistäviä katseita. Tämä voi johtua siitä, että valokuvaaminen mielletään helposti yhdeksi tavaksi korostaa kuvaajan asemaa (”Minä tässä kuvaan kehittymättömän maan köyhiä asukkaita”), mikä ei meille tietysti tullut mieleenkään.

Vanhan Pendžikentin rauniot ovat nyt kaupungin huomattavin turistinähtävyys.
Äijät turisevat Pendžikentin linja-autoaseman korean aurinkosuojan alla.
Pendzikentin pääkatu lehmien kotiintuloaikaan

Samarkand

Seuraavana päivänä matkustimme bussilla muutama kymmenen kilometriä rajan ylitse takaisin Uzbekistaniin. Nyt pääsimme majoittumaan hotelliimme Samarkandiin.

Registan

Samarkandin vanha keskusta on tehty 1300-1600-luvulla.

Ensin kävimme imemässä alkuvaikutelmia maailmankuuluista Registan-aukion rakennuksista. Upeat mosaiikit ja kaakelit kiiltelivät kirkkaassa auringonpaisteessa.

Aukion kolme koraanikoulua (medresea) ovat päällisin puolin hienossa kunnossa, vaikka UNESCOn avulla toteutettava restaurointi olikin vielä kesken. Oikeastaan on kysymys uudelleenrakentamisesta, sillä vanhat kaakelimosaiikit ehtivät lähes kokonaan rappeutua jo ennen 1900-luvun alkua.

Bibi Hanum

Hieman syrjemmässä sijaitseva valtava Bibi Hanumin moskeija tuhoutui lähes täysin maanjäristyksessä 1800-luvun lopulla, mutta sitäkin rakennettiin uudelleen. Mosaiikkien ja kaakeleiden yksityiskohdat – joko alkuperäiset tai nykyaikaiset korvikkeet – olivat täälläkin hienoja.

Moskejian restauroitu kupoli nousee 40 metrin korkeuteen.

Moskeijan sisällä oli pieni paja, jossa tehtiin restaurointia varten kopioita muinaisten ammattimiesten kadonneista mestaritöistä.

Bibi Hanum oli tarinan mukaan Timur Lenkin (1336-1405) vaimo, joka rakennutti tämän moskeijan miehen ollessa valloitusretkillään. Timur Lenk kuitenkin epäili palattuaan, että arkkitehdin ja Bibi Hanumin välillä oli jotakin teerenpeliä. Taru kertoo, että arkkitehti pääsi pakoon saatuaan selkäänsä siivet. Todennäköisempänä pidetään kuitenkin, että tämä valtava savitiilistä tehty moskeija on Timur Lenkin rakennuttama.

Tiettävästi suuri osaa moskeijan uudelleenrakennustyöstä on nyt 2000-luvulla saatu päätökseen.

Gur Emir, Timur Lenkin suvun mausoleumi

Mausoleumin kupoli on sisältä vielä komeampi kuin ulkoa.

Shah e Zindan mausoleumit

Shah e Sinda on hieno mausoleumialue, jonne on haudattu kymmeniä Samarkandin loistopäivien merkkihenkilöitä.

Shah e Zindan portti

Samarkandin arkipäivää

Samarkandin tori on kuin mikä tahansa tori Silkkitiellä. Kuten torilla joskus käy, ostokset voivat tuottaa pettymyksen. Tältä kauppiaalta ostettu vesimeloni oli tosi omituisen makuinen ja jäi meiltä syömättä.

Välipala torin laidalla
Tässä sotketaan tiilien raaka-ainetta savesta ja oljista. Nykyajan lasikuitumuovien ym. komposiittimateriaalien periaate ei siis ole mikään uusi ”länsimainen” keksintö!

Samarkandin asuinkatuja

Tapasimme neljä lasta leikkimässä vanhan kaupungin kujalla. Kun otimme kameran esille, paikalle ilmestyi vielä toinen mokoma lisää poseeraamaan.

Hetken perästä yksi heistä (kolmas vekara vas.) halusi kokeilla pientä automaattikameraamme, ja ei aikaakaan kun se räpsähti hänen kädessään.

Buhara

Samarkandista Buharaan menimme yöjunalla Nälkäaron poikki. Aamun valjettua katselimme kameleita junan ikkunasta.

Buharan hallituspalatsin valtaistuinsali. Katto ja valtava lattiamatto ovat hävinneet sotien melskeissä.

Buharakin on saanut osansa edullisesta sijainnistaan muinaisen Silkkitien varrella. Rakennusmonumentit ovat komeita, mutta Samarkandin kiiltelevien kaakeliseinien loistokkuus puuttuu. Buharassa vanhojen rakennusten koristeena on enemmän tiilikuvioita ja puuleikkauksia.

Buharan kujia
Hienosti koristeltu ovi moskeijan sisäosiin
Upea maalauksin koristeltu moskeijan sisäkatto
Buharalaisia tiilikoristeluja

Buharan ihmisiä

Paikallisia tutustumassa Buharan ihmeisiin
Teehuone
Hatuntekijä puupäineen
Kupariseppä kilkuttaa
Tärkeää kerrottavaa

Muutaman päivän kuluttua myöhään illalla lähdimme Tashkentiin ja uskoimme matkatavaramme ja henkemme pienen potkurikoneen armoille. Paikalliset saivat kantaa matkatavaransa itse koneen ulko-oven vieressä oleviin hyllyköihin, mutta ulkomaalaisten turistien tavarat kuljetettiin totuttuun tapaan ruumassa. Kentällä oli vielä niin paljon valoa, että näimme kauhistella laskutelineen renkaan huonoa kuntoa.

Koraanikoulu ja kerrostalo vierekkäin Tashkentissa

Tashkentiin saavuimme kuitenkin ehjinä. Tämä vuoden 1966 maanjäristyksen jälkeen lähes kokonaan uudelleenrakennettu kaupunki ei paljon inspiroinut Keski-Aasian eksotiikkaa etsiviä turisteja.