Syyskuu 2000
Pentti Stenman
Kuinka tässä nyt näin pääsi käymään? Kesän patikoinnille oli selkeät suunnitelmat: joko fillarilla heinäkuussa itärajan tuntumassa pohjoisesta etelään tai sitten elo-syyskuussa kierros Käsivarressa.
Monenlaisten yhteen- ja muiden sattumusten jälkeen huomasinkin syyskuussa 2000 olevani kanootin perätuhdolla Valkealassa eli aivan muualla kuin Käsivarressa. Keulamelaa käytti Olavi, jonka kanssa olin nyt ensi kertaa reissussa. Vaan eipä huolta, kyllä tämä tästä.
Aikaa minilomalle oli vain viikon verran, mikä olisi ollut turhan vähän Lappia ajatellen. Päätös kokeilla jotakin uutta kypsyi nopeasti.
Valkealan melontareitti näytti olevan sopivan helppo kahdelle tumpelolle. Niinpä kun Ilanderin Matilla oli vapaita kanootteja ja hyviä neuvoja, läksimme kohti Kouvolaa.
Meloimme välin Ruokojärveltä Käyrälammelle. Suurin osa matkasta on rauhallista jokea, joka laajenee paikka paikoin järveksi. Kosket maustavat matkantekoa silloin tällöin. Reitillä on muutama padottu koski, joiden ohi kanootti on kannettava.
Kyykoski näytti etukäteen tutustuttaessa kohtalaisen hankalalta, mutta kuitenkin laskukelpoiselta. Reitistä on niin hyvät ohjeet, että niiden mukaan laskettaessa ei ongelmia syntynyt.
Kaikki kosket eivät ole laskukelpoisia. Puun uiton lakattua on kertaalleen raivatut kosket saatettu ”luonnontilaan” kivillä tukkimalla. Yleensä niihin on kuitenkin jätetty kanootilla laskettava väylä.
Tällainen rauhallisesti virtaava kivinen nivakin saattaa olla hankala, jos ei pidä varaansa. Vaikka kanootin kaatumisesta ei ole pelkoa, voi silti pohja karahtaa kiveen.
Kesämökit reunustavat lähes koko reittiä, joten mistään erämaatunnelmasta ei ole puhettakaan. Tämä betoniulokkeelle kyhätty mökki uimahyppylautoineen oli kyllä törkein näkemämme esimerkki suomalaisten kaipuusta vetten ääreen.
Yhden iltapäivän, yöpymisen ja aamupäivän kestäneen melontaretken jälkeen suuntasimme Kolille, jossa Olavilla on mm. kesämökki. Vaan lähinnä puolukoiden poiminnaksihan se meni. Sangot täyttyivät ennätysvauhtia, mutta saaliin perkaaminen veikin enemmän aikaa.
Kun kaikki pöntöt, pussit ja purnukat oli saatu täyteen puolukoita, täytyi vielä seuraavana päivänä käydä naapurikunnan puolella poimimassa kaarnikkaa. Niitä jotkut sanovat variksenmarjoiksi, ja useimmat eivät niitä ymmärrä poimia. Ainakin hyvää mehua ja hyytelöä niistä saa tehtyä; Lapissahan kaarnikka on syksyllä mainio välipala ja nestelähde.
