Syyskuu 1994
Pentti Stenman
Retki alkoi yöjunalla Helsingistä Rovaniemelle ja sieltä bussilla Käsivarteen. Matkakaverini Erkki ja Murri olivat käyneet aiemmin Lapissa kymmeniä kertoja ja minä olin mukana ihmettelemässä ja kuvaamassa.
Pättikässä jäimme iltapäivällä pois bussin kyydistä, nostimme rinkat selkään ja lähdimme kohti Aatsaa. Maantien varresta meni mönkijän ura suunnilleen oikeaan suuntaan, mutta me päätimme oikaista suon poikki. Reitti oli aika kosteata, joten heti ensimmäisellä saarekkeella vaihdoin keveät ja mukavat vaellusjalkineet saappaisiin; loppumatkan ne pysyivätkin rinkassa.
Pääsimme havereitta Unna-Hâbagin alarinteille, mutta emme heti osuneet Aatsaan vievälle polulle, koska lähdimme kiertämään tunturia väärältä puolelta. Polku löytyi lopulta, mutta kun kello oli jo aika monta, päätimme yöpyä Aatsassa Valkeapään kentällä. Aatsan autiotupa olisi ollut runsaan kilometrin päässä.
Valkeapään vanha talo oli vielä pystyssä, mutta huonossa kunnossa. Muut rakennukset olivat jokseenkin raunioina. Asukkaat ovat muuttaneet täältä ihmisten ilmoille Pättikkään jo vuosikymmeniä sitten. Maassa näkyi jokunen vanha litistetty kanisteri, olisivatko olleet Keski-Euroopan miehen muistoja puolen vuosisadan takaa?
Yöstä näytti tulevan kolea, joten kokeilin ensin teltan virittämistä aution talon sisälle, mutta roskaisuus ja tunkkaisuus vakuuttivat minut ulkoasennon viihtyisyydestä. Yö oli kylmä – pakkasta muutama aste – mutta olihan ilma raikasta.
Aamupalan jälkeen lähdimme Tarjun yli kohti Kutukoskea. Valkeapään kentältä pääsi paljakalle ylös vaivatta, ja maaston kohotessa vasemmalle jäi jyrkänne. Jos olisimme olleet yötä Aatsan kämpällä, olisi varmaan kannattanut tulla ensin tänne ennen Tarjulle nousua.
Tuuli tuntui ajoittain viileältä, mutta muuten vaellus sujui mukavasti. Kutukosken pohjoisempi tupa löytyi iltapäivällä pienen etsinnän jälkeen – me kun emme välittäneet huolehtia suunnistuksesta kovin tarkasti. Tupa oli mukava ja uni maistui kovalla laverilla. Täälläkään ei näkynyt muita vaeltajia, vaikka ruska oli huipussaan.
Seuraavan päivän etappi Kutukoskelta Kaskasjoelle oli suunnilleen yhtä pitkä – parisenkymmentä kilometriä – mutta monien joen- ja puronylitysten takia raskas. Joethan merkitsevät täälläpäin miltei aina isoa pajurutoa ja leveää rakkaa veden kummallakin puolen. Onnistuin tekemään yhdet ’penat’ eli menemään kivikossa mukkelis makkelis, mutta ruumis ei siitä kolhiutunut. Varsinkin alkumatka oli sateista, mikä oli ikävää varvustojen poikki käppäillessä: puntit kastuivat armotta. Sadeviitta piti sentään yläkropan kuivana.
Kaskasjoen kämpässä saatiin varusteet kuivamaan. Lasikuituinen laatikko oli kaikin puolin kolkko, mutta antoi sentään suojan ja piti asujat lämpimänä niin kauan kuin kamiinassa oli tulta. Polttopuita saatiin sahaamalla ja pilkkomalla pihalla olevista rangoista; tuvassa ei ollut klapin klapia. Vieraskirjassa edelliset kävijät olivat eräältä eräopaskurssilta. Hmm …
Kaskasjoen toinen tupa on purettu. Perustuksena käytetty kestopuuristikko oli jäljellä, ja siitä olivat jotkut neropatit veistäneet sytykkeitä nuotioonsa. Varmaan terveellistä.
Kaskasjoen autiotuvan ympäristö on upea: kaunis joki suvantoineen vieressä ja kauempana Tšaibman komea kartio.
Ajattelimme ensin viettää Kaskasjoella toisenkin yön, mutta sitten matka-ahneus iski. Lyhytkin päivämatka lähentää reissun loppua. Aamulla pötköttelimme aika pitkään, kunnes iltapäivällä heitimme rinkat selkään ja käänsimme nenät Kaskasjärven suuntaan kohti etelää.
Alkumatkan koivikoissa alarinteillä oli paljon valkosiipisiä perhosia – tiesiköhän tämä lehtikatoa seuraavana vuonna? Eipä ole tullut käytyä katsomassa.
Nousimme loivasti ylöspäin Juovvatsohkain rinnettä. Sää oli pilvinen ja suuntaa arvioimme vain kartasta. Ylhäältä ei menosuunnassa näkynytkään Kaskasjärvi vaan – yllätys, yllätys! – Kaskasjoen kämppä josta olimme juuri lähteneet. Olimme kävelleet Juovvatsohkain päälle eikä itäpuolitse, kuten oli ollut tarkoitus. No, ei muuta kuin takaisin omia jälkiä ja rinteellä uusi suunta. Iltapäivällä alkoi tuulla ja vihmoa hieman vettä.
Laitoimme teltat pystyyn tuuliselle paljakalle pienen puron viereen. Jälleen saatoimme todistaa, että pehmeä sammal- tai ruohopohja on paljon mukavampi nukkuma-alusta kuin autiotuvan kova laveri.
Yöllä ja aamulla oli sankkaa sumua tuulen loputtua. Sumun hälvettyä läksimme kohti Ropia. Maasto oli melko tasaista, mutta rinnesuot, rakat ja pajukot olivat täälläkin vaivoina. Ropia ohitettaessa käväisi huiputus mielessä, mutta sinne se jäi. Ehkä joskus toiste.
Ropin kämppä löytyi helposti, vaikka se näytti lähellä olevaan vanhaan poroaitaukseen verrattuna olevan hieman toisessa paikassa kuin Käsivarren ulkoilukartassa. Tupa on nätin näköinen ja hyvällä paikalla, kuten useimmat Lapin autiotuvat. Iltapäivän lopulla paikalle tuli pari muutakin turistia, jotka olivat vaeltaneet päivässä Kaskasjoelta tänne. He olivatkin puoliammattilaisia eli Porin Prikaatin kapiaisia. Matalalle painunut aurinko kultasi tienoot ennen laskeutumistaan. Tuvassa oli lämmin, vaikka öinen pakkanen koristi ruskan huurteellaan.
Ropin tuvan luota läksi mönkijän ura ylärinteitä pitkin kohti Ropijärveä, mutta eihän sellaisen käyttäminen olisi ollenkaan kivaa. Niinpä me valitsimme alemman reitin. Maasto oli aika tasaista ja osin sen vuoksi rinne- ja lakisuot olivat varsin laajoja ja hankalia kulkea. Maa upottaa eikä pajukoista tahdo päästä lävitse.
Välillä seurailimme mönkijän uraa, Ropijärveä lähestyttäessä yhä säännöllisemmin. Ohitimme Ropijärvenperän autioilta näyttävät porotalot ja kiipesimme lopulta maantielle. Tarkoituksena oli majoittua seuraavaksi yöksi Ropin pirtille, jossa olisi voinut siistiytyä ennen ihmisten ilmoille lähtemistä.
Ropin pirtillä odotti pettymys: paikalle oli tulossa linja-autokaupalla väkeä ja kaikki mökit oli varattu. Puhelimessa selvisi, että Saananmajalla oli yksi pieni putka vapaana, joten kun Rovaniemi–Kilpisjärvi-linjan auto tuli hetken kuluttua, me kiipesimme siihen.
Saananmajalla oli kerrossängyssä tilaa kahdelle ja minä mahduin juuri ja juuri lattialle. Emme panneet pahaksemme päärakennuksen suihkua ja muita niukkoja mukavuuksia.
Iltapäivä oli aurinkoinen ja Saana näytti paremman puolensa. Aamulla koko tunturi oli sumupilven peitossa. Sai ollakin, sillä me lähdimme bussilla kohti etelää ja Rovaniemeä ja Helsingin junaa.
