Runebergien puutarha ja Fredrika Runebergin puisto

Maarit Vallinharju-Stenman, teksti ja kuvat

Olimme muuttaneet vuoden 2005 kesäkuussa Porvooseen. Kävelyllä koiramme kanssa saavuin pienehkön puiston luo vanhankaupungin reunalla. Katselin sangen viehättävää kukkaistutusten kaunistamaa näkymää. Nurkkauksessa näin Fredrika Runebergin (1807–79) muotokuvaveistoksen, ja ajattelin: nimikkopuistolla halutaan kunnioittaa merkittävää porvoolaista, joka ei ollut ainoastaan kuuluisan runoilijan uuttera perheenemäntä vaan myös kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Oikein hyvä! Puisto on Fredrika Runebergin puisto.

Lähes heti muuton jälkeen menin katsomaan Runebergien puutarhaa , joka on kiinnostanut minua 1990-luvun puolivälistä saakka. Kesän mittaan kävin sitä useammankin kerran katsomassa ja muistiinpanoja tekemässä, yleensä Pääsy kielletty -kilven takaa kurkkaamassa, kun en halunnut tehdä itsestäni numeroa. Näinkin näki varsin hyvin.

Vuonna 2004 oli kulunut sata vuotta Johan Ludvig Runebergin syntymästä. Kotimuseo oli laitettu tiptopkuntoon. Tiesin, että myös puutarha, Fredrika-rouvan puutarha, oli kunnostettu, ”entistetty”, palautettu villiytyneestä tilastaan kulttuurin piiriin. Olin utelias.

Muuri korjattiin 1990-luvun loppupuolella, mutta muuten oli puutarha äskeisinä vuosina enimmäkseen saanut olla Äiti Luonnon hoidossa, ja hänhän on omanlaisensa puutarhuri. Tämä haltija oli antanut monen kasvin, kuten lupiinin, levitä paikaltaan muualle ja kylvänyt niiden seuraksi itselleen mieluisia joutokasveja. Jotkin Fredrikan kukista tämä oli tukahduttanut niin tyystin, ettei niitä enää löytynyt vaan ne oli korvattava muualta hankituilta kasviyksilöillä. – Mitenkähän moni puutarhakasvi ylimalkaan elää 150-vuotiaaksi, jos ei oteta lukuun sen siemenjälkeläisiä?

Ennallistaminen olisi ehkä ollut mahdotonta ilman Ida Strömborgin puutarhasta 1937 laatimaa seikkaperäistä kuvausta karttoineen. Strömborg oli pikkutytöstä saakka asunut Runebergien talossa, sen jälkeen kun kolme huonetta oli, isäntäväen poikien muutettua pois kotoa, vuokrattu J. E. Strömborgille. Kirjoittaja toteaa, ettei hän selostusta tehdessään ole turvautunut yksistään omaan muistiinsa vaan myös mm. isänsä muistiinpanoihin, joilla ilmeisesti on ollut suuri merkitys Runeberg-tutkimukselle. I. Strömborg teki elämäntyönsä Runebergin kodin hoitajana.

Runebergien puutarha

Runebergit muuttivat Helsingistä Porvooseen 1837 ja asuivat vuosina 1838–52 Rihkamakatu 8:ssa. Talon piha oli sen verran pieni, ettei sinne mahtunut puutarhaa, mutta eipä silloin Fredrika Runebergillä juuri olisi ollut aikaakaan kasveille.

Näkymä Fredrika Runebergin puistosta. Lankkuaidan ja matalamman rakennuksen takana oikealla näkyy Rihkamakatu 8:n talo, jossa Runebergin perhe aikoinaan asui.

Syksyllä 1852 moni asia muuttui: Runebergit muuttivat siihen taloon, joka nykyään tunnetaan Runebergin kotina. Täällä oli tilaa puutarhalle. Kiinteistö sijaitsee Aleksanterinkadun ja Runeberginkadun kulmassa. Rakennus on tontin itäreunalla (oikeastaan itä–koillisen suunnalla), etelässä on pitkä, porvoolaiseen tapaan punamullan värinen vajarakennus, pohjoisen puolella on Aleksanterinkadun suuntainen lankkuaita, ja puutarha on tontin läntisellä puoliskolla taustanaan naapuritonttiin rajautuva lankkuaita. Maa viettää länteen, jokeen, päin.

Talon ostaminen tuli mahdolliseksi J. L. Runebergin saatua Ruotsista hyvät tekijänpalkkiot teoksistaan. Talon möi hänelle hänen lehtorikollegansa Daniel Lindh, jolla ei enää ollut käyttöä varsin uudelle kodilleen tultuaan nimitetyksi tuomiorovastiksi. Lindhit muuttivat pappilaan.

Näkymä portaiden päältä alas puutarhaan

Piha ja puutarha olivat hyvällä alulla. Lindh oli teettänyt pengermuurin puutarhan ja yläpihan välille, sillä rinne oli melko jyrkkä. Hän oli istuttanut muurin päälle angervoaidanteen ja puutarhan eteläreunaan syreenipensaiden rivin ja puutarhan alaosaan syreenimajan. Syreenien kukat ovat violetit. Kadunpuoleisen lankkuaidan vierellä olivat Lindhien vadelmat ja karviaismarjapensaat. Jo heitä edeltäneellä ajalla paikalle oli istutettu jokunen hedelmäpuu. Näillä main oli ollut lyseon opettajien palkkaetuihin kuuluneita viljelypalstoja.

Fredrika Runeberg puutarhurina

Fredrika-rouva ryhtyi puutarhatyöhän heti seuraavana keväänä. Hän istutti ja oksasti omenapuita ja pian olivat kaikki pojat saaneet nimikkopuunsa. Ida Strömborgin muistiinpanoista saa vaikutelman, että näihin aikoihin olivat vuorossa myös neljä ”Rosa Altaica” -ruusua: yksi heti ajoportista oikealle, yksi alas puutarhaan vievien portaiden kummallekin puolelle ja neljäs spiraea-aidan päähän tontin eteläosaan. Ehkä jo 1850-luvulla, ei 1870-luvulla kuten ruusuasiantuntijat viisaasti ja varovaisesti esittävät.

Puutarhatöiden aloittamisen ajankohta on elämänkerran kirjoittajan Karin Allardt Ekelundin mukaan 1850-luvun alkupuoli.

Se joka kovasti haluaa tehdä puutarhansa aina vain ihanammaksi, ymmärtää hyvin rouva Runebergiä ja hänen hoppuaan, siitä huolimatta että perhe vietti kaiket kesät ”maalla” Kroknäsissä eikä sormia päässyt kunnolla upottamaan kaupunkipuutarhan multaan. Vasta 1870-luvun alusta lähtien Fredrika-rouva saattoi vaikka joka päivä omistautua kukkatarhalleen, kun kansallisrunoilijan halvaannuttua kesätkin vietettiin Porvoon-kodissa. Nimittäin jos taloustöiltään ennätti. Ei ollut hänen aikanaan kotitalouskoneita, ei supermarkettia eikä tavarataloa, joista voi ostaa kaikkea mitä ihminen tarvitsee ja ei tarvitse.

Lemmikit peittävät maan.

Elämäkerta-väitöskirjassa (ei kuitenkaan sen lyhennetyssä suomennoksessa) kerrotaan, että 1850-luvulla Fredrika Runeberg laati puutarhasuunnitelman. Puutarhassa on keskellä, toisiaan leikkaavien pääkäytävien yhtymäkohdassa, pyöreä kukkapenkki ja sen ympärillä neljä pienempää soikionmuotoista penkkiä. Niissä kasvatettiin enimmäkseen yksivuotisia kukkia. Kukkavalikoima ei ollut joka vuosi sama. Puutarhaan laskeutuvien portaiden yläpäästä katsottaessa huomio kiinnittyy näihin viehättäviin kukkapyörylöihin. Niiden luo ja ohitse kuljetaan ruusujen reunustamaa käytävää pitkin, ja kun on ne ohittanut, pääsee syreenimajaan. Ristikkäisistä pääkäytävistä haarautuu sivukäytäviä muiden istutuslohkojen äärelle.

Elämäkerrassa todetaan myös: ”Paitsi ruusupensaat oli Fredrika-rouva istuttanut jasmiineja eräänä kesänä 1850-luvulla. - - Myös valkea ja violetti syysleimu kasvoivat alhaalla puutarhassa jo 1850-luvun alussa ja niiden vierelle Fredrika-rouva istutti ukonhattuja eli, kuten hän niitä nimitti, 'eukko veneessä'.” Puutarhassa olevien ruusujen osalta Strömborg on varovaisempi kuin elämäkerran tekijä: hän ilmoittaa niiden olevan ”rouva Runebergin ajalta”, mikä saattaa tarkoittaa myös 1850-lukua.

Kasvimäärä lisääntyi lisääntymistään ajan myötä. Puutarhaan siirrettiin sini- ja punavuokkoja ja kieloja. Tuoksuorvokit menestyivät hyvin. Keväisin kukkivat myös somat idänsinililjat, helmihyasintit ja krookukset. Runebergien puutarhassa kasvaa yhä monia tuttuja perinnekasveja, oikeita maatiaisia, mikä ei ole kummallista, sillä niitä oli helppo saada – kädestä käteen – sekä siemeninä että jakotaimina. Fredrikan puutarhassa on vaaleanpunaisen ja liilan sävyisiä ja tummansinisiä akileijoja, hehkuvan punaisia idänunikoita, illakoita ja sinisiä maatiaisritarinkannuksia, sini-valkoisia ukonhattuja, päivänkakkaroita, myös punaisia, rusopäivänliljoja, varjoliljoja, kolmen värisiä syysleimuja, kultapalloja ynnä muita ynnä muita kukkasia. (Samoja, ja muitakin vanhan ajan koristekasveja näkee Porvoossa varsin usein.) Puutarhassa on säilynyt vaaleanliila pioni, jonka keskellä on valkoisten pikkuterälehtien röyhelö. Se on lahja miniältä, Tanskasta 1870-luvulta. Keittiöpuutarha ei oikein menestynyt, koska puut varjostivat liikaa, joten Fredrikan puutarhasta kehkeytyi kukkatarha.

Kaikkia kasveja ei kuitenkaan ollut ihan helppo saada. Kun runoilijapuoliso oleskeli keväällä 1857 pitkään Turussa virsikirjakomitean työssä, Fredrika kirjoitti hänelle toivovansa, että tämä ”laulaisi pian viimeisen säkeistön” ja tulisi kotiin, sillä ”alkaa jo olla melkein liian ikävä”. Hänellä oli myös kasvitoivomuksia: ”Toki ottaisin hyvin mielelläni pistokkaita Turussa ennen yleisistä posliinineilikoista, joita täällä ei lainkaan ole, tummanpunaisia joissa on lukuisia valkoisia viiruja. Prytzin tytöillä on niitä luultavasti. Arvaan, että Ekmanilla, joka on perinyt akatemian puutarhan, on runsaasti sekä hyvän- että pahanhajuisten tulppaanien sipuleita. Jos hän muistaa kukkalupauksensa ja antaa niitä sinulle minua varten, niin kysy häneltä niiden hoidosta. Porvoossa on tuskin lainkaan tulppaaneja. Olisi myös hauska tietää, miten tulee menetellä, että edes narsissit kukkisivat. Meidän narsisseihimme tulee kauhean harvoin pieniä, yksinkertaisia, huonoja kukkia.” (suomenn. M. V.) Näin kirjoittaa vain intohimoinen puutarhuri.

Strömborg mainitsee puutarhan narsissit ja tulppaanit. Ehkä Ekman muisti kukkalupauksensa. Kerrannaiskukkaisia valkoisia narsisseja Fredrika-rouva oli saanut lahjaksi Sinebrychoffin puutarhurilta Holmilta, joka oli saanut tehdäkseen Porvoon silloisen Bulevardin istutukset.

Ruusuja Runebergien puutarhassa ei ole kovin montaa lajiketta, mikä äkkiseltään saattaa tuntua yllättävältä. Yllättävää se ei kuitenkaan ole, sillä ruusujen kasvatus avomaalla ei 1800-luvulla Suomessa ylimalkaan ollut erityisen yleistä. Oli eletty vaikeita aikoja: oli ollut useita sotia, nälkää, sairautta, kovia pakkasia ja muuta kärsimystä, eikä 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa lupaavasti alkanut puutarhakulttuuri nopeasti elpynyt.

Puutarha oli kauneuden tyyssija. Fredrika ja J. L. Runeberg rakastivat kukkia. Puutarhassa Fredrika-rouva varmaan rentoutui hääriessään puutarhassaan. Keskittyminen kukkiin auttoi häntä työntämään mielestä sivuun iänikuiset taloustyöt ja murheet, joista yksi oli hänen puolisonsa suuri taipumus rakastua nuoriin naisiin. Ajatus lepäsi – tai ehkä se lähti tuulosen lailla lentoon. Puutarhassa hän varmaan suunnitteli, uskon, kaunokirjallisia töitään, joita hän nimitti ”kynänsä leikeiksi” ja ”kynänsä lapsiksi”, ja pohti yhteiskunnallisia hankkeitaan. Koska hänen kuulonsa ajan oloon kovasti huononi, hänestä oli varmaan helpointa seurustella kukkien kanssa.

Ruusuja kukkaruukussa

Paljon tavallisempaa kuin kasvattaa ruusuja avomaalla – voitaneen puhua muodista – oli kasvattaa niitä sisällä ruukussa. Fredrika Runeberg oli aikaansa seuraava nainen. Muutaman ystävättärensä kanssa hän tilasi Ranskasta ruusuntaimia. Ilmeisesti sisällä ruukuissa kasvatettaviksi. Naiset vaihtoivat kukkakuulumisia ja kirjoittelivat oikeita ”kukkakirjeitä”. He kävivät ihailemassa toistensa huonekasveja ja vaihtoivat pistokkaita. Kukkivat ruusut olivat kukkapöydillä ikkunoiden edessä ja ne näkyivät ulos. Fredrikalla kuuluu olleen kaikkein kauneimmat ruusut, joten ne herättivät yleistä ihastusta.

Fredrika Runebergin ja hänen ystävättäriensä – ehkä myös muiden porvoolaisrouvien – sisäkukkaharrastus ei rajoittunut ruusuihin. Ei ollut kukkakauppaa jossa saattoi käydä ostoksilla. Onnellinen se jolla oli omasta takaa huonekukkia.

Fredrika Runebergillä oli viherpeukalo parasta laatua, joten hän osasi hoitaa hienot ruusunsa niin, että ne kukkivat aina hyvin. Niiden kasvatus vaati huolellisuutta ja oikeaa tietoa lannoituksesta ja multaseoksista ynnä muusta. Oli tiedettävä, milloin ja miten pitkäksi aikaa niiden piti antaa olla levossa ja milloin herättää kasvuun. Ne piti talvettaa viileässä huoneessa ja hyötää lämpimämmässä paikassa kukkimaan. Kesäksi ruusut vietiin ulos puutarhaan. (Sisäruusujen kasvatusta harrastettiin 1900-luvun alkuvuosikymmeniin saakka, jolloin niitä oli muillakin kuin vallasväellä).

Runebergien huoneissa levittivät tuoksuaan hienot lajikkeet, sellaiset jotka eivät olisi selvinneet elossa Suomen talvista. Osa näistä ruusuista tiedetään lajikenimeltään, kuten 'La Reine', 'Jules Margottin', 'Triumphe de Paris' ja 'Bourbon'. Nämä kuten monet muut ruusuihanuudet lienevät aikojen saatossa maailmasta hävinneet, paitsi 'Jules Margottin'. Muutamilla Runebergien ruusuilla oli kotikutoiset nimet, kuten ”Favoriten” (”Suosikki”) ja ”Femkanten” (”Viisikulmio”) ja ”Wahlmanskan” ('La Reine'), koska se Runebergin mielestä muistutti muuatta rouva Wahlmania. Ja kaikki ruusut tuoksuivat ihanasti.

Vuosien mittaan Fredrika Runebergille kertyi ruukkuruusuja melkoinen määrä. Tiedetään, että kun höyrylaiva 1878 vei hänet, lesken, muuttokuormineen Helsinkiin, oli mukana 42 ruukkuruusua. Uudessa kodissa ne kukkivat kauniisti seuraavana keväänä, rakastavan kasvattajansa viimeisenä keväänä.

Puutarhan ruusut

Kun kesäkuun 12. päivänä 2005 astuin portista Runebergien pihalle ja katsoin alas puutarhaan, kukkivat siellä omenapuut ja syreenipensaat. Puiden alla oli lemmikkien vaaleansininen matto ja pyöreissä kukkapenkeissä, joita ympäröi matala nurmireunus, oli leukoijia ja belliksiä. Kaikki oli sangen somaa. Ja hyvin hoidettua. Fredrikan puutarha oli niin kaunis, että se teki meidän äskeisen muuttorevohkamme sekoittaman pääni iloiseksi.

Muurin päällä oli angervoaita täynnä valkoisia kukkaryöppyjä. Ja niiden edessä puutarhaan vievien portaiden pielissä kukkivat ruusut, joita on aina pidetty 'Altaica'-ruusuina. Muttu mutta! Mielestäni ne ovat ns .”Altaicoja”, eivät oikeita 'Altaica'- eli 'Grandiflora'-ruusuja eli idänjuhannusruusuja.

 Alkukesän kukkarunsautta. Ruusu on ns. "Fredrikan Altaica".

Tässä on jonkinlainen virhe! Vanhemmasta Runeberg-kirjallisuudesta se on siirtynyt eteenpäin jopa Suomalaiseen ruusukirjaan. (Tietosanakirjatoimittajana tiedän, miten helposti värinkäsitys tai virhe voi siirtyä lähdeteoksesta toiseen.) Itsekin, hyväuskoisena, olen mainittua virhettä vahvistanut kuvaillessani ruusua mm. ruusuguru Aila Korhoselle, kun en ollut terälehtien värin vivahdetta huomannut. Toivottavasti lopultakin muistan: pitää aina katsoa tarkasti ja pitää ajatella mitä näkee. Tosin ”Altaican” todellista väriä ei kovin helposti huomaa, kun näkee jo hieman haalistuneita kukkia.

Ida Strömborgia tarkasti lukiessa minun olisi pitänyt ymmärtää, että sana ”gulvit” tarkoittaa kellanvalkoista eikä keltaista ja valkoista (eli keltainen keskusta ja valkoiset terälehdet). Ruusun kukat ovat selvästi vaaleankeltaiset, sitruunankeltaiset, ja vivahtavat hieman limehedelmän väriin. Terälehdet ovat lähinnä väriä H388 A/3, mutta hiukan vaaleammat, Tikkurilan väritehtaan värikartalla.

Olkoon ruusu vaikka ”Fredrikan Altaica”. Sen terälehdet eivät mielestäni ole kermanvalkoiset kuten juhannusruusulla 'Plenalla' ja oikealla 'Altaica'- eli 'Grandiflora'-lajikkeella; värikartan väri lähinnä Y382 A/1. ”Fredrikan Altaican” kukassa terälehdet ovat lisäksi muodoltaan hieman soukemmat. Ja pensaissa oli paljon kukkia jo 12. päivänä kesäkuuta! Kukinta on siis varhainen. Varhaisempi kuin juhannus- ja idänjuhannusruusulla.

Runebergien pihan ns. ”Altaican”, ”Fredrikan Altaican” kukat ovat hennosti, hyvin hennosti, vihreään vivahtavan vaalean keltaiset.

Tiedetään, että ruusunkukkien värin voimakkuus saattaa eri vuosina olla erilainen. Näin kesällä 2005 Porvoossa useita ruusupensaita, jotka nähdäkseni olivat ”oikeita” 'Altaica'-pensaita ja niissä kaikissa oli tyypillisen kermanvalkoiset kukat. Ne olivat pysyneet uskollisina ominaisvärilleen. Miksi Fredrikan ruusut olisivat nyt kukkineet toisella tavalla kuin muut 'Altaicat'?

'Linnanmäen Kaunotar' ”Fredrikan Altaica” ei mielestäni ole, sillä keltaisen vivahde on toinen eivätkä terälehdet ole samanmuotoiset. Olisiko se 'Hispida'? Sitä en tunne. Yksinkertaisten sekä valko- että keltaiseen vivahtavan -kukkaisten pimpinellaruusujen joukko on ylimalkaan melko sekava ja vaikeaksi selvitettävä, mikä johtuu siitä, että niitä on lisätty siemenistä ja näin on syntynyt ruususisaruksia, jotka yleensä muistuttavat toisiaan mutta eivät ole identtisiä; tästä kiinnostavasta asiasta on juttua Suomalaisen Ruusukirjan uudessa laitoksessa. Toivottavasti joku ruusuekspertti tekee retken Porvooseen ja katselee ”Fredrikan Altaicaa” tarkasti.

Olen piirtänyt äärimmäisen yksinkertaistetun kaavion puutarhasta, kohdista joissa on ruusuja. Ida Strömborg ei mainitse lajikenimiä, vaan puhuu ”valkoisista” ja ”vaaleanpunaisista” ruusuista ja lisäksi ”Altaicasta” ja ”Rosa Rogusasta”, jolla hän tarkoittanee Rosa rugosaa , tarkemmin 'Pohjolan Kuningatarta'. Ns. ”Altaicat” kasvavat yläpihalla ja puuttuvat sen vuoksi kartasta.

Vuonna 1998 kasvoi kohdassa A 'Maxima'-neidonruusu ja kohdassa B 'Maiden's Blush' -neidonruusu. C-kohdassa oli 'Minettejä' ja D:ssä näytti olevan neidonruusuja, mutta koska kukkia ei ollut, en tiedä olivatko ne vaaleanpunakukkaisia.

C:llä merkitystä kohdasta portaiden suuntaan päin oli 'Pikkalaa' muistuttava ruusu (E), joka mielestäni ei kuitenkaan ollut ihan 'Pikkala'. Ihmettelin hieman, miksei Strömborg kirjoitti C:n ja E:n kohdalla vaaleanpunaisista ruusuista, sillä eihän tuo ruusu ole vaaleanpunainen vaan pikemminkin kirkkaanpunainen; vai olisiko Ida nähnyt sen vaaleanpunaisena? Lisäksi puutarhassa kasvoi ja kasvaa yhä 'Pohjolan Kuningatar' (F). Selostuksessaan I. S. kertoo istuttaneensa vuoden 1913 paikkeille sen lähelle valkoisen ruusun korvaamaan keltaisen, joka oli kuollut. Käydessäni 1998 puutarhaa katsastamassa näytti siltä, että sekin oli kuollut.

Nyt 'Minette'-ruusuja on paitsi kohdassa C myös kohdassa D. 'Maiden's Blush'-ruusua ei näkynyt, vaan kohdassa A – B oli yksinomaan 'Maxima'-lajiketta. Toivottavasti ”Neidon punastus” sittenkin on siellä. Koska ruusut on verraten äskettäin istutettu uudelleen, se ei ehkä vain ole vielä ennättänyt kukkimisikään.

'Pikkalan' näköinen ruusu näyttäisi olevan pois. Se ei alkuaan kuulunut Fredrikan puutarhaan, sillä ilmeisesti juuri se oli istutettu vasta 1920. Saman logiikan mukaan olisi oikeastaan pitänyt poistaa myös 'Pohjolan Kuningatar'-ruusut, jotka Ida S. oli istuttanut 1900-luvun alussa – siis noin sata vuotta sitten!

Ruusuista, joiden arvellaan olleen neidonruusuja (Rosa Alba -ryhmän lajikkeita), on Suomesta hajatietoja 1600–1700-luvulta, mutta ”tavallisen kansan” puutarhoissa niitä tuskin myöhemminkään juuri nähtiin.

 Neidonruusu 'Maxima' kasvaa Runebergien talon piharakennuksen seinustalla.

'Maiden's Blush' -neidonruusu erään puutarhan aidan vierellä Porvoossa

'Minette'-lajikkeen eli mustialanruusun yhteydessä tavataan todeta, että tämä ruusu on maassamme yleistynyt Mustialan maatalousoppilaitoksen ansiosta 1900-luvun alkupuolella. Runebergien 'Minette' ei tietenkään ole peräisin Mustialasta. Mene tiedä, ehkä J. B. Vibert'n alba-tyyppinen ruusu vuodelta 1819 kuului siihen ruusuntaimierään, joka Fredrikalle ja hänen ystävättärilleen saapui Ranskasta. Jostakin ruusu oli saatu myös Mustialaan, jossa sitä aikanaan ryhdyttiin lisäämään ja ilmeisen tehokkaasti levittämään. 'Minette'-pensaita kasvaa Porvoossa verraten monessa paikassa. Ehkä tarkalla tutkimuksella selviäisi, ovatko ne ”mustialaisia” vai samaa alkuperää kuin Runebergien puutarhassa kasvavat.

Fredrika Runebergin puisto

Fredrika Runebergin puisto vihittiin juhlallisesti Kukan päivänä 2004. Se sijaitsee Vanhan Porvoon laidalla Rihkama- ja Kirkkokadun kulmauksessa lähellä taloa (Rihkamakatu 8), jossa Runebergit asuivat vuosina 1838–1852. Tässä asunnossa syntyi merkittävä osa kirjailijapuolisoiden tuotannosta – ja muutama poikalapsi. Rakennus, joka on melko ränsistyneessä kunnossa, on nyt päätetty korjata, mutta sen tuleva käyttö on toistaiseksi hieman epäselvä. Ehkä seinään kiinnitetään myös Runebergien muistokilpi.

Siinä missä Fredrika Runebergille omistettu puisto sijaitsee, oli aiemminkin puistikko. Siellä kasvoi iso vanha koivu, jonka alla mikään ei oikein kasvanut. Puu päätettiin kaataa, jotta saadaan tilaa uudelle puistolle, mikä kuuluu herättäneen vastustusta.

Nyt paikalla on Fredrika Runebergin puisto. Sinne on istutettu paljon ruusuja, mustialanruusuja ja pimpinellaruusuja, jotka äkkiseltään näyttävät tavallisilta juhannusruusuilta mutta joissa on tavallista enemmän hentoa vaaleanpunaisuutta, sekä vaalean- jaa tummanpunaisia ryhmäruusuja, joten myöhään syksyyn saakka puistossa on kukkivia ruusuja. Kukkapenkillistä rusopäivänliljoja reunustavat siniset lobeliat. Kesäkuussa puistoon oli istutettu myös erivärisiä leukoijia. Niillä näyttää olevan melko pitkä kukinta-aika. Rusopäivänliljat sekä tuoksuvat leukoijat ja siniset lobeliat kuuluivat Fredrika Runebergin puutarhaan ja siellä niitä oli viime kesänäkin. Onpa puistoon istutettu myös kaksi hedelmäpuuta.

 
Fredrika Runebergin puisto ruusujen aikaan 

 'Minette'-ruusuja ja ryhmäruusuja Fredrikan puistossa

Suojaisessa nurkkauksessa on Gunnar Elfgrenin tekemä Fredrika Runebergiä esittävä muotokuvaveistos; alunperin se oli Runebergin kodin pihalla (paljastettiin 1957) ja siirrettiin nykyiselle paikalleen 2004. Kaupungissa on kansallisrunoilijalle omistettu näyttävä Runebergin puisto, jonka keskellä on kokovartalopatsas. Fredrikan puisto on paljon pienempi mutta myös kodikkaampi. Uskon, että se miellyttäisi myös Fredrika-rouvaa. Hänhän oli niin vaatimaton, että julkaisi kaikki kertomuksensa ja myös kaksi romaaniaan nimimerkillä –a –g. Kynäänhän hän ennätti tarttua vasta kun huusholli oli hoidettu ja lapset nukkuivat, lähinnä öisin.

Fredrika Runebergiä esittävä veistos

Kesän viimeinen ruusu Fredrikalle

Fredrika Runebergin ”Piirroksiin ja unelmiin” (”Teckningar och drömmar”, 1861) sisältyy pikkutarinoita, joiden päähenkilönä on toisinaan jokin kasvi. Yleensä kirjailija kuitenkin puhuu vertauksin, niin että kertoessaan kasvista hän kertookin jostain muusta, kuten naisesta joka elää miesten hallitseman yhteiskunnan puristuksessa vailla oikeutta koulunkäyntiin ja ammatinharjoittamiseen, mikä tekee hänet täysin riippuvaiseksi miehestä ja tämän hyväntahtoisuudesta.

Fredrika Runeberg ei tyytynyt vain kirjoittamaan vaan ryhtyi konkreettisiin tekoihin. Hän oli keskeinen henkilö, kun muutamat porvoolaisrouvat 1846 perustivat rouvasväenyhdistyksen (fruntimmersförening). Se perustettiin jotta voitiin saada aikaan koulu köyhän väestön tytöille. Rouvilta vaadittiin suurta kekseliäisyyttä varojen keruussa, jotta koulua voitiin ylläpitää. Oppilaatkin olivat usein niin köyhiä, että heidät piti ruokkia ja vaatettaa. Hanke kuitenkin menestyi ja 1870-luvulla Porvoon kaupunki otti vastatakseen koulusta.

Kirjallisuutta

Alanko, P., Joy, P., Kahila, P., Tegel, Satu 2002: Suomalainen ruusukirja. Tammi, Helsinki.
Allardt Ekelund, Karin 1942: Fredrika Runeberg. Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors.
Allardt Ekelund, Karin 1957: Fredrika Runeberg. (Lyhentäen suomentanut Clara Snellman-Borenius). WSOY, Porvoo, Helsinki.
Arkio, Leena 1985: Rakkaat vanhat huonekasvit. Otava, Helsinki, Keuruu.
Huhtala, Liisi 1989: J. L. Runebergin varjossa – Fredrika Runeberg. ”Sain roolin johon en mahdu”. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Otava, Helsinki.
Joy , Peter 2005: Suomen ruusuperinteistä ja perinneruusuista. Ruusunlehti 3/2005.
Mazzarella, Merete 1985: Från Fredrika Runeberg till Märta Tikkanen. Frihet och beroende i finlandssvensk kvinnolitteratur. Söderströms & C:o Förlags AB, Helsingfors.
Rahikainen, Agneta 2004: Johan Ludvig Runeberg ja Fredrika Runeberg. Kuvaelämäkerta. SKS, Helsinki.
Runeberg, Fredrika (–a –g) 1982: Piirroksia ja unelmia (suom. Tyyni Tuulio). WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.
Runeberg, Fredrika 2003: Receptbok. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors.
Runeberg, Fredrika 2003: Reseptikirja. Porvoon museo, Porvoo.
Ruoff, Eeva 2000: Merkintöjä entisaikojen ruusuista. Ruusunlehti 4/2000.
Ruoff, Eeva 2002: Vanhoja suomalaisia puutarhoja. Otava, Helsinki.
Tuulio, Tyyni 1979: Fredrikan Suomi. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.
Vallinharju-Stenman, Maarit 1998: Fredrika Runeberg ja ruusut. Ruusunlehti 2/1998. 
Ida Strömborgin 1937 laatima, julkaisematon selostus Fredrika Runebergin puutarhan kasveista ja siihen liittyvä kartta. Porvoon museo.