Monien klematislajikkeiden kukat ovat kuin tähden muotoisia jalokivikoruja. Kuvassa Virossa kuvattu 'Victoria' (1870). 

Maarit Vallinharju-Stenman 

Kärhöt - puutarhan korut 


Kärhöt eli klematikset (Clematis) ovat kuin arvokkaita koruja, jotka vaativat hyvää hoitoa. Muuten ne menettävät loistonsa tai joutuvat hukkaan. 

Maatiainen-yhdistyksen jäsenlehdessä on ilmestynyt kaksi kirjoittamaani artikkelia klematisten kasvattamiskokemuksistani. Ne päätyvät nyt kotisivuillemme mm. sen takia että voimme ilahduttaa muitakin kuin itseämme kärhö-aiheisilla valokuvillamme. Puristit antanevat antiiksi mahdolliset värien sävyvirheet. 

Kirjoituksistani välittyy ehkä pessimistinen näkemys Clematis -suvun lajien ja lajikkeiden menestymismahdollisuuksista Suomessa. Klematisinnostukseni alkuaikoina en nimittäin tiennyt tekeväni auttamattomia virheitä. Tarkkaavainen lukija osaa ottaa opikseen erehdyksistäni, varsinkin kun usein myös kerron, miten olisi pitänyt menetellä. 

 



Kivistikien puutarhassa 
Alla 'Scherzo' 

 

Onko kärhöistä maatiaiskasveiksi? 

Kärhöt (Clematis ) ovat kauniita kasveja, joita varmaan monen tekee mieli saada puutarhaansa. Maatiaishenkinen ihminen saattaa kuitenkin olla niin tunnollinen, että miettii, mahtavatko kärhöt olla sopusoinnussa hänen perinteisiä kasveja suosivan periaatteensa kanssa. Etteivät vain ole liian hienoja ja uudenaikaisiakin nämä Suomessa vasta viime vuosina yleistyneet komeat koristekasvit! 

Voisivatko kärhöt luontua maatiaiskasveiksi? Siis sellaisiksi, joista neljänkymmenen vuoden kuluttua sanotaan: "vanhastaan Suomessa viljelty koristekasvi". Selviävätkö kärhöt riittävän hyvin Suomen oloissa? Mitenköhän moni laji kykenee sinnittelemään hylätyssä puutarhassa? Äkkiseltään antaisin melko pessimistisen pienen lukuarvion, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kärhölajeja ja -lajikkeita kun on tavattoman paljon: veikkaan tuhansia. Ne ovat Suomessa sen verran uusi kasvien ryhmä, ettei niistä ole vielä kovin paljon kokemusta. 

Arvelen minulla olevan jonkinlainen edellytys esittää ajatuksia kärhöjen kasvattamisesta istutettuani puutarhaani 46 lajia tai lajiketta. Jotain olen näistä oppinut ja saanut suuntaa-antavia kokemuksia. Mutta koska meillä on ollut kärhöjä vasta vuodesta 1994, on se mitä kerron todellakin suuntaa-antavaa: juttuni antaa vihiä. – Monta hyvää lisätietoa sain Dendrologian Seuraan kuuluvan Kärhökerhon sihteeriltä Timo Löfgreniltä, jolla tarkistutin juttuni, ja kerhon jäsentiedotteesta 1/2000. Kiitos avusta. 

Innostuin kärhöistä kesällä 1994. Maatiainen-yhdistys teki silloin jäsenmatkan Viroon. Vierailimme Uno ja Aili Kivistikin maatilalla. He ovat ansioituneet kärhöjen jalostajina, joiden tekemien risteytysten tuloksena on syntynyt noin 100 rekisteröityä, enimmäkseen sangen suurikukkaista uutta lajiketta. Elokuussa kärhöt olivat Roogojan tilalla komeimmillaan. Täynnä toinen toistaan hämmästyttävämpiä, häkellyttävän koreita kukkia. Ne loistivat kuin monenväriset suuret tähdet. En ollut uskoa silmiäni. Eikä ilmeisesti moni muukaan. Kukkaloisto oli ennennäkemätön. Omia silmiä oli kuitenkin pakko uskoa – ja niin sitä joutui Clematis -kuumeen valtaan. 

Viron-matkan jälkeen kärhöt olivat itsepintaisesti mielessäni. Meillä pitkään kasvanut viinikärhö koki silmissäni arvonnousun: meillähän on aarre, vaikka sillä onkin melko pienet kukat, ainakin jos niitä vertaa Roogojassa näkemiimme kärhöihin. 

Ensimmäiset Clematikseni tilasin Kivistikeilta; se oli maatiaismatkalaisten yhteistilaus. Sain viisi pienenpientä paljasjuurista taintani loppusyksyllä 1994. Istutin ne kasvihuoneeseen ja peittelin ne hyvin.  Se oli hyvä ratkaisu, sillä kaikki säilyivät elossa ja lähtivät keväällä hyvään kasvuun. 

Siitä pitäen on puutarhaamme istutettu lisää kärhöjä. Ei kuitenkaan enää 1999, paitsi yhden sentään ostimme, viinikärhölajikkeen 'Rubra'. Toivottavasti se on onnistunut ostos. – Varovaisuus johtuu siitä, että olen ruvennut hieman epäilemään Clematisten soveltumista Suomen oloihin, sillä Suomi on kesän lämpimyydestä huolimatta sittenkin hyvin pohjoinen ja melko ankaratalvinen maa. Kasvuolot ratkaisevat. 
 



Siperiankärhö ( C. sibirica ) kukkii keväällä tai alkukesällä. 

Kasvioppia 

Leinikkikasvien heimoon ( Ranunculaceae ) kuuluvia kärhöjä tavataan luontaisesti lähes kaikkialla maapallolla, ei kuitenkaan arktisilla ikilumen mailla eikä tropiikissa, ellei sitten korkealla vuoristossa, kuten Kilimanjarolla Afrikassa. Luonnonvaraisia lajeja on reippaasti yli 200, määrittelytavan mukaan jopa enemmän kuin 300. Lajit voivat erota toisistaan hyvinkin paljon: jotkin ovat köynnöksiä, jotkin perennamaisia ruohoja, ja kukkien muodot ovat hyvinkin monenlaiset. Suomessa kasvaa harvinaisena, muutamassa paikassa, valkokukkainen siperiankärhö ( Clematis sibirica ). 


Enimmät klematikset ovat köynnöksiä. Tässä on 
jokin alppikärhön laijike. 
Takavuosina Clematiksia nimitettiin metsäköynnöksiksi. Nykyinen (ruma) kärhö-nimi  panee ajattelemaan, että kasvi kiipeilee kärhien avulla. Tyypillisiä kärhiä ei kuitenkaan ole, vaan kasvi tarttuu tukeen niin, että lehden ruoti kiertyy tuen ympärille. Kaikki köynnöksen kaltaiset Clematikset – niiden varsi on puumainen – eivät näin tee,  joten ne on sidottava, ellei sitten anna niiden kasvaa maata pitkin.  "Perennakärhöjen" varret ovat ruohomaiset ja kuihtuvat talveksi pois.  Niillä ei ole  kärhiä, joten ne vaativat tukikepit ja sitomisen. Useimpien kärhöjen lehdet ovat pitkäruotiset ja kolmisormiset tai parilehdykkäiset, mutta muunkinlaisia lehtiä on. 


Lehden ruoti kiertyy tuen ympärille. 
Clematisten kukat ovat tavallisesti yksittäin lehtihangoissa. Ne ovat usein ylen koreita, lajikkeen mukaan monen muotoisia ja -värisiä. Niissä on tavallisesti ainaki kahta väriä.  Kukassa, ainakin lajikkeissa, on usein tähtikuvio: "tähden" kapeahkot sakarat ulottuvat kukan keskeltä kehälehtien kärkeen. Kerrannaiskukkaiset lajit ja lajikkeet ovat harvinaisia. Kejälehtiä on yleensä 4–8, samassakin kukassa. 

Toisinaan kukkien muoto on nuokkuva. Joskus on kuin kasvia verhoaisi pienten tähtien parvi.  Kehälehtientavoin myös heteet voivat olla melkein minkä värisiä tahansa. Kärhön hedelmystöt ovat useimmiten koristeellisia hahtuvapallosia; hedelmä on pähkylä, jonka kärjessä on pitkä karvainen ota eli haituva. 

Kun ulkomuodon ominaisuudet voivat risteytyksessä yhdistyä monin tavoin, on hyvät mahdollisuudet saada aikaseksi yhä uudenlaisia kukkia, uusia lajikkeita. Vain keltaiset värit ovat harvinaisia, vaikka luonnossa kasvaa myös keltakukkaisia lajeja. Suurikukkaisia loisto- ja jalokärhöjä, joiden kukkien halkaisija on jopa 15–20 senttimetriä, synnytetään yleensä risteyttämällä lajikkeita keskenään, ja sen vuoksi on usein enää mahdotonta tietää, mitkä luonnonvaraiset lajit ovat niiden esi-isiä ja -äitejä; näitä saattaa olla monia. Muut lajikkeet – niidenkin kukat saattavat olla melko isot – eivät ole yhtä monimutkaisia risteymiä, joten ne pystytään taimistoluetteloissakin nimeämään tietyn lajin lajikkeiksi. Tällainen tieto antaa jonkinlaisen vihjeen talvenkestävyydestä. 



Kellokärhö ( C. integrifolia ) on oikeastaan perenna. 

'Beez Jubileen' kukassa on tähtikuvio. 

Kiinankärhön ( C. tangutica ) hedelmystöjä, siemenpalloja 


'Söderteljessä on tapahtunut jokin mutaatio: kukka ei tiedä, ollako kukka vai lehti.