|

Tämä Kivistikien
maatilalla puissa kiipeilevä
siperiankärhö (C.
sibirica) saa olla mallina Peltolan
klematiksille.
|
Peltolan
klematikset
Asumme Vihdissä ja se on II:lla
kestävyysvyöhykkeellä.
Joskus, esimerkiksi jos halla yllättää elokuun puolivälissä
ja palelluttaa krassit, epäilen tätä II-vyöhykettä.
Meillä on kai epäsuotuisa pienilmasto: maatilkkumme Peltola on
osittain yllättävän alavaa maata ja lisäksi se viettää
loivasti pohjoista kohti, joten maan lämpötila on matalampi kuin
etelärinteellä asuvilla naapureillamme. Lumipeitekin pysyy pitempään.
Talvisin saattaa Vihdissä olla ajanjaksoja, jolloin maa on paljas
ja jäinen ja pakkasta voi samaan aikaan olla hyvinkin paljon. Ja jos
vaikka olisikin runsaasti lunta, niin pakkanen saattaa olla ankara,
kuten
oli talvella 1998–99. Sen koettelemuksiin kuoli muutamia
pensasruusuistamme
ja moni kärhö oli keväällä pelkkä muisto.
Lisäksi oli toukokuun lopulla useita hallaöitä, mikä
ei ollut eduksi jo hyvään kasvuun lähteneille ruusuille,
mutta vaikuttiko se kärhöihin, en tiedä; niiden versothan
eivät silloin vielä olleet nousseet maan pinnalle, mutta maan
lämpeneminen epäilemättä viivästyi. Kesä
1999 sen sijaan oli erittäin lämmin, suorastaan kuuma ja kuiva. |
|
|
Olen istuttanut puutarhaamme 46
kärhölajia
ja -lajiketta. Aion kertoa teille, arvoisat lukijat, niiden
elämänvaiheista
hoivassani, sillä arvelen voivani tällä tavalla antaa osviitan
sellaiselle, joka haaveilee klematiksia kasvavista seinustoista ja
kaariporteista.
Jonkinlaista kirjaa kasvun vaiheista olen pitänyt vuodesta 1997.
Ensimmäiset
havainnot kirjoitin paperille 22. 6., jolloin enimmissä kärhöissä
oli versot, toisinaan jo varsin pitkät, mutta kaikissa ei elonmerkkejä
vielä näkynyt. Merkinnät ovat itseänikin ihmetyttävän
sattumanvaraiset, mikä on tämän jutun kannalta harmillinen
asia. Suurin syy muistiinpanojen epämääräisyyteen on,
etten ole pitänyt asiaa järin tärkeänä. |
|
|
Aluksi
esittelen,
luettelossa
1, meillä kasvavat villikärhöt; kolme niistä ovat
kuitenkin siinä määrin vakiintuneita, että ovat päässeet
luetteloon 2. Luettelossa 2 on lajeja ja lajikkeita, jotka ovat
olleet meillä niin kauan, että ovat osoittautuneet kestäviksi,
joskin jotkin niistä ovat turhan myöhäisiä. Tämän
ryhmän klematiksista on eniten kerrottavaa. |
|
|
Muut kärhöhankintani saavat tyytyä
mainintaan luetteloissa 3 ja 4. Ne ovat itse asiassa
kuolintilastoja.
Haluan silti kertoa niistä muutakin kuin nimen, sillä näiden
tietojen perusteella saattaa keksiä virheitä, jotka ovat koituneet
kasvin kohtaloksi, kuolemaksi. Tästä voi ehkä jotain oppia,
joskin kärhöjen logiikkaa on vaikea ymmärtää.
Ehkä logiikkaa ei olekaan? Yksi viihtyy, toinen ei. Yksi pysyy elossa,
toinen taas kuolee. Osa suurin odotuksin ostamistani kärhöistä
kuoli heti hankintakesänä tai sitä seuranneen talven aikana.
Eivät ne juroneet – kuten toivoin: ne olivat poissa. Viipyilevä
kasvuunlähtö keväällä ja kesällä näyttää
olevan näille kasveille tyypillistä, joten toivoa ei kannata
menettää, jos juhannuksena ei maasta vielä pistä esille
versonkärkiä. (Kaariportteja en vielä ole saanut, sillä
tukien juurelle olen suurin toivein istuttanut kärhöjä,
jotka eivät ole pysyneet elossa. Varmaan korvaan ne
'Pohjantähti'-köynnösruusuilla. |
|
Kiinankärhö (C.
tangutica) |
1.
Kärhöjen
luonnonlajeja Peltolassa
Kellokärhön, pensaskärhön
ja viinikärhön esittelen taulukossa 2, sillä ne ovat kotiutuneet
puutarhaamme.
-
Keltakukkaista kiinankärhöä
(C. tangutica) pidetään Suomessa kestävänä.
Toisin kuin kärhöt yleensä se viihtyy parhaiten kuivassa
maassa. Muuten se menehtyy, kuten meillä kävi kahdelle
"juurivesataimelle"
ja ostotaimelle. Ostotaimi sentään eli keväästä
seuraavan vuoden syksyyn. Oikeanlaiseen paikkaan 1998 istutettu uusi,
lahjaksi
saatu siementaimi toivottavasti säilyy. Viime kesänä se
kukki ahkerasti pakkasiin saakka.
- Ensimmäiset alppikärhöni (C.
alpina) ja siperiankärhöni (C. sibirica) kuolivat
pois. Uudet ovat varttumassa, vuosilta 1997 ja 1998. Vaikuttavat
hidaskasvuisilta.
- Mantšuriankärhö (C.
mantschurica)
vuodelta 1998 lähti hyvään kasvuun, ja on jo jopa kukkinut.
Kukat tosin näyttävät pensaskärhön kukilta, joten
en tiedä, mitä itse asiassa olen ostanut. Se kukkii kuitenkin
lähisukulaistaan myöhemmin.
- C. serratifolia kuoli
ensimmäisen
kesänsä jälkeen.
Kruunukärhön (C.
macropetala)
luultavasti ostan. Se viehättää minua ja lisäksi se
kuuluu olevan Suomessa kestävä. - Kaikki villikärhöt
ovat kiinnostavia, mutta koska niiden kokoamisessa ei mitenkään
voi päästä täydellisyyteen siitäkin syystä,
että Suomen ilmasto on niille tyly, en kai hanki niitä enempää.
|
|

Kellokärhö (C.
integrifolia)

Pensaskärhö (C.
recta)
|
2.
Enimmäkseen hyviksi
osoittautuneet kärhöt Peltolassa
-
Kellokärhö (C.
integrifolia),
hyvä eteläeur. perennamainen luonnonlaji (meillä ehkä
kuitenkin 'Blue Pranno'), siniset nuokkuvat kellokukat. Iso astiataimi
1997 puutarhamessuilta.
1997 versot ostettaessa, yksi kukka
1998 versot 31.5., kukat n. 15.8.
1999 versot 1.6., kukat n. 3.8.
Uusi iso astiataimi 1998, varmemmin
luonnonlaji.
Muutama kukka 1999.
- Pensaskärhö (C. recta),
hyvä eteläeur. perennamainen luonnonlaji, valkoiset pienet kukat.
Lokakuussa 1994 pieni taimi Virosta.
1997 isot versot 22.6., kukat 5.7.
1998 versot 6.6., kukat n. 30.7.
1999 versot 27.5., kukat n. 15.7.
-
Viinikärhö (C. viticella),
hyvä eteläeur. luonnonlaji, runsas kukinta, tummanvioletit nuokkuvat
kukat. Siirretty 1990 sukulaisten seinustalta.
1997 isot versot 22.6., kukat 28.7.
1998 versot 31.5., kukat 22.7.
1999 versot 27.5., kukat 22.7.
|
|
Viinikärhö (C.
viticella) |
'Jackmanii' ja
neitoperho |
|
'Jackmaniin' kukkia
takaapäin |
-
'Jackmanii' (Clematis
x jackmanii),
hyvä isokukkainen kärhö (G. Jackman 1858), heleän sinivioletit
kukat. Lokakuussa 1994 pieni taimi Virosta.
1997 isot versot 22.6., kukat 5.8.
1998 versot 13.6., kukat n. 22.8.
1999 versot 11.6., kukat ennen 15.8.
|
|
'Madame Julia Correvon' |
'Madame Julia Correvon',
oivallinen viinikärhön
lajike (F. Morel 1900), punaiset kukat. Pieni hyvä astiataimi kesällä
1995 lahjaksi.
1997 versot 22.6., kukat heinäkuun
lopulla
1998 versot 31.5., kukat 28.8.
1999 merkinnät puuttuvat mutta kasvi
oli kerrassaan upea.
|
|
'Rosean' siementaimi.
Tämä
Peltolan klematis on
selvästikin minikärhö. |
'Minister', hieman arka
suurikukkainen
kärhö (Kivistik 1982), violetinsiniset kukat. Paljasjuurinen
taimi 1995 elokuussa.
1997 versot 25.6., ei kukkia
1998 versot 31.5., kukat 19.8.
1999 versot heinäkuun alussa, ei
kukkia.
'Rosea'-kellokärhölajikkeen
siementaimi, tummanpunaiset kukat. Pieni taimi keväällä
1995, varttunut kovin hitaasti.
1997 versot 22.6., ei kukkia
1998 merkinnät puuttuvat
1999 versot 9.6., kukat n. 15.7.
|
|
|
-
'Rouge Cardinal', hyvä
suurikukkainen
kärhö (A. Girault 1968), loistavan punaiset samettiset kukat.
Astiataimi 1997 syksyllä.
1998 versot 31.5., kukat 28.7.
1999 versot 2.7., kukat elokuun
alussa.
-
'Södertälje', hyvä
viinikärhön
lajike (M. Johnson), hieman arka paukkupakkasille, viininpunaiset
kukat.
Hyvä astiataimi 1997 elokuussa.
1998 versot 6.6., kukat 30.7.
1999 versot 9.6., kukat 20.8.
|
|
'Tage Lundell' |
'Tage Lundell', hyvä
varhainen alppikärhön
lajike, lehdet ja punaliilat kukat edellisen vuoden versoilla. Pienehkö
astiataimi 1996 elokuussa.
1997 isot versot 22.6., kukat 22.6.
1998 versot 31.5., kukat 12.6.
1999 versot 22.5., ei kukkia.
|
|
'Teksa' |
'Teksa', oivallinen
suurikukkainen kärhö
(Kivistik 1981), laventelinsiniset laikukkaat kukat. Pieni taimi 1994
Virosta.
1997 versot 24.6., kukat 10.8.
1998 isot versot 31.5., kukat 5.8.
1999 pienet versot 3.6., kukat 1.8.
'Valge Daam', meillä
liian myöhäinen
suurikukkainen kärhö (Kivistik 1980): ehkä se on jokin muu
lajike. Pieni taimi 1994 Virosta lokakuussa.
1997 versot 28.6., kukat n. 5.10
1998 versot 13.6., kukat 7.9.
1999 versot loppukesällä, kukat
n. 10.10.
|
|
'Polish Spirit' |
-
'Polish Spirit', rehevä
viinikärhön
lajike (S. Franczak), samettiset tumman sinivioletit kukat. Astiataimi
1997 syksyllä.
1998 versot 31.5., kukat n. 26.8.
1999 versot 3.7., ei kukkia.
-
'Ville de Lyon', ehkä
hieman arka
suurikukkainen kärhö (F. Morel 1899), kirkkaanpunaiset kukat.
Pieni astiataimi 1997 syksyllä.
1998 versot 6.6., kukat eivät
ennättäneet
aueta
1999 versot 2.6., kukat n. 15.7.
|
|
'Viola' |
'Viola', oivallinen
suurikukkainen kärhö
(Kivistik 1983), tummansinivioletit kukat. Paljasjuurinen taimi 1995
elokuussa.
1997 isot versot 22.6., kukat
heinäkuun
lopulla
1998 versot 31.5., kukat heinäkuun
lopulla
1999 versot 2.6., kukat n.
15.7.
|
|
'Fargesioides' |
3. Hyviksi
luulemani
kauniskukkaiset kärhöt, jotka menehtyivät
-
'Bella' (suurikukkainen).
Iso astiataimi
puutarhamessuilta keväällä 1995. Kasvatti hentoja versoja,
mutta ei koskaan kukkinut. Kesällä 1998 pakko uskoa, että
se oli kuollut.
-
'Fargesioides' eli
lumikärhö
(pienikukkainen). Muovipussitaimi Virosta Maatiaisen taimipäiviltä
keväällä 1997. Versot paleltuivat alkukesän pikkupakkasessa
mutta tilalle kasvoivat uudet. Kasvoi rehevästi ja kukki runsaasti.
Hennot versot 1998, mutta ei kukkia. Seuraavana vuonna kuollut.
-
'Küllus' (suurikukkainen).
Maatiaisen
taimipäiviltä 1997 muovipussitaimi Virosta. Kukki 1998. Seuraavana
vuonna kuollut.
-
'Niobe' (suurikukkainen).
Iso astiataimi
puutarhamessuilta keväällä 1997, muutama kukka. Hennot versot
1998. Seuraavana vuonna kuollut, mutta heräsi eloon 2000.
-
'Piilu' (suurikukkainen).
Pieni taimi
(Virosta) elokuussa 1995. Yksi kukka 1996. Kituliasta elämää
vuoteen 1998.
|
|
'Rüütel' Kivistikien
kasvihuoneessa |
-
'Rüütel' (suurikukkainen).
Pieni paljasjuurinen taimi syksyllä 1994 Virosta. Kasvoi ja kukki
jo 1995 ja myöhemminkin. Siirto avarampaan paikkaan 1998. Kesällä
1999 se kuoli yllättäen avattuaan ensimmäisen kukkansa.
Heräsi henkiin 2000.
-
'Warszawska Nike'
(suurikukkainen). Pieni
astiataimi syksyllä 1997. Kesällä 1998 rehevä kasvu
ja runsas kukinta. Seuraavana vuonna suureksi surukseni kuollut.
-
"Yllätys", ehkä 'Königskind';
taimi ostettu 1996 'Jackmaniina'. Kasvoi 1997 reippaasti ja teki
kukan. Melko rehevä 1998, muutama iso kaunis kukka. Seuraavana vuonna
kuollut.
|
|
|
4. Lähes
heti kuolleet
kärhöni
-
'Aljonushka' (kellokärhö x
Jackmanii). Keväällä 1997 puutarhamessuilta hyvä astiataimi.
Kukki vaivoin. Seuraavana vuonna kuollut.
-
'Comtesse de Bouchard'
(suurikukkainen).
Pieni astiataimi syksyllä 1997. Seuraavana vuonna kuollut.
-
'Ekstra' (suurikukkainen).
Pieni taimi
Tarton taimitorilta heinäkuussa 1998. Seuraavana vuonna kuollut.
-
'Frances Rivis'
(alppikärhön
lajike). Pieni astiataimi heinäkuussa 1996, erikoistarjous. Kuollut
syksyyn mennessä.
-
'Gornoe Ozero'
(suurikukkainen). Pieni
muovipussitaimi Tarton taimitorilta heinäkuussa 1998. Seuraavana vuonna
kuollut.
-
'H. F. Young'
(suurikukkainen). Muovipussitaimi
Tartosta heinäkuussa 1998. Seuraavana vuonna kuollut. Samanlaisen
annoin naapurilleni, ja hänellä se on pysynyt elossa, joskaan
ei vielä kukkinut.
-
'Ilka' (suurikukkainen).
Muovipussitaimi
Tartosta kesällä 1998. Seuraavaan vuoteen mennessä kuollut.
-
'Madame de Coultre'
(suurikukkainen).
Pieni astiataimi syksyllä 1996, kuoli. Uusi taimi syksyllä 1997.
Sekin kuoli, kesään 1998 mennessä.
-
'Multi Blue'
(kerrannaiskukkainen). Pieni
astiataimi syksyllä 1997. Kuollut kesään 1998 mennessä.
|
|
'Semu' |
-
'Nelly Moser'
(suurikukkainen). Surkea
astiataimi kesällä 1996. Versoi hennosti 1997. Kuollut seuraavaan
kesään mennessä.
-
'Perle d'Azur'
(suurikukkainen). Pieni
taimi Tartosta 1998. Kuollut seuraavaan kesään mennessä.
-
'Rosy O'Grady'
(kruunukärhön
lajike). Komea kukkiva taimi keväällä 1998, kukoisti koko
kesän. Kuollut seuraavaan kesään mennessä, vaikka tämän
piti olla varma valinta.
-
'Semu' (suurikukkainen).
Roteva kukkiva
astiataimi (alkuperä Viro) elokuussa 1996. Muutama verso elokuussa
1997. Kuollut ehkä jo 1998.
-
'Tartu' (suurikukkainen).
Rehevä
iso astiataimi (alkuperä Viro) elokuussa 1996. Paljon nuppuja joista
muutama avautui lokakuussa. Seuraavana vuonna versot elokuussa 1997,
myöhemmin
nuput jotka eivät ehtineet aueta. Versot elokuussa 1998. Seuraavana
vuonna kuollut.
Katseltuaan listojani Timo Löfgren
ei malttanut olla tuomatta esille myönteisiä kokemuksiaan eräistä
kärhöistä, jotka meillä menestyvät huononlaisesti
tai ovat peräti kuolleet. Näistä ovat hänen perheelleen
tuottaneet iloa elinvoimallaan ja kukinnallaan 'Aljonushka', 'Niobe',
'Rosy
O'Grady', 'Valge Daam' ja 'Ville de Lyon'. Sen sijaan 'Küllus',
'Minister',
'Piilu' ja 'Rüütel' ovat kuolleet myös Löfgrenien puutarhassa.
|
|
|
Arvaamattomia
kasveja
Kun tarkastelee kärhöistä laatimiani
yhteenvetoja, huomaa miten oikukkaita ne ovat. Ilmeisesti lajit ja
lajikkeet
suhtautuvat hyvin erilailla säihin ja lämpötiloihin. Jokin
näyttäisi panneen pahakseen kesän 1998 sateisuuden, ja taisi
silloin olla hieman koleaakin. Jotakin silloin araksi arvelemaani
kasvia
ei kylmä talvi 1998–99 näytä haitanneen, kun taas jokin
edellisenä vuonna rotevasti kasvanut näytti kesällä
1999 hieman kituliaalta tai peräti kuoli. Moni klematis todella kuoli
pois. Toisinaan kukinta viivästyi tai sitten se aikaistui tai kasvi
ei lainkaan kukkinut.
Kärhöt ovat todella arvaamattomia.
Ne saattavat olla elämänsä kukoistuksessa, mutta sitten
ne yhtäkkiä jopa kasvukauden aikana kuolevat ilman näkyvää
syytä. Meillä näin kävi viime kesänä 'Rüütelille'
ja naapurillani 'Ville de Lyonille' ja toisella tuttavallani
kiinankärhölle,
'Jackmaniille' ja 'Ville de Lyonille'. Yhdellä jokin kärhö
voi olla yksi parhaista, toisella se taas saattaa viihtyä huonosti
tai peräti lakata olemasta.
Kuolinsyitä
Syy miksi kärhö kuolee jäänee
yleensä tuntemattomaksi. Tuho kohtaa etenkin uusia heikkoja taimia
ja hyväkuntoisista kasveista eritoten isokukkaisia loisto- ja
jalokärhöjä, kuten listani hyvin osoittavat. Vantaalainen
Seija Airamo kertoo Kärhökerhon lehdessä (1/2000) kokeilleensa
useita suurikukkaisia, mutta "harvat ovat menestyneet muutamaa
vuotta
pitempään". Ja "useimmille on kuitenkin perustettu metrin
syvyiset ja oikeaoppisesti täytetyt kasvualustat suurella vaivalla".
Huono hoito tai sen puuttuminen voi
tappaa
puutarhasta melkein kasvin kuin kasvin. Luulen, että monet
kärhölajikkeet
ovat aivan liian herkkiä ja hienoja Suomen oloihin, eikä silloin
tunnollisinkaan puutarhuri voi aarteitaan suojella. Hento taimi juurtuu
huonommin kuin voimakas, mutta sääntö ei päde joka
kerta. Myyrät kuuluvat mielellään nakertavan kärhöjen
juuria ja herkkusuu saattaa popsia koko kasvin. Kärhöä saattaa
myös vaivata lakastumistauti.
Kavala
lakastumistauti
Lakastumistauti lakastuttaa kärhön
versot, joskus jopa parhaimman kukinnan aikaan. Sairaus saattaa olla
syynä
siihen, ettei kasvi uuden kasvukauden alettua enää nouse maasta.
Lakastumistauti on sienitauti, joka iskee etenkin suurikukkaisiin
kärhöihin.
Kärhökerholaisilta saadun ohjeen
mukaan tauti on helpointa torjua taimen istutusvaiheessa. Kärhön
versot eivät saa joutua kosketuksiin mullan tai muun eloperäisen
maa-aineksen kanssa. 60 cm syvän istutuskuopan pohjalle laitetaan
multaa, valmista kompostia ja muuta tarpeellista. Kuoppaan asetetaan
sitten
pönttö, esimerkiksi risa, pohjaton ämpäri. Taimi asetellaan
pöntön sisälle niin, että juuret pääsevät
maahan, mutta versoja ympäröivä tila astiassa täytetään
lecasoralla. Suojuksen ja lecasoran täytyy ulottua maanpinnan
yläpuolelle.
Tauti ilmaantuu maan kuivuessa:
kastelu on
siis tärkeä torjuntakeino. Jos huomaa jossakin kärhössään
kuihtuneen verson, on se heti katkaistava ja hävitettävä
polttamalla. Mitään kärhöjen lakastumistautiin tepsivää
torjunta-ainetta ei Suomessa ole kaupan. Tauti ei onneksi saastuta
maata
pysyvästi, vaan kahden vuoden päästä voi samalle paikalle
istuttaa uuden kärhön.
|
|
Kärhön taimi
odottamassa
istutusta |
Kärhön
istuttaminen
Pannaanpa tähän ruotsalaisen
kärhömestarin
Magnus Johnsonin ja Kivistikien kollegan, puolalaisen Stefan Franczakin
istutusohje savimaata ajatellen. Se jos mikä on perusteellinen. Näin
munkkiveli-kukkienjalostaja menettelee: "Riittävän ilmastoinnin
aikaansaamiseksi hän kaivaa 60 cm läpimittaisen, 1 m syvän
istutuskuopan ja panee sen pohjalle 20 cm soraa tai tiilimurskaa ja 25
cm kuivia oksia. Sitten kuoppa täytetään kolme viikkoa aiemmin
valmistetulla steriilillä maaseoksella, jonka muodostaa 7 osaa hyvin
lannoitettua puutarhamultaa, 3 osaa kompostoitua lantaa tai ilmastoitua
turvetta taikka lehtikompostia, jonka seassa on runsaasti karkeata
hiekkaa.
Puutuhkaa, luujauhoa ja kalkkia lisätään niin että
pH saadaan 7:ään. Taimen juuren alle tulee vielä hieman
puhdasta jokihiekkaa."
– Tämä tuntuu kovin työläältä.
Mistä saisi jokihiekkaa? Tietäköön epäilijä,
ettei huolellisinkaan istutus aina auta Suomen raukoilla rajoilla sen
enempää
kuin vähän suurpiirteisempi tyyli.
Kevät kuuluu olevan parasta
istutusaikaa,
mutta tämä ohje ei aina päde, ei ainakaan meillä Vihdissä.
Vai olenko ollut huolimaton? Hyvä astiataimi vaikuttaa aina
varmimmalta.
Mutta taimen hyvä laatu ei aina takaa istutuksen onnistumista, vaikka
se tehtäisiin ohjeiden mukaisesti ja lisäksi kasvukauden alussa.
Jokin erikoistarjouksena ostettu surkea taimi sen sijaan pärjää,
silloinkin kun se on päässyt maahan vasta kasvukauden päättyessä.
- Tässähän riittääkin miettimistä.
|
|
|
Onko siis
kärhöistä
maatiaiskasveiksi?
Olen sitä mieltä, että enimmät
kärhöt eivät sovellu Suomen kylmätalvisiin ja lyhytkesäisiin
oloihin, eivät ainakaan useimmat suurikukkaiset lajikkeet. Ne eivät
talvehdi kovin hyvin; meiltäkin, II:lta kasvuvyöhekkeeltä,
on suurin osa kuollut. Istutetuista noin 45 lajista ja lajikkeesta on
jäljellä
parisenkymmentä kelvollista tainta, mikä ei ole kovin paljon.
Epäkohta on myös melko myöhään
alkava kukinta, mikä johtunee osittain siitä että kasvukausi
alkaa Suomessa myöhemmin kuin lämpimämmissä maissa.
Enimmät kärhöt avaavat ensimmäiset nuppunsa heinäkuun
lopulla tai elokuun alkupuolella tai vieläkin myöhemmin, jotkin
lajikkeet vasta syksyllä. Ainakin jos kukinta alkaa syksyn lopulla,
kasvi ei mielestäni sovi Suomeen.
|
|
Peltolan 'Valge Daam'
avasi
kukkansa 1996 vasta
lokakuun puolivälissä.
Sitten tulivat pakkaset.

'Valge Daam'
kukoistuksessaan
naapureittemme
seinustalla
|
Meidän
'Valge
Daamimme' – se ei ehkä olekaan se mikä sen pitäisi
olla: muilla se kuuluu kukkivan heinäkuun loppupuolelta lähtien
– yrittää availla valkeita tähtikukkiaan lokakuun puolivälissä.
Toivottoman myöhään, ja silti sen versot ovat metriset ja
melko tuuheat. Lokakuun puolivälissä on liian kylmä, ja
niin kukista tulee harmahtavia ja ruttuisia. Kärhö on sentään
istutettu autotallin eteläseinustalle, lämpimimmälle paikalle
mitä meillä on tarjolla ja paahteelta suojaavien iisoppi- ja
mäkimeiramituppaiden taakse eikä aivan seinän viereen. Siirsin
sen tähän paikasta, jossa sillä oli aivan selvästi
kylmä.
Kärhöt ovat kauniita upeine
kukkineen,
joten ei ole kumma, että ne ihastuttavat ihmisiä. Jos on onnistunut
hankkimaan itselleen menestyviä lajikkeita, niin saa pitkään
iloita niiden ihmeellisestä kukkaloistosta. Kärhöt ovat
viihtyessään pitkäikäisiä ja vuosi vuodelta suurempia,
ja niillä on pitkä kukinta-aika. Avattuaan ensimmäiset kukkansa
enimmät kukkivat syyshalloihin saakka eivätkä pelästy
muutaman asteen pakkastakaan. Viimeiset kukat tosin eivät ole kovin
suuria.
Oikealla istutuksella ja
lannoituksella sekä
riittävällä kastelulla voidaan vaikuttaa kärhöjen
hyvinvointiin. Talvimärkyydestä ne eivät pidä. Pienet
taimet on hyvä aluksi istuttaa ruukkuun vahvistumaan; näin en
ollut huomannut tehdä. Myös talvisuojaus on tärkeä
– asia jonka olin unohtanut. Ehkä kärhötuho puutarhassamme
johtuukin osittain siitä! Eräässä haastattelussa Uno
Kivistik tähdentää talvisuojauksen tarpeellisuutta: suurikukkaiset
kärhöt eivät kuulu selviävän Viron talvista ilman
talvisuojausta. Ilmeisesti eivät Puolassakaan. Saati sitten Suomessa!
Siitä huolimatta että meillä yleensä on lunta enemmän
kuin Suomenlahden eteläpuolella.
Voiko näin aroista kasveista olla
suomalaisen
puutarhan iloiksi, jos niillä on vaikeuksia etelämpänäkin?
Talvenarasta kärhöstä ei ymmärtääkseni koskaan
voi tulla sellaista, josta sanotaan: "vanhastaan Suomessa kasvatettu
koristeköynnös".
Maatiaisen edellytykset voisi olla alppi-, kruunu-, siperian- ja
viinikärhön
perusmuodoilla, jotka ovat varsin kestäviä; Vaasassa eräällä
tontilla niitä on kasvanut, kirjoittaa T. L., kymmeniä
vuosia ja korkeimmat ovat venyneet 5–6 metriä korkeiksi liaaneksi.
Lisäksi todellista maatiaisainesta on viinikärhössä.
Varmaan myös joissakin villikärhöjen lajikkeissa.
Suomeen sopivia lajikkeitahan on,
kuten ilmenee
tästä kirjoituksesta. Ystäväni Pirjo Rautio kehuu 'Romantikaa',
'The Presidentiä', 'Rouge Cardinalia' (ei tosin kuki joka kesä)
ja 'Jackmaniita', vaikka häneltä toinen yksilö onkin kuollut.
Hänen kukkatarhansa on II vyöhykkeellä kuten myös Anna
Otsamon puutarha. Tämä on laatinut kärhökerholaisille
"kymmenen kärjessä" -listan luonnehdintoineen:
-
'Elsa Späth' on ykkössijalla; sen
kukat kuuluvat tuoksuvan vienosti kielolle, kukinta päättyy syyskuun
lopulla.
-
'Valge Daam'; voimakaskasvuinen,
sen säännöllisen
muotoisia kukkia on niin paljon, ettei itse kasvia näy. Kukkii
loppusyksyyn
saakka. (Ehkäpä Peltolaan pitää hankkia todellinen
'Valge Daam', jos meillä on jokin muu lajike.)
-
'The President'; kukat upean
siniset ja niiden
keskustat todella kauniit. Kukkii keskikesällä.
-
'Minister'; voimakaskasvuinen
liaani, suuret
kukat, suurin halkaisijaltaan 20 cm. Kukkii heinä-elokuussa.
-
'Warszawska Nike'; kukat
kuninkaallisen kauniit.
Kukkii heinäkuun lopulta alkaen.
-
Lisäksi listalla ovat 'General
Sikorski',
'Rouge Cardinal', 'Markham's Pink', 'Durandii' ja 'Huldine'.
|
|
|
Tietoa
kärhöistä
Kunhan kukkien ystäville kertyy kyllin
paljon viljelykokemuksia, voidaan laatia luotettava luettelo
kärhölajeista
ja -lajikkeista, jotka menestyvät pohjoisessa maassamme. Turhia,
kalliita
taimimiostoksia ei varmaan kukaan halua tehdä. Kärhökerho
kerää tietoja kokemuksista. Niitä on ryhdytty tallentamaan
kerhon kotisivulle internetiin. Työ on vielä kesken.
Onko tämän jutun lukijoilla
suosikkiklematiksia?
Olisi hauska kuulla maatiaisväen näkemyksiä puheena olevan
kasviryhmän menestymisestä Suomessa. Mitkä lajit ja lajikkeet
ovat osoittautuneet kestäviksi? Ehtivätkö ne avaamaan
kukkansa? Mitkä ovat kauneimmat? Miten ne selviävät Helsingin
lähiseutua pohjoisempana? Voisiko joistakin ajan oloon tulla todellisia
maatiaisia?
Julkaistu
Maatiainen-lehdessä 2/00
|