Puutarhan vuosi 2004

Lueskelin mitä olen aiempina vuosina kirjoittanut puutarhapäiväkirjaani. Usein olen valitellut, miten vaikeaa puutarhatöiden tekeminen on, koska niitä tuntuu olevan enemmän kuin kykenen tekemään. Alati olen tehnyt virheitä ja niinpä tuskastun ja haluan lopettaa. Miksen luovuta? Valittelen ilmoja: milloin on kylmää, milloin taas kuumaa ja niin kuivaa, ettei edes lehtisalaatti kasva. Olen näköjään melkein joka kesä ollut masentunut, mutta se nyt ei mikään uutinen ole, koska se on peruslaatuni mukaista.
Ja samanlaiset tunnelmat varmaan toistuvat myös tänä vuonna. Toivottavasti olen kohtuullisen hyvissä ruumiin voimissa, olkoonkin että viimevuotisten selkä- ja polvivaivojen lisäksi minulla on nyt toistaiseksi määrittelemättömät sydänvika ja kasvava kilpirauhanen. Toivottavasti syy löytyy. Minulle määrätty beetasalpaajalääke vaikuttaa mainiolta.

Edellä oleva teksti on jonkinlainen johdanto. Nyt alkaa puutarhapäiväkirja. Siirrän tietokoneeseen ennen pitkääperjantaita tekemäni merkinnät.

14. – 15. 2. Risusavottaa: sahasimme kuusista kuivia alaoksia. Se oli maisemanhoitoa, jonka ansiosta pieni pihametsämme näkyy nyt paremmin. Talven aikana olen suunnitellut järjestäväni sinne meditaatiopaikan itselleni. Siirrän sinne, ehkä, kohtaan johon paikan aion, metsäluonnon oloihin sopivia kasveja siellä ennestään olevien lisäksi. Ajattelen mm. kieloja ja saniaisia. Sinne laitettaisiin ympäristöön sopiva penkki ja ehkä joitakin keramiikkateelmiäni. - Kommentti syksyllä: aie jäi haaveeksi. Koska kesä oli hyvin kostea, sammalet kasvoivat hyvin kuusien alla, joten puiden aluset ovat pehmeän vihreät aivan kuin maahan kasisseet neulaset eivät olisi kasvua koskaan tukahduttaneet.

17. 2. Minua kohtasi ikävä yllätys. Ikävästi uupumalla oireillut sydämeni pakotti minut lähtemään akuuttivastaanotolle terveyskeskukseen. Olin ihan poikki. En pystynyt keräämään kuusenoksia kasaan. Homma jäi toistaiseksi kesken. Sydän hakkasi ja hengästyin sietämättömällä tavalla. Lääkärissä vahvistui epäilyni: minulla on sydänvika, ja se että kilpirauhanen on alkanut kaulalla pullistella on sekin totta eikä kuvittelua. En enää ihmettele, miksi lähteminen kotoa jonnekin on vaatinut suuria ponnistuksia ja miksi sohvasta on tullut mielipaikkani. Lähdin lääkärin vastaanotolta reseptit kourassa ja olin kieltämättä aika järkyttynyt, samalla kun olin helpottunut.

3. 3. Risusavotan jälkeen tulivat sakeat lumisateet. Lunta on tullut erittäin paljon, toisin paikoin ennätyspyryjä. Maisema on puhtaan valkoinen, hyvin kaunis. Öisin on pakkasta, mutta päivisin aurinko paistaa ja lämmittää siinä määrin, että lämpömittarissa on plus-asteita. Tiaiset sirkuttelevat. Kevääseen on vielä aikaa.
Kevättä on kai rinnassa, koska teimme toissa päivänä puutarhaostoksia: ostimme ns. ohileikkaavat oksasakset ja ns. monitoimileikkurin. Toivottavasti leikkuri toimii, sillä sen ansiosta on tarkoitus saada helpotusta kuolleiden ja huonokuntoisten ruusunoksien leikkaamiseen: ei tarvitse kumartua piikkisten varsien tyvelle raavittavaksi.
Vaikka minulla on sairauteni, mielessä muhivat monenlaiset suunnitelmat. Sydänlääke vaikuttaa oivalliselta. Ei kuitenkaan ole varmaa, mihin kykenen.

31.3. Aurinko sulattaa lunta voimallisesti ja korkeat kinokset hupenevat nopeasti. Menneenä talvena lunta olikin hyvin paljon. Parin viime vuoden aikana huolestuttavasti vähentyneet pohjavedet varmaan elpyvät nyt, mikä on koko Suomen kannalta hyvä.
Olohuoneen ikkunan edessä olevasta kukkapenkistä lumet häviävät aina ensimmäiseksi. Siinä on tänään avoin lumikellon kukka; Antonovkan kukkapenkissä vasta 20. 4. Ikkunan edessä pistää lumesta esille narsissien lehtien kärkiä. Etteivät vain paleltuisi, sillä öisin on pakkasta.

3. 4. Olen leikannut omenapuut ja marjapensaat, joskin osa oksista on vielä taipuneena lumen alla. Tänään aloitin ruusupensaiden leikkaamisen, mutta työ jatkuu kunhan lumi on sulanut ja kaikki oksat ovat paljastuneet. Tänä vuonna on marja- ja ruusupensaiden ja muidenkin pensaiden leikkaus melko rohkeaa, minkä onnistumista auttaa julma mielentilani. Olen ahdistunut sillä tavoin, että tavallista ronskimmat otteet onnistuvat. Yleensä en oikein hennoisi katkoa oksia rohkeasti.

8. 4. Tänään menen Lohjan sairaalaan tutkimuksiin. Saa nähdä selviääkö mikään.
Aamu valkenee kirkkaana ja on muutaman asteen pakkanen. Päivällä lämpenee. Enimmät lumet ovat sulaneet, mutta kyllä sitä tontillamme vielä on aika paljon.
Eilen katsoin, näkyisikö jouluruusuissa mitään. Nehän ovat Peltolassa uusi kasvi, ja ensimmäistä kukintaa sopii odottaa tänä vuonna. Esille pisti nuppu! Mutta kun otin kasvin päältä talvisuojakatetta, sananjalanlehtiä, nuppu katkesi. Voi surku. Muutoin hyvät sananjalanlehdet eivät näköjään ole kyllin ilmavia jouluruusuille, niiden vihreinä säilyville lehdille. Ensi talveksi keksittäköön parempi tapa suojata kukka-aarteet. Niitä on talon edessä neljä mätästä. Saa nähdä, miten monta kukkaa ilmaantuu.
Muurahaiset uurastavat keoissaan.
Tultuani kotiin Lohjan-reissulta huomasin kotipihan sinivuokot. Ilahduin kovasti.
Lääkäri ei rasituskoetutkimuksen perusteella löytänyt syytä miksi hengästyn kovasti. Sain uuden ajan lääkärin vastaanotolle, jolloin on tarkoitus pohtia sairauteni laatua, onko sydämessä millainen sairaus ja mikä vaivaa kilpirauhastani.

9. 4. Ihana sää. Olin monta tuntia pihatöissä ja ihmeen hyvin jaksoin ahkeroida, huhkimatta tosin. Tuntitolkulla kannoin pois katkottuja oksia. Kovin paljon näyttää olevan. Huomiseksikin riittää. Ja leikkasin ruusunoksia. En pidä piikeistä, mutta en ollut yhtä raivoissani kuin vuosi sitten. Silti en nykyisin oikein jaksa olla ruusuista innostunut, vaikka ne kauniita ovatkin. Silmut ovat jo selvästi näkyvissä, pieninä punaisina nuppuneulan pään kokoisina nystyinä. Hyvin mieluinen havainto. Vaikka olenkin menettänyt ruusuiset ruusuhaaveeni.
Tulppaanien lehtien kärjet pistävät esille, joskus jopa melkein kymmenen sentin mittaisina. Etteivät vain palellu. Ne pitäisi ehkä peitellä yöksi. Myös muutamat krookukset pistävät uteliaina päänsä esille maasta. Ja odotuksen mukaisesti Atragene-ryhmän klematisten menneen kesän versoissa näkyy silmuja, joihin aukeaa kukkia.
Näin nokkosperhosen. Kaksi sepelkyyhkyä vieraili lintujen ruokintapaikalla. He ovat saapuneet Suomeen ja pian metsässä varmaan kuulee niiden kujerrusta. Komeita lintuja. Ellen erehdy, näin myös peipon.

10. 4. Räntäsade, pieniä hiutaleita ja suuria lumilepereitä. Kylmä tuuli.

12. 4. Päivä valkeni maa uuden lumen peitossa. Mustarastaat ja peipposet laulavat silti ja kyyhkynen huuhuaa pihakuusessa.

13. 4. Kaunis kevätpäivä, niin kaunis että olin ulkona kuusi tuntia, ja se totisesti tuntuu kropassa. Jatkoin ruusunoksasouvia, joka ei ole vieläkään valmis. Lisäksi katkoin menneen kesän muistoja eli ns. talventörröttäjiä. Lunta on maassa yhä aika paljon. Myös mandalassa, mutta silti siellä esittelevät keltaisia kukkiaan krookukset. Asetin paikoilleen metsän puolelle keramiikkaiset puutarhalyhtyni. Muut puutarhakoristeet saavat vielä odottaa. Kevättalvella tein keramiikkakurssilla muistaakseni kymmenen keramiikkalintua ja ne onnistuivat varsin hyvin.

18. 4. Kevät tulee kohisten, sillä iltapäivisin on lämpötila ollut yli 10 astetta. Viinikärhön kukkapenkki on silti vielä enimmäkseen lumen alla.
Näin neitoperhosen krookuksen kukalla. Ensimmäiset sitruunaperhoset lentelivät Peltolassa toissa päivänä. Myös kimalaiset ovat heränneet. Onneksi pajut ovat aloittaneet kukinnan, niin että pienet siivekkäät saavat einettä. Maassa ja ruohotuppailla istuskelee leppäpirkkoja. Autotallin vajan lattialla oli kohmeinen sisilisko, jonka Pentti toi näytille ja vei sitten turvallisempaan paikkaan. Tänään näin Misun tassuttelevan sisilisko suussaan, mutta kissa ei tullut sieltä päin, mihin Pentti omansa asetti.
Ulkona pääsee kuuntelemaan lintujen kevätkonserttia.

19. 4. Olen kuljeskellut katselemassa, miten kasvit heräilevät uuteen kasvukauteen. Olen malttamaton. Kevätsipulikukat ovat – en osaa sanoa: enimmäkseenkö vaiko harvakseltaan – pistäneet lehtiensä kärjet esille mullasta. Nuppuja on näkyvissä ja myös jo avoimia kukkia sinisissä, violeteissa ja valkoisissa krookuksissa, kevättähdissä, skilloissa ja lumikelloissa ainakin. Tähtisahramit (Scilla tommasianus vai miten nimi onkaan, no ainakin se on suunnilleen oikein, en viitsi tarkistaa) on erityinen suosikkini. Kauniimpi voi kukka tuskin olla: heleän sinivioletti kukka, jonka keskellä ovat kirkkaan kadmiuminkeltaiset emi ja heteet. Vaan ovathan myös sinivuokot kauniita.
Enimmissä pioneissa näkyvät maan pinnalla kirkkaan viininpunaiset silmut; "mloko" ei ole ainoa tällainen. Mieleeni välähti, että olen tainnut istuttaa pionini liian syvään, vaikka hyvin tiedän, että niiden juurakoiden pitää olla lähellä maan pintaa. Tai sitten tähän aikaan keväästä vaikuttaa siltä. Tai sitten taimet ovat vetäytyneet syvemmälle. Mitä tehdä, jos ne tosiaankin ovat liian syvällä?
Ruusut ovat työllistäneet minua sekä konkreettisesti kasveina että ajatuksiani, sillä minulla on samanaikaisesti tekeillä kaksi artikkelia ruusunpiikeistä. Tässä voin sanoa suoraan, etten nykyisin oikein jaksa innostua ruusuista. Haluaisin päästä niistä eroon. No en tietenkään kaikista, sillä pidänhän minä ruusuista. Olisi hyvä, jos ne eivät tekisi niin paljon juurivesoja kuin tekevät. Aion lahjoittaa ruusuja, paitsi juurivesoja myös kokonaisia yksilöitä, mikä onnistuu jos pensas ei ole kasvanut laajaksi kasvustoksi.
Olen jatkanut ruusupensaiden raivaamista. Niissä on paljon kuolleita versoja ja huonokuntoisiksi vanhentuneita jotka joutavat pois. Työ on tuskastuttavaa ja myös surullista.

21. 4. Kun eilen heräsin, ulkona satoi, mikä on hyväksi maalle. Pian kuitenkin poutaantui. En tiedä, onko vaikutelmani oikea, mutta monien sipulikasvien versot näyttävät kovin hennoilta. Ehkä muistikuvani on virheellinen. Pihalla ei voi mitään tehdä, sillä maa on kovin märkää. Lisäksi: esimerkiksi koettaessaan kitkeä turmelee taimia jotka eivät vielä ole nousseet esille. Eilen halusin nyhtää erään kasvin päältä ja viereltä menneen kesän varsia, mutta tulin sotkeneeksi kahden sisiliskon makuupaikan. Ne olivat kohmeessa eivätkä toivottavasti pelästyneet. Laitoin heinät takaisin niiden päälle.
Olin eilen Hesassa asioilla ja yhdessä Maija Nummisen kanssa teatterissa katsomassa Pirkko Saision Tunnottomat-näytelmää (oikein hyvä – ja oli kiva tavata Maija). Jälkeenpäin minulle tuli paha olo. En osaa vielä olla sydänvikani kanssa eikä lääkitys ilmeisesti ole kohdallaan. Eihän sairaudestani vielä tarkkaan tiedetäkään; ensi viikolla menen taas Lohjalle tutkimuksiin. Joka tapauksessa minusta alkoi tuntua siltä, etten uskalla matkustaa Helsinkiin. Hutera olo jatkui tänään melkein koko päivän. Lorvailin. Taisin kirjoittaa juttujani.

22. 4. Koska lääkeannokseni on vain puolikas pienestä tabletista eikä se tunnu riittävän, lisäsin omin päin annokseni koko pilleriksi; pakkauksessa olevan tuoteselosteen mukaan kokonainen tapu on ajateltu päiväannokseksi. Nyt on varmaan hyvä. Ehkä en nyt hengästy yhtä paljon kuin olen viime päivinä hengästynyt. Huomaan sen, kun lähden ulos. Jotain varmaan voin tehdä sen lisäksi että teen Penin kanssa lenkin. Aion ainakin sitoa seppeleen piikikkäistä ruusunversoista. Siitä saan mainion valokuvan juttuani varten. Lisäksi olen suunnitellut maalaavani ruusunpiikeistä kertovaa symbolijuttuani varten muutaman kuvan. Kynnys ryhtyä kuvantekoon näyttää kuitenkin olevan korkea.

3. 5. Vappu tuli ja meni. Meillä viikonloppu ei poikennut tavallisesta viikonlopusta. Tosin vapun päivänä pidimme ulkona ylioppilaslakkia. Pentti poti kevätallergiakurkkukipua. Minä raadoin puutarhassa. Viime aikoina olen nukkunut yöt huonosti, joten minua alkaa iltaisin nukuttaa aikaisin. Myös vappuaattona: nukuin sohvalla illansuusta lähtien ja pian heräämisen jälkeen menin nukkumaan oikeasti. Pentillä ei kai ollut paljon vappuisempaa. Voisi tietysti olla kivaa viettää pyhäpäiviä hereillä ja muita päiviä juhlallisemmin.
Vappuviikonlopulla siis raadoin puutarhassa, silloin kun olin hereillä. Ylioppilaslakki oli päässä ja lauloin: "Sjung om studentens lyckliga dag..." Vai aattonako lauloin istuessamme terassillamme nauttimassa tavanomaista perjantaiateriaamme: pullollinen punaviiniä, patonki, juustoa, salaatti ja viinirypäleitä. Vappuna olin ulkona. En millään näköjään osaa luovuttaa puutarhaa Luontoäidille, vaan koetan itse tehdä työt. Jos jossain kohtaa aion tehdä jonkin parin minuutin homman, siihen menee muutama tunti, sillä tuo homma poikii lisähommia. Semmoista se aina on. Ihan kivaa tavallaan, vaikka se johtaa siihen, etten pysty toteuttamaan suunnitelmiani niin kuin olen ajatellut. Koetan tänä vuonna pitää huolen siitä, että kylvämiset teen ensi tilassa ja muut työt saavat odottaa.
Vappusää oli erinomaisen kaunis ja lämmin. Jos jotain moitittavaa on, niin se on melkoinen kuivuus maassa. Saisi sataa, ei rajusti vaan tasaisen rauhallisesti pari päivää tai mieluummin yötä.
Viime viikolla olin Lohjan sairaalassa tapaamassa lääkäriä. Hän löysi minussa paljon tutkittavaa ja kirjoitti lähetteen varmaan kuuteen lisätutkimukseen. Kaipa sen jälkeen, kesäkuussa, tiedetään enemmän. Sepelvaltimotautia minulla ei kuulemma kumminkaan ole. Hyvä.
Viime viikolla kävi Maija-Liisa Juntti Härkälästä meillä hakemassa ruusuja: luovuin idänmetsäruususta, 'Chloriksesta', 'Suaveolensiksesta', 'Ensistä' ja 'Caeruleasta'. (On totta totisesti totta, ettei lajikenimiä pidä taivuttaa sijamuodoissa, sillä kuten huomataan mahdottomuuksiin joudutaan, mutta olkoot puutarhapäiväkirjassa tällä tavalla, eräänlaisina kuriositeetteina ja esimerkkeinä huonosta kirjoitustavasta.) Lisäksi annoin karjalanruusun vesoja. Maija-Liisalta sain rusopäivänliljan jakotaimia ja pistokkaasta kasvatetun pelargonin. 
On hauskaa kun pääsee vähentämään ruusuja. Vielä suurempi hauskuus koituisi siitä, jos saisin leviämisintoisten ruusujen juurivesat kitketyiksi pois. Siinä olisi melkoinen urakka. Ja oikeastaan minusta tuntuu pahalta tuhota ruusujen optimistista hyvään ruusutulevaisuuteen uskovaa uutta kasvua. Silti raastoin eilen maasta papulanruusun, joka ei vielä ollut ehtinyt paisuttaa itseään ylen laajaksi.
Valkovuokot kukkivat nyt melko runsaina kasvustoina. Niin on kevät tänä vuonna ajoissa. Sinivuokkojen kukinta on lopullaan, paitsi varjopaikoissa. Kevättähdet kukkivat sangen ihanasti siellä täällä, itse asiassa oikeina kasvuostoina. Myös viime syksynä ostamani vaaleanpunaiset kevättähdet (nyt en viitsi etsiä lajikenimeä) kukkivat, samoin posliinihyasintit (en nytkään viitsi katsoa papereistani, ovatko ne posliinihyasintteja; luultavasti ovat). Etelänkevätesikoiden vaaleankeltainen kukinta on alkanut.
Jouluruusuilla on tänä vuonna ensimmäinen kukkakeväänsä: Helleborus nigerin valkoiset keltaheteiset kukat ovat paljon isommat kuin osasin kuvitella, mutta kovin matalat ovat kukkavarret. Helleborus orientaliksina ostamani taimet lienevät siementaimia - joten niitä pitänee puhutella tarhajouluruusuiksi: toisessa on viininpunaiseen vivahtavat mutta vaaleamman väriset kukat ja toisessa kalpean vihertävät kukat. Helleborukset ovat hauskoja ja olisivat vieläkin hauskempia, jos eivät riiputtaisi kukkiaan suoraan alas kohti maata, niin ettei ihminen näe kuin verholehtien ja varren yhtymäkohdan. Nuorina toisen yksilön kukat ovat kalpean vihreät ja toisen lähinnä purppuraa, mutta värit muuttuvat kukkien vanhetessa kalpeammiksi.

Kirjoitin 7. 5. istuessani klematismajassa tällaista: Tänä vuonna on toukokuun alku omalaatuisen lämmin. Helleraja on Suomessa rikottu, kun on ollut yli 20 astetta lämmintä, jopa 25–26 astetta. Ja aurinko sen kun paistaa, niin että olo on tukalaa. Maa on tietenkin kuivaa. Vihdissä, ainakin meillä sentään saatiin äskettäin pari sadekuuroa, ja se pelasti kasvit rutikuivuudelta.
Kasvit ovat etuajassa, totta kai. Eivät sentään kaikki. Runoilijannarsissi 'Acteae' avasi ensimmäisen kukkansa, joten sen aikataulu on sekaisin. Ns. suurikukkaiset klematikset sen sijaan eivät ole työntäneet versonkärkiään vielä esille. Olin eilen kyläilemässä Saaran siirtolapuutarhapaikassa – hienosti hoidettu runsaskasvinen maapläntti – ja siellä ne olivat jo nousseet maan pintaan.
Tänään olen siirtänyt kolme ruusua parempiin paikkoihin; ne järjestyivät annettuani niissä kasvaneet ruusut Maija-Liisalle ja Saaralle. Lämmin kevät teettää ihmisellä kiireen puutarhassa, kun ihmisen pitäisi olla yhtä aikaa joka paikassa.

9. 5. Eilen meillä oli 26 astetta varjossa iltapäivällä. Se on todella paljon, kun ajattelee että nyt on sentään vasta toukokuun alkupuolta. Ulkona on aivan liian kuuma. Kävimme Korsossa katsomassa miten remontti edistyy ja lisäksi Järvenpäässä Haarajoen taimistossa. Matkan varrella näkyi tuomia kukassa. Taimistoon eivät olleet vielä saaneet kaikkia taimia myyntiin. Meidän kannaltamme oli kätevää käydä siellä Korson-reissun yhteydessä, kun ovat samalla suunnalla. Ostimme mm. kaksi pionin tainta, kurjenpolvia ja pilvikirsikan (Prunus pensylvanica). Odotamme innolla, että se menestyy paikallaan ja että saamme lähivuosina ruveta iloitsemaan kirsikankukkapilvestä. Viime vuonna ostamamme koristeomenapuu 'Hopa' ei vielä kuki, mutta sen punaiset lehdet ovat avautumassa.
Luumupuissa ovat ensimmäiset kukat avautuneet. Pelottavan aikaisin, sillä varmaan tulee pian halla, vaikkei sellaiseen oikein voi uskoa, kun on todella lämmin sää. Myös valko- ja punaherukat ovat aloittaneet kukintansa.
Olen laittamassa uuteen uskoon ns. barokkia, jo Peltolan alkuaikoina yrttitarhaksi tekemääni pientä muotopuutarhan tapaista. Otan kaikki kasvit pois, möyhin ja parantelen maata, ja istutan siihen myös kukkia, mm. kurjenpolvia ja kuhunkin kulmaruutuun pionin, ja vain muutamaa yrttiä, sellaisia joita käytän. Barokki on aina ollut hieman surkuteltavan näköinen. Luulen että se on liian kuiva joillekin kasveille. Saa nyt sitten nähdä, mitä siitä tulee. Tuleeko muutakin kuin kivistystä tarhurin selässä. Lannerankani seutu on ärtynyt. Selkääni en ole tyytyväinen, mutta uudistuvaan barokkiin sen sijaan luotan.
Peltolan tuomet kukkivat. Myös monenlaiset narsissit, esikot ("Ailan vaaleanlila", "Raijan tummanlila", Saaralta saamani punainen 'Wanda', etelänkevätesikko, nimetön ihana keltainen), valkovuokot jo aika kauan, Haarajoelta ostettu sinisen lila valkovuokko 'Robinsoniana', mukulaleininkit, rentukat, kirjopikarililjat – ne ovat ilahduttavalla tavalla runsastuneet –, meillä uusi kasvi: ihastuttava "turkestanintulppaani" (Tulipa turkestanica) ja jo kauan meillä viihtynyt soma parvitulppaani (Tulipa tarda).

13. 5. Nyt on Floran päivä. Sää on kylmennyt ja tähän mennessä on ollut kaksi hallayötä. Surullista, kun nyt ei kai juuri tule luumuja (onneksi kaikki kukat eivät ole avautuneet) ja herukoita. Omenapuiden kukka- ja lehtisilmut ovat onneksi pieniä nuppuja toistaiseksi täällä meillä. Saa nähdä, säilyvätkö kuunliljojen versonkärjet. Viime syksynä, aivan syksyn alussa, ollut hallayö palellutti jaloangervot. Paleltuvatko nyt niiden alut? Onneksi tammet eivät vielä ole lehdessä, sillä niiden nuoret lehdet eivät ole pakkasenkestäviä.
Pessimistisiä tosiasioita. Lähetin – oikeastaan Pentti lähetti, koska tietokone taasen nöyryytti minua, taitamatonta – Ruusunlehteen kaksi juttua. Minulla on nykyisin aika paha depressio enkä taida siitä selvitä, pelkään pahoin, ilman lääkettä. (Inhoan masennuslääkkeitä niiden sivuvaikutusten vuoksi.) Mielentilastani varmaan johtuu, etten jaksa olla kovin innostunut artikkeleistani enkä millään viitsisi katsoa ja koota niihin tulevaa kuvitusta. Olin kirjoittanut jutut lähes valmiiksi ennen kuin vaivuin pahimpaan synkkyyteeni, jonka aste sentään vaihtelee päivittäin, joskus jopa tunneittain. Aivan uutta tekstiä tuskin olisin viitsinyt laatia. Jutut kuvastavat oikeastaan kirkkaasti mielialaani, sillä ne käsittelevät ruusunpiikkejä sekä konkreettisina raivoa tuottavina piikkeinä että vertauskuvina. Kirjoitin myös puutarhan luovuttamisesta Luontoäidin hoteisiin, mikä tosin näyttää olevan vaikeaa. – Toisen jutun julkaisemisen kielsin, sillä se oli kovin henkilökohtainen ja ruusukielteinen.
Tunnen suurta tyydytystä siitä, että olen luopunut varmaan kymmenestä ruususta antamalla niitä uuteen kotiin tai hävittämällä meillä toivottoman huonosti menestyviä. Tällä hetkellä mietin, että vielä parista olisin heti valmis luopumaan.
Kaikkein mieluiten löhöisin nykyään sohvalla, koska kroppani tosiaan vaatii minua lepäämään. Eilen sain sentään aika paljon siivotuksi sisällä, vaikka vielä pitäisi jatkaa. Pari kolme tuntia ahkeroin "barokin" kimpussa; barokki on istutus jota olen panemassa uusiksi.
Kello on pian 11. Jos jatkan siivoamista tänään, ei taimien istuttaminen edisty. Taimet ehkä saavat osakseen huomioni, sillä niiden pitää päästä maahan ja jotkut pitää jakaa tai muuten siirtää parempaan paikkaan. Kaikkea tekemistä helpottaisi, jos ei selkä olisi kipeä. Onneksi pääsen ensi tiistaina naprapaatille; toissa päivänä unohdin lähteä, mikä sekä suututtaa että masentaa. Metsälenkkiin Peni-koiran kanssa menee varmaan yli tunnin verran aikaa, kun haisteltavaa on paljon ja kun en minäkään välitä mistään juoksulenkistä.
Jatkuva kiire on eläkeläisellä, ainakin minunlaisella joka mielellään lorvailee ja joka näinä päivinä (koska koleuden takia ei ole kiire ulos) päivän alkajaisiksi (n. kello 6.30 lähtien) koettaa koota itseään yrittämällä keskittyä meditaatioon, vaikka se on nykyään huonon keskittymiskyvyn takia vaikeaa, ja joka sen jälkeen tekee pari "sisäolion" kuvaa siltä varalta että sillä tavoin voisi purkaa kurjaa penseydeltä tuntuvaa mielialaansa. – Tarkemmin ajatellen en ehkä olekaan tänään paljon lorvaillut, sillä olenhan myös tovin istunut tietokoneen ääressä: katsonut netistä taimistoluetteloita ja kirjoitellut puutarhapäiväkirjaan ainakin sivun verran tekstiä. Joku voisi tietenkin pitää kaikkea tänään tekemääni lorvailuna, ja vähältä pitää etten itsekin pidä tämän aamupäivän puuhasteluani laiskotteluna, siivoamisen ja puutarhatöiden laiminlyömisenä. Niin syvään on minuunkin iskostunut ihmisvihamielinen käsitys asioiden tärkeydestä, ihan kuin olisi moraalisesti arvotonta yrittää esimerkiksi pitää huolta mielenterveydestään, mikä kai kuitenkin on erittäin tärkeää.
Kello on nyt puoli 12. Lopetan kirjoittamisen, syön ja lähden Penin kanssa ulkoilemaan, sitten puutarhaan katselemaan hallan tuhoa ja istuttamaan taimia. En ota esille pölynimuria.
Myöhemmin: päivästä tuli henkisesti niin raskas, etten saanut mitään tehdyksi ulkona. Kärsin myös pään ja selän kipuja, jotka olivat ainakin osittain ahdistuneisuuden fyysisiä olomuotoja. Lopulta otin kumminkin pölynimurin esille ja sain valmiiksi vapun edellä aloittamani siivouksen. Sittenkään minulle ei tullut tunnetta, että olisin kunnon ihminen. Syyllisyyden tunne vaivaa minua ja myös se, että keskitän kaiken huomioni itseeni, tomumaajani, siihen että se on kipeä, kuten myös mielialan synkkyyteen.

Saattaa olla 18. 5. Yöpakkaset jatkuvat. Omenapuut onneksi eivät vielä kuki. Oman pihan tuomet eivät vielä milloinkaan ole olleet yhtä herkän kauniita kuin ne ovat tänä keväänä.
Narsissit ovat lurpallaan, joten niiden kukinta ei sen vuoksi ole tavanomaisen kaunis. Kukkien varret eivät kestä pakkasta vaan taipuvat ja jotkut jopa taittuvat. Narsissit ovat selvästi taantuneet, mitä en ajatellut niille laisinkaan tapahtuvan. Mahtaako se olla viime talvea edeltäneen ankaran
talven syytä. Punaiset 'Apeldoorn'-tulppaanit sen sijaan ovat suuri ilo sydämelle. Kukkivat Antonovkan kukkapenkissä ja hieman muuallakin ihanina ilon läiskinä.
Olen viime päivinä kitkenyt kukkapenkkejä. Se ei ole hullumpaa hommaa, kun sen voi tehdä maassa istualtaan – jakkaraa kannattaisi kokeilla – joskaan en voi olla päivittelemättä esimerkiksi valkoapilan kukkatarhurin kannalta inhottavaa tapaa lähettää rönsyjään sinne minne tunkeminen on kiellettyä. Kummastuttaa se, että kukkapenkit ovat nykyisin monessa kohtaa syvemmällä kuin ympäröivä maa vaikka alun alkaen ne ovat takuulla olleet koholla. Ja multaa häviää kun reunasta kitkee rikkakasveja. Istutukset pitäisi saada reippaasti ylemmäs. Siihen tarvittaisiin multakuorma, edes pieni. Mutta eivätkö kasvit joutuisi multaa lisättäessä liian syvään?
"Luumupuun kukkapenkin" aion tänä kesänä perata perusteellisesti: Kun narsissit ovat kukkineet, kaivan ne maasta (saan ne samalla jaetuiksi), ja kun akileijat ovat kukkineet kaivan nekin maasta. Pääsen kiskomaan maasta juolavehnän juuret kunnolla ja toivon mukaan saan ne pois myös taimituppaiden sisältä. – Lisäys heinäkuun alussa: hyvä aie jää toteutumatta, koska kipeä tomumajani estää minua. Ajatus puutarhan luovuttamisesta Äiti Luonnolle on tosiasia, ei mikään kaunis fraasi ja ajatus, joka toteutuu joskus tulevaisuudessa.
Ruusujen osalta on tämä kesä vähenemisen aikaa. Olenhan antanut tähän mennessä liki kymmenen pensasta uuteen kotiin ja jotkin (mukana kakkoskasvustoja) ovat joutuneet eutanasian kohteeksi. Samanlainen toiminta jatkuu. 'Hurdal' joutuu tänään odottamaan tuhkausta: se ei talvisuojauksesta huolimatta oikein menesty, sen nuorissa versoissa on tummia laikkuja eivätkä ne ole elinkelpoisia. Ruusu on ilmeisesti sairas, joten en tarjoa sitä kellekään. 'Nevada', toinen suosikkini, viihtyy huonosti, sillä se on lämpimämmän ilman-alan kasvi jota olen sinnikkäästi koettanut kasvattaa meillä. Sen herääminen keväällä tapahtuu verkkaisesti ja kukkiminen jää myöhäiseksi yritykseksi. Se saakoon uuden kodin. Autotallin seinustan kukkapenkistä, joka on kovin kuiva, Pentti siirsi eilen 'John Cabot' -ruusun uuteen paikkaan, koska sitä uhkasi joutuminen papulanruusun sisälle. Talvenkestävä ja ahkerasti kukkiva ruusu pääsi hyvään paikkaan, entiselle mansikkamaalle. Autotallin seinustalla liian kuivassa ja juolavehnävyyhdessä sinnittelevä 'Nuits de Young' kaivettiin sekin pois. En tiedä, mihin istuttaisin sen, osan siitä, vai antaisinko sen kokonaan pois. Se on ruusu, joka vaatii jokatalvisen suojauksen. Mutta se on niin kaunis tummanpunaisine samettisine kukkineen, etten hennoisi siitä luopua. En ehkä luovukaan. Mutta mihin istuttaisin sen! Toistaiseksi ruusu on pihalammikossa pysymässä tuoreena.

29. 5. On ollut useita hallaöitä, hallattomia öitä ja koleita öitä ja sateita. On ollut aika kylmä kevät – sen jälkeen kun alkukuun helteet väistyivät. Hallavaurioita on aika monessa kasvissa, kuten kakaliassa, töyhtöangervossa, ruttojuuressa, joidenkin ruusujen nuorissa lehdissä, esimerkiksi enimmissä rugosaruusuissa; palloesikoiden ja 'Wanda'-esikon ja myös lehtoängelmän ja korallikanukan nuput paleltuivat sekä varmaan myös luumupuiden ja herukkapensaiden enimmät nuput. Mutta saarnen ja tammen sekä kotkansiiven lehdet säästyivät, koska silmut eivät vielä olleet avautuneet. On yhä kylmä. Suomi on pohjoinen maa.
'Apeldoorn'-tulppaanit lopettelevat kukintaansa. Alkukesällä kukkivat klematikset availevat ensimmäisiä nuppujaan. Nehän ovat suosikkejani, kuten itse asiassa kaikki Peltolan kukkaset. Altailta tuodun C. sibirican siementaimi on kukkinut varmaan jo viikon. Toivoin, että siihen tulisi valkoiset kukat, mutta ne ovat kalpean lilat, joten petyin ensin hiukan. Puistolemmikit ovat nyt kauniissa kukassa.

2. 6. Jo kesäkuu. Tänä vuonna en ole kunnolla huomannut kevättä ja sen vähittäistä vaihtumista kesäksi. Niin kovasti olen ollut ahdistunut. Minun pitää oikein keskittyä ja ikään kuin sanoa itselleni: "Katso nyt, Maarit! On kaunein vuodenaika. Kuuntele, niin kuulet miten ihanasti linnut laulavat!" Silti olen katsellut nuppujen avautumista ja koettanut tehdä puutarhatöitä sen mukaan, mitä vanheneva kehoni sallii miten minua on huvittanut, mitä: siis puutarhassa möyrimistä, ei kovin paljon ole tänä vuonna tapahtunut. 
Metsätulppaanit (Tulipa sylvestris) ovat kukkineet pari päivää. Iloitsen niiden siroista kirkkaankeltaisista kukista, sillä ne ovat kuin valoa loistaessaan kukkapenkissä. Viime syksynä ostin kymmenen sipulia ja kuuteen tuli kukka.
Klematikset eli kärhöt ovat mielenkiintoisia. Tarkoitan Atragene-ryhmän siementaimia, joista tällä hetkellä on kukkansa avannut seitsemän. Pentin nimikkokärhöksi tarkoittamassani on kahdenlaisia kukkia: vaaleanpunainen puolikerrannainen ja tummansininen yksinkertaiskukkainen, joten siementaimien oikea lukumäärä on kahdeksan. Olen antanut kullekin omatekoisen nimen, sillä siementaimilla, risteymillä, ei ole nimeä. 
Sää on vihdoin muuttumassa lämpimäksi. Tänään on 18 astetta lämmintä.
On ollut poikkeuksellinen päivä, sillä olin Lohjan sairaalassa, jossa sairauksiani tutkittiin. Tulokset kuulen kuukauden lopulla. Sen verran sain tietää, että minulla on struuma mutta ettei sille nyt mitään tehdä. Se saa siis kasvaa. Koska tein reissun taksilla – meiltähän on erittäin hankala käydä julkisilla kulkuvälineillä Lohjalla – joten en väsynyt eikä minulle tullut migreeniäkään. Kela maksaa matkakulut.

4. 6. Eilen kävin viemässä Lohjalle Holter-laitteen takaisin. Tein matkan linjureilla. Odottelua oli hyvin paljon. Koska on yksinkertaisempaa matkustaa Hesan kautta, vaikka aikaa menee silloinkin paljon, ja myös koska halusin pistäytyä kaupungissa, astuin sinne vievään linja-autoon. Perillä olin kumminkin niin uupunut, etten jaksanut juuri enempää kuin kävellä linja-autoasemalta Stockmannin kahvilaan. Väsymykseni järkytti minua. Ihmettelin, miten pääsen kotiin! Soitin Pentille ja teimme treffit. Onneksi automme oli tällä kertaa linjuripysäkillä. Väsyin ehkä sen vuoksi kun yöllä valvoskelin. Mutta silti en pidä siitä että väsyn helposti, enkä siitä että pysäkille on kotoa matkaa 1,5 kilometriä. Menin erittäin aikaisin nukkumaan.

5. 6. Oikea kesäpäivä. (Oikeastaan liian kuuma, minun makuuni.) Lämpötila päivällä 23 astetta, ukkosta ja jyrinää, mutta ei ukkossadetta. Ensimmäiset metsätähdet ovat avautuneet, mutta parhaillakaan metsätähtipaikoilla maa on tuskin vielä kuin tähdillä siroteltuna. Aurinkoisilla paikoilla ovat kielot kukkineet varmaan jo viikon, mutta katveessa eivät ole vielä avanneet pieniä valkoisia kellojaan.
Tänään olen ollut hyvällä mielellä, nauttinut alkaneesta kesästä. Aamupäivällä niitin heinää ns. lätäkkökolmiossa, ja minulle tuli sangen hyvä olo, kun tällä tavalla sain ruusupensaat näkyviin. Puuhastelu loppui kun leikkuri meni rikki. Muuta ulkotyötä en sitten tehnytkään, kun ilma muuttui mielestäni kovin kuumaksi. Kuljeskelin katselemassa ja kävin moikkaamassa naapuria, ystävääni Helviä joka oli kylvöhommissa. Juttelimme puutarhatöistä, lähinnä siitä ettemme nykyisin jaksa yhtä hyvin kuin takavuosina. Vääjäämättä olemme vanhenemaan päin. Sitä ei tietenkään pidä koko ajan ajatella, mutta kun sitä ei osaa olla ajattelematta.
Metsäkurjenpolvikin aloittelee kukkimistaan Peltolassa. Ja 'Elsi Sonné' -pioni avasi tänään kolme ihanaa punaista kukkaansa; vielä on tulossa yksi kukka. Tänä vuonna se on useita päiviä myöhässä, mutta silti pioneista kiireisin. Pioneihin tulee tänä kesänä paljon kukkia, siltä näyttää. 
Tänään on perjantai. Pentillä ja minulla on tapana ottaa viikonloppu vastaan nauttimalla viiniä, juustoa, patonkia ja salaattia ja viinirypäleitä. Istuimme pitkästä aikaa klematismajassa, sillä ilma oli suloinen.

9. 6. Illalla olin yhdessä ystäväni Saaran kanssa Sipoossa, Brita Nyströmin puutarhassa, jonne kärhökerholaiset tekivät retken. Siellä oli paljon, toistaiseksi varsin nuoria klematiksia ja muita kukkia luonnonkauniilla paikalla merenrantapoukaman päässä. Piristävä tällainen retki, kun elämässäni ei nykyään ole paljon vauhtia. Sää suosi meitä, mikä pantakoon merkille, sillä tähän mennessä on tänä vuonna ollut huono sää sangen usein. Yövyin Saaran luona. Seuraavana aamuna ilahdutin itseäni käyskelemällä hetken Hakaniemen torilla. Oli oikea kesäsää.

10. 6. Pitkästä aikaa tunnen itseni onnelliseksi. Vaikka olin ollut poissa kotoa vajaan päivän ja yön ja yhden aamupäivän, oli kuin kasvit olisivat kasvaneet pidemmiksi. Oli myös kiva, kun jaksoin Hesasta tultuani mennä Penin kanssa lenkille. Oravanmarjat leyhäyttivät ilmaan huumaavan tuoksunsa. 
Kurjaa: vaikuttaa siltä että "nupunkaulanleikkaajat" aikovat myös tänä kesänä tehdä tuhojaan ruusuissa.

11. 6. Onneani haittaavat kivut selässä ja jalkojen outo väsyminen. On kuin alaraajoihini hulahtaisi väsymys, niin että tulee tunne, etteivät ne ollenkaan kanna minua.
Sataa. Makaan paljon sohvalla.

14. 6. Viime päivinä on satanut runsaasti. Tänään on pouta ja aurinko paistaa, mutta on hyvin märkää. Heinä kasvaa. Mandalassa tuskin näkyy muuta kuin heinää. Sitä en luultavasti enää onnistukaan kitkemään, sillä siinä saivat juolavehnä ja muu luonnonheinä heti alussa hyvät kasvuedellytykset. Ikävältä tällainen tuntuu.
Nyt on kai kesä, mutta en ole osannut siihen eläytyä, niin että olisin sen huomannut. Se johtuu sairaudesta ja pahasta mielestä, joka minua pahasti vaivaa.
Arovuokot kukkivat kauniisti. Tulikellukat hehkuvat. Meillä avaavat lupiinit ensimmäisiä kukkiaan vasta nyt. Tienpenkoilla se tapahtui aikapäiviä sitten. Särkän taimistosta tilaamani taimet saapuivat toissa päivänä. Istuttamista täytyy vielä odottaa, sillä maa on litimärkää. Illakoiden, suosikkieni, kukinta on alkamassa jonkin aikaa jo kukkineiden puna-ailakkien vieressä. Entä sitten akileijat! Ensimmäiset kukat ovat avautuneet.
Syreenipensaamme ja likusterisyreenimme ovat vielä niin nuoria, etteivät ole kukkimisiässä.
Lapsuudenkotini Korsossa on nyt myyty. Hyvä! Hyvä on sekin, ettei tunnu haikealta.

15. 6. Tänään on vaihteeksi enimmäkseen aurinkoista, mutta tuulee kovasti, melkein myrskyää. Jälleen osoittautuvat yksittäiset, pienehköiksi arvioimani puutarhatyöt aika isoiksi, sillä tehdessä ne
paisuvat ja laajenevat.
'Grandiflorassa' on muutamia avoimia kukkia, vuoriruusussa ja karjalanruusussa kummassakin yksi. Yksinkertaiskukkainen idänunikko on pudottanut verhiönsä ja päästänyt hehkuvan punaiset teriönsä loistamaan.
Kauan olen mielestäni ollut kukkatarhuri, mutta vasta nyt olen tullut tietoiseksi hankalista maanpeitekasveista. Sellaisia ovat mm. suloinen maahumala, upea ihanan kaunis kanadanvuokko ja komea vuohenkello. Nämä harrastavat muiden kasvien kuolleeksi näännyttämistä, joten niitä ei saisi istuttaa kukkapenkkiin, jossa haluaa kasvattaa muita kukkia. Tänä kesänä minun pitäisi raastaa pois kiusankappaleet, vaikka ne miellyttävät silmääni. En nimittäin halua, ettei ennen pitkää muita kukkia olekaan. Voi kyllä olla, ettei niistä pääse eroon, jos ylimalkaan pystyn kyyristelemään kukkapenkkien äärellä. Kanadanvuokko kuuluu olevan erityisen hankalasti hävitettävä.

18. 6. Kropassani on oudon vähän voimaa, päätellen siitä miten nopeasti jalat väsyvät. Istun usein puutarhaan asetetuilla tuoleilla lepäämässä ja kun olen aikani istunut, jatkan töitä.
Viime päivinä on tullut rankkoja sadekuuroja, joten maa on hyvin märkää.
Eilen (siis 17. päivänä) käytin paljon aikaa istumiseen ja istuessani suunnittelin mielessäni puutarha-asioita, vaikka oikeastaan tiesin, etten saa ajatuksiani toteutetuiksi. Leikkasin sentään heinää kukkapenkkien ympäriltä. Vaikuttaa siltä kuin valkoapila olisi syrjäyttänyt nurmella jopa rönsyleinikin, sillä sen kukkapenkkeihin tunkevia rönsyjä ei nykyisin paljon näy, toisin kuin valkoapilan ekspansiivisia rönsyjä. Peltolaan on siunaantunut tiheä vihreä nurmikko ilman että sellaista olisi tehty. Ehkä siihen on vaikuttanut se, että pelto oli ollut muutaman vuoden hevoslaitumena kun ostimme tonttimme; maahan oli – sen jälkeen kun siinä oli pitkän aikaa kasvatettu astereita, noin kahden hehtaarin alueella – kylvetty hevosen apeksi sopivan heinän siementä.
Olin aika työteliäs, mutta iltapäivällä väsähdin totaalisesti: jalat kävivät veteliksi ja minun piti viettää loppupäivä sohvalla. Alaraajat tuntuivat pökkelöiltä, joiden sisällä, jähmeän massan sisällä, mikään ei liiku, vaikka toisaalta tunsin niissä elävää sykettä. Tällainen mielikuva.
Onneksi olin ennen jalkojen väsähtämistä ollut Penin kanssa metsälenkillä. Kummallista: eilen oravanmarjat eivät leyhäyttäneet ilmaan voimakasta tuoksuaan niin kuin ne olivat tehneet edellisenä päivänä. Sääolot olivat kumpanakin päivänä samat. Oliko parfyymi loppunut yhä kukkivista pikkukasveista? - Pari päivää myöhemmin taitoin oravanmarjan, ja kun haistelin kasvin latvassa olevia pikkuruisia kukkia, ne tuoksuivat varsin voimakkaasti. Mutta ilmaan ei tiheästä kasvustosta leijunut tuoksua lainkaan. Kummallista.

19. 6. Raastettuani kauniit mutta tilan itselleen valtaavat maahumalat entisestä mansikkamaasta näin, että kasvi tosiaankin tukahduttaa tielleen osuvat muut kasvit. Istutin sinne kaksi kultapäivänliljan tainta keltapäivänliljan kavereiksi, ja lisäksi siirsin sinne tarhapäivänliljat 'Golden Chimes'. Kehittymässä on nyt siis keltaisten päivänliljojen pieni alue, johon tosin olen istuttanut paljon muutakin, kuten kolme valkoista pionia, vanhoja lajikkeita.
Pienin valkoisin tähtikukkasin koristautuva soma alaskankleitonia on hankala maanpeitekasvi, vaikkei se leviäkään rönsyillä. Se on kova siementämään. Tänä kesänä näköjään käyn maanpeitekasvien kimppuun. Raastoin Antonovkan kukkapenkistä julmaotteisesti alaskankleitonian tuppaita, saadakseni ilmaa perennojen väleihin. Koska tänä kesänä on satanut paljon, kaikki kasvaa hyvin rehevästi, mikä saa minut arvelemaan, että istutukseni ovat liian tiheät. Jättipoimulehden taimet näyttävät kovin jättiläiskokoisilta. Siinä yksi esimerkki.
Viime syksynä siirsin Antonovkan kukkapenkkiin lukuisia kevätkaihokukan taimi, kun ajattelin että näyttäisi somalta kun ne peittävät keväällä laajahkon alueen. Nyt pelkään, että niistäkin tulee riesa, sillä hyvässä maassa taimet leviävät hyvin. 
Puutarhani näyttää olevan erehdysten kokoelma, vaikka luulin istutuksilla tekeväni siitä helppohoitoisen ja sellaisen, että se on "valmis" ja että se pysyy sellaisena elämäni loppuun asti. Olenpa naiivi!
Mainitsen tässä vielä yhden onnettomuuskukan. Se on kaunis vuohenkello. Se kuuluu olevan todella paha: itselleen koko elintilan valtaava ja vaikeasti hävitettävä kasvaessaan väärässä paikassa. Minä onneton olen istuttanut vuohenkelloja mandalaan narsissituppaiden sekaan, kun ajattelin että narsissien kuihduttua kukkivat siniset kellokukat. Narsisseja en haluaisi menettää, joten loppukesällä minun pitäisi kaivaa koko melko laaja kasvusto maasta, erotella narsissien sipulit vuohenkellon juurista ja istuttaa ne uudelleen ja hävittää kellokukkien juuret jättämättä pienintäkään juurenmurua maahan. Vuohenkellon taimet ajattelin siirtää ns. niityn äärimmäiseen kulmaukseen. Mahdanko jaksaa tehdä näin isoa urakkaa? Epäilen. - En edes yrittänyt korjata virhettä.

23. 6. Ruusuissa on paljon nuppuja, mikä ilahduttaa minua, sillä silmieni iloksi tänä kesänä ilmaantuu runsaasti ruusunkukkia. Tosin: "nupunkaulanleikkaajat" eli vattukärsäkkäät näyttävät olleen asialla pitämässä huolen siitä, että nuput katkeavat pudotakseen maahan kunhan hyönteiset ovat saaneet munituksi nuppuihin. Tämä on sangen harmillista. Joka päivä noukin kourakaupalla ruusunvarsissa katkaistuina riippuvia nuppuja, jotta ne eivät pääse putoamaan maahan. Nuput ja niiden sisällä olevat hyönteisen munat pitää hävittää polttamalla. Tällaisia abortteja teen nyt melko paljon joka päivä. Jos en aikanani olisi hurmaantunut ruusuihin ja halunnut itselleni ruusutarhan, minun ei nyt tarvitsisi tappaa eläimiä. Toisaalta: tapan myös kasveja, enkä katso sitäkään oikein suopeasti.
Illakot ovat tänä kesänä tavallista upeammat, mutta akileijat ovat joskus olleet tämänkesäisiä komeammat. Vaikutelma saattaa tosin johtua siitä, että illakot ovat häkellyttävän komeita runsaine kukintoineen: väreineen ja ihanine tuoksuineen. Kurjenmiekat kukkivat tänä kesänä niukasti. Mikä lienee syynä? Saman havainnon oli joku toinenkin tehnyt omassa puutarhassaan.

25. 6. juhannusaatto. Eilen satoi koko päivän mahdottoman rankasti, joten pihatöitä ei voinut edes ajatella. Penikään ei päässyt jokapäiväiselle lenkilleen. Siivosin. Pesin kostealla pölyjä pois ja syntyi puhdasta. Pölyä meille pääsee aina kertymään, kun meillä ollaan hieman laiskoja siivoamaan.
Mutta tänään juhannusaattona oli kerrassaan kaunis päivä: poikkeuksellinen sää tänä kesänä. Aurinko paistoi ja sen paisteessa hikoilutti epämiellyttävästi, kun tein kolmisen tuntia puutarhatöitä. Osaksi se tapahtui tarkkaillakseni sydämeni rytmihäiriöitä, kovaa hengästymistäni ja jaksamistani, mm. alaraajojen väsymistä, ja panin merkille miten usein joudun istumaan kunnes kehoni jälleen toimii. Havainnoista tein muistiinpanoja, jotta minulla olisi täsmällistä kerrottavaa mennessäni parin päivän perästä Lohjan aluesairaalaan kuulemaan tutkimustuloksia.
Väsyin sietämättömästi tehdessäni auringon paisteessa melko kevyitä töitä, vaikka lämpötila ei ollut enempää kuin 20 astetta varjossa. Lopun päivän jouduin viettämään sohvalla maaten. Siinä minun juhannusaattoni. Meillä oli tällä kertaa kokko: iso lähinnä risuista koostuva keko, joka oli nyt hyvä polttaa, koska ei ollut tulipalovaaraa. Oikeastaan Pentillä oli juhannuskokko, sillä minä olin niin uupunut, etten oikein jaksanut nousta sohvalta. Lopulta kumminkin nousin – ollakseni kohtelias – ja menin kokkotulille, mutta tyydyin enimmäkseen istumaan puutarhatuolissa katselemassa tulta kohentelevaa puolisoani. Ehkä en ollutkaan lopen väsynyt, sillä valokuvailin ja nypin ruusuista nupunkaulanleikkaajien katkaisemia nuppuja, joita on paljon.
Juhannusruusuissa on tänä kesänä tyydyttävän paljon kukkia, joskin ainakin olisi kaksin verroin enemmän, jos ei kiusana olisi vattukärsäkkäitä, siis npunkaulanleikkaajia. Suuremman huomion saavat osakseen tuhotut nuput kuin kauniit kukat, mikä on oikeastaan hullua. Juhannusruusu kukkii tänä vuonna juhannuksena. Muissa pimpinellaruusuissa on avautuneina ensimmäinen tai pari ensimmäistä kukkaa. Sitä mukaa kuin nuput kasvavat, hyvin suuri osa niistä osoittautui kukkaperästään katkaistuiksi. Kerään taskuihini tuhottuja nuppuja ja näin abortoin nupunkaulanleikkaajien munat, jotta niistä ei pääsisi kehittymään uusi tuholaissukupolvi.
Ruusuiloani, juhannuksena ja muulloinkin, sumentaa se, että hyönteiset tärvelevät ruusunkukkiani. Tämä on jälleen yksi peruste sille, että olen tuskastunut ruusujen kasvatukseen, josta en pääse eroon, koska niiden hävittäminen olisi työlästä ja lisäksi aivan liian surullista.

26. 6., juhannuspäivänä. Enimmäkseen sadetta. Ystäväni Saara ja hänen Sisko-sisarensa olivat kylässä katselemassa Peltolan puutarhaa. Onnistunut visiitti.

29. 6. Eilen olin Lohjan sairaalassa kuulemassa tuloksia monipuolisista tutkimuksista ja valittamassa vaivojani. Olen hieman pettynyt, sillä lääkäri ei oikein keksinyt, mistä vaivani johtuvat. En siis saanut tyydyttävää apua hengästymiseeni ja puuskittaisesti ilmaantuvaan voiman häviämiseen jaloista ja minulle liian lämpimän ilman uuvuttavaan vaikutukseen. Beetasalpaajalääkitystä lisättiin. Minun täytyy kai tyytyä ajan kuluttamiseen sohvalla, jos en muuhun kykene. – Olisi muitakin vaivoja, kuten selän prakaaminen ja struuma, joita voisin tässä valitella. Mutta olkoot.
Koska kehoni on melko suuri haitta aikomuksilleni, on selvä, että minun on luovuttava puutarhanhoidosta. Se on nyt tosiasia, ei enää pelkkä teoreettinen aie, jota olen pitkään suunnitellut ottamatta sitä kuitenkaan ihan vakavasti. Tämän kesänä kuluessan luovutan puutarhani Äiti Luonnolle. Se näyttää ilmeiseltä. Tuntuu haikealta, mutta tämä välttämättömyys minun on hyväksyttävä.
Minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia, esimerkiksi tekemieni istutusvirheiden korjaaminen. Nyt ymmärrän, että nämä toimet saavat jäädä toteutumatta. Ja onhan, itse asiassa, puutarha alati elävä kokonaisuus, jossa kasvit elävät omaa elämäänsä, ja tähän elämään kuuluu, että toiset väistyvät ja toiset, voimakkaammat, ottavat niiden tilan.

On 18. 7. On kolmisen viikkoa siitä, kun olen tehnyt puutarhapäiväkirjamuistiinpanoja. En osaa sanoa, miksen ole. Ehkä se johtuu kurjista ilmoista: liian paljon sadetta ja lähes taukoamatonta, niin että maa muuttui kovin märäksi, siis sellaiseksi etteivät istutusten maat eli ns. kasvualustat ole juuri kestäneet jalan painoa. Kasvu on kesäviikkoina ollut räjähdysmäisen voimakasta, joten sekä ihmisen istuttamat että Luonto Äidin kasvit ovat nyt sangen rotevia. Märkyys on ollut haitaksi. Esimerkiksi monet pionien nuput mätänivät. Toisaalta ei ole tarvinnut kastella. 
Tämänkesäinen sää on edistänyt hyttysten sikiämistä, mistä en ole iloinnut, koska maistun hyttysistä vastustamattoman hyvälle. Kun lähden Penin kanssa metsälenkille peittelen itseni pitkähihaisella puserolla ja pitkälahkeisilla housuilla ja päähäni lakin alle laitan, kaulaa ja otsaa suojelemaan huivin, ja lisäksi hajustan varusteeni hyttysmyrkyllä. Tultuani kotiin pesen suihkussa hiet pois. Ulkoilu on tällaista, koska en halua kävellä Penin kanssa tietä pitkin, koska matkan varrella on useita koiria, jotka vaikuttavat omaan koiraani sangen kiihdyttävästi.
Koska en nykyisin kunnolla jaksa tehdä puutarhatöitä ja koska elän Otalammen haja-asutusalueella varsin eristäytyneenä, jopa päiväkausia näkemättä muita ihmisiä kuin armaan puolisoni – liikenneyhteydet ovat huonot – on minussa herännyt halu muuttaa muualle, paikkakunnalle jossa eläminen olisi vireää. Mielessämme on vaikka Porvoo, ihmisen kokoinen kaupunki jossa toivoisimme asuvamme muutaman vuoden kuluttua, sitten kun Pentti jää eläkkeelle. Peni varmaan sopeutuu kerrostalolukaaliin, mutta kissoille varmaan tulee vaikeaa. Heidän pitää oppia sisäkissoiksi eivätkä he enää saa retkeillä maastossa oman mielensä mukaan. Tarvitsemme luultavasti kesämökin, sillä tuntuu vaikealta ajatella, että viihtyisimme kerrostalohuoneistossa myös kesällä. Meillä ovat suunnitelmat ja haaveet siis mullistavia.
Muutaman päivän ajan meillä oli oikea tontti- ja mökkikuume. Kävimme mm. Heinävedellä saakka katsomassa Hieta-Kohman rannalla olevaa tonttia. Ihastuimme valtavasti: erämaajärvi, jonka rantaan paistoi illansuun aurinko, oikein mainio maisema meidän makuumme, oikein haluttavalla tavalla kaunis, mutta liian syrjäinen paikka jumalan selän takana ja kaukana Vihdistä ja Porvoosta. Seuraavana päivänä ymmärsimme, ettemme sitä tonttia osta. Ymmärsimme myös, ettei meillä ole kovaa kiirettä saada mökkiä tai mökinpaikkaa! Peltolassa on tilaa ja luontoa yllin kyllin ja myös oivallinen talo jossa elellä. Kohman rannalla ja metsässä oli kauhean paljon hyttysiä, joten en voisi siellä varmaan ollenkaan olla ulkona. Minkä nyt kiireesti kipaisisin järvessä uimassa. Pyydän Penttiä laittamaan puutarhapäiväkirjaan kuvan korpimaisemasta, jonne usean tunnin ajan haaveilimme laittavamme itsellemme soman mökin.
Puutarhaani suhtaudun tällä haavaa sillä tavalla, että haluan jättää sen tulevalle omistajalleen niin kauniina ja hyväkuntoisena kuin suinkin voin. Luopuminen, korkeintaan viiden vuoden kuluttua, ei tunnu juuri lainkaan haikealta, olkoonkin että katselen kukkiani ehkä entistäkin enemmän rakkautta sydämessäni. Olen ottanut puutarhaan etäisyyttä, niin ettei se enää tunnu ikiomalta entiseen tapaan. Silti saatan ostaa muutaman taimen lisää, ainakin klematiksia, sillä muuten puutarhasuunnitelmani ei tule valmiiksi. Kunpa jaksaisin hoitaa kukkasiani hyvin, sillä haluan puutarhan siirtyvän uusille ihmisille hyvässä kunnossa.
Puutarhassa voisin kävellä miltei loputtomiin ihmettelemässä kasvun voimaa ja tarkastelemassa rakkaita kukkiani. Tällä hetkellä hehkuvat 'Aili'-unikot karmiininpunaista loistoaan monessa kohdassa. Muutettuani keittiöpuutarhan pikku hiljaa kukkatarhaksi Peltolaan on syntynyt tavattoman suuri kukkapenkki, sillä koko alue on yhtä ja samaa kukkivaa maata, vaikka välillä onkin käytäviä. Käytävät ovat tosin melko vähäisiä polkuja, koska tänä vuonna kasvit ovat kasvaneet kaartumaan pitkälle ulospäin.
Ruusuista aloittelevat kukintaansa 'Onni', 'Pikkala', 'Muscosa', 'Magnifica' ja kirkonruusu, kun sen sijaan 'Presidént de Sézè' on jo kukkinut muutaman päivän kuten myös 'Blush Damask'(sen ensimmäinen kukintavuosi). Pian avaa nuppunsa myös 'Officinalis', sekin ensimmäistä kertaa. Rugosaruusut kukkivat täyttä päätä, mutta pimpinellaruusut tekevät enää kukkia harvakseltaan. "Nupunkaulanleikkaajia" oli masentavan paljon – ne ovat eritoten pimpinellojen riesa – mutta kukkia sentään tuli ilahduttavan paljon. Päätin olla välittämättä kirvoista. Niitä on onneksi paljon vähemmän kuin luulin olevan.
Pioneihin tuli ja tulee tänä vuonna tavattoman suuret kukat; "Äidin neonissa" kukan läpimitta oli vähintään 15 senttiä ja kukka kooltaan muutenkin tavattoman pöyheä. Peltolan pioneista ovat enimmät nuoria taimia, joten ne eivät yhtä lukuun ottamatta vielä kuki, joten kukkimisjärjestyksestä en ole selvillä. Luulen, että auringonpaisteen vähäisyys vaikuttaa pionin kukkien väriin niin, että väri on tavallista syvempi sävyltään ja ehkä myös kukan muotoon. Pionien kukinta on lyhyt, mutta onneksi kaikki eivät kuki samanaikaisesti.

19. 7. kai. Suurikukkaiset klematikset eivät vielä kuki, mutta köynnöksissä on sentään jo isoja nuppuja, joten kukkiakin ilmaantuu varmaan pian. Pensaskärhö ja sen lajike 'Purpurea' ovat kukkineet yli viikon ajan. Clematis integrifolian lajikkeet ja risteymät 'Blue Pranno' ja "Mini Rosea" ovat olleet kukassa ehkä jo kaksi viikkoa, 'Arabella' ja 'Eriostemon' muutaman päivän. Mantshuriankärhössä näin tänään ensimmäisen pienen tähtikukkasen.
Kurjenpolvet ovat tänä kesänä tavattoman suurikokoisia ja niiden kukinta on täydellisen kaunis, ilokseni, joskin ne ovat kovin rentoja. Retkottavat hieman epäkäytännöllisesti pitkin maata tai taipuvat maata kohti, mikä ei kai ole outoa, sillä onhan niiden varsissa "polvia" ja sangen notkeita "polvitaipeita". Espanjankurjenpolvi (Geranium endressii) on yksi suosikeistani, koska sillä on pitkä kukinta ja se on suuresta koostaan huolimatta hyvin herkkä. - Vielä lokakuussa siinä on yksittäisiä kukkia. Tällä haavaa enimmät Peltolan yli 20 kurjenpolvilajista ja -lajikkeesta eivät enää kuki. Niiden kesä on ihmisen katsantokannan mukaan oikeastaan ohitse. 
Sitä mukaa kun puutarhan kukat lakkaavat kukkimasta ihminen tulee tietoiseksi kesän kulumisesta kohti syksyä. Tänä vuonna olen herännyt kesään kovin hitaasti. En ole sitä juuri huomannut, tunteella, koska minua on vaivannut depressio, joka on tuskastuttavalla tavalla pannut minut tuijottamaan omaan napaani ja estänyt minua näkemästä olennaisia asioita, kuten kukkia.
Nyt on tämän vuoden kolmas "oikea" kesäpäivä. Tähän mennessä on tänä vuonna ollut melkein pelkästään sadepäiviä ja varsin koleaa. Viileä sää sopii minulle mainiosti, sillä viileässä uuvun ja hikoilen vähemmän. Huomaan silti nauttivani 20 asteen lämmöstä, varsinkin jos auringon paistetta viilentää pieni tuuli tai ohut pilviverho. Tänään oli päivällä 23 astetta. Olen leikannut heinää. Se on pitkää ja sakeaa, mikä ei ole kummallista, sillä sade kasvattaa heiniä kuten toki muitakin kasveja. Kurttulehtiruusut kukkivat varsin kauniisti tähän aikaan tänä kesänä. "Rivi", jonne on istutettu useita tämän ryhmän ruusuja ja myös muita pensaita, on mahtavan, reippaasti yli polveen ulottuvan heinän sisällä. Ja silti se on tänä kasvukautena niitetty esille varmaan kahdesti.
Ennen kuin menen leikkuulaitteineni ottamaan "rivin" paremmin näkyviin, siistin mandalan. Mandala-kukkaistutuksesta on tullut murheenkryyni, koska siinä on kehän ja "valtakuntien" ympärillä ja väleissä liian paljon juolavehnää ja muita Luonto Äidin hyviä kasveja. Luultavasti luovutan mandalan Luontoäidille verraten pian, vaikka säälihän se on, sillä mandalan tein äitini muistoksi ja kunnioittaakseni buddhia. Se ei siis ole mikä tahansa kukkapenkki. Nyt juuri se näyttää aika lailla niityltä, sillä kehällä kukkivat runsaina päivänkakkarat, punaiset harmaamalvikit, vuohenkellot, ketoneilikat ja muutaman päivän perästä myös keltasauramot, ja myös "valtakunnissa" on kukkia, mm. kissankelloja ja siperianlaukat (Allium obliquum). Myös niittynä mandala näyttää varsin kauniilta; tosin ennen tämänhetkistä niittyvaihetta oli ajanjakso jolloin se oli pelkkä heinikko. Mandalan edellinen esteettinen huippu oli länteen antava punainen lohko jättimäisten idänunikoiden kukkiessa.

29. 7. Sataa kaatamalla. Minua kyllästyttää jokapäiväinen sade. Nyt ei onneksi kuitenkaan pakko edes ajatella puutarhatöitä. Ne eivät ihmeemmin huvita muutenkaan.

6. 8. Elokuu jo! Nyt on tainnut tulla kesä: aurinko paistaa ja on helle, siis minulle liian kuuma. Näitä päiviä edelsivät rankat kaatosateet, jotka panivat muiden muassa Vantaanjoen ja eräät Pohjanmaan joet tulvimaan niin, että ihmisille tuli paljon vettä sisälle ja maantiet menivät poikki. Käy sääliksi niitä, joiden tavarat ja kodit turmeltuivat. Sadetta saatiin ennätyksellisen paljon. Viljat jäivät tulvaveden alle, mikä sekin on onnetonta. Meillä kaatosade pieksi kukat nurin ja turmeli ruusujen nuput. Pääsimme vähällä.
Onneksi ruusujen kukinta-aika ei Peltolassa vielä ole ohitse. Koska nyt on ollut muutaman päivän ajan sateetonta, pensaisiin on ilmaantunut ehjiä kukkia. Huomaan: penseä suhtautumiseni ruusuihin ei ole läpeensä tympeän sitkeää, sillä katselen myötämielisen iloisesti kauniita ruusunkukkia.
Isokukkaiset klematikset ovat kukkineet nyt jonkin aikaa. Osa niistä ei ole vielä avannut nuppujaan. Kukat ovat monissa köynnöksissä mielestäni sangen suuret. Hyvä kasvu on runsaan märkyyden ansiota. Kärhöjä pitää pitkin kesää usein lannoittaa, jotta ne jaksavat kunnolla kukkia ja jotta niiden kukinta jatkuisi pitkään. Tämän asian olin aivan unohtanut. – Tätä kirjoittaessani mietin koko ajan, että minun pitäisi varmaan antaa klematikselleni lannoitekasteluja, niin että niillä on eväitä myös tulevaa kasvukautta varten. Kunhan vain jaksan - tai inspiroidun riittävästi tästä asiasta. Muutenkin on syyslannoitteen antaminen kohta puoliin ajankohtainen asia.
Muuan Leena, Kärhökerhon jäsen, kertoi, että hänen 'Silmakivi'-kärhönsä kukka on halkaisijaltaan 22 senttiä! Niin iso kukka ei kuulemma enää ole kaunis, vaan se on omituinen. (Minun ei varmaan kannata kellekään edes mainita omia 10-senttisiäni.) En tiedä, mistä johtuu se, että ns. suurikukkaiset klematikset eivät kunnolla menesty Peltolassa. Niihin on pantu paljon rahaa, mutta sangen moni yksilö on kuollut pois. Esimerkiksi ainakin neljä viime vuonna hankittua kukka-ihanuutta on heittänyt henkensä, vaikka taimet olivat hyviä ja istutin ne huolella; toisaalta on toisiakin, joilla vain osa kärhöistä jää eloon.
Puutarhakausi on alkanut kallistua syksyä kohti. Ja minä pääsin vasta kunnolla alkuun! Syysleimut eli floksit, oikeammin sanoen leimut, ovat aloittaneet kukintansa. Tämä kasvisuku kiinnostaa minua erityisesti. Kokoelma kasvoi viime vuonna monella lajikkeella. Ensimmäisenä avasi nuppunsa "valkoinen kiiltoleimu" suunnilleen viikko sitten ja sitä seurasi vaaleanpunaliilakukkainen kiiltoleimu 'Alpha'; vai onko tämä täpläleimu? Nyt juuri availevat ensimmäisiä kukkiaan varsinaiset syysleimut. (Kunpa tarkasti tietäisin, mikä on kiiltoleimu ja mikä täpläleimu! Täytynee ottaa hakuteokset esille, vaikka kaikissa minulla olevissa ei esitellä molempia ryhmiä.) Viime vuonna ostelin taimia, koska ajattelin, että vertaillen kenties saisin selville, mitä ovat kotoani Korsosta Peltolaan siirretyt floksilajikkeet. Ehkä tänä kesänä selviää, onko "äidin punainen" vanha 'Jules Sandeau' ja voisiko "äidin valkoinen" olla 'Mia Ruys'. "Julekset" varmaan kukkivat tänä vuonna, mutta "Miat" luultavasti eivät.
Tästä johtuukin mieleeni pulmallinen seikka. Koska ennen pitkää muutamme pois Peltolasta helpompiin oloihin ja ihmisten ilmoille, äitini kasvit ehkä lakkaavat kuulumasta Vallinharjujen suvulle. Ellei sitten tyttäreni Raini ota niitä siirtolapuutarhapalstalleen – tai minä ota niitä mukaan järvenrantatontille, jonka aiomme itsellemme ostaa. Tarkoituksenani ei ole ollut tehdä itselleni uutta puutarhaa, sillä minähän haluan päästä eroon puutarhatöistä. Ehkä minun kuitenkin pitää joitain kukkia saada mökin edustalle ja lähelle rantaa. Minun täytyy kumminkin hillitä itseäni, niin etten tee itselleni niin isoja istutuksia, että tuskastun niihin. Toisaalta vierastan ajatusta kukkapenkkikasveista luonnonmaisemassa.
Jospa kumminkin ensin ostamme tontin ja vasta sitten mietin, tehdäänkö puutarha vai ei. Puumalasta on joka tapauksessa Lentunen-nimisen järven rannalta varattu meille tontti, joka viehättää meitä eniten kaikista retkillämme näkemistämme tonteista. Puusto on kuusivaltaista ja veden rajalla kasvaa leppiä. Tontin takaosassa on suuria sammalen peittämiä kiviä. Tarkkaa muistikuvaa minulla ei ole, huomaan. Metsään joudutaan hakkaamaan aukko ja rannan leppiä kaatamaan, sillä haluamme avaruutta maisemaamme ja vapaan pääsyn vesille. Olisi kiva, jos voisimme varaa ostaa tontillemme riittävän ison ja arkkitehtuuriltaan jännittävän mökin tahi talon. Venekin olisi hauska. 

Kärhökerho järjesti matkan Ruotsiin elokuun puolivälissä. Olen kahden vaiheilla kirjoittaisinko siitä puutarhapäiävkirjaani.

21.8. Nyt vaikuttaa todennäköiseltä, ettemme osta Lentusen tonttia, koska se ei loppujen lopuksi miellytä meitä ihan varmasti, ei yhtä paljon kuin eräs Punkaharjulla sijaitsevan pikkujärven rannalla oleva. 
Olen sairastanut Kärhökerhon Ruotsin-matkalla yllättäen saamaani flunssaa, joka vei minulta äänen. Tänään niitin heinää mandalasta. Tänä sateisena kesänä juolavehnät sun muut hauskat Äiti Luonnon helpot kasvit ovat ottaneet sen valtaansa, niin että näyttää kuin siinä ei minun ansiostani kasvaisi paljon mitään. Olen menettänyt mandalan. Sitä ei enää voi pelastaa sivistyksen piiriin; siinä oli jo alun alkaen liian paljon rikkakasvien taimia ja siemeniä, eikä meillä ollut voimia (eikä rahaakaan) laittaa sitä varten oikeaoppista kasvualustaa - eikä ehkä varmaa tietoakaan sellaisen tekemisestä. Surullista. Surullista.
Puutarhani mandala on itse asiassa oikein hyvä vertauskuva siitä rappiosta, johon buddhalaisuuden harjoittamiseni on viime vuosina joutunut. Keskittymiskykyni kun on nykyisin niin huono, etten kykene tekemään meditaatioharjoituksia, mikä tekee minut murheelliseksi. 
Pari päivää myöhemmin: keskustellessani ystäväni Marjan kanssa hoksasimme yhtaikaa, että kukkapenkkimandalani kurja tila on oikeastaan juuri oikeanlainen, sillä buddhalaisuuden keskeinen opetus on, ettei mikään ole pysyvää vaan että kaikki on muutoksen alaista. Minun ei kannata murehtia asiaa buddhalaisuuden kannalta, vaan se niin kuin pitääkin. Kun tiibetiläiset munkit valmistavat värjätystä hiekasta suuritöisen pyhän mandalan, "kosmisen, maailmankaikkeutta ja tietoisuuden rajatonta piiriä kuvaavan arkkityyppisen kaavion, tajunnan kartan" (Buddhalainen sanasto ja symboliikka), joka on meditaation eräänlainen apuväline, he eivät tee sitä pysyvästi säilytettäväksi, vaan - sen jälkeen kun kuvalle on osoitettu asianmukaista huomiota - se rikotaan, hiekka karistetaan veteen ajatellen, että virta vie mandalaan latautuneen sanoman eteenpäin.
Eräs puutarhatoimittaja haluaisi tulla jututtamaan minua ja katselemaan Peltolan puutarhaa. En ole vielä vastannut hänelle, koska meillä pihalla enimmät istutukset viittaavat sellaiseen olotilaan, jossa ihmisen hoitavat kädet ovat jääneet pitkäksi aikaa helmaan lepäämään. Toisaalta: erinomainen jutunaihe olisi mielestäni puutarha, jonka luovutus Äiti Luonnolle on alkanut, omistajan väsymisen vuoksi. Itse asiassa toimittaja on tervetullut, jos hän on halukas tekemään jutun kukkatarhurista, joka ei hoida istutuksiaan ahkerasti. (Lokakuun 6. päivään mennessä hän ei soittanut. Hän ei halua kirjoittaa pesssimistisistä puutarha-ajatuksista.)
Omituinen on tämä kesä ollut, sekä henkilökohtaisista syistä että sangen runsaiden sateiden vuoksi. Suomessa on ollut vuolaita tulvia, jotka ovat saaneet aikaseksi paljon tuhoa virratessaan ihmisten asuntoihin. Tuskin huomasin kesää ennen kuin se oli kulunut kohti loppupuoltaan.
Peltolan puutarhassa ovat klematiksista eli kärhöistä nuppunsa avanneet useampikin lajike, kuten 'Pink Fantasy', 'Hagley Hybrid', 'Rouge Cardinal', 'Niobe', 'Marmori', 'Viola', 'Polish Spirit', 'Entel', 'Blekitny Aniol', 'Reiman', se jonka piti olla 'Negus' mutta on ymmärtääkseni liian punasävyinen ollakseen siniliila ja 'Jackmanii' (avasi 1. kukkansa vasta kolmisen päivää sitten) sekä luonnonlajit Clematis viticella ja Clematis potaninii. 'Gipsy Queen' ja 'Multi Blue' eivät vielä ole avanneet nuppujaan. 'Multi Blue' on aiemmin ollut joutuisampi.

24. 8. Kärhökerhon Ruotsin-matkalla kuukauden puolivälissä opin, pikemminkin ymmärsin että tänä vuonna viimeinkin uumoilemani puutarhan perustamisen käytäntö olisi johtanut hyvään tulokseen Peltolassa, välttymiseen kylmän savisen maan aiheuttamilta haitoilta. Ääneen asian lausui - ajatus ei omassa mielessäni vielä ollut kristallisoitunut - yhdistyksen puheenjohtaja Börje Fri: Vallinharjujen puutarhaan pitäisi tuoda muutaman kuorma multaa ja istuttaa kasvit kohopenkkiin. (Hän lienee muistellut keväistä artikkeliani "Jäitä hattuun".) Tämä tapahtui vieraillessamme lähes uskomattoman rehevästi kukkivassa puutarhassa, jota ihastellet ihmettelimme. Tosin siellä oli minun makuuni turhan paljon ylimääräistä tavaraa, kuten puutarhapeikkoja. Upea puutarha oli perustettu jäykän savimaan päälle, mutta siihen oli tehty reilun syvät kohopenkit, ja ne oli reunustettu turveharkoilla ja erimuotoisilla kivillä ja luonnon muovaamilla puunkappaleilla. Arvattavasti lannoitusta ei koskaan siinä puutarhassa unohdeta. Börje on oikeassa. Peltolan puutarhassa pitäisi kukkapenkkien olla kuin hyllyillä, niin että kasvit eivät olisi suoranaisessa yhteydessä kylmään maahan. Neuvoa ei enää voi meillä noudattaa, sillä kasvit ovat jo paikallaan. 
Näköjään kirjoitan puutarhapäiväkirjaan melko paljon klematiksista ja Ruotsin-matkasta. Matkalla lopultakin ymmärsin myös, ettei kärhöjen suinkaan ole pakko kasvaa keinotekoisten tukien varassa, vaan ne saavat oman halunsa mukaan - ehkä kuitenkin tarvitaan myös ihmiskäden apua jonkin verran - kietoutua puihin ja pensaisiin. Tästä asiasta on Suomessakin kirjoitettu, mutta nyt asian näki käytännössä. Ja kiipeäväthän Peltolassakin alkukesänkukkijaklematikset puissa. Hyvin hauskalta näytti esimerkiksi, kun kärhö kasvaa ja kukkii pensasaidassa, sen päällä. Vasta nyt ymmärsin, mitä tarkoitetaan puhuttaessa siitä, että puutarhassa on huoneita. Tämä seikka ei oikein hahmotu kuvia katsellessa.
Vakuutuin lopullisesti siitä, on että kärhölajikkeita on lähes mahdotonta erottaa toisistaan. Niitä on niin paljon, että yksilölliset piirteet eroavat toisistaan hyvin vähän. Ruotsalaisia kärhöistutuksia ja taimistojen kärhörivejä katsellessani lopetin lajikkeiden opettelun. Minulle riittää: kaunis siniliila kukka, kaunis vaaleanpunainen kukka.
Vierailimme Ruotsin sisaryhdistyksen jäsenten puutarhoissa ja sain niissä nähdä, miten "luonnollisella" tavalla klematikset voivat puutarhassa olla. Kohokohta oli pääsy edesmenneen klematisgurun Magnus Johnsonin kodin puutarhaan, jossa hän oli kehittänyt erinomaiset kärhölajikkeensa. Oli kuin olisi saanut astua pyhälle maalle, kun näki kasvihuoneet ja talon ja puutarhan, jossa kasvoi korkeita puita. Ilta olisi kolea, mutta se ei juuri haitannut viihtymistä ja nauttimasta herkullisista tarjoiluista.
Ja jo kauan olen ollut selvillä siitä, että kukkien valokuvaaminen on vaikeaa, sillä värit eivät milloinkaan toistu todenmukaisina. Erittäin huonosti käyttäytyy mielestäni nykyinen kameramme, digitaalinen vekotin. Kuvat vaativat korjailua, mutta se pitäisi voida tehdä valokuvaustilanteessa, eikä silloin ole juuri aikaa laitteen sisäisiin asetteluihin. Nykyisin en enää, osittain kameran takia, välitä valokuvata kasvilajeja ja -lajikkeita saadakseni niistä todellisen näköisiä. Jos kuitenkin sellaiseen haksahdan, petyn ja olen vihainen. Sääli luopua rakkaasta valokuvausharrastuksesta. Minähän olen suhtautunut valokuvaamiseen erittäin kunnianhimoisesti. Voisin tietenkin ruveta uudelleen käyttämään kinofilmikameraa. Saatan hyvinkin tehdä niin, jos valokuvaushalut heräävät.
Ilmassa on syksyn viileyttä. Yöt ovat aika koleita, mutta hallaa ei vielä ole ollut. Olen potenut Ruotsin-matkalla saamaani flunssaa enkä sen vuoksi ole tehnyt puutarhatöitä. Melkein joka päivä sataa, joten ilmat eiät oikein suosi maatöitä. Mustat viinimarjatkin ovat yhä poimimatta.

3. 9. Outo päivä: ei sadetta ja lämpötila peräti 20 lämpöastetta.
Istutin Ruotsin-matkan tuomisina olevat kasvit. Sangen märkään maahan. Kauan saivat odottaa. Kun vihdoin sain ne maahan, tunsin itseni melkein sankaiksi. 
Ruotsin-matkalla saamani flunssa ei ole vieläkään ihan poissa, vaan se vaivaa lievästi, sen verran että kurkussa tuntuu karhealta ja silmissä kirvelee, vaikken uskoisikaan että näin on.
Puutarhatyöt eivät huvita minua. Haluaisin päästä eroon puutarhasta, ainakin sen hoitamisesta. Jo ensi vuonna. Jos muutamme täältä jo silloin. Tosin en tällaiseen aikatauluun oikein usko. Ehkä jään kaipaamaan Peltolan kukkia. Nyt en oikein jaksa hoitaa kasvejani. Vai enkö vain saa itseäni tarttumaan työhön? Mieleni on usein järvenrantatontilla, jonka aiomme ostaa Punkaharjulta. Sinne en aio laittaa puutarhaa vaivoikseni. En edes oikein osaa sen maisemaan kuvitella kukkapenkkejä.

7. 9. On yhä pouta! Tosin syksyisen koleaa tänään. Puutarhatyöt eivät vieläkään huvita. Kalkki- ja syyslannoitepusseihin en ole koskenut. En ehkä avaa niitä. Selvää on ainakin se, etten aio korjata istutusvirheitä, vaikka olin suunnitellut tekevän edes sen. Olin eilen Hesassa ja nyt olen sitten kaamean väsynyt. Taidan käydä maata.

Varmaan 23. 9. Olemme ostaneet järvenrantatontin, puolukkarannan kilometrin mittaisen Hiiesjärven rannalta Ruhvanan kylästä läheltä Putikkoa Punkaharjulta. Olemme onnellisia. Ajatuksemme on kauniissa mieltä tyynnyttävässä maisemassamme ja yhä suurempi on halu päästä sinne. Ensin pitää kumminkin rakentaa talo ja sitä ennen teettää tie. Olemme tilanneet itsellemme hirsimökin, pikemminkin pienen talon; Lapin punahonka -hirsitalotehdas Pellonpuu Oy nimittää sitä huvilaksi. Se saapuu nippuihin pakattuna Puolukkaranalle ensi kesän alussa. Sen jälkeen on vuorossa sen pystyttäminen, ja siinä on rakas Penttini kyllä lujilla. Minusta ei taida olla kunnon hanslankariksi. Nyt syksyllä on tarkoitus tehdä tie ja raivata taimikkoa rakennuspaikalta.
Teen nyt mitä todennäköisimmin viimeistä vuotta puutarhapäiväkirjaani. Vaikka todennäköisesti asumme täällä vielä ensi vuoden, saa kirjoittaminen jäädä. Merkintöjen tekeminen vihkoon ja selostuksen kirjoittaminen tietokoneella vie melkoisesti aikaa. Ennen tämän kasvukauden loppuaikoja olen pitänyt puutarhapäiväkirjaa hyvin mielelläni. Nyt en enää. 
Tänään ei ole vielä satanut. On melkein kirkas sininen taivas ja aurinko pilkistelee. Syön viiliä ja lähden sitten Penin kanssa metsään kävelemään. Depressioni on viime päivinä alkanut hellittää, ja se on mitä mainiointa. Minusta tuntuu siltä, että henkinen vireyteni on palautumassa. Saatan jopa ruveta taas kirjoittamaan kasviaiheisia esseitäni, pieniä tutkimuksiani. Voi myös olla, että levitän kukkieni tyvelle syyslannoitteen, vaikken aiokaan kitkeä niiden ympäriltä rikkakasveja. Kasvini voivat sitten keväällä käyttää lannoitteen hyväkseen, jos eivät enää tänä syksynä voi.
Syksyisin liikkeelle heräävät pakkaspojat eivät ole vielä vierailleet puutarhassa. Siellä kukkivat tällä haavaa kultapiiskuista myöhäisempi laji vai lajikeko se on, enimmät syysleimut, muiden muassa Korsosta siirretyt "Äidin punainen" ja "Äidin valkoinen", kurjenpolvista idänkurjenpolvi toistamiseen ja kukkimistaukoa pitämätön espanjankurjenpolvi, kärhöistä'Jackmannii', 'Hagley Hybrid', 'Marmori', 'Polish Spirit', 'Multi Blue', 'Viola' ellei vielä jokin muukin, kuten pari Atragene-ryhmäläistä eli alkukesänkukkijaa, jotka nyt haluavat kukkia syksyllä.
Sade tuli iltapäivällä.

6. 10. En ole antanut kasveilleni syyslannoitetta enkä kalkkia. Mahdanko antaakaan. Hyvin kiusallinen rikkakasvi on apila. Tänä vuonna on kukkapenkkeihin asettunut lukuisia apilantaimia. Haluaisin saada ne kitketyksi, sillä en missään tapauksessa halua, että Peltolan puutarhan tuleva omistaja saa apilarikkojen kanssa kamppailla.