Ajatus lehtimajasta – syreenimajasta – oli muhinut mielessämme jo kauan, mutta sen toteuttamista ei ollut edes aloitettu, koska emme käsittäneet, miten kasvattaisimme syreenejä haluamassamme paikassa. Maa on näet siinä kohtaa, keskeisellä paikalla, tiukkaa savea, sellaista josta saattaisi tehdä savikippoja. Syreenit eivät ole edes kovin nopeakasvuisia. Haave lehtimajasta ei kokonaan kuollut. Vähitellen vähitellen, lopulta, alkoi mielessäni tulla valmista, kunhan ensin sain naapuriltani Helviltä virikkeen. Hän oli taivuttanut kaksi betonirautaa kaariksi ja asettanut ne seisomaan ristikkäin. Ja tämän telineen varaan hän istutti muutaman kärhön, ja vaikutelma on joka kesä yhtä kaunis. Kahtena, kolmena kesänä katselin asetelmaa tuumiskelevaisena: Naapurimme on itse asiassa tehnyt lehtimajan, ajattelin. Se on kuitenkin niin pieni, että sen sisälle mahtuisi vain pieni lapsi, hädin tuskin kaksi. Ja koska Helvillä ja hänen Hannullaan ei ole lapsenlapsia vielä, heidän pihallaan oleva pikkumaja on pelkkä kärhötuki. "Entäpä jos me tekisimme suuremman, ihan oikean majan jonka sisälle mahtuu vähintään kaksi aikuista!", suunnittelin. "Kasvimaalle, vaikkei se olekaan etupihalla". Keittiöpuutarha ei enää aikoihin ole ollut mikään kunnon hyötykasvimaa, vaan se on saanut muuttua kukkatarhaksi. (Alunperin kuvittelin kasvattavani itse suuren osan ruoastamme.) Kasvimaalle olen istuttanut pensasruusuja ja muita monivuotisia kukkia, myös kärhöjä. 'Markham's Pink' ja 'Polish Spirit' olivat lehtimajaa ajatellen sopivassa paikassa, joten siihen rakentamaan. Lautatarhasta ostettiin painekyllästetyt pystypuut ja Pentti ryhtyi työhön. Omenapuiden kukkimisen aikaan. Kun pystytuet oli saatu paikalleen, oli vuorossa käyttöä vaille jääneen koira-aitauksen purku; Peni on varmaan mielissään, kun hänelle ei enää edes ehdoteta aitaukseen astumista, sillä siellä hän ei koskaan halunnut viettää aikaansa. Siitä saatiin klematislehtimajan "seiniksi" vihreällä muovitettu rautalankaverkko. Siitä riitti kahteen kerrokseen, joten majaan tuli (ainakin ensi alkuun) riittävästi korkeutta. "Lattia" tehtiin laudasta; alle tosin levitettiin tukeva muovi, koska tietämämme mukaan meillä on erittäin elinvoimaisia rikkakasveja. "Seinien" vierelle Pentti kärräsi multaa ja minä istutin taimet.
|