Maarit Vallinharju-Stenman 

Pimpinellaruusun vai persianruusun sukua?
eli
Miten sen sanoisi?

Amatööri, kuten tämän jutun kirjoittaja, ei lakkaa ihmettelemästä, miksi toisiaan suuresti muistuttavat ruusut, kuten eräät pimpinellaruusun ja persianruusun sukuiset, eivät monista yhteisistä piirteistään huolimatta ole keskenään niin läheistä alkuperää, että kuuluisivat samaan ruusujen ryhmään. Ne kuuluvat samaan sektioon, mutta amatööri tarkoittaa hieman läheisempää sukulaisuutta. 

Sitäkin hän ihmettelee, millä perusteella yksi ruusu on lajin lajike ja toinen on "vain", samankaltaisesta ulkonäöstään huolimatta, "tarha se ja se"-ruusu eli luonnonvararaisen lajin kaukaisempi sukulainen, jos sana sallitaan: "tarhalajike". Ymmärtää hän tietenkin, ettei todellinen sukulaisuus aina ole senvertaisempi kuin on kahdeksas kirnunhuuhdontavesi, jos tätä vanhaa sukulaisuuden asteen luonnehdintaa sopii soveltaa ruusuihin. Eivät yksistään näkyvät ominaisuudet paljasta todellista sukulaisuutta. Näinhän on. Siis: luokittelun eli taksonomian perusteluna on synnyissä syvissä, kirnunhuuhdontavedessä, paljastuva tosiasia, joka ei näy päällepäin. Tai sitten kyseessä on asiantuntijoiden yhteinen sopimus.

Ja maallikko ihmettelee, kun hänen silmänsä ruusuja katsoessaan eivät näe asiantuntijoiden perusteluja. Vielä enemmän kummissaan hän on, jos hän on sellainen, ettei ilman muuta voi uskoa kaikkea mitä totuutena esitetään. 

Ehkä amatöörin tulisi pitää itsensä erossa kirjoitusvälineistä ja käyttää aikansa johonkin tähdellisempään kuin ruusuista kirjoittamiseen. Silloin hän ei paljastamalla ymmärtämättömyytensä nolaisi itseään ihmisten silmissä. Toisaalta maallikko voi vapaasti ihmetellä, koska häneltä tuskin vaaditaan samanlaista erehtymättömyyttä ja asiantuntemusta kuin erikoistuntijalta. Vai vaaditaanko? 

Maallikossa, joka pohtii "ruusutieteellisiä" kysymyksiä, piilee kaikkien elämän aikana siunaantuneiden kokemusten ja kaiken opitun alla vakavamielinen tutkija. Kiinnostus botaniikkaan saattoi ilmetä varhain, jo silloin kun amatööri oli pieni koululainen, jonka todistuksessa komeili kasviopin kohdalla 10. Eikö ole selvää, että amatööri haluaa, sen jälkeen kun hän ryhtyi kasvattamaan ruusuja, pohtia "ruusutieteen" kysymyksiä? Ja jos hän on lähes koko elämänsä ajan ollut tekemisissä toisten ja omien tekstien kanssa, hän ei näköjään henno asettua viisaan lepoon mietiskelemään ja ainoastaan ihailemaan ruusuja ja muita kukkasia. Hän kirjoittaa! 
 

Amatööri tutkii ruusuja

Idänjuhannusruusua hän on istuttanut kahta kantaa; ruususeuralaisille tuttu pimpinellaruusujen tuntija Aila Korhonen piti 'Grandifloraa' ja 'Altaicaa' jopa eri lajikkeina, mikä on helppo uskoa ainakin Peltolan puutarhaa kaunistavia idänjuhannusruusuja katsellessa. 'Grandifloran' kukat ovat isommat ja niissä heteiden väri voimakkaamman keltainen kuin 'Altaicassa'. Jokunen muukin eroavuus on. Nämä ruusut ja myös 'Linnanmäen Kaunotar' sijoitetaan "Suomalaisessa ruusukirjassa" tarhapimpinellaruusujen joukkoon eli Rosa Pimpinellifolia-ryhmään. 

Sen sijaan 'White Perfume' on tarhaharisoninruusu eli sen paikka on RosaHarisonii-ryhmässä, kuten kirjassa esitetyn perustelun mukaisesti ilman muuta myös "Helvin juhannusruusu". Kirjoitteleva amatööri uskoo, että hänellä on aito "Valkoinen parfyymi". Sen kukat ovat lumivalkoiset. "Helvin juhannusruusu" on ruusu, jonka naapuri on ostanut taimimyymälästä juhannusruusuna. Se olikin ns. väärä juhannusruusu, silti oikein hyvä puutarhan kaunistus ollessaan täynnä valkoisia kukkia. Kauempaa katsoen näyttää siltä kuin pensaan oksilla lepäisi parvi valkoisia perhosia. Peltolan tontti sen sijaan ei ole tälle ruusulle oikein otollinen. Naapureilla on lämpimämpää.

Amatööri katseli ruusujen kukkia tarkasti; jostakin syystä hän ei tullut tehneeksi kummoisiakaan muistiinpanoja, minkä ansiosta tämä juttu ei pääse venymään ylen pitkäksi. Hän poimi kukkivia ruusunäytteitä ja asetteli niitä erilaisina yhdistelminä kameran linssin eteen, painoi laukaisimen pohjaan ja sai kukat ikuistetuiksi samassa mittakaavassa niin, että niitä on helppo myöhemmin verrata toisiinsa. Syksyllä olivat vuorossa kiulukat. Mutta koska kasvukausi ei ollut tuhohyönteisten vuoksi 'Linnanmäen Kaunottarelle' otollinen, amatööri epäilee, ettei hän rohkene näyttää ruususeuralaisille kuvaa, jossa on mukana tämän ruusun kiulukka.
 

Lajike ja "tarhalajike"

R. pimpinellifolia kasvaa Euroopan länsirannikolta Altaivuoristoon ulottuvalla laajalla alueella, myös Norjassa ja Islannissa, mutta Suomi jää alueen ulkopuolelle. Pimpinellaruusun läntiset ja itäiset kannat eroavat toisistaan aika lailla: tuulisilla Brittein saarilla ruusu jää hyvin matalaksi, kun taas idässä se kasvaa melko korkeaksi. "Roses"-kirjassa kerrotaan, että yksinkertaiset, halkaisijaltaan noin 5-senttiset kukat ovat kermanväriset, joskus myös valkoiset tai punertavat, ja että kiulukat ovat pyöreät ja lähes mustat. Kuvassa ruusu näyttää oikein somalta.

Juhannusruusu ('Plena') on suomalaisen käsityksen mukaan R. pimpinellifolian ainoa lajike, sen kerrannaiskukkainen muoto. Ruusuamatöörin on vaikea ymmärtää, miksei myös kovasti villipimpinellan näköinen idänjuhannusruusu 'Grandiflora' ('Altaica') ole sen lajike. Taksonomibotanistit varmaan tietävät sukulaisuuden olevan sen verran kaukaista, että pimpinellaruususta alkunsa saavassa sukupuussa 'Grandifloran' paikka on tarhapimpinellaruusujen oksilla. 

Itsepäisesti epäilevän amatöörin on kai uskottava, että näin on, olkoonkin että kerrannaiskukkainen juhannusruusu muistuttaa villipimpinellaa vähemmän kuin yksinkertaiskukkainen idänjuhannusruusu. "Roses"-kirjassa todetaan, että R. pimpinellifolia ja idänjuhannusruusu ovat hyvin samannäköiset: villiruusun kukat vain ovat pienemmät kuin 'Grandifloran' ja pensas jää pienemmäksi. – Jos lukijaa kiinnostaa 'Grandifloran' eli 'Altaican' monimutkainen historia siemenkylvöistä alkunsa saaneine kantoineen, hänen kannattaa lueskella uusinta "Suomalaista ruusukirjaa". 
 

Itämaisia lajiominausuuksia

Nämä itämailta kotoisin olevat ruusut kaikkine lajikkeineen tuovat ensisilmäyksellä mieleen pimpinellaruusun sukuiset kasvit. Samankaltaisuutta on kukissa ja lehdissä. Monien Rosa Harisonii-ryhmään kuuluvien lajikkeiden kukat ovat valkoisia tai punertavia eivätkä persialaisen keltaisia. Jos katsoo ainoastaan ulkonäköä, voisi hyvin helposti luulla, etteivät valkoiset ja punertavat ole tarhaharisoninruusuja vaan tarhapimpinellaruusuja. Mutta kun Suomen talvi tappaa – kokonaan tai melkein kokonaan – tällaisen juhannusruusun sukuiseksi arvellun ihanuuden, toiveikas ruusunkasvattaja ymmärtää ja uskoo, että ruusun täytyy olla kotoisin lämpimästä etelästä, "Tuhannen ja yhden yön satujen" ihmeellisistä puutarhoista. Useat näistä ruusuista sentään säilyvät ainakin paikoitellen maamme eteläosissa lumen alla. 

'Linnanmäen Kaunottaren' valkoiset kukat vivahtavat kevyesti keltaiseen väriin. Se ei ole samaa kermanvalkoista, jota on vaikka 'Plenassa' ja 'Grandiflorassa'. Sen kukat kuuluvat tuoksahtavan miedosti luteelle, mikä viittaa persianruusun jälkeläisiin eli tarhaharisoninruusuihin. Silti tätä ruusua pidetään tarhapimpinellaruusuna. 

Selkeästi keltakukkaiset ruusut, kuten 'Aurora' ja 'Hesperia', taas ovat "Suomalaisen ruusukirjan" mukaan tarhaharisoninruusuja; yksi tuntomerkki on kukkien keltainen väri. Aila Korhonen katsoi niidenkin olevan pimpinellaruusun sukuisia, ja Ailan tutkimuksiin ja kirjoituksiin perustuva pikku kirja "Juhannusruusu ja muut pimpinellat" on samoilla linjoilla. 

Tarhaharisoninruusut (ja ehkä myös sen esiäiti tai -isä persianruusu) ovat kasvutavaltaan pystyjä. Tällainen kasvutapa on tuntomerkki. Mutta pystyjä näyttävät olevan monet muutkin ruusupensaat, ainakin loppusyksyn pakkaspäivänä kun lehdet ovat varisseet maahan. 

Pimpinellaruusun sukuisilla ruusuilla on sileät kiulukat, mutta harisonilaisilla on niiden pinnalla piikkejä: "Valkoiseen parfyymiin" ja "Helvin juhannusruusuun" kehittyy piikillisiä kiulukoita. Tämän "Suomalaisessa ruusukirjassa" kerrotun tuntomerkin perusteella molemmat amatöörin tutkiskelemat risteymät ovat tarhaharisoninruusuja. Ovatko kaikkien tarhaharisoninruusuiksi määriteltyjen ruusujen kiulukat varmasti piikikkäitä ja tarhapimpinellaruusujen sileitä? Pitääkö piikkejä olla paljon vai riittääkö muutama piikki tuntomerkiksi?

Botanistiasiantuntijat ovat kiinnittäneet huomionsa persianruusun sukuisten ruusujen tuoksuun: kukat kuuluvat lemahtavan luteelle. Peltolan ruusuamatööri ei semmoista huomaa, sillä haistellessaan ruusua hän haistaa pelkästään ruusuisia parfyymejä. Johtuneeko se siitä, että marjaluteet ovat hänen mielestään aina haisseet ja marjan mukana kielelle jouduttaan maistuneet väkevästi vihreälle. Hänelle ei ole olemassa luteelle vivahtavaa kukkaistuoksua. Hänen nenässään ei ruusun tuoksuun voi sekoittua kirpeää vihreää väriä. Tässä amatööri ei suinkaan halua kumota luteen merkitystä ruusujen tunnistamiseen sopivana merkkinä.
 

Miten kirjoittaa ruusuista?

"Tarha"-alkuosa ja "se ja se -ryhmä" menettelevät, kunhan niitä ei ole pakko käyttää tekstissä tiuhaan. Arkisessa keskustelussa niitä onneksi tarvitaan aika harvoin. Riittää kun mainitaan ruusun nimi. Onko "ryhmä" ainoastaan kasvitieteen termi, vai voidaanko sanaa käyttää myös yleismerkityksessään, kuten amatööri on tehnyt juttunsa ensimmäisessä virkkeessä? Ei kai pääse syntymään epäselvyyttä? Mitä halutaan kertoa "tarhalla"? Tarkoitetaanko ruusua joka on risteymä? "Tarharuusut" siis ovat risteymäsyntyisiä lajikkeita? 

Verraten hankalaa on, jos tarvitaan ilmaus, joka tarkoittaa ruusulajin koko sukupuuta eli kokonaisuutta, johon kuuluvat ruusulaji ja siitä polveutuvat lajikkeet ja "tarhalajikkeet".

Tarkkuuteen pyrittäessä pitäisi kai aina kirjoittaa tai sanoa: "Rosa pimpinellifolia ja Rosa Pimpinellifolia-ryhmän ruusut" tai "pimpinellaruusu ja tarhapimpinellaruusut" sekä "Rosa foetida ja Rosa Harisonii-ryhmä" tai "persianruusu ja tarhaharisoninruusut". Jos tällaisia rinnasteisia ilmaisuja joutuu tiheään toistelemaan, kuten tapahtuu vertailtaessa ruusuja toisiinsa, päädytään pian tyylillisiin kohtuuttomuuksiin. Tätä vaikeutta vähentämään amatööri keksi ilmaisut "pimpinellaruusun sukuiset" ja "persianruusun sukuiset" ruusut; "persianruusun sukuiset" tosin edellyttää, että lukija tietää myös tarhaharisoninruusujen kuuluvan joukkoon, joten sanaparia ei voi pitää hyvänä. Kirjoittajan olo käy epävarmaksi. Joskus amatööri kirjoittaa huolettomasti: "persialaiset" tai "harisonilaiset" (toivoen lukijan ymmärtävän, että kyseessä ovat saman ruusulajin jälkeläiset). Tällainen holtittomuus sallittaneen epätieteellisessä tekstissä.
 

Ruusutiede ja tarhalajike

Ruusutiede tarkoittaa "ruusukasvitiedettä", "Rosa-suvun tutkimiseen erikoistunutta kasvitieteen osaa", laajemmin: "ruusuja kasvatettaessa saatuun kokemukseen (ja kirjallisuuden antamiin tietoihin) perustuvaa tietoa ruusuista", oikeastaan myös "taitoa viljellä ruusuja". 

Tarhalajike-sanan merkitys on selvä, kun kyseessä on tietyn ruusulajin yhteyteen kuuluva ruusu, esimerkiksi Rosa Pimpinellifolia-ryhmän lajike. Mutta kun amatööri koettaa selittää, mitä sana yleiskäsitteenä tarkoittaa, hän on pulassa: miten selitetään "tarhalajike"-yhdyssanan merkitys, kun kyseessä on tällainen lajike yleensä? Jos halutaan fiinimmin ja tieteellisemmän tuntuisesti käyttää sitä termiä, jossa esiintyy "-ryhmä", syntyy lisää vaikeuksia. Amatööri kokeili yhdyssanaa "ryhmälajike", mutta se ei oikein tyydytä häntä. Jos "-ryhmän" eteen ei ole pantavaksi ruusulajin tieteellistä nimeä, niin ---? Amatööri ei keksi, miten pitäisi sanoa. Piloillaan voisi kirjoittaa: Rosa Nimeätön ruusu -ryhmä". 

Amatööri huutaa: APUA, APUA, APUA! terminologiamaakarit! Avun hän voisi ehkä itsekin löytää kirjallisuudesta, mutta tähän hätään hän ei jouda sitä etsimään (eikä tiedä, mistä etsisi). Oikeastaan hän ei haluakaan etsiä, sillä hän epäilee, ettei apua löytäisi: vakiintuneita määritelmiä ei kenties vielä ole olemassakaan, sillä kasvitieteellinen "tarha"- ja "ryhmä"-ajattelu on hänen luullakseen Suomessa melko uutta. 

Olisi paljon yksinkertaisempaa, jos voitaisiin puhua pelkästään lajikkeista, kuten tehtiin ennen kuin nimistön periaatteeksi omaksuttiin "tarha"- ja "ryhmä"-uudistus. Maallikkokirjoittajan kannalta uudistus on huononnus. Näin hienojakoiset määrittelyt ovat paikallaan tieteellisissä selvityksissä. Eivät varmaan muualla. 

Vaikka amatööri edellä olevilla riveillä verraten kärkevään sävyyn puolustaa tapaansa (ei-tieteellistä tapaa) kirjoittaa ruusuista, hän ei millään muotoa ole halunnut olla ruusutieteellisen sanaston kehittäjiä kohtaan ilkeä. Päinvastoin hänen asenteensa on rakentava. Hän toivoo mahdollisimman hyvää ja helppokäyttöistä käsitteistöä ja sanastoa. Hän halusi kirjoittaa kevyesti ja aikaa liiemmin tuhertamatta – samalla ruusutieteellistä oikeakielisyyttä noudattaen – mutta se osoittautui mahdottomaksi: hänen kiusakseen ilmaantui kielellisiä ja tyylillisiä vaikeuksia, paljon pohdiskeltavaa. 

Kun hän miettimistään mietti, miten ilmaisisi täsmällisesti ja varmasti oikein sen mitä halusi ja lisäksi ilman samojen sanojen ja ilmausten jatkuvaa toistamista, hänen jutustaan tuli itsestään, hänen sitä tarkoittamattaan RUUSUTERMINOLOGIAN KÄYTTÖTESTI: näin se toimii. Kirjoitus muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta, ruusujen vertailusta, eräänlaiseksi kannanotoksi, joka toivottavasti herättää ajatuksia siitä, miten tulee kirjoittaa ja puhua ruusuista. 

Ei-ammattilaisen mielestä "Suomalaisessa ruusukirjassa" johdonmukaisesti käytetty, kasvitieteellisiin määrittelyihin perustuva systeemi, on kaiketi tarkoitettu ohjeeksi. Ei-tieteelliseen yhteyteen se ei oikein sovi, ellei sitten kirjoittaja tai puhuja käytä sitä huumorin tyylikeinona tahi halua snobbailla. (Amatööri miettiköön tykönään: snobbaileeko hän itse kirjoitellessaan ruusutieteen kielestä. Sellainen ei ole hänen tarkoituksensa. Hän ottaa terminologian hyvin vakavasti ja haluaa palvella Suomen ruusukansaa.) Tieteeseen suuntautuvan tutkijan tarpeisiin systeemi varmaan sopii oikein hyvin. 
 

Tieto lisää tuskaa

Amatööri, joka tässä kirjoittelee, jättää suosiolla ruusukasvitieteen botanisteille. Hän haluaa pysytellä siitä kaukana, vaikka tulikin äsken käyneeksi rajaa pimpinellaruusun ja persianruusun sukuisten kasvien välillä. Hän aikoo pysytellä omalla tontillaan, jolla saa paneutua ruusun symboliikkaan, sen vertauskuvalliseen kieleen. Siellä hän ei tarvitse taksonomiaa ja muita kasviopillisia määrittelyjä. Riittää kun tietää, ovatko kukat punaisia vai valkoisia. Se se on tärkeää! 

Mitä enemmän vertauskuvien tutkija syventyy kiinnostuksensa kohteeseen ruusuun, siihen piilotettujen merkitysten näkökulmasta, sitä vaikeammaksi mutta myös mielenkiintoisemmaksi aihe muuttuu. Tunne, ettei opiskeluistaan ja pohdiskeluistaan huolimatta paljon tiedä, lisää hänen ihanaa tietämisen tuskaansa, mutta ilman sitä hän ei halua olla. 

Ruusu panee ajattelemaan. Se on vahvoilla juurilla kiinnittynyt ihmisen mielen syvimpiin kerroksiin, mutta vain harva on tästä tietoinen. Ihmisen ajatuksia askarruttavat monenmoiset tekemiset ja asiat ja kiireet, joten yhteys omaan mieleen, sieluun, saattaa olla lähes poikki. Mutta kun kukkien ystävä katsoessaan kaunista ruusua, sen hauraiden terälehtien sisällä loistavaan keskukseen, tuntee itsensä iloiseksi ja onnelliseksi ja hyväksi ihmiseksi, hän on siirtynyt arkitietoisuudesta jollekin toiselle mielen tasolle ja saanut kosketuksen sisimpäänsä. Usein kiinnittämättä siihen huomiotaan, sillä hänellä ei kenties ole tapana tällaisia miettiä. 
 
 

Kirjallisuutta