Maarit Vallinharju-Stenman
Ruusukiihko ja Kauneus

Lapsuudenkodin valamonruusu
Kerron miten sarastuin ruusutautiin ja miten se on minussa ilmennyt. En tarkoita kivuliasta tulehdusta, jota sanotaan ruusuksi ja jonka poltteesta ihminen ei hevin pääse eroon sen kerran saatuaan ruumiiseensa. Tarkoittamani sairaus, jonka äärimmäinen muoto on ruusuhulluus, aiheuttaa poltteen sydämessä. Sitä luonnehtii voimakas kiintymys ruusuihin. – Voisi kuitenkin pohtia, onko ihminen, joka potee tätä sairautta tai hulluutta sittenkin terve, jos hän on onnellinen ja tyytyväinen olotilaansa.

Olin liittynyt Maatiainen-yhdistykseen. Sairastuin, kun se oli valinnut juhannusruusun vuoden 1991 maatiaiskasviksi. Tajusin, että ruusu on kukkien kuningatar, joka hurmaa kauneudellaan, ja että tuo hurmio voi muuttaa elämän. Tämä tapahtui, kun minulle kerrottiin suuren ilon äänellä, että on vaaleanpunaisia juhannusruusuja; vajaa kymmenen vuotta sitten ei juurikaan puhuttu papuloista ja poppiuksista ja plenoista ja staffoista, paitsi asiantuntijapiireissä.


"Sepon ruusu", Rosa rugosa 'Hansa'

Ensimmäinen loytöruusuni jo hävinneen talon paikalta: vaaleanpunainen juhannusruusu, Rosa pimpinellifolia, papulanruusu

Rosa pimpinellifolia 'Caerulea' kotonamme
Vaaleanpunaisia juhannusruusuja! Johan nyt jotakin! Sellainen minun piti saada! Ja pian minun piti saada monta muutakin ruusua, tietysti mahdollisimman maatiaisia. Lapsuudenkotiini melko lailla villiintymään päässeessä puutarhassa kasvoi ja yhä kasvaa juhannusruusuja, Ruuskaskan ruusu ja Sepon ruusu (molemmat 'Hansoja'), Annan ruusu (punainen kurttulehtiruusu) ja Koskisen Kertun ruusu ('Minette'). Kaikkein eniten pidin valamonruususta, joka nykyisin avaa kukkiaan vanhan omanapuun varassa lähes viiden metrin korkeudessa. 

Sieluni silmin näin ihanan ruusutarhan. Fredrika Runebergin puutarha Porvoossa.
Näiden ihanuuksien juurivesoja olin äskettäin istuttanut nykyisen kotini pihalle, mutta ne eivät olleet ravistaneet minua hereille eivätkä tartuttaneet minuun ruusutautia. Tarvittiin vaaleanpunainen juhannusruusu. Ja Maatiainen ja ikioma maapala Vihdissä. Minusta tuli intohimoinen vanhojen ruusujen ystävä ja etsiskelijä, ja niitä tuntui löytyvän. Sukelsin autioiksi jääneiden talojen umpeen kasvaneisiin puutarhoihin sydän pamppaillen löytöjä tekemään, sillä vaikka tämä oli hyljättyjen ruusuraukkojen pelastamista hyvään kasvualustaan omalle pihalleni, se oli lähes sietämättömän jännittävää. Ja ensimmäiseksi löysin juuri sen, vaaleanpunaisen juhannusruusun, papulanruusun. – Nykyisin pukeudun harvoin luontoonsulautumistakkiin, mahdollisimman näkymättömäksi tekevään vaatteeseen, lähteäkseni pelastamaan kasveja.
1990-luvun alussa syntyi Maatiainen- yhdistyksessä ajatus kestävien kotimaisten ruusujen jalostamisesta; maan parhaat asiantuntijat, samat joiden nimet komeilevat Suomalaisen ruusukirjan kannessa, kuuluvat tuohon yhdistykseen ja myös Ruususeuraan. Niinpä Helsingin yliopiston Viikissä käynnistyi jalostustyö, jonka saavutuksia ruususeuralaiset odottavat malttamattomina.




Vasemmalla Rosa Kordesii 'John Davis'

Tämän toiminnan ansiosta näkemykseni ruusuista laajeni huikeasti, etenkin kun Kahilan Pirkko ja minä usein seurustelimme linja-autossa; Pirkkokin asuu Vihdissä. Opin, että maatiaisiksi katsottavien perinneruusujen lisäksi on muitakin kestäviä ja ihastuttavan ihania vanhoja ja uudempia pensasruusuja. Ajatella!
 
 
 


 

Vasemmalla löytöruusu 'Olkkala'

Tällaisia ruusuja halusin saada itselleni! Nyt alkoi rahaakin tosissaan kulua, mikä oli paha juttu rakennusvelkaa ottaneille ja hyvin huonon omantunnon aihe. Silti tyydytin mielitekoani niin kovasti, että meille kertyi nopeaan tahtiin lukuisa joukko jalosyntyisiä ruusuja.
 
 
 

Vasemmalla Rosa rugosa 'Agnes'

Olin saanut erittäin pahan ruusutautitartunnan, ja helpotusta saadakseni liityin Suomen Ruususeuraan. Ruusutauti ilmenee, kuten varmaan suuri osa lukijoista tietää, sillä tavalla että ihminen tulee ahneeksi, oikein ahneeksi, niin ahneeksi ettei saa rauhaa, ennen kuin on hankkinut itselleen aina vain lisää ruusuja. Vaikka sulkee silmät, niiden edessä näkyy toinen toistaan ihanampia ruusuja joilla on hienot nimet, ja niitä tekee mieli saada. Ja kun ne saa, luulee olevansa loppuelämänsä tyytyväinen. Mutta annahan olla: kohta haluaa taas lisää ruusuja.



Vasemmalla löytöruusu 'Ristinummi'
Minä siis sairastuin. Ja pian meillä oli noin sata ruusulajia ja ruusulajiketta ja ruusukantaa ja pensaita noin 125; nykyistä lukumäärää en tiedä, kun en ole selvittänyt viimeisiä muistiinpanojani. Työtä siunaantui äkkiä niin paljon, että tuskin ennätin ruusunkukkia haistelemaan. Luovuin keittiöpuutarhasta lähes kokonaan ja istutin sinne ruusuntaimia. – Ja samanlaisena raatamisena on elämäni jatkunut.


 

Vasemmalla Rosa rugosa 'Lac Majeau'


Rosa x rugotida, Keijunruusu 'Dart's Defender'
Toinen ruusutaudin oire on huumaus, halu antautua kauneuden hurmioon. Tässä ei välttämättä ole kysymys ahneudesta – tai kauniimmin sanottuna pyrkimyksestä täydellisyyteen, mahdollisimman runsaslajisen kokoelman keräämiseen. Olo helpottuu. Se on paranemisen merkki, tyyntymisen merkki. Alkaa olla seesteisen rauhallinen olo, kun voi kiinnittää huomionsa itse ruusuihin eikä haluunsa omistaa niitä loputtoman paljon. Voi nauttia siitä, että ne kasvavat ihanasti paikallaan paratiisin puutarhassa, jonka on itselleen ja rakkailleen ja ehkäpä koko ihmiskunnan iloksi luonut. Kunhan vain jaksaa ja ennättää hoitaa unelmansa.

Rosa rubiginosa 'Magnifica'
Nykyään sydämessäni asuu ruusurauha. Mielelläni annan silti kasvupaikan ruusunvesoille, kun sellaisia on tarjolla, kun todellinen ruusuihminen jakaa omistaan. Viime kesänäkin sain kahdesti tällaisen ilon osakseni.
 
Ruusutaudista paraneminen on rauhoittanut minut. Näen enemmän. Näen että elämässä on muutakin arvokasta kuin ruusut. On kauniita kukkia, joihin ihastua. Olen mieltynyt Clematiksiin. Tämä kiinnostus ei onneksi ole johtanut samanlaiseen omistamisen tuskaan kuin ruusutauti pahimmillaan. Haaveilen kaariporteista, joissa kärhöt kiipeilevät ja avaavat loistavat tähtikukkansa.

 


Ruusun kukka maistuu hyvälle.


Juhannusruusun talviuni


Kuvassa jutun tekijä eli Kukkatarhan Flora kunnioittaa Kukkien Kuningatarta, joka tässä tapauksessa on vasta Prinsessa (apteekkarinruusu, Rosa gallica 'Officinalis').


Ronja Hertta Minerva haistaa ruusua

Toivottavasti, arvoisa lukija, et ajattele, että surkuttelen niitä, joilla on pahanlaatuinen ruususairaus. Luohan tauti kauneutta siellä missä se ihmistä ravistelee. Luulen että perimmäisenä syynä ruususairauteen on ihmisen herkkyys kukan kauneudelle, joka vaikuttaa mieleen, jos ei tietoisesti niin ainakin tiedostamattomasti. Ruusu avautuu valoon ja paljastaa kullankeltaisen keskustansa. Tuntuu kuin se katselisi luottavaisesti kohti maailmaa ja ihmistä, joka sitä rakastaa. Kukkien ystävän sydämessä herää ilo ja kiitollisuus, ja tällä hänen tunteellaan on voima kohottaa hänet todellisen onnen metafyysisiin korkeuksiin, jossa hän saa kosketuksen Kauneuteen, pyyteettömän puhtaaseen, täydelliseen Kauneuteen. Kauneus avaa hänen sydämensä ottamaan vastaan ja lahjoittamaan kaikille eläville olennoille Iloa ja Rakkautta. Ruusutarhuri haluaa, että toisetkin ihmiset pääsevät osallisiksi kukkaonnesta, ja niin hän kutsuu heidät puutarhaansa. Uskon että se joka on katsonut ruusun sisimpään ja tietää mitä Kauneus on, haluaa laajentaessaan istutuksiaan moninkertaistaa tunteensa. Hän on löytänyt todellisen Onnen. Ja kun tuntee itsensä iloiseksi ja onnelliseksi, haluaa toistenkin olevan onnellisia. 

Kukkien rakastajaa tervehtii lintujen laulu, kun hän käy ruusutarhaansa toivottamaan suojattinsa tervetulleiksi uuteen aamuun. Näin hän latautuu alkavaa päivää varten ja hänen mielensä on tyyni. Se on kuin meditaatio.