Maarit Vallinharju-Stenman
18.4. pitkänäperjantaina
Mitä olen tehnyt ennen kasvukauden joutumista
Peltolamme puutarhapäiväkirjaan kuuluu vuosikatsausten lisäksi kasviryhmien esittelyjä. Niiden osalta merkinnät olivat pitkään epämääräisessä tilassa – muistiinpanoja sentään oli ja myös kirjoitettuja versioita, joten pelkästään muistiin minun ei useinkaan ole ollut pakko turvautua pannessani ne, kevättä odotellessani, mahdollisimman valmiiseen asuun. Monet epäselvyydet eivät olleet itse aiheutettuja, vaan olivat lähtöisin taimistosta tai kasvin myyjästä.
Tänä aamuna sain valmiiksi maalis–huhtikuun aikaisen urakkani, katsausten kirjoittamisen tietokoneeseen, joten voin onnitella itseäni. Toki teksteihin tulee muutoksia, sillä puutarha elää koko ajan. Toivottavasti en kuitenkaan joka lukukerralla innostu kirjoittamaan tekstiäni uudelleen, vaan pidän ohjenuorana periaatetta: minkä kirjoitin, sen kirjoitin. En halua enää paljon aikaani uhrata puutarhamuistiinpanoille.
Vuodenvaihteessa ja tämän vuoden ensi kuukausina liimailin valokuvia albumeihin. Paremmin tiedän nyt, millaista kuvamateriaalia on puutarhamme dokumentteina. Tiedän paremmin, onko korjattavia puutteita, tarvitaanko täydentäviä kuvia. Tiedän myös, mitä kasvia ei enää kannata valokuvata. Ei nimittäin ole järkeä valokuvata esimerkiksi sama ruusu joka kesä, olkoonkin että se on aina kuin ennennäkemättömän uusi ja ihana.
Minulla on myös lehtileikekokoelma, johon olen lähinnä puutarhalehdistä kerännyt artikkeleita puutarhakasveista, joihin tunnen mieltymystä. Näin olen tavallaan saamassa ison puutarhakirjan tai ehkä pikemminkin antologian, jossa on kauniita kuvia. Artikkeleista ja kuvista voi olla apua, kun haluan selvittää vaikka jonkin lajikkeen nimen. Kuvat ovat palsamia sydämelle. Vielä ennen kuin puutarhatyöt tänä keväänä oikein tosissaan alkavat, toivon saavani ison pinon lehtileikkeitä paikalleen mappeihin, niin löydän paremmin etsimäni jutut.
Tilanne kevään kynnyksellä
On siis ohitettu huhtikuun puoliväli, mutta sää on varsin kolea ja Peltolan maa vielä enimmäkseen sangen kosteaa, niin ettei ulkona ole voinut juuri mitään tehdä. Mutta kohta kevät varmaan tulee kovalla kohinalla, kuin räjähtäen, ja kaikki pitäisi ennättää tehdä samanaikaisesti.
Kesä ja syksy 2002 olivat poikkeukselliset. Oli hyvin lämmintä, kuuma suorastaan, ja sateetonta, joten Suomeen tuli vesipula. Pohjavedet ovat paljon, paljon normaalia alempana. Monella tyhjä kaivo. Pielisessä vedenpinta 70 senttiä normaalia alempana. Melkeinpä toivon täydestä sydämestä, että tulevana kesänä sataisi usein, ja myös syksyllä.
Koska syksy oli lämmin ja myös koska oli pitkään kuivaa, eivät puut ja pensaat valmistautuneet talveen. Ja pakkaset ja lumet tulivat varhain. Puuvartiset kasvit eivät, ei edes supisuomalainen juhannusruusu, pudottaneet lehtiään. Eivät siis saaneet otetuksi talteen lehtivihreäänsä. Talvehtiminen on sen vuoksi epävarmaa. Tämä on asia, jonka seuraukset ovat nähtävissä tulevana kesänä.
Joulun ja uuden vuoden päivän alku olivat kylmiä: pakkasta jopa 30 astetta, mutta lunta sentään oli maata peittämässä. Sen jälkeen vaihteli suoja ja pakkasen puolella oleva sää. Lunta oli, mutta ei jättikinoksina.
Maaliskuun puolivälin tienoilla oli mittarissa lämpöasteita, auringonpaistetta ja hupenevia lumikinoksia. Ajattelin, että kohta saa ruveta ojanpenkkoja katselemaan, joko löytyisi leskenlehtiä. Kevät ehti jo pitkälle, kunnes kuun loppupuolella tuli kylmä, jopa 10-pakkasasteisia öitä ja myös lumisateita. Tänään pitkänäperjantaina on hyvin koleaa. Säätiedotus lupasi lämpeneviä päiviä. Kevät kuitenkin viipyy.
Vihdoinkin kevät
18.4. Viime vuonna ja useana varhaisempana keväänä näihin aikoihin huhtikuussa sai jo ihailla ensimmäisiä kevätkukkasia. Nyt ei. Olohuoneen edustan kukkapenkissä pilkistää lehtiä; en osaa sanoa, minkä kasvin lehtiä ne ovat. Eivät kuitenkaan lumikellon. Lumikellot ehtivät aina ensimmäsinä kukkimaan, mutta tänä keväänä niistä ei näy edes pienintäkään verson kärkeä. Vaikuttaa siltä kuin ne olisivat kadonneet. Muuan Irja oli tehnyt pihallaan samanlaisen havainnon. Mahtoiko viime vuosi olla lumikelloille kuolettavan epäsuotuisa? Vai pitävätkö välivuoden? – Myöhemmin ilmeni, että lumikellot olivat kovasti myöhässä eivätkä ne siis ole kadonneet. Pilkottavat lehdet osoittautuivat Tulipa tardan lehdiksi, mutta ensimmäinen kukka avautui vasta toukokuun puolivälissä, kun aurinko paistoi.
19.4. Kevät on tullut. Oikea kevät! Lämmintä ja tyyntä: 12 astetta. Aurinko on herättänyt ensimmäiset kärpäset ja nokkosperhoset ja kimalaisen joka varmaan koetti löytää avoimen kukan. Joistakin krookuksista pistää esille lehtien kärjet. Maassa pilkistää etelänkevätesikoiden raikkaan vihreitä, vielä pieniä lehtiruusukkeita. Pari kolme sinivuokkoa ovat avanneet teriönsä. Joka vuosi ne yhtä kauniina katselevat kohti aurinkoa, luottaen kasvinelämäänsä. Linnut livertelevät. Tuntuu iloiselta. Pentti nikkaroi linnunpöntön. Minä siistin istutuksia.
20.4. Päivällä 17 astetta lämmintä, joten ei ole ihme että sitruunaperhonen näyttäytyi. Viheriöivää ruohoa ei kuitenkaan maassa vielä pilkota. Ojien pohjilla ja paikoilla joissa varjo viipyy kauan, on vielä lunta, ja puutarhalammikossa on veden alla jää. Linnut sentään laulavat.
24.4. Pohjoisesta tuulee ja päivällä on 2–3 astetta. On siis jälleen kylmä. Laurintien varrelta poimin leskenlehtiä. Lumikellot eivät sittenkään ole hävinneet: kukkavanojen kärjissä pilkistää jotain valkoista. Krookukset eivät juuri uskaltaudu kukkimaan. Ns. kivikkoon viime syksynä istuttamistani sipuleista ei näy merkkiäkään. Pirkko Kahila arveli, etteivät ennättäneet juurtua, koska talvi tuli etuajassa.
25.4. Yöllä pakkasta 8 astetta. Maa on jäässä pintaa syvemmältä. Kävimme Koskisilla ruusuasioilla. Heidän puutarhassaan oli yhtä hyistä kuin meillä. Ruusuissa oli paljon kuivia, paleltuneita oksia, mutta muutoin puutarha oli tiptopkunnossa, niin kuin heillä tapaa olla. Vaihdoimme taimia. Tulimme kotiin auton takakontissa: valkokukkainen metsäruusu, ”Carlanderin ruusu” eli ’Blush Damask’, japaninkuunlilja ja kivikkosuopayrtti (se ei näköjään pysynyt elossa).
Kävimme ostamassa betoniteräksiä klematismajan kupolikattoa varten ja myös puutarhaan tulevien tukikaarien vahvikkeeksi. Leveää lautaa hankittiin pesäpönttöjä varten; sittemmin tulin ajatelleeksi, ettei ole oikein tehdä asuntoja lintuja varten, koska meillä on saalistavia kissoja ja koska edistämällä pesintää kasvattaisimme pedoillemme helppoja saaliita. Pentti on samaa mieltä mutta teki kuitenkin yhden pöntön, joka miellytti talitiaisia.
28.4. Sataa! Koko päivän satoi tihkusadetta. Joskus myös rankkaa sadetta. On hyvin koleaa.
3.5. Vappu oli kylmää aikaa. Ronja ja Into olivat meillä neljän päivän lomalla. Visiitti meni muuten hyvin, paitsi että toisinaan tein pahaa ruokaa. Oli sadetta ja poutaa. Lasten kanssa putsasimme haravoilla pihalammikon reunoja ja haalimme vedestä kasvinjätteitä. Tähtisahramit uskaltautuivat avaamaan nuppunsa. Siperiankärhössä ja parissa kruunukärhössä on paisuneita silmuja, joten ovat siis elossa ja kukkia on odotettavissa. Myös ruusuissa silmut paisuvat. Yleisesti on kuitenkin niin, että luonto värjöttelee kevään lämpöä odotellen. Skillat ovat uskaltautuneet avaamaan ensimmäiset kellonsa. Talon takana varjoisissa paikoissa olevat sinivuokot eivät ole heränneet kevääseen. Eivätkä jouluruusut. Lumikellojen kukat ovat tulollaan.
5.5. Nyt viimein uskalsin poistaa ruusuilta talvipeitteet.
6.5. Ensimmäinen lumikello avautui.
13.5. Floran päivä. Kevät ei ole vielä tullut, vaikka on jo Kukan päivä. Eilen sentään poimin ensimmäiset valkovuokot. Krookukset ovat tänä vuonna hyvin kituliaita. Niissä on laihoja lehtiä, mutta vain harvan ruusukkeen sisältä kohoaa esille kukka. Johtuukohan tämä menneen kesän ja syksyn kuivuudesta? Olisi varmaan pitänyt kastella maata, johon sahrameja on istutettu. Ehkä myös lannoittaa. Yksikään narsissi ei vielä kuki eikä arvioni mukaan enimmistä näy kuin lehtien kärkiä. Tulppaanit ovat nyt selvästi joutuisampia, mutta eivät vielä kuki.
14.5. Sataa. Koko päivän satoi, joten minulla oli sisäpäivä. Oikeastaan tarkoitukseni oli ollut lähteä Helsinkiin, mm. Songtsen ry:n vuosikokoukseen, mutta en lähtenyt paitsi huonon sään niin ennen muuta koska minulla on selvästi sosiaalisia vaikeuksia: olen kai liian paljon yksikseni. Yksinolo tuntuu hyvältä, vaikka siitä seuraakin vaikeus lähteä liikkeelle. Kirjoitin, uudistin puutarhapäiväkirjaan sisältyvän ruusuosion numeroinnin järkeväksi. Pidin vapaata puutarhatyöstä ja mielialani koheni huomattavasti.
15.5. Puutarhatöiden aiheuttumaa ahdistuneisuutta ei nyt ollut. (Minuun oli puutarhasesongin alkaessa iskenyt masennus, koska tuntui, etten millään jaksa enkä halua enkä viitsi tehdä puutarhassa kaikkea mitä pitää, kun minulla on lisäksi siellä täällä kropassa, kuten polvissa ja selässä, kipuja: olen kai siinä iässä. Mietin, olenko sairas vai väsynyt vai laiska vaiko vain masentunut.) Koko päivän puuhailin ulkona ahkerasti, ja se oli pelkästään hauskaa. Siirsin uusiin paikkoihin kaksi ruusua sekä akileijoja ja kurjenpolvia. Ja kitkin. Jaoin syysleimutuppaita. Niissä oli lehtiä juuri ja juuri näkyvissä. Ja välillä kuljeskelin katsomassa, onko kevät yhtään edistynyt, ikään kuin se edistyisi silmin nähden, muutaman tunnin välein katsottaessa. Katson tarkkaan, mistä maasta pistää esille. ’Carlton’- ja ’Cassata’-narsissit avasivat ensimmäiset kukkansa. Kauniit siniset idänsinililjat ja kevättähdet kukkivat melko runsaina – ne ovat tainneet runsastua – ja myös etelänkevätesikoissa on melko paljon kukkia, tosin aika lyhyissä varsissa. Palloesikot kukkivat lehtiruusukkeen päällä. Muut esikot antavat odottaa itseään.
16.5. Hyisen kolea sää. Yöllä satoi. Nyt päivällä on pilvistä ja niin kylmä ja märkää, ettei puutarhassa mitään voi tehdä. Nyt on perjantai, siis siivouspäivä. Ryhdyn, lopetettuani kirjoittamisen, panemaan paikkoja kuntoon ja puhdistamaan lattioita, vaikka minua ei oikein huvita. Kokemuksesta tiedän, että kehoni väsyy puuhassa. Olen kai tulossa vanhaksi, vaikken sitä halua uskoa.
Onko luonnossa kevään merkkejä? Onhan toki. Rentukat ja mukulaleinikit aloittelevat kukintaansa. Ruttojuurten punertavat kukinnot, lähes nuppuasteella, kohoavat viimekesäisten lehtiensä lävitse ryhdikkäinä kuin kynttilät. Kevätlinnunsilmät, nuo hennon hauraat kasvit, elävät kevättään ja näyttävät vihertävän-kellertävät pikkukukkasensa. Tuntuu suoranaiselta ihmeeltä, että linnunsilmät ovat säilyneet ja ilmeisesti lisääntyneetkin ojanreunalla, johon ne kauan sitten istutin. Maa-aines on siinä varmaan linnunsilmälle sopiva.
Kirjopikarililjoista on yhdessä melkein avonainen kello. Tämäkin kasvi näyttää viihtyvän Peltolan maassa, koska se on selvästikin runsastunut. Kaksi kuunliljamätästä, jotka olen saanut, yllättävät hauskasti, sillä niissä kasvaa aiemmin huomaamieni peurankellojen lisäksi myös lukuisia skilloja ja näköjään myös tuoksuorvokkeja. Onneksi minulla ei ole halua perata näitä kuunliljoja ”puhtaiksi”, sillä se tuskin onnistuisi vaurioittamatta niiden kasvirikkautta.
19.5. maanantaina sataa. Lauantaina satoi koko päivän kaatamalla, joten ulkona ei voinut mitään tehdä. Eilen oli pilvipouta ja aurinkokin kurkisteli välillä. Laitoin tukikeppeihin varvuista väsäämiäni renkaita estämään versoja kaatumasta. Pentti rakenteli uusia kaariportteja: betoniterästä ja minun pajusta – pienistä rungoista – tekemiäni kyhäelmiä. Vaikutelma on hyvä, joskaan ei pedanttisen tiptop, vaan hieman maatiaismainen ehkä. Toimivat epäilemättä hyvin, kunhan köynnöstelevät kasvit varttuvat isommiksi. Köynnöskuusamat ovat jo varsin isot, ja loppukesään mennessä venyvät paljon pituutta varmaan myös ’Aureus’-humalan taimet.
Tänään on maa reippaan sateen jäljiltä sangen märkää. Ikävä keli puutarhatyölle.
20.5. Huomaan, että palloesikon kukat kutsuvat luokseen perhosia. Niitä kasvaa meillä muutama yksilö, ja niissä oli kerrallaan 4–5 perhosta. Palloesikko on siis keväinen perhoskukka. Ei olisi pahitteeksi, jos niitä olisi puutarhassa enemmänkin.
Sade on lakannut, maa on pehmeää mutta käsin tehtävään maatyöhön liian kosteaa. Myöhemmin kunnostan viinikärhön kukkapenkkiä varjoliljojen harvennusistutusta varten, muitakin kukkia varten.
24.5. Kävimme Haarajoen Pihapalvelussa taimiostoksilla; sinne oli paljon pidempi matka kuin kuvittelin. Kovin kolea ja sateinenkin sää. Emme saaneet kaikkia kasveja, joita olin listaani kirjoittanut. Koska kevät on kovasti myöhässä, taimisto ei ollut saanut kaikkea tilaamaansa. Taimikasvattajat eivät voi toimittaa myyntiin taimia, joista ei tiedä ovatko elossa. Pihapalvelusta olin kuullut paljon hyvää. Ostimme mm. koristeomenapuun (’Hopa’) ja kolme klematiksen tainta.
25.5. Koleaa ja sateista, lämpötila 8 astetta. Maalle sade tekee hyvää. Nyt se viheriöi. Kasvien kukinta on myöhässä ja kukkaantulojärjestyskin on tänä vuonna jossain määrin omanlaisensa. Narsissit ovat selvästi kärsineet viime talven ankaruudesta – tai ehkä se johtuu edeltäneen kesän ja syksyn kuivuudesta – ja syksyllä istutetut uudet narsissit lähtivät huonosti kasvuun, jos sipulit edes säilyivät mädäntymättä. Talon eteen istuttamani sata Crocus tommasianuksen sipulia eivät tuottaneet ainuttakaan kukkaa. Skilloille olot sen sijaan näyttävät olleen eduksi: joka tapauksessa ne ovat suuresti runsastuneet kuten ilmeisesti myös helmihyasintit. Kevättähtiäkin on ilokseni melko paljon, mutta niitä olenkin melko usein istuttanut aiempien lisäksi.
Minua kauhistuttaa puutarhassa tehtävän työn määrä, eritoten kun selässä ja jaloissa tuntuu tällä hetkellä olevan niukasti voimaa. Selkä on ollut kipeä jo aika kauan ja polviani vaivaavat kulumat. En saa urakoitani tehdyiksi, kun minun pitää usein levätä.
Varjoliljojen uudelleen istutus saa jäädä toistaiseksi, koska niiden versot ovat kasvaneet niin isoiksi, ettei niitä nyt voi kaivaa maasta, jakaa niiden sipuleita ja istuttaa taimia uudestaan. Istutan ne kukinnan jälkeen. Tänä keväänä olen nähnyt ehkä kolme liljakukkoa. Martagonliljat aivan selvästi viihtyvät koleassa ja runsassateisesssa säässä, sillä nuput kehittyvät hyvin. Nyt tuskin tulee olemaan harmia muutaman vuoden ajan vallinneesta vaivasta: nuput kuivettuvat eikä kukkia kehity. Tämä on syynä tarpeeseen uudistaa martagoneiden kasvustot.
Minun piti ensin raivata viinikärhön kukkapenkkiin pienet pläntit varjoliljoja varten, mutta ryhdyinkin isompaan urakkaan saadakseni pois niin paljon vuohenputkea kuin suinkin. Maa ei siis ole edes valmiina martagoneille! Pentti on luvannut muokata kasvualustan, sekoittaa siihen multaa, turvetta sekä kalkkia ja kanankakkaa. Sen jälkeen istutan tilapäisesti pois ottamani perennat ja jätän tilaa varjoliljoille.
Oudolla tavalla minulle on kertynyt paljon istutettavaa, mm. syysleimujen jakotaimia. (Ennen kuin kävin viinikärhökukkapenkin kimppuun, hääräilin ison luumupuun kukkapenkkiä perkaamassa ja kitkemässä. Siinä on paljon juolavehnää. Jaoin siihen istuttamani syysleimut, jotka ovat peräisin kotoani Korsosta, ja niiden lisäksi yhden ostoleimukukan. Jotta juolavehnää saisi pois mahdollisimman paljon, kaikki kasvit pitäisi ottaa maasta väliaikaisesti pois. Tähän en ryhtynyt. Sitten kun narsissit ja akileijat ovat kukkineet, aion kaivaa ne maasta, sillä ne ovat kovasti kasvaneet ja runsastuneet, niin että niille tuskin on tilaa kasvaa. Narsissit pitää jakaa, niin niiden kukatkin pääsevät jälleen näkyviin.)
Työtä piisaa. Ja minulla on kipeä selkä eivätkä jalat tunnu kantavan. Tällä iällä!
26.5. Punaiset tulppaanit aloittivat kukintansa muutama päivä sitten, joten tänään ihailtavana on jo monta ihanaa kukkaa. Ne kohottavat mielialaa komealla kauneudellaan.
Vihdoinkin on Suomessa kesäpäivä: lämpöä ja aurinkoa. Välillä sadekuuroja ja niin kastuin perusteellisesti ollessani Peni-koiran kanssa lenkillä.
On se kumma, kun vasta nyt olen oppinut, että on hyvin tärkeää jakaa perennat muutaman vuoden välein, sillä muuten niihin kehittyy niin isot ja tiukat, puutuneet juuripaakut, ettei niitä hevin saa rikki. Pitäisi ehkä käyttää kirvestä. Ymmärrän: kun kasvi levittää itseään tuppaana, sen uusilla versoilla on yhteinen pääjuuri alkuperäisen taimen kanssa. Jakaminen on kuitenkin kukkimisen vuoksi välttämättömyys. Varjoliljojen sivusipulit ovat kiinni emosipulissa, ja jos alunperin on istuttanut sipulit melko lähelle toisiaan, niin ajan oloon vanhat ja uudet sipulit kasvavat kenties kiinni toisiinsa ja tuloksena on sipulimuodostelma, josta ei oikein tiedä, mikä suomu kuuluu mihinkin sipuliin. Tämmöistä olen tänä keväänä oppinut.
28.5. Tuomi availee ensimmäisiä kukkiaan. Samoin yksi luumupuista. Puna- ja valkoherukka kukkivat. Tänä vuonna ei juuri ole näkynyt pölyttäjähyönteisiä. Toivottavasti niitä ilmaantuu. Ettei talvi vain tappanut niitä. Eipä muitakaan hyönteisiä ole näkynyt. Mistä saavat linnut ruokaa poikasilleen. Sammakoiden kurnutusta ei ole kuulunut. Niille on ehkä käynyt köpelösti.
Parina päivänä on ollut kohtalaisen lämmintä, joten säässä on ollut kesäpäivän tuntua. Olen istuttanut taimia melko ahkerasti. Kun selkä on ollut kipeä, se on ollut vain ajoittain hauskaa. Tänään ovat istutusvuorossa Pihapalvelun klematikset. Yhtään siementä ei ole kylvetty.
2.6. Koleaa ja sangen tuulista. Tänään sentään aurinko ilmaantui näkyviin. Saa nähdä tuuleeko tänään yhtä paljon kuin viime päivinä. Olen siirtynyt uudistamaan ’Magnifican’ kukkapenkkiä talon etupuolella. Siinä on hyvin paljon vuohenputkea. Vasta nyt opin, että vuohenputki kasvattaa vuosien saatossa tiheän juuriverkoston, jonka purkamisessa on aikamoinen, sormivoimia saativa urakka, jos haluaa karistaa mullat itselleen; nähdäkseni varmin keino hävittää juuret on panna ne jätesäkissä menemään kaatopaikalle. Raivaan pois yhden pimpinellaruusukasvuston. Siltä vapautuvaan kohtaan kulmaan istutan koristeomenapuun, niin se on helppo nähdä.
Pentti on asentanut puutarhalammikon toiseen päähän keramiikkateelmäni, suustaan vettä maljalle valuttavan näkki-aiheisen siniseksi lasitetun reliefin. Oikein mainio ns. vesiaihe.
Tulikellukat, puistolemmikit ja luonnosta siirtämäni isokukkaiset leinikit kukkivat ja tänän varmaan avaa ssiperiankärhö ensimmäisen kukkansa. Istutin ’Hopa’-koristeomenapuun.
Vaikka viime aikoina onkin paljon satanut, on maa kumminkin melko kuivaa.
Missä kesä viipyy?
3.6. Lämpötila aamulla 5 astetta. Sää kuuluu kuitenkin olevan muuttumassa lämpimäksi. Haluttaisi tehdä puutarhahommia ilman takkia ja kaulaliinaa. Klematikset ovat tänä vuonna aika lailla myöhässä, vai olivatko etenkin viime vuonna etuajassa. On ainakin kymmenen kärhöä, joissa ei vielä näy uutta kasvua. En ole kuitenkaan menettänyt toivoani. Vimmatulla tarmolla erottelen ’Hopan’ kukkapenkistä perennoja vuohenputkisotkusta. Välillä on pakko lepuuttaa selkää.
Vieläkään en ole kylvänyt ainuttakaan siementä. Lehtisalaatin olen ajatellut kasvamaan viinikärhön kukkapenkkiin.
Koko päivän oli koleaa. Olen ruvennut opettelemaan digitaalikameralla kuvaamista, mikä on melko hauskaa. Esimerkiksi sen vuoksi, kun kaikkia otoksia ei tarvitse kelpuuttaa. Sekin on mainiota, kun tietokoneella voi kuvia rajata ja myös värejä korjailla. Opeteltavaa tietystikin on. Tietokoneosuus on minulle täyttä hepreaa.
4.6. ’Hopan’ kukkapenkin laittoa. Selkä haittaa työtäni. Minun varmaankin pitäisi mennä uudestaan naprapaatille tai osteopaatille.
Klematismajan ympärille istuttamani tulppaanit (’Page Polka’) aloittivat kukintansa muutama päivä sitten. Ovat yhtä kauniit kuin Korpikankaan luettelossa. Ehkä hieman hempeät: pinkin vaaleanpunaista ja terälehtien alaosassa hyvin vaaleaa väriä, ei sentään ihan valkoista. Toisin kuin lähelle istuttamani ’Apeldoorn’-tulppaanit nämä eivät ole räiskyvän punaisia väriläiskiä.
6.6. ’Flore Pleno’, narsisseista viimeisin, on muutamassa paikassa avannut nuppunsa, mutta niin tekee myös jossakin myös vähän varhemmin kukkiva ’Peasent’s’ Eye’. Siperiankärhö on nyt kukkinut muutamana päivänä, ja nyt pääsen ihailemaan myös ”Muurisen kärhöä” ja ’Tage Lundellia’. Ensi kevääseen mennessä siperiankärhö varmaan venyy liaaniksi.
Mielessäni kypsyy entistä kirkkaampana ajatus, etteivät puutarhatyöt ole oikein kivoja. Mieluiten kirjoittaisin ja tekisin kuvia, ja tätä olen valmis myös pitämään tärkeämpänä kuin puutarhassa raatamista. Tähän ajatukseen vaikuttavat ilman muuta ruumiilliset vaivani. En käsitä, miksi väsyn ja tunnen kipua pienestäkin: fyysisestä työstä ja mm. Helsingissä käynnistä. Jospa tämän kasvukauden jälkeen luovuttaisin. Tekisin tänä kesänä puutarhan ”valmiiksi” Äiti Luontoa varten.
7.6. Istuttelin kesäkukkia ruukkuihin. Lähinnä vain kuistin kukkalaudalle koreilemaan, sillä ei ole paljon ideaa siinä, että pihalla on kukkia ruukuissa, koska niitä kasvaa maassa. Pentti huolsi ”vesiaiheita” ja juoksutti kaivosta vettä uima-altaaseen ja puutarhalammikkoon.
8.6. Huomenna meille tulevat kylään keramiikkapiirin naiset. Mielestäni minun pitäisi omistautua siivoamiselle, mutta ei huvita. Mieluiten puuhastelisin ulkona, vaikka kipeä selkä onkin kiusana. Tänään ei edes sada. Olen leikannut ruusuista kuolleita oksia, niin ovat pensaat siistimpiä, paitsi vieraitteni myös omissa silmissäni.
Vieläkään en ole kylvänyt ainuttakaan siementä. Joitakin tosin laatikoihin. Olen yhä vakuttuneempi siitä, että tämä kesä on viimeinen kesä, jolloin teen puutarhatöitä. Jotain ehkä silti joudun tekemään. En vielä tiedä.
Lehtoängelmä ja kielo ovat kukkineet muutamana päivänä, ja nyt aloittelee metsäkurjenpolvi. ’Page Polka’-tulppaanit ovat hehkeimmillään, kun taas ’Apeldoornit’ ovat karistaneet osan terälehdistään, mutta hehkuvat silti yhä punaisina. ”Elsi Sonné”, siementaimipionini, on upeampi kuin muistin. Sen kukka on suorastaan valtava (halkaisija terälehtiä suoriksi levittämättä 13 cm). Siihen tulee tänä keväänä kaksi kukkaa.
Tänään on ollut ihana kesäpäivä. Jos ei kovasti tuulisi, minulla olisi kuuma. Tänä vuonna ei ole ollut hallaa marjapensaiden ja hedelmäpuiden kukinnan aikaan. Oikein hyvä. Pölyttäjähyönteisiä on näkynyt aika vähän. Tuuli on kenties ravistanut luumupuiden kukat tiehensä. Saattaa vaikuttaa pahasti satoon.
10.6. Keramiikkakurssin naiset olivat meillä eilen. Koko päivän satoi, ajoittain kaatamalla, joten puutarhan katselusta ei tullut mitään. Minähän olin kutsunut heidät katsastamaan puutarhaa. Nyt se tehtiin sangen pikaisesti, koska ketään ei huvittanut oleskella kovassa sateessa. Me olimme sisällä. Oli meillä silläkin lailla ihan mukavaa. Tarjoiluni olivat onnistuneet.
Karjalanruusu avasi ensimmäisen kukkansa. Sehän ruusukauden on tapana aloittaa.
Vihdoinkin kesä?
11.6. Nyt on kesä. Olisin tehnyt puutarhatöitä, mutta en laisinkaan jaksanut. ”Mloko” eli kaukasianpioni avasi ensimmäisen nuppunsa. Viereinen kuolanpioni on entistä isompi, niin että kaukasialainen näyttää jäävän ahdinkoon suurempansa vieressä, vaikka sekin on kookkaampi kuin viime vuonna ja kukkia tulee enemmän kuin aiempina vuosina. Niitä ei onneksi ole istutettu kylki kylkeen, vaan niiden juurilla on uskoakseni tilaa.
12.6. Tänään ei ole aikaa puutarhahommille. En tunne itseäni väsyneeksi enkä kipeäksi, kun yöllä alkanut päänsärkykin hellitti aamulla: kahvia, kofeiinitabletti ja särkylääkettä sekä niskojen pikahieronta.
Olin lääkärissä valittamassa vaivojani. Ajatuksena on, että kipujen syynä ovat kulumat, mikä tuntuu uskottavalta. Olin röntgenissä. Ja vierailulla ystäväni Marjan luona, koska kerran olin kirkonkylällä.
Pentti haki minut sieltä, ja niin ajoimme Nummi-Pusulaan katselemaan Reijo Hahkalan puutarhaa; kärhökerholaiset oli kutsuttu katselemaan klematiksia ja rodoja. Kärhöt kiipeilivät tähtikukkasin kaunistautuneina puissa, ja se viehätti silmää. Ja niitä oli aika monissa puissa, etenkin havupuissa joihin ne näyttävär sopivan paremmin kuin lehtipuihin. Marjaomenapuut kukkivat. Metsästä lammikolle vievän, kivien reunustaman puron laidoilla kurkottivat isoja lehtiruusukkeitaan saniaiset. Rhododendronit lienevät isännän tärkein kasviryhmä, istutusten laajuudesta päätellen. Hän myös risteyttää niitä. Kevään ja kesän myöhästymisen takia rodot eivät vielä kukkineet. Pienellä rahalla saivat vieraat ostaa klematisten siementaimia ja lisäksi kukin sai lahjaksi kiinankärhön ’Mac Kenzien’ -lajikkeen siementaimen (nimi saattaa olla väärin kirjoitettu). Hahkalalta ostetuille siementaimille annoin nimen perheeni jäsenten mukaan: ’Into Robin Kaspian’, ’Ronja Hertta Minerva’, ’Raini’, ’Annikki’, ’Pentti’ (edellisenä keväänä ostettu siementaimi) ja ’Maarit’. – Mietin mitä tapahtuu, kun Hahkaloilta voimat loppuvat. He ovat eläkeläisiä. Rouvallekin tuntui puutarha olevan tärkeä. Kiva retki, vaikka sää olikin milteipä hytisyttävän kolea.
Voi vaikuttaa ristiriitaiselta, kun toisaalta aion lopettaa puutarhanpidon ja toisaalta ostelen taimia, kuten klematiksia. Mutta kärhöt ovat sellaisia, etteivät ne vaadi paljonkaan hoitoa. Ja ne pysyvät siinä mihin ne on istuttanut – elleivät kuole pois. Ne kuuluvat suunnitelmaani saada puutarha Äiti Luontoa varten valmiiksi.
13.6. On kovin pilvistä. Minun pitää kiirehtiä ulos töihin, ennen kuin tulee sade. Tällä viikolla en ole tehnyt juuri mitään.
Kitkin ahkerasti ja istutin muutaman taimen, mikä tuotti minulle tyydytystä. Kehoni on ollut jokseenkin kivuton tänään. Toisin kuin eilen, jolloin olin Hesassa, kokouksessa Annantalossa, jonne Veronica Leo rakentaa äitinsä Mona Leon näyttelyä. Näyttelyä varten tehdään pieni kirjanen, johon tulee myös minun artikkelini. Kehoni oli siis kipeä, kun polviin sattui ja niskassa ja alaselässä aina välillä vihloi. Miten voivat päivät olla näin erilaisia: yhtenä paljon kipuja, toisena ei laisinkaan?
Illalla tuli sade, kovia kuuroja ja ukkosen jyrinää.
15.6. Eilen oli aurinkoista, mutta tuuli tempasi lämmön mennessään, joten takista en voinut luopua, vaikka välillä olikin varsin lämmintä. Tänään sen sijaan on pilvistä. – Miksi kirjoitan pelkkiä säätietoja?
Arovuokko kukkii ensimmäisen kerran upeasti, muutamana päivänä jo.
Jouluruusun ensimmäinen kukka on auennut; ensi vuonna niitä varmaan tulee enemmän.
Idänkurjenpolvi aloittelee. Samoin aloittelee kukintaansa lupiini, mutta peltosarka ei vielä upeile lupiininkukkajärvenä.
On ollut sen verran pilvistä, etteivät voikukat ole tänä vuonna paljon päässeet näyttämään kukka-aurinkojaan. Ja nyt ne alkavat muuttua siemenpalloiksi.
Kuolanpionit ovat venähtäneet ja levinneet valtaviksi pensaiksi, niin että vieressä kasvava kaukasianpioni on hätää kärsimässä. Paljon kukkia (mutta en ole merkinnyt vihkooni, milloin kukinta alkoi).
Ruusupioni avasi ensimmäisen kukkansa.
Vieläkään en ole kylvänyt. Laatikoissa on pieniä taimia, ja osan niistä voisi kai istuttaa.
Keramiikkaporukalta taimirahastoon saamani rahat polttivat lompsassa, ja niitä piti päästä tuhlaamaan. Alkuaan on tarkoitukseni ostaa kurjenpolvia, mutta päätinkin sitten hankkia pari klematista. Niinpä ajoimme Sofianlehdon puutarhamyymälään. Börje Fri esitteli meille – minähän olen tuttava – kärhöihanuuksia, todella ihanuuksia sillä nehän kiinnostavat häntä tavattomasti. Upeitahan ne ovatkin. Tänä vuonna näyttää kuin moni klematis olisi kuollut talven kynsissä, mutta Börje oli sitä mieltä, ettei toivoa kannata vielä menettää. Ostimme kaksi komeaa tainta: ’Alba Luxurians’ ja ’Eximia’ (ennen ’Blue Ballerina’). Raha riitti vielä yhteen akileijaan.
Kotiin tultuamme istutin Pentin tekemiin kasvupaikkoihin talon luo, puiden juurelle, kolme Atragene-ryhmän kärhöä (Hahkalan taimia ja ”Hong Kongin kruunukärhön”). Istutin myös istuttamista odottavat yrtintaimet.
17.6. tiistaina kuulin röntgenkuvien lausunnot: minulla on kulumat kaularangassa ja lannerangassa ja pahemmanlaiset polvissa. Lääkäri passittaa minua fysioterapiaan opettelemaan hoitavia jumppaliikkeitä. En ole siis turhaan valitellut ja tehnyt puutarhatyötä tehottomasti. Minun on nyt opeteltava säästämään kroppaani, niin että se jotenkin kestää loppuelämäni. Hyvä, että olin jo ennen näitä tietoja päättänyt luovuttaa puutarhan Äiti Luonnolle, niin ei tunnu aivan kauhean pahalta. Tulevaisuus huolestuttaa. Miten pääsen kotoani haja-asutusalueelta liikkeelle, jos etenkin käveleminen rasittaa polvia? Minähän liikun jalan pysäkille. Onneksi sentään viihdyn tontillamme, mutta joskus tekee mieli muualle, esimerkiksi kirkonkylälle keramiikkapajaan.
22.6. Sää oli kostea, joten ehkä sen vuoksi löysimme metsästä meille uuden tuoksukasvin, oravanmarjan. Nenäämme tulvi ihmeen hyvää tuoksua ja aloimme aavistella, että paikalla runsain määrin kasvavat oravanmarjat ne siinä sulotuoksua erittivät. Haistelimme yksittäistä kasvia. Ja sen pikiriikkise kukat todella tuoksuivat, sangen voimakkaasti, liiankin voimakkaasti. Mutta kauempaa haistellen oravanmarjakasvuston tuoksu on tavattoman hienostunut. Onneksi oravanmarjaa kasvaa myös omalla tontillamme, itse asiassa runsastuneena. Samassa maassa kasvavat sananjalat. Kaksi hienoa kasvia, pieni sievä oravanmarja ja korkea sananjalka.
Juhannuksesta päivät lyhenevät
23.6. Juhannus oli runsassateinen ja kolea. Olimme kotona. Emme tehneet mitään erityistä. Tänään tuntuu siltä kuin kesä olisi vihdoin tullut.
Valkoinen siperiankurjenmiekka, vuorikaunokit, metsäkurjenpolvet, illakot, tulikellukat ja puna-ailakit ovat tämän ajankohdan kukkia. Nämä kukkivat runsaimmin nyt.
Kohta hehkuvat idänunikot mandalassa ja kainommin oranssikukkaiset ja keltakukkaiset kambrianunikot. Koska tänä vuonna on kosteutta piisannut, on mandala tavattoman rehevä, mutta on siellä kukkien joukossa myös rikkaruohoja, jotka pitäisi kitkeä pois.
Vielä ei ole ruusujen aika. Juhannuspäivänä (21.6.) oli ’Altaicassa’ kaksi kukkaa ja Mongolian aciculariksessa yksi.
Lupiinit ovat näinä päivinä upeimmillaan.
Vieläkään en ole kylvänyt ainuttakaan siementä. Mahtaako enää kannattakaan. Ruusupensaista en ole vielä poistanut kaikkia kuolleita oksia.
24.6. Ihana kesä, joskin hyttysiä.
’Grandiflora’ avannut ensimmäisen kukkansa. ’Suaveolens’ tehnyt juurivesan, mikä on mielestäni melko tavatonta. Saksankurjenmiekat ovat nyt vuorossa: ensimmäisinä ’Senlac’ ja kaiketi ’Alcazar’.
Keltapäivänlilja ja pari kurjenpolvilajia kukkivat.
Peltosarkojen maa muuttuu ajan mittaan, tai ainakin kasvivalikoima muuttuu, kun toiset lajit valloittavat itselleen tilaa ja toiset taantuvat. Kauan sitten kylvämäni lupiinit runsastuvat vuosi vuodelta ja levittäytyvät sellaisiinkin paikkoihin, joissa saisivat olla poissa. Ohdaketta (varmaan pelto-ohdake) on yhdellä saralla runsaasti, mikä ei ole ihan hauskaa, mutta se on perhosten suosiossa, ja siksi sillä on oikeus elää. Sitä tuskin edes saisin hävitetyksi. Karhunputket ja koiranputket kukkivat kauniisti, mutta silmää ilahduttava maitohorsma näyttää tontillaan nujertaneen putket. On myös niin, etteivät nokkoset kasva siinä, missä on horsmia. Muuten nokkosia on meillä tolkuttoman paljon. Pähkinäpensaiden alla kasvaa kesyä heinää. Ja mikä ehkä parasta: keväisin, ennen edellä kuvailemieni kookkaiden rikkakasvien aikaa, on joutomaallamme joka vuosi enemmän valkovuokkoja. Mutta mitä lähemmäs istutuksia tullaan, sen muhevampaa on juolavehnä eikä sille mahda mitään.
Akileijoissa on tänä vuonna vikaa: ei kehity terveitä kukkia, jos nyt kukkia laisinkaan, sillä varmaan kuuman edellisen vuoden seurauksena ilmaantui akileijan ikioma sääski (Macrolabis aquilegiae), joka munii nuppuihin. Kaikki varret piti katkaista ja polttaa. Toivottavasti sääskestä ei tule pysyvä riesa.
26.6. Lämmenneet ilmat ovat saaneet puutarhan kukkimaan. Yksinkertaiskukkaiset idänunikot ovat kerrassaan upeat. Kukat ovat valtavat. Sen sijaan kerrannaiskukkaiset on tavanomaista pienemmät.
Saksankurjenmiekat availevat nuppujaan sekä mandalassa että entisellä papumaalla, joskaan kaikkiin lehtiviuhkoihin ei tänä kesänä vielä ilmaannu kukkia. Papumaalla ne viihtyvät ilmeisen hyvin. Pian ne ovat parhaimmillaan. Joissakin ennen kukkimattomissa on nyt kukka.
Illakot jatkavat kukintaansa. Ja on muitakin kukkia toki.
Atragene-ryhmän klematikset, kevätkukkijat, lopettelevat.
Ukkonen on tänään jyristellyt, joten Peni on ollut peloissaan. Minulla ei nyt ole kipuja, mikä ehkä johtuu sään lämpenemisestä. Työskentelin puutarhassa viitisen tuntia, eikä kehoni pannut sitä pahakseen. Sen jälkeen istuin terassilla kirjoittamassa Ruusunlehteen juttua.
30.6. Kylvötyöt lykkääntyivät tänä vuonna myöhään. Tänään kylvin herneet. Esikasvatuspoteissa odottavat pavut ja hajuherneet, että saisin ne maahan. Eivätkä ne ole kovin onnistuneita taimia, koska esikasvatus ei minulta ota onnistuakseen. En tiedä, missä on vika.
Ruusupensaista kukkivat nyt ainoastaan ”Nummelan punaruusu”, ’Grandiflora’ ja ’Kempeleen Kaunotar’. Kaikista pensaista en ole vieläkään leikannut kuolleita oksia pois.
Unikoista näyttää tulevan tämän kesän suuri ilo. Taimia on noussut maahan siellä täällä. Ja monet ovat sangen voimakkaita. En muista, kylvinkö viime syksynä siemeniä niin moneen paikkaan. Melkeinpä luulen, että unikot ovat peräisin aiemmista kylvöistä. Mennyt kesä, syksy, talvi ja kevät ilmeisesti olivat unikoille suotuisaa aikaa.
’Magnifican’ kukkapenkin kunnostus jäi aikaa sitten kesken. Jos tänään ei tule kovin märkä sää, jatkan työtä sen äärellä.
Heinäkuussa tuli kesä
Heinäkuun puolivälissä: Kesäkuu meni kesää odotellessa. Niin koleaa oli. Heinäkuu kun alkoi, sää muuttui. Tuli kuuma pouta. Aivan liian kuumaa: jopa 30 astetta varjossa. Sadepilviä ei levittäytynyt taivaalle. Olin uupunut, ja oli kyllä moni muukin. Näytti siltä kuin kasvitkaan eivät oikein osanneet sopeutua uusiin sääoloihin, sillä muutos oli sangen raju.
Ruususeura teki sunnuntaina 13. 7. retken Halikkoon Viurilan kartanoon, Piikkiöön Maatalouden tutkimuskeskukseen ja vielä kauniiseen yksityispuutarhaan Paimioon. Viurilassa on ihana ruusu-istutus – pensaat Peter Joyn ja kumppanien ruusunjalosprojektin risteymiä – niin ihana että hurmaannuin ja varmaan myös Pentti, mutta osasin nauttia niistä haluamatta niitä meille. Oli siellä myös arboretum, jota tutkiskelimme. Ja laaja golfkenttä; se se rahaa tuo.
Piikiössä näimme monta riviä ruusuja, joista vertailun jälkeen valitaan parhaat kannat levitykseen. Kolmanteen paikkaan emme jaksaneet lähteä. Sää oli armottoman kuuma. Hyvä, että pysyi hengissä. Jalat laahustivat ja tuntui, kuin pään sisällä olisivat kaikki elintoiminnot pysähtyneet. Silti pidän retkeä antoisana. Meitä oli muutama helteen uuvuttama ja kremppojen vaivaama hieman vanhempi naisihminen ja yksi mies, jotka istuskelimme penkillä seinän vierustalla rupattelemassa sen aikaa kun reippaat kävivät arboretumissa. Puhuttiin muustakin kuin ruusuista.
23.7. Hirvittävän kuivaa. Kasvit huutavat vettä. En juuri auta niitä kastelemalla, vaikka kaivossa onkin vielä riittävästi vettä. Helle uuvuttaa. Kitkettävää olisi. Ruusuissa on tänä kesänä monenlaisia tuholaisia tuhojaan tekemässä. Vieläkin löytyy nupunkaulankatkaisijoiden eli vattupistiäisten leikkaamia nuppuja kerättäväksi pois ja tuhottaviksi. Niitä on myös rugosaruusuissa, joten niissäkään ei nyt ole paljon kukkia. Ehti niissä ennen tämänhetkistä tuhoa sentään olla kukkiakin.
Klematikset ovat kovasti myöhässä. Versot ovat hentoja ja kukkia on vähän. Jotkin yksilöt näyttävät peräti kuolleilta. Vaan voivathan ne juroa. Olen saanut jäitä hattuuni: muutamana menneenä kesänä kärhöt ovat päässeet hyvään kasvuvauhtiin ja nyt on taas samanlaista kuin aloittaessani klematisten kasvatuksen. Tämä kasvisuvun menestyminen ei sittenkään ole varmaa Suomen oloissa.
Klematismaja on tänä kesänä harvaseinäinen. Viime vuonna sen peitti kanariankrassi ja hajuherneet, sillä nuoret kärhöt eivät siihen vielä kyenneet. Krasseja en nyt kylvänyt – ei olisi kannattanutkaan, sillä niissä on ahnaita hyönteisiä – hajuherneitä kyllä, mutta vasta heinäkuun alussa. Enimmät klematikset värjöttelivät maassa pitkälle kesään. Kesäkuussa oli liian koleaa ja heinäkuussa liian kuuma lehtimajassa istuskelulle.
Pionit eivät enää kuki. Ne kukkivat aika huonosti, muut paitsi kaukasian- ja kuolanpioni. Useat nuput kuihtuivat ja kuolivat pikkusormen kynnen kokoisina ja lehdissä ja varsissa oli mustaa vioitusta. Kuulin, että myös joidenkin toisten puutarhoissa oli samanlaista ongelmaa. Kyseessä ei kai siis ollut hoitovirhe, mitä pelkäsin, sillä en ole tähän päivään mennessä ollut kovin hyvä pionien kasvattaja. Koska pidän paljon pioneista, soisin onnistuvani.
27.7. Syyskaunosilmä availee kukkiaan! Väärä nimi, sillä se on kesäkukka. ’Brautschleier’-jaloangervo kukkii, ja pian kai muutkin. Astilbethan ovat meillä uusi kasviryhmä, vaikka jonkin taimen olenkin aiemmin istuttanut: vääränlaiseen paikkaan.
Viime päivinä olen harrastanut kitkemistä. Maa on järkyttävän kuivaa.
30.7. Monena päivänä on ollut 30 asteen helle, mikä on minulle aivan liian paljon. Ja enimmille muillekin suomalaisille. Ronja ja Into ovat olleet tämän viikon meillä, ja hekin kärsivät helteestä ja ovat mieluiten sisällä, koska siellä on viileämpää. He piirtävät antaumuksellisesti ja lueskelevat ja välillä he liottavat itseään uima-altaassa.
1.–4. elokuuta olin Kärhö-kerhon jäsenmatkalla Latviassa ja Virossa. Olipa kuuma matka. Melko uuvuttava, mutta silti hyvä matka. Näimme varsin paljon. En välitä kirjoittaa matkakuvausta. Klematiksia tietenkin ostin, lähinnä Kivistikeiltä. Syysleimut hullaannuttivat minut.
Elokuussa kohti syksyä
Elokuun lopulla. Kun saavuin matkalta kotiin, oli ilmassa syksyn tuntua. Näytti kuin kesä olisi äkkiä mennyt menojaan, varmaan koska puutarhaa on kauan vaivannut kuivuus. Sääkin muuttui elokuun alussa viileämmäksi. Taisi tulla jokunen sadekuurokin. Kävimme taimiostoksilla Kauppilan puutarhamyymälässä Turun kupeessa ja myös lähempänä kotiamme. Vaikka olen päättänyt luovuttaa puutarhan Äiti Luonnolle, ostelen yhä taimia: aikomukseni on saada puutarha ”valmiiksi”, joten ostan kestävien kukkien taimia.
Olen erityisen paljon hankkinut syysleimujen taimia, sillä huomasin jo viime vuonna, miten erinomaisia koristekasveja ne ovat, ja Latviassa sain lisää intoa suosia syysleimuja. Tänä kesänä ovat syysleimut meillä enimmäkseen kukkineet huonosti. Jurovat. Meillä ovat kaikki sentään elossa. Monen puutarhassa ne kuuluvat peräti hävinneen. Silti olen uskaltanut lisätä syysleimujamme, sillä ne ovat tähän saakka olleet varmoja loppukesän ja alkukesän kukkijoita.
3.9. On ollut kolme hallayötä, ja ne tekivät tuhojaan. Jaloangervojen kukinnot ja lehdet paleltuivat ja nauhusten lehdet ja nuput. Kaikki klematikset eivät ole vielä avanneet nuppujaan, mutta ne sentään sietävät muutaman asteen pakkasta; C. potaninii, sen kukat ja nuput, tosin panivat hallan pahakseen. Se täytynee peitellä hyvin. Sää kuulemma lämpenee.
30.9. Sää lämpeni uudelleen, joten kasvukausi jatkuu. Syysleimut availevat nuppujaan, vaikka useimmat taimet juroavatkin. Ruusuissa ei ole kukkia, vaikka joitakin nuppuja varsissa onkin. Johtuu kai siitä, että on ollut koleita ja myös joitakin sateisia päiviä. Rugosaruusujen pitäisi kukkia, mutta vaivoin ne myös kesällä kukkivat, varmaan koska niiden versonkärjet ja kasvipisteet menivät ruusunversopistiäisten suihin.
En ole saanut itseäni panemaan istutuksiani talvikuntoon, enkä kaikkia kukkasipuleita maahan. Minulle taitaa tulla kiire. Esteenä ovat olleet kivut – ja jos olen aikeissa mennä vaikka Hesaan, minun on ollut pakko säästää voimiani – mutta suoraan sanoen: minua ei ole juuri ole huvittanut ahkeroida puutarhassa. Ehkä siksi, että olen päättänyt luopua puutarhasta, vaikka se onkin surullista. Suhtaudun puutarhaan ristiriitaisesti.
Papumaasta olen tehnyt kukkapenkin, ja myös pienelle mansikkamaallemme käy samalla tavalla. En mitenkään kynene pitämään sitä kunnossa. Selkä panee hanttiin.
Herukkasato oli tänä vuonna varsin mahtava, ottaen huomioon sen että meillä on vain muutama pensas. Näytti siltä kuin vadelmia saataisiin runsaasti, mutta sateiset ilmat pilasivat sadon. Omenoita tuli niukasti, ja ne jotka puihin ilmaantuivat, olivat pihlajamarjakoiden syömiä. Ensimmäisen kerran saimme luumuja, enemmän kuin malliksi. Molemmat pidämme paljon luumuista. Rastaat pistivät suihinsa marja-aronian marjat, joten mehunteolla ei minun tarvinnut itseäni rasittaa.
Olemme saaneet nauttia aurinkoisista kuulaan kirkkaista syyspäivistä. Ruskan värittämät puut ovat kauneimmillaan. Ja aamulla on sumua. Joitakin pikkusateitakin on ollut. Sadetta maa janoaa, sillä se on rutikuivaa. Kuten viime vuonna, on monilla kaivo tyhjä. Meillä sentään on onneksi runsasvetinen kaivo.
Loppuvuosi oli pimeä ja sateinen. Oikein synkkiä loppusyksyn päiviä, koska lunta ei pahemmin satanut. Joulun alla satoi lunta ja näytti tulevan oikein kauniisti valkoinen joulu. Aattona kuitenkin alkoi rankka vesisade ja niin oli maa jälleen musta. Pysyvän lumipeitteen maa sai vasta vuoden 2004 puolella, ja aika paksu siitä sitten tulikin.
Minulla on ollut tapana laittaa joillekin ruusuille talvisuojaukset, sellaisille joita ilman en halua olla. Olen lisäksi taipuvainen ajattelemaan, että olen tavallaan vastuussa niistä, koska olen tullut hankkineeksi ne. Tällä kertaa järjestin ruusutarhaan maskeraadit: Raini ja Ronja maalasivat öljyliiduilla kangastilkuille kasvot, jotka kiinnitin peitteisiin käärimieni pensaiden ”kasvopuolelle” ja lopuksi puin figuurit vanhoihin vaatteisiin, lakanoihin ja ikkunaverhoihin. Olen tyytyväinen lopputulokseen.