”Ruusu kukkii piikkisestä varresta”
Maarit Vallinharju-Stenman
Ihmisen mielelle ominainen optimismi, maailman kaikesta pahuudesta huolimatta, ilmenee myös hänen tavassaan keksiä ruusulle vertauskuvia. Varsin harvoin nimittäin huomautetaan piikeistä. Piikki pistää kipeästi, sehän on selvä. Kukaan ei tarvitse hienoja filosofeerauksia käsittääkseen, mitä piikki tarkoittaa.
Mutta silloin kun piikkeihin kiinnitetään huomio, ihminen asetetaan elämän suurten kysymysten eteen, varsin ankaralla tavalla. Hänen annetaan ymmärtää, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla, siis ruusunkukkasilla, tanssimista. Elämäntietä kulkiessa piikit pistävät kulkijan jalkaan, ja hänen mennessään pensaan ohi okaat repivät hänen ihoonsa kirveleviä naarmuja. Ruusun kauniin kukan alla, sen alapuolella, piilee piikki pistäväinen.
RAAMATULLISIA PISTÄVIÄ PIIKKEJÄ
Piikki-symboliikka on paljolti peräisin Raamatusta. Pentti Lempiäisen mukaan ruusun piikeillä viitataan syntiin, suruun ja kärsimykseen, erityisesti Jeesuksen Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan ristillä.
Mutta piikit mainitaan Raamatussa jo ihmiskunnan historian alkuhämärässä, ensimmäisessä Mooseksen kirjassa: syntiinlankeemuksesta lähtien, siitä pitäen kun Aadam ja hänen vaimonsa rikkoivat Jumalan käskyä vastaan, on ihmistä kristillisessä perinteessä rangaistu kaikenlaisilla piikeillä.
Ensinnäkin Jumala rankaisi tottelemattomia ihmisluomuksiaan karkottamalla nämä ihanasta paratiisista, ja siltä varalta että nämä yrittäisivät tulla takaisin, hän asetti paratiisin portille kerubeja vartioon, välkkyvät miekat kädessään. Lisäksi Jumala kirosi maan sanoen Aadamille: ”Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsasi hiessä sinun on hankittava leipäsi . . .” (1. Moos. 3.18–19).
… Piikkejä ja kärsimyksiä ihmisille!
Orjantappuroista oli kyhätty myös se piikkikruunu, joka Jeesusta kidutettaessa asetettiin hänen päähänsä: ”He panivat hänen harteilleen purppuranpunaisen viitan ja väänsivät orjantappuroista kruunun ja asettivat sen hänen päähänsä.” (Markuksen evankeliumi 15:17).
Tarkalleen ei tiedetä, mikä suuripiikkinen kasvi on Raamatun orjantappura. Ja myös orjantappura-sana, joka vakiintui suomen kieleen, aluksi kirjasuomeen, Mikael Agricolan käännöstyön ansiosta, on melko arvoituksellinen sana, kun sen osia oikein rupeaa ajattelemaan. Orjantappura voisi olla oman juttunsa väärti, joten ehkä palaan asiaan.
SYDÄNTÄ RAASTAVIA PIIKKEJÄ
Ruusun piikki on fyysisen kivun metafora. Ruumiin kipu on konkreettista ja ”oikeaa”, ja se on myös helpompi havaita kuin mieltä jäytävä sisäinen tuska. Ei sen vuoksi ole kummallista, että piikit ovat fyysisen kivun vertauskuva. Mutta ne ovat myös sydäntä raastavan kivun, henkisen kärsimyksen, vertauskuva.
Tällaisesta kuvakielestä voisi helposti löytää paljonkin esimerkkejä. Tyydyttäköön muutamaan. Esimerkiksi: F. G. Ålander suunnitteli Eino Leinon ”Onnen orja” -teosta (1911) varten kansikuvan, joka ei kätke sielun tuskaa. Siinä on – originaali lienee ollut valkoinen mutta on nykyisin hieman kellastunut – punainen ruusu, josta tippuu veripisaroita ja jota ympäröivät, suunnilleen neliömäisenä kehyksenä, tumman harmaan värisävyin toteutettavaksi ajateltu jykevä seppele jossa on hirvittäviä piikkejä. Monissa lauluissa lauletaan ruusuista, kukista tai piikeistä. Kerran kuulin radiosta, miten laulun ”minä”, romani ja hevosmies, kertoi raskaasta elämästään, siitä miten hänen elämäntielleen on siroteltu pelkästään ruusunpiikkejä. Myös melodia oli hyvin murheellinen.
… Piikkejä ja kärsimyksiä ihmisille!
KUKKIA JA PIIKKEJÄ
Kirkkoisä Hieronymukselta tunnetaan tällainen lentävä lause: ”Rosa de spinis floruit” eli ”Ruusu kukkii piikkisestä varresta”. Suuresti oppinut, Raamatun hepreasta latinaksi kääntänyt (”Versio vulgata”, 405) Hieronymus viisaasti varmaan vihjaa, ettei ihmisen oleminen ole pelkkää murhetta ja kärsimystä, vaan että siinä on myös iloa ja paljon hyvää, samalla tavalla kuin ruusussa on yhtä aikaa sekä vaarallisia, joskus isonkin haavan tekeviä vastenmielisiä piikkejä, ja vaarattomia ihanasti tuoksuvia suloisen kauniita kukkia. Hieronymus halusi, tahdon uskoa, rohkaista ja kannustaa kuulijoitaan tai lukijoitaan muistamaan, ettei pidä tuijottaa vain siihen mikä tuottaa tuskaa. Ihminen kun tapaa herkemmin nähdä negatiivisuudet.
… Ei pelkästään piikkejä ja kärsimyksiä ihmisille!
LÄHTEITÄ, MM.:
- Lempiäinen, Pentti: Kuvien kieli. Vertauskuvat uskossa ja elämässä. WSOY, Helsinki. 2002.
- Pyhä Raamattu. 9. painos. Suomen Pipliaseura. Mikkeli 2003.
- Kuvitusaiheinen näyttely Design-museossa Helsingissä syksyllä 2003.