Pentti ja Maarit Stenman
Lauantai 11.4.1981
Läksimme Korsosta taksilla klo 17.30. Taksi ajoi lujaa (20–30 km/h ylinopeutta), kun kerran lentoon oltiin lähdössä. Seutulassa saimme passit, viisumit ja liput mieheltä, jonka rinnassa oli kyltti NIKOLAI. Otimme konjakkihörpyt odotellessa. Kone lähti, kuten pitikin. Nousu hyvin, kaikki hyvin. Täältä tullaan, Suhumi!
Kone on hieman ahdas, palvelu lentokonemaisen kohteliasta ja matkaseurana suurelta osin Kotimaa-lehden lukijamatkalaisia, jotka olivat matkalla Suhumiin ehkä vahvistamaan uskoaan.
Saavuimme Leningradiin vajaan tunnin lentomatkan jälkeen. Jonotusta passintarkastukseen ja jonotusta matkatavaroiden tarkastukseen. Jonoissa turistit söivät innokkaasti eväshedelmiään, joiden maahan tuonti oli ankarasti kielletty. Tarkastusten jälkeen vaihteeksi odottelua. Ateria lentoaseman ravintolassa kymmenen–yhdentoista aikaan.
Odottelua, istuskelua, seisoskelua, lentoaseman sisätilojen tuijottelua: puhelinkoppi oli suomalaisvalmisteinen muovikupla, lentoaseman kellot kävivät eri aikoja, joista jokainen oli väärä. Transit-osan oleskelutilat olivat aika miellyttäviä, mutta matkustajia oli aivan liian paljon, että olisivat mahtuneet viihtymään.
Sunnuntai 12.4. 81
Hieman puolen yön jälkeen Inturistin suomea puhuva opas kokosi laumansa ja johdatti sen pitkän käytävän kautta lentoaseman kotimaan-puolelle. Valtava halli, joka jatkui ja jatkui. Tiskien luona eksoottisia paikannimiä ja siellä täällä eksoottisen näköisiä matkustajia. Oven päällä СУХУМИ: siitä kentälle ja autolla koneelle. Kotiin matkaavilla gruusialaisilla ym. oli runsaasti päällä turkeista ja karvalakeista lähtien – höh, kaipa sitä etelämaalaisia Leningradin parissa lämpöasteessa vilutti, vaikka suomalaisille riitti pikkutakki tai enintään poplari.
Jälleen ilmassa ja muutama tunti torkkumista. Lähtiessä Leningradin valot näyttivät upeilta. Parin tunnin lennon jälkeen näkyi toinen mahtava valomeri, säteittäisen muotonsa perusteella vissiin Moskova 10 km:n korkeudesta nähtynä. Aamuviiden lähestyessä jälleen valoja: Sotši. Vielä hetken lentomatka ja Suhuminkin valot jäivät taakse. Laskeuduimme meren puolelta, iso Tu-153 tuli siististi kentälle.
Suhumin lentoasema: komea pylväikköfasadi ja – palmuja!
Parinkymmenen minuutin bussimatka kentältä kaupunkiin lujaa ja holtittoman tuntuisesti, onneksi ei muita liikkujia vielä ollut tiellä.
Hotellissa avaimet käteen ja huoneisiin. Huone oli varsin miellyttävä, telkkari ja kaikki. Suomalais-neuvostoliittolaisten kauppayhteyksien merkkinä ovissa oli Björkbodan lukot (joissakin huoneissa ruotsalaiset August Stenmanin ASSA-lukot) ja patjatkin olivat kovin bonnellmaisia, joten voimme olla kuin kotonamme. Paitsi, että huoneessa oli pirun kylmä.
Neljän tunnin nukkumisen jälkeen rytyytettiin ovella: aamiainen. Hallissa oli rahanvaihtojono. ”Kotimaan” retken känninen matkanjohtaja oli pettynyt matkasekkiensä vaihtokurssiin ja väitti Gosbankin virkailijaa suunnilleen petkuttajaksi.
Kävelyä: rantabulevardi (Rustavelinkatu), puistoja ja varhaiskevään kukkia, Lenin-aukio patsaineen, auringosta nauttimista Baratašvili-rautatieaseman portailla Lenininkadun päässä. Takaisin hotelliin löhöämään ja palelemaan (lämmitys ei toiminnassa, oli kuulemma putkiremontti).
Söimme kaupungilta ostamiamme eväitä: leipää ja ei aivan ensiluokkaista viiniä.
Maanantai 13.4. 81
Aamiaisen jälkeen teimme kävelyretken Suhumivuorelle. Tarkkaa tietoa reitistämme ei oikein ole, kadut tuntuivat kulkevan aivan väärään suuntaan, ja kun karttakin oli kovin epämääräinen, päädyimme lopulta sairaalan takapihalle. Takaisin tulimme samaa tietä pienten talojen ja puutarhojen lomitse.
Toisella yrittämällä jo onnisti, löytyi jopa vuorelle ohjaava tienviitta. Vuorella oli palmuja, mäntyjä, tulppaanipuita, kamelioita ja Huittisten kirkkoherra. Näköalaa oli kaupunkiin ja ja itään Kaukasukselle, vaan eipä paljon udulta näkynyt. Maarit ei millään olisi antanut Pentin ottaa kuvia kaupungista jyrkänteen reunalta kaiteen takaa – hui, jos se vaikka putoaa!
Palasimme alas vuoren toista sivua. Vuorella oli lehmiä paimenineen, alempana kanoja talojen pihoilla. Jossakin täällä pitäisi olla myös talo, jossa kirjailija Paustovski asui 1920-luvulla, mutta eipä näy missään viittaa tai muistokilpeä. Loppumatka pölisevän kadun vartta keskikaupungille alkoi jo ottaa jaloille.
Päivällisen jälkeen kävelimme kaupungilla. Huoneessa oli yhä kylmä, mutta suihkusta sai sentään juuri ja juuri siedettävää haaleaa vettä.
Tiistai 14.4.81
Teimme bussimatkan Ritsajärvelle. Saimme paikat auton peräosasta Huittisten papin edestä. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, eikä matkustaminen ollut pelkkää riemua, kun joidenkin matkustajien vedonarkuus esti tuulettamisen ajon aikana. Tie johti meitä vuorten ja meren välissä. 60–70 km kukkuloita, mutkia ja mäkiä, tien varsilla peltotilkkuja ja pieniä kyliä. Oikealla pilkisteli Kaukasus silloin tällöin. Tie Ritsalle vie Bzybin vartta, Bzyb on pienehkö, vuorilta tuleva joki.
Pysähdyimme pienen ”järveksi” mainitun veden luo jaloittelemaan. Lainausmerkit järvi-sanassa ovat suomalaisille täysin paikallaan, sillä lätäkkö on vain n. 50-metrinen lammikko. Ozero on kuitenkin melkoinen turistikeskus: leivän, lihavartaiden, matkamuistojen ym. myyjiä sekä rannalla valokuvaajia. Voi kuvauttaa itsensä elävän hevosen selässä tai kuolleen karhun sylissä. Vesi, joka virtaa ”järvestä” Bzybiin on todella kirkasta. Myytävänä oli myös paikallisten vuoristomehiläisten hunajaa, joka on kuulemma erittäin hyvää (ainakin maailman parasta). Ei tullut ostettua, sääli.
Matkaa jatkettaessa tien vierusnäkymät muuttuivat mahtaviksi: jyrkkien seinämien alla joen partaalla kasvava metsä oli uskomattoman rehevää, täynnä sammalta ja sananjalkoja niin, että puita tuskin näkyi alta.
Ritsajärven rannoilla oli melkoinen turistikeskus hotelleineen ja ravintoloineen. No, eipä silti, kyllä paikka rakennuksista huolimatta on kaunis, vaikka järvi sinänsä on aika pieni. Matkan hintaan kuuluvan lyhyen moottoriveneretken jälkeen joimme kupilliset abhasialaista kahvia; minulle tämä oli ensitutustuminen juoman turkkilaistyyliseen valmistamiseen.
Ennen bussin takaisinlähtöä tutustumme vielä Ritsan rantoihin. Maa oli vielä kauttaaltaan lumen peitossa takatalven pyryn jäljiltä, mutta voimakkaan auringonpaisteen lämmössä kevät oli täydessä vauhdissa. Pakenevan lumen alta pilkisteli puiden ja pensaiden vihreitä lehtiä; siellä täällä oli pieniä punaisia kukkasia ja punaisia hyönteisiä aamukävelyllä.
Paluumatkalla koukattiin Mustan meren rantatietä ensin Gagraan, jossa oli lounas. Oleskelu tässä kuumaksi tunnetussa paikassa jäi kovin lyhyeksi, sillä turisteilla oli ohjelmassa vielä Pitsundan katsastaminen. Pitsundan ikivanha kirkko ei saanut kirkollisia matkalaisia vakuuttuneeksi iästään: restauroinnin jälkeen rakennus onkin kuin uusi. Viimeinen pisara tuntui olevan sisäänpääsystä perittävä pieni maksu. Puiston vuosisatoja vanha puusto sai sentään hyväksynnän.
Sesonki ei Pitsundan kylpylässäkään ollut vielä kunnolla alkanut ja ranta oli lähes tyhjä.
Pitsundasta lähdettäessä vuoret nousivat taivaalle kuin pilvet. Paluumatkan näkymät olivat kuin mennessä. Vaikka Suhumin seudulla juodaan kahvia, on teepensas tien varsilla hyvin yleinen.
Keskiviikko 15.4.81
Retkipakettiin kuuluivat päivittäiset venekuljetukset uimarannalle, mutta eihän siellä kukaan tarennut uida. Sen sijaan Nikolai sai puhuttua suomalaisille pienen Mustanmeren risteilyn. Rannikkoa pitkin menimme suunnilleen Ešeran tienoille pohjoiseen. Vastaan tuli silloin tällöin kantosiipialus ja aavalla merellä oli joukko veneitä kalastamassa. Rannikolla näkyi Suhumin uuden osan kerrostaloja. Avomerellä ui pyöriäisiä, jotka paluumatkalla kävivät seuraamaan pientä laivaamme uiden milloin sen edessä, milloin rinnalla tai perässä. Niitä oli useimmiten kaksi, jotka vuorotellen hyppäsivät vedenpinnan yläpuolelle turistien ihailtaviksi. Ihmeen hyvin ne säilyttivät temppuillessaan laivan suunnan ja nopeuden.
Retken jälkeen etsiydyimme rantakadun varrella olevaan Nartaa-ravintolaan. Se oli ulkoilmapaikka, pihalla pöytiä ja tuoleja, seinässä luukku, jonka takana tehtiin maailmankuuluja abhasialaisia hatšapureja eli juustolla kuorrutettuja pikku leipiä, jotka syödään kuumina voin kera. Seisoskelimme aikamme jonossa ja katselimme hatšapurien valmistusta, jota joku nilkki kävi kovalla nalkutuksella vauhdittamassa .. vai oliko saarnan aiheena jotakin muuta? Mene tiedä. Hatšapurit saatiin, lautanenkin, mutta ei muita syömäneuvoja. Kuinkas nyt suu pannaan? No, syödään sormin kuten muutkin. Ei se ollutkaan yhtä helppoa miltä näyttää: kun hatšapurin päästä haukkasi, voit valuivat rinnuksille.
Illalla kävimme parissa kaupassa ja kasvitieteellisen puutarhan portilla kääntymässä sen mennessä juuri kiinni. Täältä jatkoimme rantabulevardin toisella puolella olevalle Trapetsvuorelle johtavaa tietä. Vuoren laella oli pientaloasutusta tavanomaisine kotieläimineen. Pihoilla näkyi tavallisten kanojen lisäksi myös lehmiä ja jopa sikaperhe tien varren ojaa tutkimassa. Kävelimme aika pitkälle, ohi kaupungin bussilinjan päätepysäkin etsiessämme mukavaa kiertotietä takaisin keskustaan. Oikean näköistä tietä ei näkynyt, joten lopulta meidän oli käännyttävä takaisin. Joku utelias tai avulias sielu huuteli turistien perään, mutta emme huonoine kielitaitoinemme tohtineet mennä juttusille. Sivukadun päästä puikahdimme jyrkkiä portaita pitkin alemmalle kadulle. Laaksossa oleva Kazbekin katu oli aivan toisenlainen kuin vuoren harjaa noudatteleva Miminusvili. Ei kotieläimiä eikä improvisoiden tehtyjä taloja; täällä talot ja pihat olivat erittäin hyvin hoidettuja. Pohjakerroksessa on suhumilaiseen tapaan jyhkeä portaikko toiseen kerrokseen, mikä onkin rinteessä käytännöllistä.
Torstai 16.4.81
Aamulla sataa tihutti. Vuorossa oli bussimatka Novi Afoniin. Me menimme katsomaan kuuluisia tippukiviluolia, kirkollinen kansa taas halusi nähdä Novi Afonin suuren luostarin. Luostari oli todella suuri ja mahtava; ennen vallankumousta se omisti käytännöllisesti katsoen kaiken Novi Afonin ympäristössä.
Luolaan mentiin asemalta kuin pienellä metrolla. Lähtöasemalta luostarikin näkyi mahtavana laakson toisella puolen. Runsaan kilometrin junamatkan jälkeen olimme syvällä vuoren uumenissa. Luolan sisälle on rakennettu helppokulkuinen käytävä. Nämä luolat löydettiin vasta 1961 ja avattiin yleisölle 1975, eli vain kuutisen vuotta sitten. Luolassa on tasainen lämpötila ja kosteus, jotta se säilyisi mahdollisimman muuttumattomana. Valaistus on päällä vain turistiryhmien aikana, muuten luola on vuosituhansia jatkuneessa pimeydessä. Joidenkin lamppujen luo oli silti ehtinyt syntyä vihreää leväkasvustoa. Tippukivet eivät kuulemma ole yhtä suuria kuin vaikkapa Jugoslaviassa, mutta ensi kertaa tippukiviluolassa kävijän mielestä ne olivat vaikuttavia. Luola on kuitenkin hyvin suuri ja värivalot tehostavat näkymiä.
Luolakivikierroksen jälkeen kävelimme luostarille. Rakennusryhmä oli nyt jonkinlaisena lepokotina. Novi Afonissa on myös laaja puisto, jossa oli joitakin eksoottisia eläimiä, mm. riikinkukkoja ja mustia joutsenia. Kirkko oli kuulemma vielä käyttökunnossa, osasi eräs kotimaalainen kertoa; tutkimusretkensä ansiosta tämä pappi rouvineen myöhästyi sovitusta lähtöajasta puolisen tuntia ja odotutti muita.
Matkalla mennen tullen yritimme tutkiskella, näkyisikö Ešeran kylässä Paustovskin kertomuksesta tuttuja paikkoja. Ei näkynyt. Tie lienee rakennettu toiseen paikkaan sitten 1920-luvun, jolloin Konstantin Paustovski eli täällä.
Illalla kävelimme kaupungilla Tbilisin valtatien varrella ja tienoilla. Liikennettä ja pakokaasuja oli paljon. Kerrostalot eivät näyttäneet viihtyisiltä; kadut oli paikoin kaivettu auki ja rikkinäisestä viemäristä pulppusi kadulle vettä ja ties mitä.
Loppuillasta katselimme televisiota. Tarjolla oli englanniksi tekstitetty japanilainen sekä gruusiaksi dubattu raaka gangsterielokuva.
Perjantai 17.4.81
Tiedossa oli vapaa päivä, mikä oli määrä kuluttaa maleksimalla mm. kasvitieteellisessä puutarhassa. Kävelyretkelle otettiin mukaan porilainen sairaanhoitaja Eeva, joka meidän oli määrä opastaa jonnekin laitakaupungille johtavan kadun alkuun omaa ekskursiota varten. Tiet näyttivät kuitenkin niin houkuttelevilta, että menimme kolmisin koko matkan ja kasvit jäivät tuonnemmaksi.
Kiertelimme vuoren rinteitä tarkoituksenamme käydä Suhumi-vuoren huipulla. Seisoskelimme jossakin risteyksessä, ja jo olivat alkuasukkaat viittoilemassa meille suuntaa takaisin keskustaan. Tie kapeni ja kylän koirat haukkuivat. Lopulta löysimme kapean poluntapaisen, joka näytti vievän ylöspäin. Kukkulan huipun tuntumassa oli nainen kasvimaalla. Minä vaikenin sujuvasti, mutta kielitaitoiset tervehtivät ja selittivät alkuperäämme. Tästä nainen innostui ja noukki vieraanvaraisena maasta yrttejään meille maistiaisiksi. Olivat samoja retiisinmakuisia ruohoja, joita hotellin ravintolassakin oli tarjolla. – Kotimaassa opimme tuntemaan rucolan vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Aivan vuoren huipulla oli pieni tasanne, jossa mies paimensi lehmiään. Lyhyen ajatustenvaihdon jälkeen meidät kutsuttiin tutustumaan hänen paikkaansa, komeanäköalaiseen laidunmaahan. Viivyimme täällä jonkin aikaa ihaillen maisemia ja kuvaten lehmiä.
Laskeuduimme vuoren itärinnettä mutkittelevaa Mataradže-katua. Talon aidan ylitse katseli nainen vauva sylissään. Maarit pääsi puheisiin, myönteli näköalaa kauniiksi ja sai luvan ottaa valokuvan myös talon väestä. Portaille tuli myös pari pikkutyttöä ja mummu. Miesväki ei ollut kotona.
Pian meidät kutsuttiin taloon sisälle. Seinillä oli olkitöitä ja ornamentteja, seinän vieressä piano, jolla toinen pikkuneideistä antoi soittonäytöksen. Pöydälle kannettiin juustoa, kurkkua ja leipää syötäväksi sekä votkalla terästettyä kotiviiniä juotavaksi. Maarit tulkkasi ja puhe kulki perheasioissa, maiden eroissa ynnä muissa tärkeissä asioissa. Aikanaan tuli paikalle myös vaari, joko päivällistunnille tai muuten vain asioilta. Ei, ei olla abhaaseja vaan gruusialaisia, 1920-luvulla tänne muuttaneita. 1939–40 käytiin sotimassa Suomen rintamalla, mutta nyt ollaan ystäviä. Malja rauhalle ja kansojen väliselle ystävyydelle! Ja toisellekin jalalle!
Jossakin välissä tytöt läksivät kouluun iltavuoroon ja mekin teimme lähtöä. Lopuksi vaihdettiin osoitteita ja luvattiin kirjoittaa. Portailla ikuistettiin ihmiset filmille. Palasimme hotellille mieli korkealla.
- Muutaman kuukauden kuluttua Suhumista tuli käsin kirjoitettu kirje ja postikortteja. Monesti on tullut mieleen, kuinka näille georgialaistutuillemme kävi Abhasian sodan jälkeisissä levottomuuksissa 1990-luvun alussa.
Osa muusta seurueesta oli viettänyt aikaansa abhasialaisella lounaalla. Kirkollisten matkalaisten johtaja oli kunnostautunut puhumalla rumia oppaan vaimolle ja juomalla itsensä pöydän alle ja sitten sairaalahoitoon.
Illalla oli kansantanssiesitys teatterissa. Nikolai johti retkeläisensä hyvissä ajoin saliin, josta saimme vapaasti valita parhaaksi katsomamme paikat. Meidän jälkeemme tuli muuta yleisöä, lähinnä Suhumissa poikenneen Mustan meren risteilyaluksen matkustajia. Esityksessä oli vauhdikasta menoa ja komeita tanssijoita, rekvisiittana myös ryhmä tanssijattaria. Esiintymislava pölisi ja tikarit lentelivät. Ihan katsomisen arvoista.
Lauantai 18.4.81
Stenmanien ohjelmassa oli nyt lopultakin kunnon käynti kasvitieteellisessä puutarhassa. Päivä oli lämmin, auringossa oli jopa kuuma. Keskikesällä Suhumissa ei varmasti tule vilu. Erityisen ihastuneita olimme bambumetsikköön, jota ei muualla Suhumissa enää näy. Lammikossa oli laulavia sammakoita, jotka melskasivat kuin rastasparvi.
Puistoissa ja kaduilla oli paljon ihmisiä siivoustalkoissa kommunistisen lauantain merkeissä. Joku taisi udella meiltäkin, miksi emme osallistu hommiin. Emme oikein ymmärtäneet, mitä kysyttiin ja kyselijä teki omat johtopäätöksensä: lintsareita.
Iltapäivällä Maarit kävi vielä yksin isolla torilla ja löysi mm. tulista punaista paprikaa ja yrttimausteita. Myyjät olivat tosi innokkaita, joten oli hyvä että niinkin vähällä ostamisella selvisi. Hatšapureihin sopiva juusto, joka oikeastaan oli koko toriretken aihe, tuntui liian kalliilta.
Maarit vieraili myös hotellin kosmetologilla, joka oli Nikolain rouvan tuttu. Ihmeen hurmaavan naisellinen vaaleatukkainen, pyylevyyteen taipuvainen eloisa kaunotar, kreikkalaissyntyinen, kenraalitar, hoiteli pienessä huoneessa kuutta asiakasta samanaikaisesti. Periaatteena oli pitkälti itsepalvelu ja lähes olematon hinta.
Sunnuntai 19.4.81
Lähtö hotellista aamuyöllä, lento Leningradiin aamupäivällä, kotona puolilta päivin. Sen pituinen se.