|
Sopivan tontin löytäminen oli aika työlästä, sillä myyjät odottivat vielä laman alussakin hintojen nousua. Tämä sitten osoittautui meille sopivaksi paikaksi: ei missään korvessa ja tilaa riittävästi eli lähes hehtaari.Talo tehtiin keskellä olevan pienen kumpareen taakse rinteeseen. |
Talon alta hävisi parisenkymmentä täysikasvuista puuta. Enemmänkin olisi kannattanut kaataa tulevien töiden helpottamiseksi. |
|
Lavosen pappa traktoreineen kaivoi perustusten alta saven kovaan moreeniin asti maaperätutkimuksen suosituksen mukaisesti; rakennusvalvonta olisi täällä kelpuuttanut kuivan savikerroksenkin päälle rakentamisen. |
Lapiolle jäi vielä paljon siistimistöitä. Takana on itäseinän, keskellä kantavan väliseinän ja edessä eteläseinän monttua. |
|
Anturamuotin teossa olivat mukana myös veli ja veljen pojat. Anturamuotti muistutti lohiporrasta ja lopullinen perustuskin on monimutkainen, sillä rinnetalomme etu- ja takaosan välinen korkeusero on 1,2 m, ja vaakatasossakin perustukseen tuli kaikenlaisia kulmia ja mutkia. |
Kaivumassat olivat vielä montun äärellä, joten betoninpumppausauto ei päässyt aivan muotin luo. Letku sentään riitti juuri ja juuri. |
|
|
Pieni talkooporukka valoi anturat. |