Pentti Stenman

Ekotrippi Evolle 
 Torstai 7.8.2003 Fillarin takarengas nuljahtelee mutkissa pakkausten painon alla ja haluaa selvästi lisää ilmaa sisäänsä. No, okei okei, ensimmäisellä tauollahan tuo järjestyy. Pyörä on uusi, vasta keväällä ostettu, mutta takarengas on ollut aika löysä alusta alkaen. Ei vain ole tullut tartuttua pumppuun. 

Kiljavalla kaivan pyörän huoltovarusteet takalaukun sivutaskusta. Otan käteeni edellistä pyörää hyvin palvelleen pienen kaksitoimisen pumpun ja kierrän takaventtiilin hatun pois. Mutta mitä helkuttia: miksi ihmeessä tässä on AUTONVENTTIILI!! Oikeassa fillarissahan on aina presto-venttiilit! Harmittelen, etten varmistanut tätä juttua aikaisemmin; ei tullut mieleenkään, että joku voisi keksiä jotakin niin perverssiä kuin laittaa autonventtiilin polkupyörään. No, ei auta, täytyy hankkia toisenlainen pumppu jostakin matkan varrelta – ja mahdollisimman pian.

Tällä kerralla pumppu ei ollut edes ensimmäinen varusteongelma. Toissailtana tavaroita pakatessa ei keitintä löytynyt mistään; joskus talvella olin kerännyt kaikki kaapin päällä lojuneet vaellusvarusteet ja piilottanut ne johonkin tosi hyvään jemmaan. Eilen sitten etsin kaupasta uutta Trangiaa, mutta minusta n. 50 euroa parista-kolmesta alumiinikiposta ja messinkipeltisestä spriipolttimesta oli aivan liikaa. Hong Kong tarjoaa vastaavanlaista kopiota n. 20 eurolla; kun hinta oli lähempänä oikeaa, kauppakin syntyi.
Nopon jälkeen jatkan matkaa vanhan Hämeenlinnantien pientareella, josta pian siirryn moottoritien ja vanhan tien välissä olevalle kevyen liikenteen väylälle. Täällä voi poljeskella kaikessa rauhassa; enpä ole tätäkään reittiä ennen noteerannut, vaikka olen mennyt ohitse kymmeniä kertoja autolla. Jossakin Hyvinkään ja Riihimäen välillä erillinen väylä päättyy, ja olen jälleen maantien pientareella.

Riihimäen iso Citymarket on aivan tien laidassa. Urheiluosastolla kaupataan lähinnä tekstiilejä ja sekalaisia urheiluvarusteita. Jalkapallopumppuja on useitakin tyyppejä, mutta ei ainuttakaan polkupyörälle. Keksin ovelan kikan: ostankin uuden sisärenkaan, jossa on pumppuuni sopiva venttiili. Pyörätarvikkeiden hyllyssä on kuitenkin sikin sokin vain 20- ja 26-tuumaisia lastenpyörien kokoja, mutta ei 28-tuumaista aikuiseen makuun. Kaupasta löytyy sentään urheilujuomajauhetta sekä pullotettua vettä; ajattelen, että edes näistä voisi olla jotakin hyötyä vastatuuleen polkijalle. Pieni jatkuva vastatuuli on aukealla suoralla tiellä tosi häijyä, saa tehdä töitä, että nopeus nousisi edes 15 kilometriin tunnissa.

Apu renkaiden paineongelmaan löytyy pian huoltoasemalta, jossa virkistäydyn kahvikupillisella ja viinerillä. Huoltoaseman kompressori puhkuu molempiin renkaisiin sen verran painetta, etteivät ne enää valita tiukoissakaan mutkissa. Tunnen nyt olevani aika hyvin varjeltu rengasrikoilta; nehän ovat syntyneet miltei aina niin, että olen tömäyttänyt pikku kohoumiin liian löysin renkain. Pieni tärinän lisääntyminen ei haittaa.

 
 
Pyörä ja pakkaukset. 
Satula pitäisi näköjään säätää vaakasuoremmaksi.
Seuraavalla jokatuntisella tauollani katselen etelähämäläistä tiemaisemaa ja pyörääni. Uusi fillari, kohtuuhintainen Insera, on tukevan tuntuinen, mutta hieman painavampi kuin Crescent, jolla olen useimmat pyöräreissuni tehnyt. Pyörän paino ei tietystikään merkitse paljoa, koska en minä sitä kanna. Satula on erinomainen, ei hiosta, ei hierrä eikä paina. Se onkin yli 30-vuotias nahkainen Ideal, perua vanhasta pyörästäni. Niitä valmistetaan vielä, myydään ehkä myös Suomessa. Suosittelen ainakin löllön geelipehmusteisen satulan tilalle. Ajattelen lämmöllä myös vaihteita. Nexuksen 7 pykälän välitysalue riittää mainiosti minun kaltaiselleni, jolle pyörä on enemmän liikkumis- kuin leikkimisväline. Pyörälaukkujen toinen pari on 1970-luvulta periytyvä Savotta, toinen (hssh! älä kerro kenellekään!) Bilteman tuplalaukku. Savottaan mahtuvat aika isotkin tavarat, mutta se ei enää pidä kunnolla sadetta. Bilteman laukku on erinomainen, kestää vettä ja sen moniin pikkutaskuihin saa tavarat jonkinlaiseen järjestykseen. Valitettavasti vain nämä kaksi laukkuparia eivät näytä yhtään tyylikkäältä samaan pyörään ripustettuna. Kuormaa on mukana n. 10-15 kg; painoa kertyy runsaan viikon ruuista, muutamasta varavaatteesta, majoitteista ja varsinkin juomavedestä. Olen aika huono keksimään tavaroita, joita "välttämättä" tarvitsen vaelluksella. Pienessä irrotettavassa ohjaustankolaukussa kuljetan kaikkea rahanarvoista, eli mm. kameraa, puhelinta ja lompakkoa. Kartta on joko tankolaukun läpässä tai erillisessä karttalaukussa. Nyt mukana on vain fillari-GT3, joka kattaa Etelä-Suomen keskiosan suunnilleen Hämeenlinnan korkeudelta pohjoiseen.
Pyhän Laurin lähde Janakkalan kirkonmäellä on pahainen betoniseinäinen pikku kuoppa. Ihmetyttää hieman, että tällaista nähtävyyttä on kunnioitettu hannunvaakunalla. Kirkon jälkeen pyöräreitin ohjenuoli käskee kääntyä vasempaan kohti Hämeenlinnaa, mutta en usko siihen, sillä aikomus on päästä Turengin kautta Lammille. 

Turengin keskustan tuntumassa Hiidenjoen rantamaisemat ovat hyvän näköisiä, enkä voi vastustaa kiusausta kurvata rantaan ja kaivaa kameraa esille. Selviän keskustan lävitse peesaamalla paria pyöräilijää. Vaikka takana ei ole sataakaan kilsaa, en edes yritä pyyhältää heidän ohitseen, niin on aamupäivän vastatuuli kypsyttänyt reisiä. Tuntuu, kuin keuhkoista olisi puolet pois. 

Lammille vievä tie on paikoitellen korkean, mukavasti mutkittelevan harjun päällä aivan kuin Punkaharjulla. Ympärillä ei kuitenkaan ole sinisenä siinteleviä järvenselkiä vaan synkkää kuusikkoa ja muuta metsää.
Jossakin Janakkalan ja Lammin välillä työnnän pyörän metsään ja etsin teltalle paikan. Yhden painanteen pohjalla on paksulti rahkasammalta, joka nyt pitkän vähäsateisen kauden ansiosta on makuualustaksi sopivan kuivaa mutta silti pehmeää. 

Yöllä huomaan, että pikkupakkaselle tarkoitettu makuupussi on aivan liian lämmin. Pidän pussin vetoketjua auki ja nukun puoliksi pussin ulkopuolella, mutta silloin taas paljaat jalat tuppaavat palelemaan.

Seuraava sivu Vaellusten pääsivu Kotisivu