Pentti Stenman

Ekotrippi Evolle 2
 Perjantai 8.8.03 Kataloisen kylän kohdalla äkkään julisteen, jolla autoilijoita varoitetaan koululaisista. Jaa-a, koulut ovat jo alkamassa ja minä vasta aloittelen lomaani. Onkohan kukaan edes huomannut, että toimittajasetä tuhrasi taas kesänsä oppikirjan viimeistelyssä, kun kirjoittajat eivät pysyneet sovituissa aikatauluissa? No, tällaiset ajatukset nyt ovat maailman typerintä ajankulua, ei muuta kuin eteenpäin ja silmät kohti perushämäläistä viljelymaisemaa. 
Puolilta päivin käyn Lammin keskustassa kaupassa: lisää juomavettä ja jäätelötuutti. Pakkauksissa, mm. retkipatjakäärön sisällä, on nyt runsaat viisi litraa pullotettua vettä. Painostavassa säässä se ei tunnu yhtään liioittelulta, koska en usko eteläisen Suomen luonnonvesien juomakelpoisuuteen. Istuskelen kirkon viereisellä aukiolla jäätelöä syöden ja kuuntelen alkuasukkaiden tarinoita viereiseltä penkiltä. Katselen välillä tien toisella puolella oleva vanhaa kirkkoa, joka näyttää olevan jäämässä liikerakennusten keskelle vangiksi.  Kirkon oikealla puolen näkyy olevan Lammin Säästöpankki, joka oli otsikoissa lamavuosina; ei nyt tule tarkemmin mieleen, miksi.

Muutaman tunnin polkemisen jälkeen olen tauolla metsässä maantien lähellä, pyörää en viitsi taluttaa istuinmättään luo. Muutama tarkkaan tähdätty sadepisara saa minut ripeästi noutamaan sadeviitan pyörän pakkauksista. Vettä tuleekin sitten tanakasti puolisen tuntia viitan alla kyyristelevän polkijan niskaan. Kaula-aukosta valuu pieni puronen ja hieman vettä tihkuu vanhan viitan lävitsekin. Sateen jälkeen on kuitenkin hyvä jatkaa polkemista viilentyneessä ilmassa.

Evon metsäoppilaitokseen – eli Hämeen AMK:n Evon yksikköön – menevällä tiellä tulee vastaan paljon autoja, joissa on pönäköitä keski-ikäisiä matkustajia. Ettei vain olisi ollut lukuvuoden alun opettajakokous? Tie menee oppilaitoksen rakennusten välitse, mutta piha näyttää autiolta; opetus kai alkaa vasta myöhemmin.

Tarkoituksenani on mennä valtakunnallista pyöräreittiä pitkin Evon kruununpuiston lävitse Padasjoelle. Pyöräreitin ohjenuolta ei kuitenkaan näy missään.
Hietikolla pienen lammen rannalla seisoo poika uimahousuissaan, tien vieressä on auto ja auton vieressä mies. Edestä kuuluu liikenteen ääntä, joten pysäytän lammen jälkeen ja katselen kartasta reittiä. Näyttää kuin tämä tie veisikin takaisin Lammi–Auttoinen-maantielle. Mies kävelee tänne auton luota ja vahvistaa epäilykseni: metsätie lähtee siitä, missä oli kalastuskoealtaan viitta. Hän juttelee niitä näitä, näyttää tuntevan aika hyvin tätä Evon tienoota ja historiaa. Kuulemma yöpyminen onnistuisi hyvin oppilaitoksenkin tiloissa, mutta en seurannut ystävällistä neuvoa.

 
Kelkute

 
 		 Tie Evon metsän lävitse on miellyttävä. Päätiestä erkanee paljon metsäteitä kaukaisemmille lammille tai hakkuuaukioille tai soille tai kallioille ja joka ainoalla tiellä on oma tienviittansa. Sorapintaista, mutkaista ja mäkistä reittiä voi ajaa aivan rauhassa tarvitsematta huolehtia ohittavista autoista tai ohitettavista jalankulkijoista – paitsi joskus. Jossakin alkumatkasta vesipullo tipahtaa tärinässä makuualustan sisältä tielle, samalla kun näen peilistä henkilöauton lähestyvän takaa. Pysäytän pyörän ja talutan sen pullon luo, mutta en tahdo millään saada pyörää pysymään pystyssä onnettoman seisontatuen varassa. Jotenkin onnistun toisella kädellä koukkimaan vesipullon näppeihini ja työntämään sen takaisin pakkauksiin auton odottaessa. Harmikseni myös pyörän matkamittari alkaa kenkkuilla, joko paristo on loppu tai sitten olen jotenkin onnistunut kolhimaan anturin johtoja. Välillä mittari näyttää oikein, välillä mitä sattuu.

Iltapäivällä Kelkutteen luona päätän, että nyt on poljettu tarpeeksi, vaikka päivän kilometrisaalis on vielä aika niukka. Katselen nättiä lampea ja tien vieren tulentekopaikkaa, kiipeän ylös laavulle, mutta en kelpuuta sitä yöpymispaikaksi hienoista näkymistä huolimatta. Lammen rannat taas ovat liian kosteita ja kuhmuraisia. Tien toisella puolen on hyvä kaivo ja sen takana metsässä muhkeata sammalikkoa: tähän jään yöksi.  Pyörän vien kymmenisen metriä kaivolta eteenpäin.

Kaivosta saan ilmaiseksi parempaa vettä kuin marketin euron pulloista. Pistän keittimen tuhisemaan tulentekopaikalle ja lähden pystyttämään telttaa. Palatessani iltamössö on valmis ja ehtinyt kiehumaan ylitsekin. No, mitäpä tuosta, eipä tarvitse enää poltinta sammuttaa, ja jäljet saa siivottua aika helposti. 

Auringon alkaessa laskea paikalle tulee pariskunta autoineen kokeilemaan kalaonneaan. Vien keittimen pyörälaukkuun ja kaivelen nukkumisvarusteita esille telttaan vietäväksi, kun nainen tulee kaivolle ja alkaa kolistella sieltä vettä. Minut huomatessaan hän pistää äkkiä kaivon kannen kiinni ja palaa miehen turviin rannalle. Minähän näytänkin tyypilliseltä hämäläiseltä metsärosvolta.

Seuraava sivu Vaellusten pääsivu Kotisivu