Pentti Stenman

Ekotrippi Evolle 3

Aamulla liikkeelle lähtö on helppoa ja polkimet pyörivät lähes itsekseen. Ison-Tauruksen tienoilla selviää, mistä illallakin kuulunut ammunnan ääni on peräisin. Sotilasalueella tien vierellä on pieniä parakkiryhmiä ja kumpareen takana ampumarata, jossa paukutellaan oikein olan takaa. Eilisen evolaisen kertoman mukaan täällä oli sodan aikana lentokenttä. Mustunut talo on palokuntien harjoituskohde.

Yllättäen eteen tulee iso maantie. Täytyy oikein varmistaa kartasta, että se todella jo on Lahden ja Jämsän välinen valtatie, entinen nelostie. Keskustelen itseni kanssa, lähteäkö etelään vai pohjoiseen, ja etelän koulukunta voittaa. Jatkuva vastatuuleen polkeminen on turhan hidasta, enkä halua käyttää tämänkertaista runsaan viikon lomaa pelkästään pyörän päällä. Suunnittelen polkevani ensin kolmisen kilometriä valtatien laitaa etelään ja kääntyväni sitten vasemmalle kohti Maakeskeä ja sieltä edelleen oikealle Asikkalan suuntaan. Nyt matkassa on todellista meininkiä: aika kevyesti polkien nopeus nousee helposti neljänkympin kieppeille.

Maakeskessä lähden ensimmäisestä tienhaarasta oikealle. Runsaan kilometrin jälkeen valinta osoittautuu vääräksi, sillä olen jälleen tulossa Lahti–Jämsä–Jyväskylä-valtatielle. Edellisestä risteyksestä olisi pitänyt jatkaa vielä satakunta metriä oikeaan risteykseen. Hieman potuttaa, etten katsonut karttaa riittävän tarkasti. Istuskelen aikani tauolla ja katselen, kun linja-auto menee ohitse  tyhjänä. Toivottavasti lähempänä ihmisten ilmoja se saa matkustajiakin palkka- ja naftakulujen katteeksi.

<-- Maakesken keskustaa: kauppa pellon laidassa

Myllykselään ja Asikkalaan vievän tien kestopäällyste loppuu pian. On mutkia, mäkiä, metsää, peltoja ja lehmiä. Ajattelen mielelläni, että täällä suhtaudutaan elämiseen nykyisinkin aika samalla tavalla kuin lapsuuden kesämuistoissa maalla. Enpä tiedä, pitääkö paikkansa.

Pulkkilanharjulta Asikkalaan johtava tie on jälleen kestopäällysteinen, mutta kapea ja vailla kunnon pientareita. Lauantai-iltapäivän autoliikennekin on aivan turhan vilkasta. Sen sijaan muutaman kilometrin pätkä Asikkalan kirkolta harjun yli Hillilään on sorapäällysteinen, vaikka vuodelta 2000 peräisin oleva kartta lupaa kestopäällystettä. Yritän ajaa mahdollisimman paljon autonpyörien putsaamassa urassa, mutta välillä väistän autoja tien reunan soradyyneille.

Harjulta alas laskeutuessani annan nopeuden nousta ja katselen samalla Vesijärvelle aukenevaa suomalaista perusmaisemaa. Yht'äkkiä pyörä alkaa täristä kuin horkassa: olen osunut nimismiehen kiharoihin, jotka ulottuvat lähes tien laidasta laitaan. Pyörä pysyy sentään pystyssä ja saan hidastettua nopeuden tielle sopivaksi. Etelä-Suomessa tiet tuntuvat nykyisin olevan paljon huonommassa kunnossa kuin pohjoisessa. Vielä muutama veroale, niin täällä ei pääteiden ulkopuolella liikuta kuin fillareilla, maastureilla ja hevosilla.

Kurhilan ja Viitailan kautta vievä tie on paljon paremmassa kunnossa. Putulan kohdalle on karttaan nähtävyydeksi merkitty kylämiljöö. No enpä nyt tiedä, maantielle erottuu pari huonokuntoisen näköistä taloa, siinä kaikki. Hämeenkoskelle (joka ennen tunnettiin nimellä Koski H.l.) tulen sopivasti Kurjalan ja Ilolan välistä. Ravintoloita ja muita juottoloita on keskustassa auki useitakin, mutta ainoa silmiin osuva kahvila pitää ovensa kiinni näin lauantaisin. Niinpä hörpin kosken rannalla vain urheilujuomajauheella terästettyä vettä omista varastoistani.

Seuraava etappi on Huhti Hämeenkoskelta länteen. Tie on aika kapea ja mutkikas ja kartan mukaan  kestopäällysteinen, vaan ei ole. Ehkäpä täälläkin on kustannusten säästämiseksi huonokuntoisen öljysoran päälle ajettu tavallista soraa; en kyllä ruvennut kaivamaan tien pintaa selvittääkseni sen aikaisempia kerrostumia.

Asetan yöpymispaikkatavoitteeksi Mommilan tienoon. Asutusta on siellä täällä tien varrella. Iltapäivä on jo aika pitkällä ja pihalla pari naista poimii marjoja pensaasta. Joku perhe on saunamatkalla maantien laitaa pitkin, lapsi isän hartioilla. Autoja liikkuu harvakseltaan.

Mommilan maisemista tulee jotenkin mieleen, kuinka varallisuus on etsiytynyt varallisuuden luo ja kuinka kertynyt varallisuus on myös vaihtanut omistajaa helposti. Näiden varallisuuksien sadan vuoden takainen haltija on sentään saanut nimensä ikuistettua päärakennukselle johtavan tien nimikilpeen.

Muutama kilometri Mommilan valtavien peltojen jälkeen tien vieressä on sen kokoinen metsikkö, että sinne saa teltan pystyyn.

Viiden-kuuden aikaan aamulla herään läheisestä ryteiköstä kuuluvaan rasahteluun. Ilmeisesti siellä on jokin lintu aamuaterialla, isommista eläimistä lähtisi isompi ääni.

Aamupalan jälkeen pääsen kilometrin poljettuani Riihimäki–Lahti-tielle. Oitin kohdalla kaarran kioskin pihalle ja syön kakkosaamiaiseksi valtavan munkin.

Riihimäellä olen jälleen menomatkan reitillä. Kohtaan muutamia selkä edellä vastaan tulevia sunnuntaipyöräilijöitä. Saldoksi jää 2–0. Muutamassa tunnissa ajan taas Nopon ja Herusen lävitse Rajamäelle ja sieltä Röykän kautta kotiin.

Ekokierros on kierretty. Ensi kerralla vaellan ehkä vähemmän ekosti käyttäen osalla matkaa apuna muutakin kuin omia lihaksia.