3. päivä

Kuusamo (Multiperä – Vanttaja)

60 km

Sopivan pehmeät sammalmättäät teltan alla suovat sikeät unet: läksin liikkeelle vasta klo 11. Pääsin pian 866-tielle, jota köröttelin muutaman kilometrin kohti rajaa. 

Rajavartioaseman jälkeen erkaneva Tammelan tie onkin jo melkoinen vuoristorata (ks. vas.). 

Hoikkalammelle johtavan tien alku on hyvin merkitty. Tie on kohtalaisessa kunnossa, mutta sen viereen kootut soravarastot viittaavat parannussuunnitelmiin, joita  tulevien vuosien pyöräretkeläiset sitten taas manaten päivittelevät. 

Kelottumaan tapettua metsää Hoikkalammen tien varressa

Hoikkalammen ja sen lähellä olevan Laihavaaran ja Laihakankaan metsät ovat huonokasvuisia. Paikannimet viittaavat ehkä siihen, että 30- ja 40-luvun metsureille niistä on irronnut laihoja tilejä. Tienvieren lammen rannalla maatuvat kolmen metsäkämpän jäännökset. Hoikkalammen iso kämppä on vielä pystyssä, mutta sillä on edessä sama kohtalo: lattia on pahasti notkollaan ja sisällä melkoinen sekasotku. 

Iivaaran suuntaan näkyi olevan tekeillä hieno kivituhkapintainen maastopyöräreitti. Myös varsinaista maantietä Hoikkalammen jälkeen on joskus "parannettu": paksulti irtohiekkaa ja autonpyörien urissa hurjat nimismiehenkiharat. 

Iijärven ja Valkeisen tienoilla tie paranee ja vesien rannoilla on yhä enemmän koti- ja ulkomaisia loma-asuntoja. Olin jo aika lähellä Kuusamon keskustaa.

Vanttajan Salpalinja-aseman lähellä on iso levähdysalue kotalaavuineen, joka on tarkoitettu jalan ja hiihtäen liikkuville. Koska sadetta tuli lähes kaiken aikaa, laskin pyöräkulkurin vähintäänkin jalan liikkuvan veroiseksi ja asetuin taloksi. Tulisija oli vielä lämmin.

Iltamössöä syödessäni kodan eteen kurvasi pakettiauto, joka sitten siirtyi yöksi kauemmas parkkipaikalle. Uudet tulijat rakensivat nopeasti ulkotulet makkaranpaistoa varten, mutta eivät vaikuttaneet ilahtuneilta minun paikalla olostani. Jotenkin jäi sellainen tuntuma, että autoporukka oli käynyt kirkolla ostoksilla ja minä olin sillä välin vallannut heidän makkaranpaistopaikkansa.