Pentti Stenman:
Pyörällä puolen Suomen halki 5

 

Entinen kauppa Suomussalmella
5. päivä
Suomussalmi (Hossa – Vuokkijärvi)

Aamulla oli puolipilvistä. Aurinkoisilla paikoilla jokin sirkkakin siritti omaksi ilokseen tai vastauksena pyöräni takanavan vaimealle sirinälle. 

Hossan aarniometsämaisemat ja männiköt muuttuivat Suomussalmea lähestyttäessä tylsemmiksi. Säässäkään ei ollut kehumista: ajoittain rankkaa sadetta ja kovaa vastatuulta. Onneksi ilma oli lämmin eikä minulla ollut kiire mihinkään. 

Tien varsilla on autioita, jo kauan sitten tyhjentyneitä asumuksia sekä isoja, asuttuja taloja, joiden pellot ovat jääneet pois viljelystä. Jotkut toki sinnittelevät edelleen.


Juntusranta
Päiväkahveilla kävin Juntusrannan kotileipomossa. Matkaa jatkaessani sain jälleen niskaani sadekuuroja ja vastaani tuulta. Ämmänsaaren kohdalla Kuhmon tienhaaran tienoilla tuuli muuttui lähes myötäiseksi ja tienvarren maisematkin piristyivät lampien kirjomiksi kunnon männiköiksi. Tiellä liikkui aika paljon venäläisautoja matkalla Vartiuksen kautta kotiin. 

Olin Kemijärvi - Kuusamo -välin jälkeen jättänyt pyöräilykäsineet laukun pohjalle, minkä vuoksi ohjaustangon tärinä vähitellen kipeytti kämmenen.

Iltapäiväkahville menin  Raatteen Porttiin. - Ajattelin hetken isoja josseja, joita historia on täynnä. Ehkäpä en istuisi tässä tai missään muuallakaan, jos itänaapuri olisi aikoinaan tullut tätä kautta Ouluun.