Kolmas polkupäivä

Seuraavana aamuna, sunnuntaina, koukkasin Yli-Muonion rantatien kautta. Toisin kuin etelässä, täällä oli alkukesästä satanut riittävästi, ja vanhan kylän rakennusten kieppeillä kaikki kasvillisuus kukoisti. Muoniossa olin puolilta päivin, kun kaupat aukenivat. Kaupan portailla söin jäätelöä ja katselin kylänraitin hyörinää. Lada-mies kyseli tuttavaltaan, onko tämä menossa lakkoja poimimaan. Ei kuulemma ole, eiväthän elikotkaan syö sunnuntaina niitettyä heinää. Ei ole käynyt arkenakaan, kun eivät lakat kenellekään kelpaa. - Hyvä hillavuosi oli näet polkenut hinnat ojan pohjalle. 

Vääntäydyin Kittilän suuntaan vievälle tielle. Olostunturin hotellin yläpuolella näkyi jälleen muutama iso tuuligeneraattori. Varmaan turisti saa "vihreästä" energiasta hyvän omantunnon lasketellessaan talvella alas tunturin kyljen paljaaksi hakattuja haavoja. 
Leveä asvalttitie on oikaissut monin paikoin vanhan tien mutkia. Ajelin kokeeksi pätkän vanhaa tietä, joka oli edelleen sorapäällysteinen. Muistelin jostakin meille kotiin 1950-luvun alussa eksynyttä Joka Poika -lehden numeroa, missä oli ollut juttu kahden pojan polkupyöräretkestä tätä saksalaisten sotatietä pitkin Kilpisjärveltä Aavasaksalle. Tällaista kai se oli  silloinkin, tiet vain  huonommassa kunnossa. 

Pallas- ja Keimiötunturi (ja mitä niitä onkaan) tulivat aikanaan näkyviin mahtavina Särkijärven takana. Jerisjärven kohdalla käännyin etelään kohti Äkäslompoloa. Äkäsjärven rannalla näkyi olevan paljon komeita vapaa-ajan asuntoja. Itse paikka on hieno, mutta talonostajia houkuttelevat kai ennen kaikkea läheiset laskettelukeskukset. Talven tykkylumet ovat opettaneet tienvarren kuuset pitämään täällä oksansa supussa. 

Pienistä sadekuuroista selvisin polkien sadeviitan suojissa, vaikka kylmä vesi kivisteli sormia. Tienviitat houkuttelivat katselemaan nähtävyyksiä, mutta maltoin silti jättää seitakivet ja äkässaivot autoilijoiden tutustuttavaksi.
Tie leveni ja parani, ja alamäessä kunnanrajan kieppeillä pamahti Ylläs horisonttiin. Se olisi todella näyttävä tunturi, mutta nyt sen nyljetyt rinteet loistivat alakuloisina ihmisten elinkeinon symboleina. Itse Äkäslompolon kylä oli kaunis, miellyttävän tuntuinen. Aika puhdasverisessä lomakylässä ei vanhoja rakennuksia maantien varressa ihmeemmin näy. Paikalliset musiikkipäivät olivat juuri alkamassa, samana iltanakin olisi ollut jokin, jopa kuulemisen arvoinen konsertti.  Vaan ei, eteenpäin elävän mieli, päivää oli vielä pitkälti. 

Rahakkaista lomalaisista on pidetty hyvää huolta: tie kohti Kolaria on komea ja leveä, pyörätietäkin riittää kilometrikaupalla. Kuitenkin myös hyvällä tiellä satoi, ja ukkoskuuro houkutteli minut joksikin aikaa puun alle sadetta pitämään. Katselin ohi ajavia autoja; sateesta huolimatta ei tehnyt mieli peltikuorien sisään. Kun kaatosade muuttui tihkuksi, siirryin taas pyörän selkään. 

Yksinäinen poronvasa jolkotteli pitkät tovit sateessa pyöräni perässä asvaltilla: klok-klok-klok-klok ... Kun pysähdyin tauolle, sekin pysähtyi runsaan sadan metrin päähän, ja kun jatkoin matkaa, se tuli perässä, kunnes vähitellen jäi vauhdista. 

Laitoin jälleen teltan maantien lähelle metsään kymmenisen kilometriä ennen Kolaria. Taas tuli tehtyä hyvä päivämatka. Lähettyvillä liikkuvien porojen kellot rauhoittivat mieltä. Hyvää yötä! 

Seuraava sivu Vaellusten pääsivu Kotisivu