Neljäs polkupäivä

Aamullakin taivas oli pilvessä ja yön sateet jatkuivat ripotellen vettä niskaan tämän tästä. Teltta meni pakkauksiin kosteana, ja märkä metsä kasteli jalkineet heti alkuun. Kolarissa sade oli jo lakannut, mutta jalkineet ja puntit pysyivät pitkään kosteina. Hankkiuduin aamukahville. Maanantai-aamu huoltoaseman baarissa: pomoileva pakettiautonkuljettaja ja krapulaisena nöyristelevä apumies, kohtuullista kahvia ja hyvä viineri, eilinen sanomalehti. Televisiosta tuli eilisen F1:n parhaita paloja. Kolarin keskustakin on vähän sekalaisen tuntuista, vanhaa ja uutta sikin sokin. 

Ajatuksissa oli ollut jatkaa Tornionjoen rantaa seurailevaa vanhaa tietä Lappean kautta Pelloon, mutta pyörätien kiemurat johtivat minut uuden maantien pientareelle. No, hyvähän siinäkin oli polkea, ajoittaisesta sateesta huolimatta. 

Tien varren asutus esimerkiksi Sieppijärvellä oli hyvin siistiä ja hyvinvoivan tuntuista. Helluntailaisten rukoushuoneita näkyi tielle useitakin. Orajärvi jäi hieman tiestä sivuun, enkä välittänyt poiketa. 

Pellon keskustan laitamilla oli Maupertuis'n retkikunnan muistokivi, joka nyt näkyi jääneen jonkin turistirihkamakaupan pihalle. Muutaman ihmisen päällä olleen T-paidan teksti kiihotti poikkinaintiin; onhan tästä helppo piipahtaa Ruotsin puolella. Armas Kriston K-kaupasta ostin hieman evästä ja kuivia sukkia varalle. 

Pellon eteläpuolelta löytyi Tarmo Koiviston kuolemattomaksi tehnyt Mämmilä – miljöö ei kyllä jostakin syystä yhtään muistuttanut sarjakuvista tuttua kylää... ;-]. Turtolassa oli tien  varren pysähdyspaikalla komea rauhoitettu petäjä ja nätit näkymät joen yli. 

Etelää ja napapiiriä lähestyttäessä oli leirintäalueita yhä tiheämmässä, mutta en vielä antanut periksi niiden houkutuksille. Iltapäivän lopulla tuli Aavasaksan nyppylä näkyviin. Oikeastaan aika mitätön möykky, mutta silti melkoinen kontrasti ympäristön tasangoille. Tien varren navetan lantala löyhkäsi tosi vahvasti juuri siinä kohdassa, missä tämä kansallismaisema näkyi parhaiten. Kontrasti sekin. 

Nyt alkoi jo tuntua siltä, että on poljettu tarpeeksi tälle päivälle, joten läksin tienvarsiopasteiden mökinkuvan mukaan kiipeämään ylös Aavasaksan rinnettä nousevaa tietä. Jo parinsadan metrin polkemisen jälkeen täytyi pyörää ryhtyä työntämään kävellen. Alkoi taas sataa ja ylämäki sen kuin jatkui. – Entä jos siellä ei olekaan vapaata mökkiä? Tai entä jos Aavasaksa-lisällä koristellut hinnat hipovat pilviä? – Ei hitto, en minä ole yhtään edes mökkimajoituksen tarpeessa. Käänsin pyörän ja laskin mäen alas. Siellä katselin tarkemmin opastaulua: Aavasaksan Lomakylä, eli todennäköisesti siellä ei juurikaan olisi oltu kiinnostuneita satunnaisesta yöpyjästä. 

Jatkoin matkaa kohti itää ja päätin jälleen viettää yön teltassa lähimmässä sopivassa paikassa. Seuraavana päivänä polkisin Mellaskoskelle ja sieltä Tervolaan, missä pääsisin Kemijoen ylitse. Täältä voisin jatkaa Kemiin ja edelleen yöksi vaikkapa tutulle Iin leirintäalueelle. – Vajaa kymmenen kilometriä matkattuani alkoi asutus harventua sen verran, että ei tarvinnut majoittua aivan talojen ikkunan alle.  Portimojärven kohdalla työnsin pyörän metsään muutama kymmenen metriä ja etsin hakkuuaukealta sopivan paikan teltalle. 

Mikä oli iltaa viettäessä: silmien alla suomalainen ihannemaisema järvineen, metsineen ja tunturinnyppylöineen, maassa yllin kyllin mustikkaa ja variksenmarjaa sekä ympärillä rikkumaton rauha. Päivä oli kestänyt pitkään –  n. klo 8–20 – ja olin myös polkenut paljon, n. 140 km. Keitin iltamössöksi BlåBandin Havaijin pataa, mikä maistui oikein hyvältä. Muutaman kerran kömmin ulos teltasta ihailemaan komeaa keskiyön iltaruskoa luoteisella taivaalla. 

Yöllä alkoi taas sataa, ja muutama tippa tuli telttakankaan lävitsekin kattoon tarttuneiden roskien kohdalta; täytyypä ensi kerralla muistaa puhdistaa ainakin kostuneen teltan lattia roskista ennen teltan kokoon käärimistä. Ja sitten kaiken huipuksi vatsa yltyi murahtelemaan tosissaan: ripuli. Joko BlåBandin retkimuonassa oli ollut jotakin outoa tai sitten olin syönyt liikaa puolikypsiä variksenmarjoja.