|
Ajatus kesälomasta
Pohjois-Karjalan kauniissa
maisemissa heräsi varhain. Asiasta sovittiin jo talvella, ja
kortteerin
kävimme varaamassa joskus maaliskuussa. Samoin varasimme
makuupaikan
junaan. Tarkoitus oli ottaa pyörät mukaan ja
tehdä suuri osa
matkasta pyöräillen.
Lauantai
23.6.1979:
Yöjunalla Joensuuhun
Juhannuspäivänä
oli
pyörälaukut pakattu; pyörät oli
lähetetty jo aikaisemmin
junalla Joensuuhun. Koska näytti siltä, ettei
paistinpannu mahdu
mukaan, päätimme syödä
perilletuliaisletut jo ennen lähtöä.
Oli ihanteellinen juhannussää, aurinkoinen ja hyvin
lämmin. Kukkivat nurmet olivat loistossaan.
Maaliskuinen
paikkalipun varaus
tuntui junaan päästyä hoopolta, kun koko
vaunussa ei junailijan
mukaan ollut muita kuin me ja joku nainen, jota emme kertaakaan
nähneet.
Sunnuntai
24.6.1979:
Pitkä päivämatka Kolille
Kun
aamulla heräsimme junassa,
paistoi aurinko puolipilviseltä taivaalta.
Perillä Joensuussa
haimme polkupyörät ja kiinnitimme kuormat
pyöriin. Maarit pelkäsi, ettei ikinä
jaksaisi
polkea Joensuusta Kolille, vaan sortuisi matkalla tien varteen. Mutta
perille päästiin kuten pitikin. Loppumatkasta
oikaisimme Jeron tien kautta, missä oli Maaritin
kauhuksi muutamia mäkiä. Kolin siluetti
näkyi lupaavasti paikka paikoin kauas.
Loma-Kolin
pihaan saavuimme hikisinä ja janoisina puoli neljän
aikoihin. Matkustajakortti tarttui nahkeisiin sormiin sitä
täytettäessä. No, saimme
lomamökkimme avaimen ja kun vielä olimme ajaneet
pomppo-pomppo kivistä tietä mäen alle olimme
perillä. Vaihdoimme uima-asut päälle ja
riensimme järveen (Käränkälampeen),
joka oli melkein oven edessä.
Asetuimme
taloksi ja keitimme
kahvit. Lepäilimme. Kävimme hiostavassa ravintolassa
syömässä
ja syönnin päälle kiertelimme
Käränkälammen
rantoja.
|
|
Maanantai
25.6.1979:
Käynti Kolin kylällä ja
Käränkävaaralla
Päivä
alkoi aamukahvilla, jonka
keitimme omalla retkikeittimellämme. Mökkimme
varusteisiin ei kuulunut hellaa, vain vuoteet, pöytä,
kaksi jakkaraa, vaatekomero, vessa ja lavuaari, johon tuli ainoastaan
kylmää vettä. Aamukahvin seuraksi
söimme viimeisen mukaan otetuista
sämpylöistä.
Läksimme
ruokakauppaan. Matkaa
Kolin kaupoille kertyi n. 7,5 km, joten
polkupyörästä oli
iloa. Päivä oli helteinen, ja pulahdimme kauppamatkan
päälle jälleen
Käränkälampeen, ja elämä
oli ihanaa. Käränkälampi on korkean
Käränkävaaran ja matalan
harjun välissä.
Eteläpäässä on hieman suota
ja männikköä, jonka yläpuolella
näkyy Kolin profiili.
Kas, emmepä sitä heti ensimmäisellä
uintiretkellä huomannetkaan.
Illalla
läksimme patikoimaan.
Valitsimme reitiksi Näköalapolun (7 km), joka vie
Käränkävaaralle mökkimme takaa ja
vaaralta laskettuaan kiertää lammen reunoja..
|
|
Tiistai
26.6.1979:
Koli Downhill
Tuleeko
sade vai eikö tule?
Sitä ei niin vain tiedä. Nyt
päätimme mennä katsomaan
itse Kolia. Meillä oli sadetakit mukana, mutta
sää oli
läkähdyttävän kuuma ja yhä
kuumemmalta tuntui kun lykkäsimme pyöriämme
kaksi kilometriä ylös Ukko-Kolin rinnettä.
Pilvet alkoivat kuitenkin vähitellen tihetä joka
puolella.
Kun
pääsimme ylös
matkailuhotellin luo alkoi sataa. Kuusen alla kioskin vieressä
tuumailimme,
mitäs nyt tehdään.
Päätimme mennä
syömään, kunhan ensin olimme pusikossa
vaihtaneet päällemme shortsien tilalle asiallisemman asun eli farkut.
Pestyämme hikisen naamamme menimme ravintolaan lounaalle.
Ikkunoista oli upea näköala Pieliselle. Nyt vain
satoi ja oli ylenpalttisen
harmaata ja saaret tuskin näkyivät.
Käränkävaara ja sen viereinen Rintasenvaara
peittyivät vähitellen niin sakeaan harmauteen, ettei
edes niiden sijaintia voinut aavistaa ikkunasta katsottuna.
|
|
Söimme
hyvää ruokaa ja olo oli mukava. Ravintolan
seinällä oleva
Eeva Ryynäsen puureliefi vaikutti kiinnostavalta.
Siitä huolimatta
Maarit ajatteli myös paluumatkaa. Mäen laskeminen
pyörällä
hirvitti ja kauhistutti ja hän koetti keksiä jonkin
käyttökelpoisen juonen Kolilta alas
pääsemiseksi muulla tavoin.
Vaikka
satoi, läksimme katsomaan
näköalaa. Parkkipaikalla oli nyt useita tilausbusseja
ja henkilöautoja.
Emme siis olleet ainoita sateen uhmaajia. Kiipesimme portaat ja
kävelimme hauskaa, leveää polkua.
Välillä poikkesimme sivuun kallioille
ihailemaan sateista näköalaa. Käytimme
myös kameraa;
miksi kaikissa valokuvissa täytyy näkyä
sininen taivas ja
sininen järvi ja siinä saaria? Postikorttikuvia saa
kioskeistakin.
Sadekin
hellitti, että saatoimme
luopua sadeviitoista. Tuli aika lähteä
pyörällä
mäkeä alas, vaikka Maaritia hirvittikin. Ei muuta
kuin
satulaan ja
jarru pohjaan – tai melkein. Mäenlasku onnistui
mainiosti, vaikka pyörän
jarrut hohkasivat kuumuutta. Mäen alla Maaritista tuntui,
että hän
uskaltaa mitä vain!
Vaikka
ei satanut, sää
oli koleaa, joten järveen emme menneet. Illalla
mökkialueelle tuprahti
linja-autollinen eläkeläisiä. Heitä
ei kolean kostea
sää estänyt kalkattamasta, ulkoilmakahvia
juomasta ja laulamasta.
Meitä sen sijaan rauhan häviäminen harmitti,
mutta onneksi
naapurimme jatkoivat matkaa seuraavana
päivänä.
|
|
Keskiviikko
27.6.1979:
Ruunaankoskien lasku
Heti
aamusta iloitsimme kauniista
säästä, sillä
tänään oli tiedossa retki
Ruunaankoskille. Nousimme varhain, söimme aamumurkinan ja
poljimme Kolin
juurella olevaan satamaan.
Laiva
kuljetti meidät Pielisen
poikki Lieksaan. "Tuulan" kapteenina oli Kupiainen, joka vietti
kesäkaudet sisävesilaivurina Pielisellä.
Makkonen, retken järjestäjä, oli vastassa
satamassa. Täältä meidät vietiin
autolla muutama kymmenen kilometriä itään
Ruunaaseen. Matkalahdessa saimme varusteiksi sadehousut ja
pelastusliivit ja niin olimme valmiit istumaan
kahteen koskiveneeseen. Siellä
täällä joessa uiskenteli
rajan takaa tulevia tukkeja. Aluksi Makkonen sousi venettä
myötävirtaan,
mutta pian alkoi tapahtua. Koskissa vene kiiti hurjaa vauhtia ja
keikkui
kuten vene koskessa keikkuu. Välillä vettä
pärskähteli
niin, että ymmärsi sadehousujen tarkoituksen.
|
|
Sää suosi
valokuvaamista, mikä sopi
myös mukana olevalle ammattikuvaaja Reino Turuselle;
hän oli mukana
tekemässä kuvasarjaa Pohjois-Karjalan
matkailumainontaa varten.
Myös meillä kului filmiä. Kattilakosken
alapuolisessa niemessä
syötiin herkullinen "erä"lounas: tuoreita
karjalanpiirakoita, lanttukukkoa,
savusiikaa, nuotiossa käristettävää
makkaraa, pullaa
ja kahvia. Syönnin päälle katselimme paria
tukkilaista, jotka
selvittelivät suvantoon kertyneitä
pöllejä.
Vielä
oli reitin kuudesta
koskesta jäljellä Siikakoski ja
Höpöttäjä,
ja olimme koskenlaskumatkamme päässä.
Lopputaival maitse ei
sujunut aivan yhtä hyvin: Naarajoen lossi oli rikki
ja jouduimme
odottelemaan puolitoista tuntia, että auto
pääsi joen ylitse.
Ylimääräisen viivytyksen vuoksi tutustuminen
Lieksan hienoon
ulkoilmamuseoon jäi sitten läpijuoksuksi.
Ruunaankoskien
retki oli hieno
kokemus. Jouduimme olemaan siinä voimakkaasti mukana, tunsimme
korpimaiseman,
veden pärskeet ja jännityksen kaikilla aisteilla.
Meidän kaltaisemme
lähes kaupunkilaiset näkevät tukinuittoa ja
tukkilaisia perin
harvoin. Pielisen museolla näimme sentään
takavuosien savottakämpän ja saatoimme kuvitella,
miten niissä on asuttu. Koko retkestä ei
jäänyt ulkomaanmatkoilta tuttua tunnetta,
että olisi vain
juossut koko päivän oppaan perässä.
Laiva palasi Kolin
satamaan n. klo 21, josta poljimme mökille.
|
|
Torstai
28.6.1979:
Eeva Ryynäsen ateljeessa
Taksi vei
pienen "Tuula"-laivalla tulleen matkalaisjoukon Vuonislahden satamasta
Ryynäsen talolle Paateriin. Mikä saa luovan
taiteilijan mielessä syntymään pakon
toteuttaa
juuri tietty ajatus? Ryynäsellä tuo ajatus on
lähtöisin puusta, sen syistä ja
oksankohdista ja sen muodoista. Hänen pihallaan on varastossa
valtavia puunrungon kappaleita. Myös talon kalusteet
ovat hänen kättensä töitä.
Niissä on matalia kohokuvia, usein kukkasia.
Pöytä on valtaisasta rungosta sahattu hyvin vaalea
levy, jonka harvat oksakohdat on uurrettu marjarykelmiä
muistuttaviksi kuvioiksi. Parin marjatertun yläpuolella on
lintu. Kuultovärien sävyt ovat enimmäkseen
tummahkoja; ruskehtavia, harmahtavia tai vihertäviä.
Illalla
kuljeskelimme tuttuun tapaan
metsäpolkuja. Vaelsimme kohti pohjoista ja
päädyimme tyynenä
lepäävän Pielisen rantaan isoon
hiekkapoukamaan. Sataa tihuutti
ja itikat inisivät. Niemessä oli verkkoja kuivamassa
ja veneenpuolikkaista
kyhätty kota tuli- ja makuusijoineen. Palailimme
Rintasenvaaran juuren
polkua mahtavien kivikoiden vieritse; itikat vainosivat edelleen.
Perjantai
29.6.1979:
Pirun kirkon katsastus
Kaunis
sää. Olimme aamupäivällä
lähdössä uudelle retkelle, katsomaan Pirun kirkkoa.
Tälle luolalle kymmenkunta kilometriä Ukko-Kolilta
mentiin taas "Tuulalla". Laiva
ankkuroitiin kallioiselle rannalle ja siitä vaellettiin niityn
ja kivikon
kautta ylöspäin luolalle, jonka kielekkeellä
piru kuuluu saarnanneen. Luolan seinässä,
käytävän perimmäisessä
osassa on Eero Järnefeltin seinätöherrys
(kauniimmin "muistokirjoitus") vuodelta 1893. Eero oli käynyt
siellä Fannyn kanssa, ja jännää
varmaan oli.
Kun
"Tuula" saapui Kolin satamaan, kiipesimme rinnettä
ylös hotellille kuin alppikauriit. Nyt ei satanut
eikä ollut pilvistä, joten näkyvyys oli
hyvä. Edellisellä kerralla, hurjalla
pyörämatkalla mäkeä alas, Maarit
oli luvannut itselleen
palkinnoksi kahvit ja konjakit, jos selviäisi laskusta. Nyt
söimme
hotellilla myös hyvän lounaan. Kortteerille palasimme
linja-autolla.
|
|
Lähdimme jälleen
edellisillan polulle, nyt kamera mukana. Kuvailimme rantaa ja
Rintasenvaaran kivikoita pika-pikaa, sillä
illalla meillä oli ohjelmassa vielä sauna.
Lämmin sauna teki
hyvää, sillä viime päivien koleus
oli estänyt järvessä
uinnin.
Lauantai
30.6.1979:
Lähtötunnelmia
Kauppamatkan
jälkeen soutelimme Käränkälammen
ympäri. Lammen eteläpään suolla
lakat punersivat mättäillä ja joka paikassa
oli niittyvillan valkoisia tupsuja. Vaikka pienehkön lammen
toinen pää oli aivan
tyyni, toisessa päässä tuuli aika tavalla.
|