|
Pentti Stenman
|
Kumpparijäärät Koilliskairassa
|
|
Kiireisen
kesän jälkeen sitä alkaa olla aika kypsä jollekin, joka katkaisee
arkihommat kertalaakista, ja mikä siihen soveltuukaan paremmin kuin
vaellus Lapissa. Kesän kolmas oppikirjaprojekti tuli jonkinmoiseen
kuntoon myöhään tiistai-iltana ja seuraavana aamuna pakkasin
vaellusvarusteet rinkkaan ja ajoin spooseen. Matkalle läksi
jälleen
tuttu porukka, Erkki-veli vaimoineen ja minä.
|
|
4.9.2002
Alkumatka
meni etsiessä rautakauppaa tai huoltoasemaa, joka myisi kaasua Trangian
polttimeen. Primus-kierteeseen sopivat pullot osoittautuivatkin tosi
harvinaisiksi,
mutta lopulta Lahden Starkissa tärppäsi. Pohjoisessa niitä
sitten olikin lähes joka huoltoasemalla.
Ajaminen tuntui rasittavalta,
vaikka viitostie veti hyvin; elimistö kai vielä muisti edellisten
päivien urakoinnin. Muutaman kahvi- ja ruokatauon katkaiseman ajon
jälkeen olimme Ämmänsaaressa 19:n aikoihin. Täällä
söimme ja varasimme puhelimitse mökin Kuusamon Säkkilästä.
Tienvarsien hirviä varoen pääsimme majapaikkaamme lopulta
pimeässä yhdeksän maissa. Mökki oli nätillä
paikalla, iso ja hyvin varustettu, mutta uni ei ollut niin syvä kuin
olisin toivonut.
|
Puro Mooseksen kurussa
|
5.9.2002
Seuraavan päivän matka
alkoi viime kesän fillarivaellukselta tuttua tietä Kemijärvelle.
Ensimmäiset komeat tunturimaisemat Nattasten jälkeen alkoivat
näkyä Saariselän luksusslummin tienoilla. Emme kuitenkaan
jääneet tänne, sillä tarkoitus oli nyt käydä
UKK-puiston itäreunalla.
Ivalon jälkeen kaakkoon suuntautuva peruskorjattu
Raja-Joosepin tie on erinomaisessa kunnossa. Pyrimme ensin Luton
kävelysillan luo vaihtoehtoista reittiä rajavartioston jälkeen
erkanevan metsäautotien kautta, mutta usko loppui yhä huonommaksi
muuttuvalla tiellä. Maantielle palattuamme läksimme hieman ennen tullia
haarautuvaa UKK-puiston "virallista" tietä, mutta tämäkin aiheutti
päänvaivaa: retkeilykartassa sen alkupään
mutkat ovat aika erilaisia kuin luonnossa.
|
Hui, tää heiluu!
|
No,
päästiinhän sentään 16:n aikoihin sillankorvaan,
jossa oli ennestään tusinan verran autoja. Rinkkoja selvitellessämme
joen yli tuli kaksi miestä luodikot selässä ja karhukoira
kummallakin hihnassa. Ei kuulemma ollut näkynyt mitään.
Vasta seuraavana päivänä selvisi, millä asialla karhukoirat
ja heidän isäntänsä kansallispuistossa liikkuivat. –
Sitten vain auto lukkoon, rinkat selkään ja vaeltajat matkaan.
Heti alkuun ylitettävä vaijereiden varassa notkuva satametrinen
patikkasilta voi olla koettelemus heikkohermoiselle kulkijalle.
Ensin menimme pari-kolmesataa metriä rajavyöhykkeen
reunan valvontatietä ja lähdimme sitten hieman kapeammalle
Kiertämäjokea seurailevalle polulle. Pian reitti muuttui normaaliksi
vaelluspoluksi joka johti meidät vuoroin soille, vuoroin maille.
Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja ajatukset kiertelivät omia
polkujaan. Syksy oli kypsyttänyt lehdet, mutta kostean kesän jäljiltä
valtaväriksi oli jäänyt alakuloinen ruskea. Tulipaikkoja tällä
osuudella on tiheään, noin kilometrin välein, ja käytimme mielihyvin
viisikulmaisia istumarinkejä jalkojen lepuuttamiseen. Alemman
Kiertämäjärven laavulle pääsimme kolmisen tuntia käveltyämme. Vauhti ei
siis päätä huimannut, mutta kun se rinkkakin painaa niin vietävästi …
|
|
Kartassa
näkyy iso rotko vajaa puoli kilometriä laavulta. Ja sehän
täytyi käydä katsomassa ennen pimeän tuloa. Kompassiin
oikea suunta ja tuosta vain rinnettä ylös. Rotkon toisessa päässä on
puolen metrin syvyydeltä vettä, mihin puut kuvastuvat kauniisti.
Lopetellessamme laavulla iltamurkinaamme paikalle tuli
pari vaeltajaa tsekkaamaan yöpymismahdollisuuksia täällä. He päätyivät
kuitenkin menemään takaisin läheisten tuvanraunioiden luo, missä heillä
oli teltta. Me pystytimme omamme laavun lähelle kumpareen taakse.
Telttoja pystytettäessä alkoi sataa ripotella ja sade jatkuikin sitten
pikku taukoja pitäen seuraavat
pari vuorokautta.
|
|
Telttana
minulla oli nyt Biltemasta alle 40 eurolla ostettu kahden hengen
tunneli
(kuvan etualalla olevan Helsportin taustalla). Hinnastaan huolimatta se
täytti perustehtävänsä: piti sateen ulkona ja lämpimän sisällä. Tilaa
siinä on ruhtinaallisesti yhdelle vaeltajalle ja painoa parisen kiloa
eli puolisen kiloa enemmän kuin pikkuruisessa ja sata euroa
kalliimmassa yhden hengen Solo-teltassani. Jos halpateltta on märkä,
kaaret eivät solahda kovin helposti käytäviinsä tai niistä pois,
mutta muuta valittamista ei teltassa juuri ole. Tai no, onhan se
pakattuna
aika iso, joten vaeltajien keskinäisessä varustelukilvassa ei
sillä pisteitä saa. Lasikuitukaarien kestävyys käytössä on myös
kysymysmerkki.
|
Kapea niemi laavun kohdalla
|
6.9.2002
Heräsin aamulla kuuden-seitsemän maissa ja
järjestin
laavulla itselleni aamupalaksi lämmintä mustikkasoppaa ja näkkäriä.
Toinen telttakunta nousi aikanaan ja kokosi kamppeensa aamumurkinan
jälkeen. Ja sitten: matka jatkuu, sanoi entinen urkumaakari. Tai
oikeastaan ei tainnut sanoa.
Taivaalta tihkui edelleenkin vettä, joten nyt
olivat
sadevarusteet paikallaan. Erkillä ja Murrilla oli sadetakki
ja sadelahkeet sekä rinkan päällä sadesuoja. Minä
heitin niskaani hiostamattoman sadeviitan, joka piti kuivana sekä minut
että rinkan. Jaloissa oli kaikilla kumpparit.
|
|
Alempi
Kiertämäjärvi vaihtui pian Kiertämäojaksi. Tämä
onkin melkoinen oja, sillä leveyttä sillä on kapeimmillaankin
kymmenisen metriä. Siitä ei noin vain ylitse harpata, vaan se
on kierrettävä. Polku kaartelee pitkät pätkät soilla
ja tulipaikkoja on enää harvassa. Välillä sade hieman
hellitti ja kaukana pilkisti jonkin tunturin huippu pilvien
yläpuolelta.
Vaeltaminen sateisilla soilla
ei tuntunut enää mukavalta, ja toinen telttakunta päätyi
sitten 8 km:n jälkeen jäämään yöksi Ylemmän Kiertämäjärven
autiotuvalle.
Jatkoin tästä vielä itään rajavyöhykkeen tielle
ja edelleen etelään kohti Harrijärveä. Kilometrin verran ennen
määränpäätä jalat ilmoittivat kävelleensä tarpeeksi tälle päivälle,
joten käännyin joen varteen katselemaan sopivaa teltanpaikkaa.
Istuskelin joen rannalla, kun
luokseni tuli tien suunnasta terhakas karhukoira kaulassaan sähköpanta
antenneineen. Emme ehtineet juurikaan tehdä tuttavuutta, kun tiellä
näkyi pyöräilijä rinkkoineen. Pari tieltä kuuluvaa
naksausta sai koiran kiiruhtamaan isäntänsä luo.
Aikani
katseltuani löysin teltalle paikan. Ennen kuin teltta oli pystyssä,
minua tuli katsomaan toinen karhukoira. Tällä kertaa ihmistä
ei näkynyt ja koirakin häipyi pian uteliaisuutensa tyydytettyään.
Aikamoista
trafiikkia.
Iltapalaksi kiehautin täyden
pussillisen BlåBandin mössöä. Edellisenä päivänä ja aamulla olin syönyt
aika niukasti, minkä takia patikointi ei tänään ollut oikein sujunut.
Moottori ei toimi ilman polttoainetta.
|
|
Illan hämärtyessä
seutu rauhoittui. Joen rannalla oli hiljaista, mitä nyt välillä
sade ropisi teltan kattoon. Kun sade taukosi hetkeksi, peilityyntä
vedenpintaa kirjoivat vain puista tippuvien pisaroiden renkaat.
|
Rajan reunan valtatietä
|
7.9.2002
Nukuin yön mainiosti ja heräsin joskus kahdeksan
kieppeillä. Sade oli jatkunut lähes tauotta
yli yön. Söin jälleen vatsani täyteen retkipöperöä. Näin metsässä se
maistuu, vaikka kotioloissa kokeillessa tuskin menee kurkusta alas.
Tielle päästyäni
laskin hiekassa peräti neljät fillarinjäljet. Kaksipyöräisellä pääsee
rajavyöhykkeen reunaa joutuisasti Anteriin ja sieltä vanhaa tukkitietä
Anterinmukan kautta Hammaskuruun ja pidemmällekin. Enpä taida
kuitenkaan kovin pian kokeilla. Minusta polkupyörä on ennen kaikkea
maantietä, ei niinkään polkuja eikä katuja varten.
|
Mönkijän tuhoamaa polkua
|
Palailin
takaisin eilisiä jälkiäni. Ylilompolon ja Kiertämäjärven välillä
päivittelin jälleen mönkijän karmeita jälkiä entisellä polulla
poroaidan lähellä. Kun yksi jotos on sotkettu liejuksi, on vierestä
valittu toinen reitti,
ja sitten taas uusi. Ammatikseen liikkuvat ovat muutamassa vuodessa
tärvelleet polunpätkän, joka on kestänyt jalan kulkijoita vuosikymmeniä
tai -satoja.
Vastaan tuli kolmen varttuneen
naisvaeltajan ryhmä, joka oli ollut yötä autiotuvassa. Sinne
oli kuulemma jäänyt vielä yksi pariskunta, joka odotteli
takaisin yhtä porukan jäsentä eli minua.
|
Kulkijan käskyt
kämpän ovessa
|
Olin
autiotuvalla hieman ennen puoltapäivää. Viime yönä
kämpässä yöpyneet olivat tienneet kertoa, että
Kiertämäjärven maastossa oli toissapäivänä
ammuttu karhu. Metsästäjät ja karhukoirat eivät siis
ole turhan takia liikkeellä. Silti täällä on varmasti
monin verroin turvallisempaa kuin vaikkapa Kaisaniemen
puistossa.
Paikalla oli kolmaskin vaeltaja,
joka oli tullut yötä myöten kaverin autossa aamulla Raja-Jooseppiin ja
sieltä patikoinut aamupäivän kuluessa pitkälti toistakymmentä
kilometriä tänne. Nyt hän tauon jälkeen lähti
joutuisin askelin kohti Anteria. Aikamoinen kävelijä.
Paluumatka Erkin ja Murrin kanssa
alkoi aurinkoisessa säässä. Polkukin oli selvästi lyhentynyt eilisestä.
Muutamassa tunnissa olimme jälleen Alemmalla Kiertämäjärvellä, jossa
nyt katselimme tarkemmin raunioituneen majan jäänteitä. Vielä
1980-luvun maantiekartan mukaan tässä oli kammi, mutta katon
romahtaminen on sittemmin tehnyt siitä käyttökelvottoman. Rannan vene
on vielä huonommassa kunnossa. Maja on kömpelösti tehty, ehkä
1930-luvulla, ehkä aikaisemmin, ehkä erätukikohdaksi, ehkä asunnoksi.
Ken tietää?
|
|

Vene sulautumassa takaisin
luontoon
|
Ja tässä
tietoa:
"Helmenkalastajan ja erämiehen,
Huhti-Heikin rakentama puolikammi
Ala-Kiertämäjärvellä on niinikään raunioitunut asuinkelvottomaksi.
Hyvässä kunnossa ja entisöityinä kylläkin on hänen kämppänsä Lutolla
Raja-Joosepin eli Josef Sallilan asuinkentässä."
http://www.saariselka.net/syksy03/jutut/kkaira.html
(Martti Peltomaa)
Ei kylläkään ole aivan varmaa,
että
juuri tämä kuvassa oleva olisi se Huhti-Heikin puolikammi ...
|
|
|
|
Illan tullen alkoi taas sataa.
Viimeisen yön vietimme vajaat kaksi kilometriä ennen Luttojokea
tulentekopaikan lähettyvillä. Erkin Helsport-teltasta katkesi kaari
pystytettäessä, mutta onneksi oli mukana korjausvaraosa sekä
Leatherman-työkalu.
Löysin taas mättäiden välistä itselleni hyvän
makuusijan, mutta kun teltta oli pystyssä, huomasin valitsemani
painanteen jääneen aivan teltan seinän viereen. Nukkuminen ei sujunut
kovin hyvin, mutta en viitsinyt ruveta telttaakaan siirtämään
– vaikka vaiva olisi ollut aika pieni.
8.9.2002
Heräsimme aikaisin ja läksimme liikkeelle yhdeksän
maissa. Raja-Joosepissa olimme kymmeneltä. Autoja oli tullut
parkkipaikalle vielä pari lisää.
Olo oli virkku, joten ajoin takaisin
pääkaupunkiseudulle yhtä soittoa suorinta tietä Rovaniemen,
Oulun ja Jyväskylän kautta (n. 1170 km). Erkki ja Murri olivat
perillä hieman ennen puoltayötä, minä jatkoin kotia kohti
lähes läpinäkymättömässä keskiyön
sumussa.
|