Pentti Stenman

Kumpparijäärät Koilliskairassa 3

Rajan reunan valtatietä		 7.9.2002

Nukuin yön mainiosti ja heräsin joskus kahdeksan kieppeillä. Sade oli jatkunut lähes tauotta yli yön. Söin jälleen vatsani täyteen retkipöperöä. Näin metsässä se maistuu, vaikka kotioloissa kokeillessa tuskin menee kurkusta alas.

Tielle päästyäni laskin hiekassa peräti neljät fillarinjäljet. Kaksipyöräisellä pääsee rajavyöhykkeen reunaa joutuisasti Anteriin ja sieltä vanhaa tukkitietä Anterinmukan kautta Hammaskuruun ja pidemmällekin. Enpä taida kuitenkaan kovin pian kokeilla. Minusta polkupyörä on ennen kaikkea maantietä, ei niinkään polkuja eikä katuja varten.

Mönkijän tuhoamaa polkua		 Palailin takaisin eilisiä jälkiäni. Ylilompolon ja Kiertämäjärven välillä päivittelin jälleen mönkijän karmeita jälkiä entisellä polulla poroaidan lähellä. Kun yksi jotos on sotkettu liejuksi, on vierestä valittu toinen reitti, ja sitten taas uusi. Ammatikseen liikkuvat ovat muutamassa vuodessa tärvelleet polunpätkän, joka on kestänyt jalan kulkijoita vuosikymmeniä tai -satoja. 

Vastaan tuli kolmen varttuneen naisvaeltajan ryhmä, joka oli ollut yötä autiotuvassa. Sinne oli kuulemma jäänyt vielä yksi pariskunta, joka odotteli takaisin yhtä porukan jäsentä eli minua. 

Kulkijan käskyt kämpän ovessa		 Olin autiotuvalla hieman ennen puoltapäivää. Viime yönä kämpässä yöpyneet olivat tienneet kertoa, että Kiertämäjärven maastossa oli toissapäivänä ammuttu karhu. Metsästäjät ja karhukoirat eivät siis ole turhan takia liikkeellä. Silti täällä on varmasti monin verroin turvallisempaa kuin vaikkapa Kaisaniemen puistossa. 

Paikalla oli kolmaskin vaeltaja, joka oli tullut yötä myöten kaverin autossa aamulla Raja-Jooseppiin ja sieltä patikoinut aamupäivän kuluessa pitkälti toistakymmentä kilometriä tänne. Nyt hän tauon jälkeen lähti joutuisin askelin kohti Anteria. Aikamoinen kävelijä.

Paluumatka Erkin ja Murrin kanssa alkoi aurinkoisessa säässä. Polkukin oli selvästi lyhentynyt eilisestä. Muutamassa tunnissa olimme jälleen Alemmalla Kiertämäjärvellä, jossa nyt katselimme tarkemmin raunioituneen majan jäänteitä. Vielä 1980-luvun maantiekartan mukaan tässä oli kammi, mutta katon romahtaminen on sittemmin tehnyt siitä käyttökelvottoman. Rannan vene on vielä huonommassa kunnossa. Maja on kömpelösti tehty, ehkä 1930-luvulla, ehkä aikaisemmin, ehkä erätukikohdaksi, ehkä asunnoksi. Ken tietää?

Vene sulautumassa takaisin luontoon		Ja tässä tietoa:
"Helmenkalastajan ja erämiehen, Huhti-Heikin rakentama puolikammi Ala-Kiertämäjärvellä on niinikään raunioitunut asuinkelvottomaksi. Hyvässä kunnossa ja entisöityinä kylläkin on hänen kämppänsä Lutolla Raja-Joosepin eli Josef Sallilan asuinkentässä."
http://www.saariselka.net/syksy03/jutut/kkaira.html (Martti Peltomaa)
Vieraskirja Vaellusten pääsivu Kotisivu
Illan tullen alkoi taas sataa. Viimeisen yön vietimme vajaat kaksi kilometriä ennen Luttojokea tulentekopaikan lähettyvillä. Erkin Helsport-teltasta katkesi kaari pystytettäessä, mutta onneksi oli mukana korjausvaraosa sekä Leatherman-työkalu. Löysin taas mättäiden välistä itselleni hyvän makuusijan, mutta kun teltta oli pystyssä, huomasin valitsemani painanteen jääneen aivan teltan seinän viereen. Nukkuminen ei sujunut kovin hyvin, mutta en viitsinyt ruveta telttaakaan siirtämään – vaikka vaiva olisi ollut aika pieni.

8.9.2002

Heräsimme aikaisin ja läksimme liikkeelle yhdeksän maissa. Raja-Joosepissa olimme kymmeneltä. Autoja oli tullut parkkipaikalle vielä pari lisää.

Olo oli virkku, joten ajoin takaisin pääkaupunkiseudulle yhtä soittoa suorinta tietä Rovaniemen, Oulun ja Jyväskylän kautta (n. 1170 km). Erkki ja Murri olivat perillä hieman ennen puoltayötä, minä jatkoin kotia kohti lähes läpinäkymättömässä keskiyön sumussa.