Tiistai: Saananmaja - Kuonjarjohka (21 km)
Läksimme tunturiin myöhään
aamupäivällä. Ensin käveltiin hieman tietä
pitkin, kunnes mentiin metsään. Polun
alkupäässä tien varressa oli paljon retkeläisten
autoja. Reitti oli merkitty pienin oranssipäisin tolpin, mutta
melko pian merkit hävisivät jotenkin. Isännän ei
auttanut kuin ottaa kompassista suunta, ja merkitty polku
löytyikin koivikosta muutaman kymmenen metrin
päästä. Sen koommin ei kompassia enää
tarvittu. Koivikkokin loppui pian.

Tšahkaljavrin tienoilla tuli ensimmäinen kulkija vastaan.
Reppuselkäinen poika sanoi "Hello" ja nuuskittuani hänet
"bye". Isäntäkin mutisi jotakin. Takana näkyi Saana ja
jonkin matkan päässä lähes samanmuotoinen mutta
pienempi tunturi. Samalla suunnalla oli korkea poroaita, jota kohti
kuljimme vinosti.
Vastaan tuli pariskunta ja mies, jotka nuuskin. Mies epäili,
että pian tuntureilla on lumipeite, kun jo aamulla oli tullut
hieman lumihöytyviä.
Kahden tunnin kävelyn jälkeen tulimme
paikkaan, missä oli tolppa ja teksti "Valtakunnanraja -
Riksgränset". Toisella puolen oli komea Suomen vaakuna.
Myöhemmin isäntä luki jostakin, että
tässä oli Saarijärven tilapäinen
passintarkastusasema.
Passintarkastaja oli varmaan lounastauolla. Mistään ei
selvinnyt, mihin maahan olimme astumassa. Tunnin ulkomaanmatkan
jälkeen näkyi alhaalla Tšoahpejavrin rannassa toinen
rajatolppa ja niin olimme jälleen Suomessa.
Kun Saarijärven kämppä oli jo
lähellä, vastaan tuli kolme yli keski-ikäistä
naista nuuhkittavaksi. Isäntä luki tupakirjasta, että
nämä olivat käyneet tauolla kämpässä
juomassa kuppikuumaa. Mekin keitimme teet ja söimme hieman. Koska
isännällä ei ollut rinkassaan kunnon koirille sopivaa
purkkiruokaa, söin raksuja. Ne rupesivat aika pian janottamaan,
mutta olihan polulla sopivia puroja. Monet olivat ohuelti
jäässä.
Saarijärven tuvalle jäi kaksi kaveria, jotka aikoivat
pitää kämppää muutaman päivän ajan
lyhyiden retkien tukikohtana.
Saarijärveltä lähdettyä Saanaa ei enää
näkynyt. Aurinko paistoi, mutta ylhäällä
Kuonjarvarrilla oli aika viileää. Kulku oli yksitoikkoista,
vaikka sain aika usein vainun sopulista kolossaan. Kaikenlaisten
jälkien tutkimisen vuoksi minä varmaan kuljin ainakin
kaksinkertaisen matkan isännän kulkemaan verrattuna. Kerran
pääsin niin tuoreille jäljille, että sopuli ei
ehtinyt kaivautua koloonsa, vaan sain sen napattua. Olin tietysti
metsästysintoa täynnä, mutta isäntä ei
enää antanut minun kaivella sopulinkoloja.
Kolmen tunnin tunturipaljakalla kävelyn jälkeen polku alkoi
laskeutua Kuonjarjohkan laaksoon. Laaksossa näin isoja
eläimiä, joita isäntä sanoi poroiksi.
Isäntä ei oikein pitänyt siitä, kun
jyrkässä alamäessä vetämällä koitin
päästä nopeasti niiden kanssa leikkimään.
Mutta isännän mokoma piti taluttimesta kiinni ja porot
jolkottivat Kuonjarjohkan lähteiden suuntaan. Poroja olisi ollut
kiva paimentaa.

Kuonarin vaja auringon noustessa
Iltapäivä oli jo
pitkällä, kun tulimme Kuonjarjohkan tuvalle. Tupaan
sisälle johtavat jäljet haisivat lupaavasti nartulle ja
niinpä menin tohkeissani ensimmäisenä ovesta. Mutta
ystävällisen nartun sijasta sisällä olikin juuri
nokosilta herännyt ärtyisä
amerikanstaffordshirenterrieri. Se ja sen ihmiset
– kuopiolainen pariskunta – olivat tulossa Haltilta ja
hieno Amerikassa tappelukoiraksi jalostettu staffi Connie oli aivan poikki. Ei
sellaisesta ole tunturiin, vaikka se näyttääkin
vahvalta. Vähitellen pääsimme hieman juoksentelemaan ja
tekemään muuta koirankuria, mutta kun kaikessa
ystävyydessä yritin astua sitä, sen huumorintaju loppui.
Connie ärhenteli minulle kaiken aikaa, mutta sitten kun tuli
nukkumisaika, minä sain nukkua ulkona ja Connie
sisällä. Onko se oikein, kysyn vain!
Keskiviikko: Kuonjarjohka - Vuobmegašjohka (13 km)
Kuonjarjohkalta läksimme aika varhain aamupäivällä.
Yöllä oli ollut pakkasta ja maassa oli paikoin kuuraa. Polku
oli edelleen helppo. Oikealla näkyi muutama poro, mutta
nytkään en päässyt niiden kanssa
leikkimään. Huomasin, että kun niille haukkui, ne
lähtivät juoksemaan. Tunturissa on kivaa!
Vastaan tuli kaksi naista nuuhkittavaksi. Toinen
kysyi, olenko minä vihainen; kai siksi, että isäntä
pitää minua koko ajan narussa kiinni. He kehuivat
Meekonjärveä kauniiksi yöpymispaikaksi. Ennen
puoltapäivää näkyviin tuli hyvin
jyrkkäreunainen Saivaara.
Myös Annjaloanjin ja Meekonvaaran jyrkänteet ovat vaikuttavia.
Näiden välistä näkyy kaukaisempia tuntureita,
luultavasti myös Halti.
Isäntä taisi saada jalkansa kipeiksi edellisen
päivän kävelystä, koska rupesi
kärttyisäksi pienestäkin vetämisestä. Miksi ei
itse kävele nopeammin? Onko minun vikani, jos polun varret ovat
täynnä tärkeitä viestejä?
Meekonjärven rannalla on kolme lukittua tupaa. Yksi
näistä on Lapin tullipiirin. Täältäkin
tullimies oli varmaan syyslomalla, koska ovissa ja ikkunoissa oli
tukevat luukut, salvat ja lukot.
Yhden kämpän seinässä on tunturipuhelin. Koska sen
antenni oli poikki, emme päässeet soittamaan
emännälle terveisiä. Kohinan seasta kuului heikosti vain
kohtelias tervehdys "ARP-keskus, hyvää päivää".
Jaoimme lounasmössön isännän sopivaksi katsomassa
suhteessa. Chop sueyn mausteet eivät mielestäni olleet aivan
onnistuneita, joten söin oman osuuteni lähinnä
kohteliaisuudesta. Isännän lusikka oli hukassa, ja hän
veisti vajasta löytyneestä puunpalasta uuden.
Yhden Meekonjärven rakennuksen seinästä luin
ilmoituksen, että Kalottireittiä varten on tehty uusi silta
Vuomakasjoen yli n. 3,5 km:n päähän. Niinpä vanhoja
Vuobmegašjavrin ja Pihtšoskordsin välillä olevia kahlaamoja
ei enää tarvitse käyttää.
Kuuluisa Meekonvaaran ja Meekonjärven välinen rakka oli iso,
mutta ei erityisen vaikeakulkuinen. Vasta seuraavana
päivänä takaisin tullessa huomasin, että rakassakin
kannattaa seurata muiden kulkijoiden hajujälkiä.
Isännän jalat taisivat olla aika kypsät, koska jo pari
tuntia Meekonjärven jälkeen hän etsi joen rannalta
sopivan teltanpaikan. Söimme vielä toisenkin
mössökipollisen ja illan hämärtyessä
kävimme nukkumaan. Joskus yöllä pikku sadekuuron aikana
isäntä houkutteli minut sisälle, mutta menin
mielelläni takaisin ulos teltan viereen. Ulkona sentään
näkee ja haistaa monta kertaa paremmin kuin telttakankaan ja
pressun lävitse. Ja sitä paitsi: lapinkoira on
sentään lapinkoira, ei mikään lyhytkarvainen
hienosteluterrieri!
Torstai: Vuobmegašjohka - Saananmaja (34 km)
Koska isäntä oli luvannut tulla takaisin lauantaina,
meillä oli vielä periaatteessa kolme päivää
aikaa, mutta minusta paluu yhtä päivää aikaisemmin
olisi aivan paikallaan. Vaikka isäntä olikin osoittautunut
arkajalkaiseksi matkantekijäksi, uskoin meidän ehtivän
kahdessa päivässä takaisin – vaikka minun täytyisi
kiskoa häntä narun päässä.
Ensimmäinen etappi Meekonjärven
kämpille sujui varsin hyvin. Isännän koivet
vetreytivät nopeasti, ja pääsimme kapuamaan
Meekonjärven jälkeistä rinnettä jo runsaan tunnin
kuluttua lähdöstä. Haltin suunnassa olivat tuntureiden
laet pilvessä. Paljakalla kävi kova tuuli, ja
isäntä kulki milloin etu-, milloin sivunojassa.
Käsineet, pipo ja takin huppu olivat kaikki
käytössä. Poroja näkyi vielä enemmän kuin
eilen.
Puolilta päivin tulimme Kuonjarjohkan majalle, joka oli
tämän päivän minimitavoite. Siellä oli jo yksi
pariskunta, joka oli menossa etelään Tierbmešjavrille. Kun
olimme melkein saaneet eväät syötyä,
sisään törmäsi toinen pariskunta. Teimme
isännän kanssa tilaa, ja kun isäntä viritteli
rinkkaa selkäänsä, mäkeä saapasteli alas
vielä kolmaskin porukka. Tämä on sitä erämaan
rauhaa. Haltin suuntaan menijöitä emme tavanneet lainkaan.
Kuonjarjohkalta Saarijärvelle kävelimme kunnon vauhtia.
Menomatkalla nappaamani sopuli oli edelleen polun varressa. Nyt
päivän tavoitteena oli joko Saarijärvi tai jokin sopiva
telttapaikka sen jälkeen. Lähellä Saarijärveä
näin paljon valkoisia ja ruskeita poroja läheltä,
enkä ollut pysyä nahoissani. Kämpässä oli
väkeä syömässä, mutta me emme edes poikenneet
sisälle.
Iltapäivän lopulla saavuimme Saarijärven
tilapäiselle passintarkastusasemalle. Onneksi passintarkastaja ei
nytkään ollut paikalla, sillä minulla eivät ole
voimassa kaikki rokotukset, jotka vaaditaan EU:n ulkopuolelta Suomeen
saapuvalta koiralta. Passintarkastusasemalla söimme
tämän matkan viimeiset eväät; isännän
rinkassa oli kyllä mössöjä jäljellä
mielin määrin.
Saanaa lähestyessämme näimme, kuinka
Kilpisjärvellä satoi.
Saanan laki oli pilvessä. Ruotsin ja Norjan puolella korkeimmat
tunturit olivat jo saaneet huipuilleen lunta. Meille paistoi aurinko,
mutta sopulinjäljet eivät enää kiinnostaneet.
Minä olin kiinnostunut enää lyhimmästä polusta
Saananmajalle. En tietystikään ollut väsynyt.
Lapinkoirat eivät väsy Lapissa.
Kilpisärvellä tien varressa oli enää muutama
retkeläisten auto. Saavuimme perille
hämärissä. Emäntäkin oli iloinen, vaikka
joutui nousemaan yöpuulta kesken iltaunien.
|







Kuonjarjohka aamulla








|