|
Kuinka tässä nyt näin pääsi
käymään? Kesän patikoinnille oli selkeät suunnitelmat:
joko fillarilla heinäkuussa itärajan tuntumassa pohjoisesta etelään
tai sitten elo-syyskuussa kierros Käsivarressa.
Monenlaisten yhteen- ja muiden sattumusten
jälkeen huomasinkin syyskuussa olevani kanootin perätuhdolla Valkealassa
eli aivan muualla kuin Käsivarressa. Keulamelaa käytti Olavi, jonka
kanssa olin nyt ensi kertaa reissussa. Vaan eipä huolta, kyllä tämä
tästä.
|
|
Aikaa minilomalle oli vain viikon verran, mikä
olisi ollut turhan vähän Lappia ajatellen. Päätös
kokeilla jotakin uutta kypsyi nopeasti.
Valkealan melontareitti näytti
olevan sopivan helppo kahdelle tumpelolle. Niinpä kun Ilanderin Matilla
oli vapaita kanootteja ja hyviä neuvoja, läksimme kohti Kouvolaa.
Meloimme välin Ruokojärveltä
Käyrälammelle. Suurin osa matkasta on rauhallista jokea,
joka laajenee paikka paikoin järveksi. Kosket maustavat matkantekoa
silloin tällöin. Reitillä on muutama padottu koski, joiden
ohi kanootti on kannettava.
|