Kaikkeuden kulttuurihistoria?

14. lokakuuta 2018

Juha Hurme: Niemi 

Niemi voitti viime vuoden Finlandia-palkinnon. Muutama kuukausi myöhemmin kustantajan ylisuuret odotukset uuden painoksen menekistä täyttivät ale-kirjakauppojen laarit. Nyt uuden Finlandia-kisan kynnyksellä ale-lavoilla on yhä hämmentävän korkeita Niemi-vuoria. Tällaista sattuu kirjoille silloin tällöin.


Se, kuka aikoinaan keksi luokitella Hurmeen kirjan romaaniksi, oli tehnyt viisaan valinnan. Vaikka Niemi on aiheeltaan mitä selkeimmin tietokirja, sillä tuskin olisi ollut minkäänlaisia mahiksia edes ehdolle Tieto-Finlandiaan. Jos lukija soveltaisi tähän kirjaan tavallisia tietokirjan vaatimuksia, hän todennäköisesti tulisi vain kiukkuiseksi. Paras siis suhtautua siihen kuin kaunokirjallisuuteen.


Hurme on aikojen takaa löytänyt kertomukseensa runsaasti esimerkkejä suomalaisista hengentuotteista ja niiden yhtäläisyyksistä kaukaisiin vastineisiinsa. Vähän ihmetyttää, että kulttuurihistoriaksi mainostetussa teoksessa ei käsitellä kulttuurien leviämistä, joka on kulttuuriantropologian tärkeimpiä rakennuspalikoita. Myös maininnat lainausten alkuperästä on taiteilijan vapaudella melko systemaattisesti jätetty pois. – Arvaukseni suomalaisten runojen alkuperäksi on viime vuosisadalla painettu ja tällä vuosisadalla digitoitu 34-osainen mammutti Suomen kansan vanhat runot.


Sinänsä Niemi on hyvin kirjoitettu ja paikoittainen kasarislangi piristävää, samoin kuin kaikenlainen haistattelu sille, millä tavoin historian ilmiöistä ja henkilöistä pitäisi kertoa. Sitä voisi mainiosti käyttää näyttämöllä esitettävässä monologimaratonissa, jos yleisöksi sattuisi eksymään vanhan suomalaisen kirjallisuuden harrastajien kova ydin.