Quel Panamá

07.03.2013

John le Carré: Panaman räätäli

John le Carré käsitteli varhaisissa kirjoissaan laajalti aikaisemman työnantajansa Britannian tiedustelupalvelun tekemisiä. Vakoilubisneksen huippukauden lässähdettyä kylmän sodan jälkeen on le Carré yhä selvemmin pyrkinyt muuttumaan maailman omaksitunnoksi. Hän on kirjoittanut yritysten hämäräbisneksistä kehitysmaissa ja ottanut kantaa moniin päivänpolttaviin kysymyksiin. Yli 80-vuotias kirjailija kirjoittaa yhä ja uusi teos ilmestyy taas tänä keväänä, 50 vuotta ”Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja” -kirjan ilmestymisen jälkeen.

Parinkymmenen vuoden takainen ”Panaman räätäli” (”The Tailor of Panama” 1996) kuvaa tilannetta Latinalaisessa Amerikassa, jonka jokapäiväisessä elämässä tuntuu jatkuvasti suuren ja mahtavan pohjoisen maan kylmä hengitys. Panama on valtionakin Yhdysvaltain luomus, jonka itsenäistymistä Kolumbiasta Yhdysvallat tuki, jotta olisi voinut rakentaa kanavansa Tyynenmeren ja Atlantin välille. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle, aikaan jolloin kanavan vuokra-ajan loppu alkoi häämöttää. Yhdysvalloissa epäiltiin, ettei Panama pystyisi hoitamaan kanavaa omin voimin, ja oli uhkana, että talouselämälle tärkeä vesireitti joutuisi vieraisiin käsiin.

John le Carré kiistää, että hänen kuvaamillaan henkilöillä tai firmoilla olisi esikuvansa todellisuudessa ”näinä kurjina aikoina, jolloin lakimiehet hallitsevat maailmankaikkeutta”. Lukijat tuskin ajattelevatkaan, että kirjan tapahtumat olisivat tosia, mutta ”Panaman räätälissä” esitellyn maan miljöö ja tavat eivät taida olla kovinkaan kaukana todellisuudesta.

Yleensä le Carrén kirjoissa on yksi rehellinen päähenkilö, kuten monista vakoilukirjoista tuttu George Smiley. ”Panaman räätälissä” kaikki petkuttavat kaikkia. Räätäli Harry Pendelin pankkiiri huijaa Pendeliä. Vakoilija Andrew Osnardin houkuttelema ja pakottama Pendel keksii tarinoita Panaman tapahtumista ja Osnardin esimies haluaa saada tekosyyn puuttumiselle Panaman asioihin. Jopa Pendelin rakastajatar María auttaa Panaman tekotodellisuuden luomisessa.

Jokseenkin ainoa totuutta kaipaava henkilö tässä sekasotkussa (quel Panamá, kuten ranskalaiset sanoisivat) Pendelin vaimon lisäksi lienee Mickey Abraxas, josta hänen tietämättään on sepitetty Panaman olemattoman hiljaisen vastarinnan johtohahmo. Mickey ja María olivat diktaattori Noriegan vastaisissa levottomuuksissa joutuneet tuskallisesti kokemaan tämän petkuttajien paratiisin kääntöpuolen. Historiasta tiedämme, että Yhdysvallat hyökkäsi maahan 1989 ja vangitsi Noriegan, mutta eniten tästä operaatiosta kärsivät kuitenkin slummien asukkaat. Nyt kirjan fiktiossa sama toistuu 1990-luvulla Yhdysvaltain laivaston alkaessa perättömien lööppien perusteella tulittaa Panaman kaupunkia.

Le Carrén kirjoitustyyli on omimmillaan tässä kirjassa. Rikkaasta sanavarastosta pulpahtelevat epätavalliset ilmaukset toinen toisensa perään. Sanat on selvästi valittu enemmän sen mukaan, miltä ne kuulostavat kuin mitä ne tarkkaan ottaen merkitsevät. Suomalainen lukija ei millään tunne kaikkia alkutekstin ilmauksia, mutta niiden merkityksen tajuaa yleensä asiayhteydestä aika helposti. Tällainen kieli luo kirjan tapahtumille oudon epätodellisen tunnun, samalla kun kielen sävyn ja tapahtumien ristiriita synnyttää pahaenteisiä odotuksia. Suomennos on kohtuullisen hyvä, mutta le Carrén kielen hienoudet ovat käännettäessä muuttuneet vakoilujännärien standardifraaseiksi.

Kirjasta tehty elokuva oikaisee vauhdikkaasti vaikeiden asioiden ohi. Filmi ei sinänsä ole huono – ei kyllä mikään mestariteoskaan – se vain on täysin eriluonteinen kuin kirja ja esittää monet tapahtumat toisin. Le Carré osallistui elokuvan tekemiseen yhtenä käsikirjoittajana ja tuottajana, joten elokuva vastannee myös hänen käsitystään siitä, millaiselta ”Panaman räätälin” pitäisi näyttää elokuvana.

Lisätietoja Panamasta Noriegan aikaan (englanniksi)