Vista on kuollut, eläköön XP!

24.12.2011

Tietokoneen uuden käyttöjärjestelmän asennuslevyke tuli eilen iltapäivällä. Olin valmiiksi kopioinut kaikki mielestäni tarpeelliset Windowsin ja Ubuntun alla olevat tiedostot toiseen levyasemaan ja poistanut ykköskovalevyltä vanhan käyttöjärjestelmän palautustiedostot sisältäneen osion.

Uuden käyttöjärjestelmän asennus ei mennyt aivan heittämällä, sillä Windows ei suostunut jatkamaan asentumista uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Yritin asennusta useita kertoja, aina sama juttu. Lopulta poistin kakkoskovalevyllä olevan Ubuntu-asennuksen ja formatoin sillä olleen tilan Windowsille sopivaksi. Nyt asennus alkoi raksuttaa, kuten piti. Ilmeisesti ykköskovalevyllä oli jotakin, joka esti Windowsin asennuksen jatkumisen.

Nyt siis XP toimi, mutta se näytti ruudulla tosi kököltä, kymmenisen vuotta vanhan XP:n syntyaikoina kuvaruudut kun olivat nykyisiin verrattuna kovin pieniä. Myös perusselaimena oleva IE, joka on peräisin vuodelta kivi, näytti nettisivut hyvin omituisen näköisinä ja ne toimivat miten sattui.

Halusin XP:hen uudempia Service Packeja, mutta eihän se käynyt tuosta vain. SP:t olisi voinut ladata vain uudemmalla IE:llä, ja uudemman IE:n asennus olisi vaatinut uudempia Service Packeja. Firefoxin lataus ja asennus sentään onnistui, ja sen avulla sain ladattua SP2:n 259 MT:n paketin.

Virusohjelman asennuksen jälkeen kone alkoi olla käyttökunnossa. Kuvaruudun ulkonäkö oli silti aika paha, koska XP:n asennuslevyssä on vain perusajurit. Onneksi olin monivammaisen Vistan ongelmien selvittämistä varten hankkinut ajurien asennusohjelman, ja sen avulla sain koneen näytönohjaimet  ym. sopivat uudet ajurit varsin vaivattomasti paikalleen. SP3:n asennuksen jälkeen ajoin ajuriohjelman uudelleen, ja nyt se löysi vielä toista tusinaa asennettavaa ja päivitettävää ohjainohjelmaa. Seuraava vaihe oli käyttämieni hyötyohjelmien asennus sekä datatiedostojen siirto sopiviin paikkoihin. Siinäpä se sitten olikin!

Sen sijaan, että olisin sijoittanut muutama sata euroa uuteen tietokoneeseen, sain systeemit toimimaan muutamalla kymmenellä eurolla. Suunnilleen saman verran vaivaa olisin joutunut näkemään myös silloin, jos olisin hankkinut kokonaan uuden koneen.

Tietokone toimi nyt ongelmitta, ainoastaan yksi kymmenisen vuotta sitten ostamani ohjelma ei suostunut hyväksymään tähän asti sille kelvanneita käyttäjä- ja lisenssitunnuksia. Ohjelman kehittäjä/myyjä lähetti nopeasti uudet tiedot (samat kuin minulla oli muistiin kirjoitettuina); ilmeisesti vika oli kuitenkin ohjelman asennuksessa, sillä tunnukset kelpasivat lopulta uuden asennuksen jälkeen.