Westlakea ALE-laarista

5. huhtikuuta 2018

Donald Westlake oli uskomattoman tuottoisa kirjailija. Parhaimmillaan hän teki puolenkymmentä kirjaa vuodessa ja käytti kirjoja ja elokuvakäsikirjoituksia luodessaan yli puolta tusinaa eri nimeä.

Donald E. Westlake: Kukaan ei ole täydellinen

Tämä kirja, jonka 70-luvun lopulla muistaakseni ostin silloisen työnantajani WSOY:n alennusmyynnistä, osoittautui onnistuneeksi hankinnaksi. ”Piukat paikat” -filmin loppurepliikistä napatusta nimestään lähtien se on hillittömän hauska. Kirjan päähenkilö Dortmunder on epäilemättä ihan fiksu pikkurikollinen, mutta hänellä on ollut huono onni saada ryöstökeikkojensa apureiksi täydellisiä törppöjä, joiden ulkonäkö, luonne tai toiminta on jotenkin kutkuttava. Tai säälittävä. Kevyestä sisällöstä huolimatta teksti on ammattimaisen hyvin hiottua.

Tapahtumat alkavat taideryöstöksi naamioidusta vakuutuspetoksesta New Yorkissa ja päättyvät, monien mutkien jälkeen, raunioituneeseen linnaan Skotlannin ylämailla. Tarinan sotkemiseksi tarvitaan Dormunderin ja jengin lisäksi niin taideteoksen omistaja, taideväärentäjä kuin palkkamurhaajakin. Voi ajatella, että nämä ainekset olisi helppo kehitellä vaikka elokuvaksi.

Donald E. Westlake: Tappoaikaa

Tappoaikaa on aivan erilainen Westlake. Vaikka kirja julkaistiin suomeksi 2003, se on kirjoitettu jo 1961, lähes parikymmentä vuotta aiemmin kuin yllä oleva. Se ei ole vähääkään humoristinen. Kirjoitustyyli on kovaksi keitetty ja pannulla paistettu. Luultavasti Dashiell Hammett oli ollut uraansa aloittelevan kirjailijan esikuvana.

Tim Smith on yksityisetsivä New Yorkin osavaltion pikkukaupungissa. Tai oikeastaan Tim ei ole yksityisetsivä, sillä hän on kaupungin palkkalistoilla ja selvittelee isokenkäisten aina kulloinkin toivomia asioita. Hän ei ole lainvalvoja, ei edes lain puolustaja. Hän pyrkii ainoastaan siihen, että asiat pysyvät sellaisina kuin ne ovat aina olleet. Tavanomaisesta korruptiosta ja välistävedosta Tim ei nosta mekkalaa, ellei siitä ole todellista vaaraa kaupunkilaisille. Tarinan päähenkilöksi Tim on siis melkoinen liero, vaikka uskotteleekin olevansa hyvisten puolella.

Asiat ovat luistaneet rauhallista rataansa, kunnes kirjan alussa Tim yritetään tappaa, yrityksen epäonnistuttua yhä uudelleen ja uudelleen. Tim oli uskonut olevansa kaupungin eliitin kieroilusta riippumaton ja samalla kaikkien kaveri, mutta ilmeisesti joku silmäätekevistä ei pidä Timiä kaverinaan. Timillä on selvitystensä jäljiltä arkistossaan tietoja, joita ei haluta päivänvaloon. Murhatutkimukset laajenevat lähes kaupunkisodaksi ja melkoisten kiemuroiden jälkeen paha saa palkkansa. Alkuperäisnimestä (Killing Time) huolimatta Tappoaikaa ei ole ajan tappamista.