Kärhöt – puutarhan korut

Maarit Vallinharju-Stenman

Monien klematislajikkeiden kukat ovat kuin tähden muotoisia jalokivikoruja. Kuvassa Virossa kuvattu ’Victoria’ (1870).

Kärhöt eli klematikset (Clematis) ovat kuin arvokkaita koruja, jotka vaativat hyvää hoitoa. Muuten ne menettävät loistonsa tai joutuvat hukkaan.

Maatiainen-yhdistyksen jäsenlehdessä on ilmestynyt kaksi kirjoittamaani artikkelia klematisten kasvattamiskokemuksistani. Ne päätyvät nyt kotisivuillemme mm. sen takia että voimme ilahduttaa muitakin kuin itseämme kärhö-aiheisilla valokuvillamme. Puristit antanevat antiiksi mahdolliset värien sävyvirheet.

Kirjoituksistani välittyy ehkä pessimistinen näkemys Clematis -suvun lajien ja lajikkeiden menestymismahdollisuuksista Suomessa. Klematisinnostukseni alkuaikoina en nimittäin tiennyt tekeväni auttamattomia virheitä. Tarkkaavainen lukija osaa ottaa opikseen erehdyksistäni, varsinkin kun usein myös kerron, miten olisi pitänyt menetellä.

Onko kärhöistä maatiaiskasveiksi?

Kellokärhö ( C. integrifolia ) on oikeastaan perenna.

Kärhöt (Clematis ) ovat kauniita kasveja, joita varmaan monen tekee mieli saada puutarhaansa. Maatiaishenkinen ihminen saattaa kuitenkin olla niin tunnollinen, että miettii, mahtavatko kärhöt olla sopusoinnussa hänen perinteisiä kasveja suosivan periaatteensa kanssa. Etteivät vain ole liian hienoja ja uudenaikaisiakin nämä Suomessa vasta viime vuosina yleistyneet komeat koristekasvit!

Voisivatko kärhöt luontua maatiaiskasveiksi? Siis sellaisiksi, joista neljänkymmenen vuoden kuluttua sanotaan: ”vanhastaan Suomessa viljelty koristekasvi”. Selviävätkö kärhöt riittävän hyvin Suomen oloissa? Mitenköhän moni laji kykenee sinnittelemään hylätyssä puutarhassa? Äkkiseltään antaisin melko pessimistisen pienen lukuarvion, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kärhölajeja ja -lajikkeita kun on tavattoman paljon: veikkaan tuhansia. Ne ovat Suomessa sen verran uusi kasvien ryhmä, ettei niistä ole vielä kovin paljon kokemusta.

’Beez Jubileen’ kukassa on tähtikuvio.

Arvelen minulla olevan jonkinlainen edellytys esittää ajatuksia kärhöjen kasvattamisesta istutettuani puutarhaani 46 lajia tai lajiketta. Jotain olen näistä oppinut ja saanut suuntaa-antavia kokemuksia. Mutta koska meillä on ollut kärhöjä vasta vuodesta 1994, on se mitä kerron todellakin suuntaa-antavaa: juttuni antaa vihiä. – Monta hyvää lisätietoa sain Dendrologian Seuraan kuuluvan Kärhökerhon sihteeriltä Timo Löfgreniltä, jolla tarkistutin juttuni, ja kerhon jäsentiedotteesta 1/2000. Kiitos avusta.

Kivistikien puutarhassa

Innostuin kärhöistä kesällä 1994. Maatiainen-yhdistys teki silloin jäsenmatkan Viroon. Vierailimme Uno ja Aili Kivistikin maatilalla. He ovat ansioituneet kärhöjen jalostajina, joiden tekemien risteytysten tuloksena on syntynyt noin 100 rekisteröityä, enimmäkseen sangen suurikukkaista uutta lajiketta. Elokuussa kärhöt olivat Roogojan tilalla komeimmillaan. Täynnä toinen toistaan hämmästyttävämpiä, häkellyttävän koreita kukkia. Ne loistivat kuin monenväriset suuret tähdet. En ollut uskoa silmiäni. Eikä ilmeisesti moni muukaan. Kukkaloisto oli ennennäkemätön. Omia silmiä oli kuitenkin pakko uskoa – ja niin sitä joutui Clematis -kuumeen valtaan.

’Scherzo’

Viron-matkan jälkeen kärhöt olivat itsepintaisesti mielessäni. Meillä pitkään kasvanut viinikärhö koki silmissäni arvonnousun: meillähän on aarre, vaikka sillä onkin melko pienet kukat, ainakin jos niitä vertaa Roogojassa näkemiimme kärhöihin.

Ensimmäiset Clematikseni tilasin Kivistikeilta; se oli maatiaismatkalaisten yhteistilaus. Sain viisi pienenpientä paljasjuurista taintani loppusyksyllä 1994. Istutin ne kasvihuoneeseen ja peittelin ne hyvin.  Se oli hyvä ratkaisu, sillä kaikki säilyivät elossa ja lähtivät keväällä hyvään kasvuun.

Siitä pitäen on puutarhaamme istutettu lisää kärhöjä. Ei kuitenkaan enää 1999, paitsi yhden sentään ostimme, viinikärhölajikkeen ’Rubra’. Toivottavasti se on onnistunut ostos. – Varovaisuus johtuu siitä, että olen ruvennut hieman epäilemään Clematisten soveltumista Suomen oloihin, sillä Suomi on kesän lämpimyydestä huolimatta sittenkin hyvin pohjoinen ja melko ankaratalvinen maa. Kasvuolot ratkaisevat.

Kasvioppia

Siperiankärhö ( C. sibirica ) kukkii keväällä tai alkukesällä.

Leinikkikasvien heimoon ( Ranunculaceae ) kuuluvia kärhöjä tavataan luontaisesti lähes kaikkialla maapallolla, ei kuitenkaan arktisilla ikilumen mailla eikä tropiikissa, ellei sitten korkealla vuoristossa, kuten Kilimanjarolla Afrikassa. Luonnonvaraisia lajeja on reippaasti yli 200, määrittelytavan mukaan jopa enemmän kuin 300. Lajit voivat erota toisistaan hyvinkin paljon: jotkin ovat köynnöksiä, jotkin perennamaisia ruohoja, ja kukkien muodot ovat hyvinkin monenlaiset. Suomessa kasvaa harvinaisena, muutamassa paikassa, valkokukkainen siperiankärhö ( Clematis sibirica ).

Enimmät klematikset ovat köynnöksiä. Tässä on jokin alppikärhön laijike.

Takavuosina Clematiksia nimitettiin metsäköynnöksiksi. Nykyinen (ruma) kärhö-nimi  panee ajattelemaan, että kasvi kiipeilee kärhien avulla. Tyypillisiä kärhiä ei kuitenkaan ole, vaan kasvi tarttuu tukeen niin, että lehden ruoti kiertyy tuen ympärille. Kaikki köynnöksen kaltaiset Clematikset – niiden varsi on puumainen – eivät näin tee,  joten ne on sidottava, ellei sitten anna niiden kasvaa maata pitkin.  ”Perennakärhöjen” varret ovat ruohomaiset ja kuihtuvat talveksi pois.  Niillä ei ole  kärhiä, joten ne vaativat tukikepit ja sitomisen. Useimpien kärhöjen lehdet ovat pitkäruotiset ja kolmisormiset tai parilehdykkäiset, mutta muunkinlaisia lehtiä on.

Lehden ruoti kiertyy tuen ympärille.

Clematisten kukat ovat tavallisesti yksittäin lehtihangoissa. Ne ovat usein ylen koreita, lajikkeen mukaan monen muotoisia ja -värisiä. Niissä on tavallisesti ainaki kahta väriä.  Kukassa, ainakin lajikkeissa, on usein tähtikuvio: ”tähden” kapeahkot sakarat ulottuvat kukan keskeltä kehälehtien kärkeen. Kerrannaiskukkaiset lajit ja lajikkeet ovat harvinaisia. Kejälehtiä on yleensä 4–8, samassakin kukassa.

Toisinaan kukkien muoto on nuokkuva. Joskus on kuin kasvia verhoaisi pienten tähtien parvi.  Kehälehtientavoin myös heteet voivat olla melkein minkä värisiä tahansa. Kärhön hedelmystöt ovat useimmiten koristeellisia hahtuvapallosia; hedelmä on pähkylä, jonka kärjessä on pitkä karvainen ota eli haituva.

Kun ulkomuodon ominaisuudet voivat risteytyksessä yhdistyä monin tavoin, on hyvät mahdollisuudet saada aikaseksi yhä uudenlaisia kukkia, uusia lajikkeita. Vain keltaiset värit ovat harvinaisia, vaikka luonnossa kasvaa myös keltakukkaisia lajeja. Suurikukkaisia loisto- ja jalokärhöjä, joiden kukkien halkaisija on jopa 15–20 senttimetriä, synnytetään yleensä risteyttämällä lajikkeita keskenään, ja sen vuoksi on usein enää mahdotonta tietää, mitkä luonnonvaraiset lajit ovat niiden esi-isiä ja -äitejä; näitä saattaa olla monia. Muut lajikkeet – niidenkin kukat saattavat olla melko isot – eivät ole yhtä monimutkaisia risteymiä, joten ne pystytään taimistoluetteloissakin nimeämään tietyn lajin lajikkeiksi. Tällainen tieto antaa jonkinlaisen vihjeen talvenkestävyydestä.

Peltolan klematikset

Tämä Kivistikien maatilalla puissa kiipeilevä siperiankärhö (C. sibirica) saa olla mallina Peltolan klematiksille.

Asumme Vihdissä ja se on II:lla kestävyysvyöhykkeellä. Joskus, esimerkiksi jos halla yllättää elokuun puolivälissä ja palelluttaa krassit, epäilen tätä II-vyöhykettä. Meillä on kai epäsuotuisa pienilmasto: maatilkkumme Peltola on osittain yllättävän alavaa maata ja lisäksi se viettää loivasti pohjoista kohti, joten maan lämpötila on matalampi kuin etelärinteellä asuvilla naapureillamme. Lumipeitekin pysyy pitempään. Talvisin saattaa Vihdissä olla ajanjaksoja, jolloin maa on paljas ja jäinen ja pakkasta voi samaan aikaan olla hyvinkin paljon. Ja jos vaikka olisikin runsaasti lunta, niin pakkanen saattaa olla ankara, kuten oli talvella 1998–99. Sen koettelemuksiin kuoli muutamia pensasruusuistamme ja moni kärhö oli keväällä pelkkä muisto. Lisäksi oli toukokuun lopulla useita hallaöitä, mikä ei ollut eduksi jo hyvään kasvuun lähteneille ruusuille, mutta vaikuttiko se kärhöihin, en tiedä; niiden versothan eivät silloin vielä olleet nousseet maan pinnalle, mutta maan lämpeneminen epäilemättä viivästyi. Kesä 1999 sen sijaan oli erittäin lämmin, suorastaan kuuma ja kuiva.

Olen istuttanut puutarhaamme 46 kärhölajia ja -lajiketta. Aion kertoa teille, arvoisat lukijat, niiden elämänvaiheista hoivassani, sillä arvelen voivani tällä tavalla antaa osviitan sellaiselle, joka haaveilee klematiksia kasvavista seinustoista ja kaariporteista. Jonkinlaista kirjaa kasvun vaiheista olen pitänyt vuodesta 1997. Ensimmäiset havainnot kirjoitin paperille 22. 6., jolloin enimmissä kärhöissä oli versot, toisinaan jo varsin pitkät, mutta kaikissa ei elonmerkkejä vielä näkynyt. Merkinnät ovat itseänikin ihmetyttävän sattumanvaraiset, mikä on tämän jutun kannalta harmillinen asia. Suurin syy muistiinpanojen epämääräisyyteen on, etten ole pitänyt asiaa järin tärkeänä.

Aluksi esittelen, luettelossa 1, meillä kasvavat villikärhöt; kolme niistä ovat kuitenkin siinä määrin vakiintuneita, että ovat päässeet luetteloon 2. Luettelossa 2 on lajeja ja lajikkeita, jotka ovat olleet meillä niin kauan, että ovat osoittautuneet kestäviksi, joskin jotkin niistä ovat turhan myöhäisiä. Tämän ryhmän klematiksista on eniten kerrottavaa.

Muut kärhöhankintani saavat tyytyä mainintaan luetteloissa 3 ja 4. Ne ovat itse asiassa kuolintilastoja. Haluan silti kertoa niistä muutakin kuin nimen, sillä näiden tietojen perusteella saattaa keksiä virheitä, jotka ovat koituneet kasvin kohtaloksi, kuolemaksi. Tästä voi ehkä jotain oppia, joskin kärhöjen logiikkaa on vaikea ymmärtää. Ehkä logiikkaa ei olekaan? Yksi viihtyy, toinen ei. Yksi pysyy elossa, toinen taas kuolee. Osa suurin odotuksin ostamistani kärhöistä kuoli heti hankintakesänä tai sitä seuranneen talven aikana. Eivät ne juroneet – kuten toivoin: ne olivat poissa. Viipyilevä kasvuunlähtö keväällä ja kesällä näyttää olevan näille kasveille tyypillistä, joten toivoa ei kannata menettää, jos juhannuksena ei maasta vielä pistä esille versonkärkiä. (Kaariportteja en vielä ole saanut, sillä tukien juurelle olen suurin toivein istuttanut kärhöjä, jotka eivät ole pysyneet elossa. Varmaan korvaan ne ’Pohjantähti’-köynnösruusuilla.

1. Kärhöjen luonnonlajeja Peltolassa

Kellokärhön, pensaskärhön ja viinikärhön esittelen taulukossa 2, sillä ne ovat kotiutuneet puutarhaamme.

Keltakukkaista kiinankärhöä (C. tangutica) pidetään Suomessa kestävänä. Toisin kuin kärhöt yleensä se viihtyy parhaiten kuivassa maassa. Muuten se menehtyy, kuten meillä kävi kahdelle ”juurivesataimelle” ja ostotaimelle. Ostotaimi sentään eli keväästä seuraavan vuoden syksyyn. Oikeanlaiseen paikkaan 1998 istutettu uusi, lahjaksi saatu siementaimi toivottavasti säilyy. Viime kesänä se kukki ahkerasti pakkasiin saakka.

Ensimmäiset alppikärhöni (C. alpina) ja siperiankärhöni (C. sibirica) kuolivat pois. Uudet ovat varttumassa, vuosilta 1997 ja 1998. Vaikuttavat hidaskasvuisilta.

Mantšuriankärhö (C. mantschurica) vuodelta 1998 lähti hyvään kasvuun, ja on jo jopa kukkinut. Kukat tosin näyttävät pensaskärhön kukilta, joten en tiedä, mitä itse asiassa olen ostanut.  Se kukkii kuitenkin lähisukulaistaan myöhemmin.

C. serratifolia kuoli ensimmäisen kesänsä jälkeen.

Kruunukärhön (C. macropetala) luultavasti ostan. Se viehättää minua ja lisäksi se kuuluu olevan Suomessa kestävä. – Kaikki villikärhöt ovat kiinnostavia, mutta koska niiden kokoamisessa ei mitenkään voi päästä täydellisyyteen siitäkin syystä, että Suomen ilmasto on niille tyly, en kai hanki niitä enempää.)

2. Enimmäkseen hyviksi osoittautuneet kärhöt Peltolassa

Kellokärhö (C. integrifolia), hyvä eteläeur. perennamainen luonnonlaji (meillä ehkä kuitenkin ’Blue Pranno’), siniset nuokkuvat kellokukat. Iso astiataimi 1997 puutarhamessuilta.

1997 versot ostettaessa, yksi kukka
1998 versot 31.5., kukat n. 15.8.
1999 versot 1.6., kukat n. 3.8.
Uusi iso astiataimi 1998, varmemmin luonnonlaji.
Muutama kukka 1999.

Pensaskärhö (C. recta), hyvä eteläeurooppalainen perennamainen luonnonlaji, valkoiset pienet kukat. Lokakuussa 1994 pieni taimi Virosta.

1997 isot versot 22.6., kukat 5.7.
1998 versot 6.6., kukat n. 30.7.
1999 versot 27.5., kukat n. 15.7.

 

Viinikärhö (C. viticella), hyvä eteläeurooppalainen luonnonlaji, runsas kukinta, tummanvioletit nuokkuvat kukat. Siirretty 1990 sukulaisten seinustalta.

1997 isot versot 22.6., kukat 28.7.
1998 versot 31.5., kukat 22.7.
1999 versot 27.5., kukat 22.7.

 

 

Jackmanii’ (Clematis x jackmanii), hyvä isokukkainen kärhö (G. Jackman 1858), heleän sinivioletit kukat. Lokakuussa 1994 pieni taimi Virosta.

1997 isot versot 22.6., kukat 5.8.
1998 versot 13.6., kukat n. 22.8.
1999 versot 11.6., kukat ennen 15.8.

 

 

’Madame Julia Correvon’, oivallinen viinikärhön lajike (F. Morel 1900), punaiset kukat. Pieni hyvä astiataimi kesällä 1995 lahjaksi.

1997 versot 22.6., kukat heinäkuun lopulla
1998 versot 31.5., kukat 28.8.
1999 merkinnät puuttuvat mutta kasvi oli kerrassaan upea.

Minister’, hieman arka suurikukkainen kärhö (Kivistik 1982), violetinsiniset kukat. Paljasjuurinen taimi 1995 elokuussa.

1997 versot 25.6., ei kukkia
1998 versot 31.5., kukat 19.8.
1999 versot heinäkuun alussa, ei kukkia.

’Rosean’ siementaimi. Tämä Peltolan klematis on selvästikin minikärhö.

Rosea’-kellokärhölajikkeen siementaimi, tummanpunaiset kukat. Pieni taimi keväällä 1995, varttunut kovin hitaasti.

1997 versot 22.6., ei kukkia
1998 merkinnät puuttuvat
1999 versot 9.6., kukat n. 15.7.

’Rouge Cardinal’, hyvä suurikukkainen kärhö (A. Girault 1968), loistavan punaiset samettiset kukat. Astiataimi 1997 syksyllä.

1998 versot 31.5., kukat 28.7.
1999 versot 2.7., kukat elokuun alussa.

Södertälje’, hyvä viinikärhön lajike (M. Johnson), hieman arka paukkupakkasille, viininpunaiset kukat.  Hyvä astiataimi 1997 elokuussa.

1998 versot 6.6., kukat 30.7.
1999 versot 9.6., kukat 20.8.

Tage Lundell’, hyvä varhainen alppikärhön lajike, lehdet ja punaliilat kukat edellisen vuoden versoilla. Pienehkö astiataimi 1996 elokuussa.

1997 isot versot 22.6., kukat 22.6.
1998 versot 31.5., kukat 12.6.
1999 versot 22.5., ei kukkia.

 

Teksa’, oivallinen suurikukkainen kärhö (Kivistik 1981), laventelinsiniset laikukkaat kukat. Pieni taimi 1994 Virosta.

1997 versot 24.6., kukat 10.8.
1998 isot versot 31.5., kukat 5.8.
1999 pienet versot 3.6., kukat 1.8.

’Valge Daam’, meillä liian myöhäinen suurikukkainen kärhö (Kivistik 1980): ehkä se on jokin muu lajike. Pieni taimi 1994 Virosta lokakuussa.

1997 versot 28.6., kukat n. 5.10
1998 versot 13.6., kukat 7.9.
1999 versot loppukesällä, kukat n. 10.10.

’Polish Spirit’, rehevä viinikärhön lajike (S. Franczak), samettiset tumman sinivioletit kukat. Astiataimi 1997 syksyllä.

1998 versot 31.5., kukat n. 26.8.
1999 versot 3.7., ei kukkia.

’Ville de Lyon’, ehkä hieman arka suurikukkainen kärhö (F. Morel 1899), kirkkaanpunaiset kukat. Pieni astiataimi 1997 syksyllä.

1998 versot 6.6., kukat eivät ennättäneet aueta
1999 versot 2.6., kukat n. 15.7.

Viola’, oivallinen suurikukkainen kärhö (Kivistik 1983), tummansinivioletit kukat. Paljasjuurinen taimi 1995 elokuussa.

1997 isot versot 22.6., kukat heinäkuun lopulla
1998 versot 31.5., kukat heinäkuun lopulla
1999 versot 2.6., kukat n. 15.7.

3. Hyviksi luulemani kauniskukkaiset kärhöt, jotka menehtyivät

Bella’ (suurikukkainen). Iso astiataimi puutarhamessuilta keväällä 1995. Kasvatti hentoja versoja, mutta ei koskaan kukkinut. Kesällä 1998 pakko uskoa, että se oli kuollut.

Fargesioides’ eli lumikärhö (pienikukkainen). Muovipussitaimi Virosta Maatiaisen taimipäiviltä keväällä 1997. Versot paleltuivat alkukesän pikkupakkasessa mutta tilalle kasvoivat uudet. Kasvoi rehevästi ja kukki runsaasti. Hennot versot 1998, mutta ei kukkia. Seuraavana vuonna kuollut.

Küllus’ (suurikukkainen). Maatiaisen taimipäiviltä 1997 muovipussitaimi Virosta. Kukki 1998. Seuraavana vuonna kuollut.

Niobe’ (suurikukkainen). Iso astiataimi puutarhamessuilta keväällä 1997, muutama kukka. Hennot versot 1998. Seuraavana vuonna kuollut, mutta heräsi eloon 2000.

Piilu’ (suurikukkainen). Pieni taimi (Virosta) elokuussa 1995. Yksi kukka 1996. Kituliasta elämää vuoteen 1998.

’Rüütel’ Kivistikien kasvihuoneessa

Rüütel’ (suurikukkainen). Pieni paljasjuurinen taimi syksyllä 1994 Virosta. Kasvoi ja kukki jo 1995 ja myöhemminkin. Siirto avarampaan paikkaan 1998. Kesällä 1999 se kuoli yllättäen avattuaan ensimmäisen kukkansa. Heräsi henkiin 2000.

’Warszawska Nike’ (suurikukkainen). Pieni astiataimi syksyllä 1997. Kesällä 1998 rehevä kasvu ja runsas kukinta. Seuraavana vuonna suureksi surukseni kuollut.

”Yllätys”, ehkä ’Königskind’; taimi ostettu 1996  ’Jackmaniina’. Kasvoi 1997 reippaasti ja teki kukan. Melko rehevä 1998, muutama iso kaunis kukka. Seuraavana vuonna kuollut.

4. Lähes heti kuolleet kärhöni

Aljonushka’ (kellokärhö x Jackmanii). Keväällä 1997 puutarhamessuilta hyvä astiataimi. Kukki vaivoin. Seuraavana vuonna kuollut.

’Comtesse de Bouchard’ (suurikukkainen). Pieni astiataimi syksyllä 1997. Seuraavana vuonna kuollut.

’Ekstra’ (suurikukkainen). Pieni taimi Tarton taimitorilta heinäkuussa 1998. Seuraavana  vuonna kuollut.

’Frances Rivis’ (alppikärhön lajike). Pieni astiataimi heinäkuussa 1996, erikoistarjous. Kuollut syksyyn mennessä.

’Gornoe Ozero’ (suurikukkainen). Pieni muovipussitaimi Tarton taimitorilta heinäkuussa 1998. Seuraavana vuonna kuollut.

’H. F. Young’ (suurikukkainen). Muovipussitaimi Tartosta heinäkuussa 1998. Seuraavana vuonna kuollut. Samanlaisen annoin naapurilleni, ja hänellä se on pysynyt elossa, joskaan ei vielä kukkinut.

Ilka’ (suurikukkainen). Muovipussitaimi Tartosta kesällä 1998. Seuraavaan vuoteen mennessä kuollut.

’Madame de Coultre’ (suurikukkainen). Pieni astiataimi syksyllä 1996, kuoli. Uusi taimi syksyllä 1997. Sekin kuoli, kesään 1998 mennessä.

’Multi Blue’ (kerrannaiskukkainen). Pieni astiataimi syksyllä 1997. Kuollut kesään 1998 mennessä.

’Nelly Moser’ (suurikukkainen). Surkea astiataimi kesällä 1996. Versoi hennosti 1997. Kuollut seuraavaan kesään mennessä.

’Perle d’Azur’ (suurikukkainen). Pieni taimi Tartosta 1998. Kuollut seuraavaan kesään mennessä.

’Rosy O’Grady’ (kruunukärhön lajike). Komea kukkiva taimi keväällä 1998, kukoisti koko kesän. Kuollut seuraavaan kesään mennessä, vaikka tämän piti olla varma valinta.

’Semu’

’Semu’ (suurikukkainen). Roteva kukkiva astiataimi (alkuperä Viro) elokuussa 1996. Muutama verso elokuussa 1997. Kuollut ehkä jo 1998.

’Tartu’ (suurikukkainen). Rehevä iso astiataimi (alkuperä Viro) elokuussa 1996. Paljon nuppuja joista muutama avautui lokakuussa. Seuraavana vuonna versot elokuussa 1997, myöhemmin nuput jotka eivät ehtineet aueta. Versot elokuussa 1998. Seuraavana vuonna kuollut.

Katseltuaan listojani Timo Löfgren ei malttanut olla tuomatta esille myönteisiä kokemuksiaan eräistä kärhöistä, jotka meillä menestyvät huononlaisesti tai ovat peräti kuolleet. Näistä ovat hänen perheelleen tuottaneet iloa elinvoimallaan ja kukinnallaan ’Aljonushka’, ’Niobe’, ’Rosy O’Grady’, ’Valge Daam’ ja ’Ville de Lyon’. Sen sijaan ’Küllus’, ’Minister’, ’Piilu’ ja ’Rüütel’ ovat kuolleet myös Löfgrenien puutarhassa.

Arvaamattomia kasveja

Kun tarkastelee kärhöistä laatimiani yhteenvetoja, huomaa miten oikukkaita ne ovat. Ilmeisesti lajit ja lajikkeet suhtautuvat hyvin erilailla säihin ja lämpötiloihin. Jokin näyttäisi panneen pahakseen kesän 1998 sateisuuden, ja taisi silloin olla hieman koleaakin. Jotakin silloin araksi arvelemaani kasvia ei kylmä talvi 1998–99 näytä haitanneen, kun taas jokin edellisenä vuonna rotevasti kasvanut näytti kesällä 1999 hieman kituliaalta tai peräti kuoli. Moni klematis todella kuoli pois. Toisinaan kukinta viivästyi tai sitten se aikaistui tai kasvi ei lainkaan kukkinut.

Kärhöt ovat todella arvaamattomia. Ne saattavat olla elämänsä kukoistuksessa, mutta sitten ne yhtäkkiä jopa kasvukauden aikana kuolevat ilman näkyvää syytä. Meillä näin kävi viime kesänä ’Rüütelille’ ja naapurillani ’Ville de Lyonille’ ja toisella tuttavallani kiinankärhölle, ’Jackmaniille’ ja ’Ville de Lyonille’. Yhdellä jokin kärhö voi olla yksi parhaista, toisella se taas saattaa viihtyä huonosti tai peräti lakata olemasta.

Kuolinsyitä

Syy miksi kärhö kuolee jäänee yleensä tuntemattomaksi. Tuho kohtaa etenkin uusia heikkoja taimia ja hyväkuntoisista kasveista eritoten isokukkaisia  loisto- ja jalokärhöjä, kuten listani hyvin osoittavat. Vantaalainen Seija Airamo kertoo Kärhökerhon lehdessä (1/2000) kokeilleensa useita suurikukkaisia, mutta ”harvat ovat menestyneet muutamaa vuotta pitempään”. Ja ”useimmille on kuitenkin perustettu metrin syvyiset ja oikeaoppisesti täytetyt kasvualustat suurella vaivalla”.

Huono hoito tai sen puuttuminen voi tappaa puutarhasta melkein kasvin kuin kasvin. Luulen, että monet kärhölajikkeet ovat aivan liian herkkiä ja hienoja Suomen oloihin, eikä silloin tunnollisinkaan puutarhuri voi aarteitaan suojella. Hento taimi juurtuu huonommin kuin voimakas, mutta sääntö ei päde joka kerta. Myyrät kuuluvat mielellään nakertavan kärhöjen juuria ja herkkusuu saattaa popsia koko kasvin. Kärhöä saattaa myös vaivata lakastumistauti.

Kavala lakastumistauti

Lakastumistauti lakastuttaa kärhön versot, joskus jopa parhaimman kukinnan aikaan. Sairaus saattaa olla syynä siihen, ettei kasvi uuden kasvukauden alettua enää nouse maasta. Lakastumistauti on sienitauti, joka iskee etenkin suurikukkaisiin kärhöihin.

Kärhökerholaisilta saadun ohjeen mukaan tauti on helpointa torjua taimen istutusvaiheessa. Kärhön versot eivät saa joutua kosketuksiin mullan tai muun eloperäisen maa-aineksen kanssa. 60 cm syvän istutuskuopan pohjalle laitetaan multaa, valmista kompostia ja muuta tarpeellista. Kuoppaan asetetaan sitten pönttö, esimerkiksi risa, pohjaton ämpäri. Taimi asetellaan pöntön sisälle niin, että juuret pääsevät maahan, mutta versoja ympäröivä tila astiassa täytetään lecasoralla. Suojuksen ja lecasoran täytyy ulottua maanpinnan yläpuolelle.

Tauti ilmaantuu maan kuivuessa: kastelu on siis tärkeä torjuntakeino. Jos huomaa jossakin kärhössään kuihtuneen verson, on se heti katkaistava ja hävitettävä polttamalla. Mitään kärhöjen lakastumistautiin tepsivää torjunta-ainetta ei Suomessa ole kaupan. Tauti ei onneksi saastuta maata pysyvästi, vaan kahden vuoden päästä voi samalle paikalle istuttaa uuden kärhön.

Kärhön istuttaminen

Kärhön taimi odottamassa istutusta

Pannaanpa tähän ruotsalaisen kärhömestarin Magnus Johnsonin ja Kivistikien kollegan, puolalaisen Stefan Franczakin istutusohje savimaata ajatellen. Se jos mikä on perusteellinen. Näin munkkiveli-kukkienjalostaja menettelee: ”Riittävän ilmastoinnin aikaansaamiseksi hän kaivaa 60 cm läpimittaisen, 1 m syvän istutuskuopan ja panee sen pohjalle 20 cm soraa tai tiilimurskaa ja 25 cm kuivia oksia. Sitten kuoppa täytetään kolme viikkoa aiemmin valmistetulla steriilillä maaseoksella, jonka muodostaa 7 osaa hyvin lannoitettua puutarhamultaa, 3 osaa kompostoitua lantaa tai ilmastoitua turvetta taikka lehtikompostia, jonka seassa on runsaasti karkeata hiekkaa. Puutuhkaa, luujauhoa ja kalkkia lisätään niin että pH saadaan 7:ään. Taimen juuren alle tulee vielä hieman puhdasta jokihiekkaa.”

– Tämä tuntuu kovin työläältä. Mistä saisi jokihiekkaa? Tietäköön epäilijä, ettei huolellisinkaan istutus aina auta Suomen raukoilla rajoilla sen enempää kuin vähän suurpiirteisempi tyyli.

Kevät kuuluu olevan parasta istutusaikaa, mutta tämä ohje ei aina päde, ei ainakaan meillä Vihdissä. Vai olenko ollut huolimaton? Hyvä astiataimi vaikuttaa aina varmimmalta. Mutta taimen hyvä laatu ei aina takaa istutuksen onnistumista, vaikka se tehtäisiin ohjeiden mukaisesti ja lisäksi kasvukauden alussa. Jokin erikoistarjouksena ostettu surkea taimi sen sijaan pärjää, silloinkin kun se on päässyt maahan vasta kasvukauden päättyessä.  – Tässähän riittääkin miettimistä.

Onko siis kärhöistä maatiaiskasveiksi?

Olen sitä mieltä, että enimmät kärhöt eivät sovellu Suomen kylmätalvisiin ja lyhytkesäisiin oloihin, eivät ainakaan useimmat suurikukkaiset lajikkeet. Ne eivät talvehdi kovin hyvin; meiltäkin, II:lta kasvuvyöhekkeeltä, on suurin osa kuollut. Istutetuista noin 45 lajista ja lajikkeesta on jäljellä parisenkymmentä kelvollista tainta, mikä ei ole kovin paljon.

Epäkohta on myös melko myöhään alkava kukinta, mikä johtunee osittain siitä että kasvukausi alkaa Suomessa myöhemmin kuin lämpimämmissä maissa. Enimmät kärhöt avaavat ensimmäiset nuppunsa heinäkuun lopulla tai elokuun alkupuolella tai vieläkin myöhemmin, jotkin lajikkeet vasta syksyllä. Ainakin jos kukinta alkaa syksyn lopulla, kasvi ei mielestäni sovi Suomeen.

Peltolan ’Valge Daam’ avasi kukkansa 1996 vasta lokakuun puolivälissä. Sitten tulivat pakkaset.

Meidän ’Valge Daamimme’  – se ei ehkä olekaan se mikä sen pitäisi olla: muilla se kuuluu kukkivan heinäkuun loppupuolelta lähtien – yrittää availla valkeita tähtikukkiaan lokakuun puolivälissä. Toivottoman myöhään, ja silti sen versot ovat metriset ja melko tuuheat. Lokakuun puolivälissä on liian kylmä, ja niin kukista tulee harmahtavia ja ruttuisia. Kärhö on sentään istutettu autotallin eteläseinustalle, lämpimimmälle paikalle mitä meillä on tarjolla ja paahteelta suojaavien iisoppi- ja mäkimeiramituppaiden taakse eikä aivan seinän viereen. Siirsin sen tähän paikasta, jossa sillä oli aivan selvästi kylmä.

’Valge Daam’ kukoistuksessaan naapureittemme seinustalla

Kärhöt ovat kauniita upeine kukkineen, joten ei ole kumma, että ne ihastuttavat ihmisiä. Jos on onnistunut hankkimaan itselleen menestyviä lajikkeita, niin saa pitkään iloita niiden ihmeellisestä kukkaloistosta. Kärhöt ovat viihtyessään pitkäikäisiä ja vuosi vuodelta suurempia, ja niillä on pitkä kukinta-aika. Avattuaan ensimmäiset kukkansa enimmät kukkivat syyshalloihin saakka eivätkä pelästy muutaman asteen pakkastakaan. Viimeiset kukat tosin eivät ole kovin suuria.

Oikealla istutuksella ja lannoituksella sekä riittävällä kastelulla voidaan vaikuttaa kärhöjen hyvinvointiin. Talvimärkyydestä ne eivät pidä. Pienet taimet on hyvä aluksi istuttaa ruukkuun vahvistumaan; näin en ollut huomannut tehdä. Myös talvisuojaus on tärkeä – asia jonka olin unohtanut. Ehkä kärhötuho puutarhassamme johtuukin osittain siitä! Eräässä haastattelussa Uno Kivistik tähdentää talvisuojauksen tarpeellisuutta: suurikukkaiset kärhöt eivät kuulu selviävän Viron talvista ilman talvisuojausta. Ilmeisesti eivät Puolassakaan. Saati sitten Suomessa! Siitä huolimatta että meillä yleensä on lunta enemmän kuin Suomenlahden eteläpuolella.

Voiko näin aroista kasveista olla suomalaisen puutarhan iloiksi, jos niillä on vaikeuksia etelämpänäkin?  Talvenarasta kärhöstä ei ymmärtääkseni koskaan voi tulla sellaista, josta sanotaan: ”vanhastaan Suomessa kasvatettu koristeköynnös”. Maatiaisen edellytykset voisi olla alppi-, kruunu-, siperian- ja viinikärhön perusmuodoilla, jotka ovat varsin kestäviä; Vaasassa eräällä tontilla niitä on kasvanut, kirjoittaa T. L.,  kymmeniä vuosia ja korkeimmat ovat venyneet 5–6 metriä korkeiksi liaaneksi. Lisäksi todellista maatiaisainesta on viinikärhössä. Varmaan myös joissakin villikärhöjen lajikkeissa.

Suomeen sopivia lajikkeitahan on, kuten ilmenee tästä kirjoituksesta. Ystäväni Pirjo Rautio kehuu ’Romantikaa’, ’The Presidentiä’, ’Rouge Cardinalia’ (ei tosin kuki joka kesä) ja ’Jackmaniita’, vaikka häneltä toinen yksilö onkin kuollut. Hänen kukkatarhansa on II vyöhykkeellä kuten myös Anna Otsamon puutarha. Tämä on laatinut kärhökerholaisille ”kymmenen kärjessä” -listan luonnehdintoineen:

  • ’Elsa Späth’ on ykkössijalla; sen kukat kuuluvat tuoksuvan vienosti kielolle, kukinta päättyy syyskuun lopulla.
  • ’Valge Daam’; voimakaskasvuinen, sen säännöllisen muotoisia kukkia on niin paljon, ettei itse kasvia näy. Kukkii loppusyksyyn saakka. (Ehkäpä Peltolaan pitää hankkia todellinen ’Valge Daam’, jos meillä on jokin muu lajike.)
  • ’The President’; kukat upean siniset ja niiden keskustat todella kauniit. Kukkii keskikesällä.
  • ’Minister’; voimakaskasvuinen liaani, suuret kukat, suurin halkaisijaltaan 20 cm. Kukkii heinä-elokuussa.
  • ’Warszawska Nike’; kukat kuninkaallisen kauniit. Kukkii heinäkuun lopulta alkaen.
  • Lisäksi listalla ovat ’General Sikorski’, ’Rouge Cardinal’, ’Markham’s Pink’, ’Durandii’ ja ’Huldine’.

Tietoa kärhöistä

Kunhan kukkien ystäville kertyy kyllin paljon viljelykokemuksia, voidaan laatia luotettava luettelo kärhölajeista ja -lajikkeista, jotka menestyvät pohjoisessa maassamme. Turhia, kalliita taimiostoksia ei varmaan kukaan halua tehdä. Kärhökerho kerää tietoja kokemuksista. Niitä on ryhdytty tallentamaan kerhon kotisivulle internetiin. Työ on vielä kesken.

Onko tämän jutun lukijoilla suosikkiklematiksia? Olisi hauska kuulla maatiaisväen näkemyksiä puheena olevan kasviryhmän menestymisestä Suomessa. Mitkä lajit ja lajikkeet ovat osoittautuneet  kestäviksi? Ehtivätkö ne avaamaan kukkansa? Mitkä ovat kauneimmat? Miten ne selviävät Helsingin lähiseutua pohjoisempana? Voisiko joistakin ajan oloon tulla todellisia maatiaisia?

Julkaistu Maatiainen-lehdessä 2/2000

Lisää kärhöasiaa

Puutarhan pääsivu

Kotisivu