Vihtiläisiä ruusuja

Teksti ja kuvat Maarit Vallinharju-Stenman

(Julkaistu Suomen Ruususeuran jäsenlehdessä Ruusunlehti 3/2003)

Juhannusruusu, ruusuista suomalaisin

Mene tiedä, onko Vihti erityisen ruusuista seutua kauniissa Suomessamme, vai johtuuko vaikutelmani siitä, että kiinnostukseni näitä kasveja kohtaan heräsi juuri täällä, nykyisessä kotikunnassani. Ruususeuran jäseniäkin on kuntaan siunaantunut aika monta. Kunnanvaltuutetut Linnéa Ruda ja Vuokko Sivuranta, kaksi entusiastia, järjestivät Ruusun vuonna 2002 useita onnistuneita tilaisuuksia. Yleisömenestyksen rohkaisemina he esittivät ajatuksen, että kaikki vihtiläiset istuttaisivat pihalleen ainakin yhden ruusun vuoteen 2007 mennessä, jolloin kunta täyttää 500 vuotta. Jos ehdotus voisi toteutua, Vihdistä tulisi oikea ruusupitäjä.

Ojalasta siirretty papulanruusu kukkii kauniisti.

Täällä on kuitenkin yksi iso ruusutarha: Peter Joyn ja kumppanien, Helsingin yliopiston alkuun panemaan, ruusunjalostusprojektiin kuuluva koe-istutuskenttä Päivölän virkistyskodin mailla, paikalla josta aukeaa kaunis näkymä Hiidenvedelle. Voisi ajatella, että heidän saatuaan työnsä päätökseen ruusut jätetään paikalleen kasvamaan ja ruusupellosta tulee Vihdin rosarium, kun risteytysten tuloksena syntyneiden ruusujen seuraan vielä lisätään ennestään tunnettuja ”peruspensasruusuja”. Linnéa sanoi olevansa, täydestä sydämestään, halukas työskentelemään asian hyväksi, sitten kun se tulee ajankohtaiseksi. Hän on kauan haaveillut ruusutarhasta kotikuntaansa, tiedän. Hanke ei liene aivan yksinkertainen eikä halpakaan toteuttaa ja ylläpitää, mutta toivokaamme parasta.

Kohtaamisia ruusujen kanssa
Suviruusu aloittaa kukintansa kun juhannusruusu lopettaa.

Huomaan ajattelevani ”hyvää vanhaa aikaa”, jolla on, kuten tiedetään, taipumus näyttäytyä vaaleanpunaisen ruusuisena muistojen kultaamana onnen olotilana. Minusta vaikuttaa siltä, kuin Vihdissä olisi kasvatettu ruusuja hyvin kauan, kauan ennen vuoden 1990 paikkeilla virinnyttä uutta kiinnostusta vanhoja ja uudempiakin kestäviä pensasruusuja kohtaan.

Väliin mahtuu useiden vuosikymmenien mittainen ajanjakso, jolloin tunnettiin juhannusruusu, joka miellettiin eräänlaiseksi kansalliskukaksi, mutta ei juuri muita. Se oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä hyvin yleinen, myös nimekkäiden suunnittelijoiden luomissa uudenaikaisissa puutarhoissa. Mutta ”vaaleanpunaiset juhannusruusut” eli papulanruusu ja suviruusu olivat useimmille kerrassaan vieraita. Minä tulin niistä tietoiseksi, kun Maatiainen ry oli 1991 valinnut juhannusruusun vuoden maatiaiseksi. Ihmisiltä saatiin tietoja, että oli olemassa myös vaaleanpunakukkaisia, juhannusruusuja muistuttavia ruusuja.

Juhannusruusua ei takavuosina kuitenkaan voinut ostaa kotimaisena taimena; kaupan oli ulkomaisia, ns. ”vääriä juhannusruusuja”. ”Vaaleanpunaisia” saattoi saada ainoastaan juurivesoina.

Ne joita ei ole pistänyt ruusukärpänen, eivät tiedä, miten paljon perinneruusuja Suomessa kasvaa. Mutta kun he sellaisista kuulevat, he haluaisivat saada niitä – Vihdissä etenkin ”kotiseuturuusuja” – omaan pihaansa kasvamaan, olen huomannut. Ruusunvesoilla on kysyntää. Heissä taitaa orastaa ruusuharrastus?

Vihti on maaseutua taloineen ja peltoineen. Kulttuurimaisemaa kehystävät metsää kasvavat mäet ja jylhät kallionjyrkänteet, ja siellä täällä lepää järvenpinta. Uusia asuinalueita on isoimpien taajamien laitamilla ja joskus myös niiden keskellä; tämä tarkoittaa erityisesti Nummelaa. Ja lisää rakennetaan. Tästä huolimatta tuntee olevansa maalla, ainakin jos asuu haja-asutusalueella. On hevosia ja lehmiä ja pelloilla tekevät työtään raskaat maatalouskoneet.

Kävelymatkan päässä kotoani on joitakin autioiksi jääneitä taloja hoidotta jätettyjen puutarhojen sisällä. Vaikka ollaan lähes pääkaupunkiseudulla. Ruusuihin hurahtaneen fanin tekee mieli mennä sellaiseen paikkaan nuuskimaan, löytyisikö ruusuja. – Tällaisia paikkoja on tietysti myös muualla kuin Vihdissä, mutta minä tiedän puhua vain vihtiläisistä havainnoista.

Olkkalanruusu ja ruskelanruusu
Olkkalanruusun kauniita kukkia

’Olkkala’ eli olkkalanruusu ja ’Ruskela’ eli ruskelanruusu, kaksi löytöruusua, ovat peräisin Vihdistä. Ruusuharrastajien keskuudessa ne tunnetaan hyvin. Ne ovat ruusumaailman julkkiksia, joita ei ole tavattu muualta Suomesta. Kuuluisuus johtuu paitsi niiden kauneudesta ja muista hyvistä ominaisuuksista ihan varmasti siitä, että Vihti on ruususpesialistien Pirkko Kahilan ja Aila Korhosen kotikunta. He ovat osanneet katsella eteensä osuneita, ennen näkemättämiltä vaikuttaneita ruusuja oikealla tavalla: niitä ei heidän laajan tietämyksensä perusteella olisi pitänyt olla olemassa. Aila löysi ’Ruskelan’ ja Pirkko ’Olkkalan’. He myös tiesivät, miten kasvi tehdään tunnetuksi ja miten sille hankitaan lajikkeen ”virallinen asema”. Maine levisi nopeasti, varsin pian löytämisen jälkeen. Molemmat esiteltiin kuvan kanssa jo ensimmäisessä Suomalaisen ruusukirjan painoksessa 1995.

Ruskelanruusu Henrikssonin puutarhassa Vihdin Ruskelassa

Miten olkkalanruusu on ilmaantunut Olkkalan kartanon entisen teollisuusrautatien penkalle, ei tiedetä. Ruskelanruususta tiedetään hieman enemmän: Ruskelassa asuvat Laila ja Lauri Henriksson ovat saaneet ruusunsa taimen Lailan isältä, joka toi sen heille joltakin matkaltaan ilmeisesti Itä-Suomesta. Joku on varmaan jostakin ostanut ’Ruskelan’, kenties Pietarista, ja taimella lienee alkuaan ollut myös ”oikea” lajikenimi.

Lisää ruusuja löydettäviksi
Yleinen kurtturuusu on kotoisin Ohotanmeren rantamilta.

Vihdissä ei ehkä missään kasva ’Olkkalan’ ja ’Ruskelan’ kaltaisia harvinaisuuksia, jotka voisi löytää. Täällä kasvaa monissa pihoissa ”historiallisia” ruusuja, sellaisia joilla on nimi: papulanruusuja ja suviruusuja ja juhannusruusuja, kirkonruusuja, neuvoksenruusuja ja neuvoksettarenruusuja, pohjolankuningattaria ja mustialanruusuja. Nämä lajikkeet ovat niin vanhoja, että niitä voi perustellusti pitää maatiaisina ja perinneruusuina. Niitä ei ole ihan äskettäin istutettu siihen maahan, jossa ne myöhemmin näyttäytyvät löytäjilleen.

Nukkeruusu on massaistutuksissa tavallinen. Sen pienet kukat ovat sieviä.

Ruusujen historia näyttää Vihdissä olevan melko pitkä. Ruusujen säilyminen talojen pihapiirissä on osoitus meitä ennen eläneiden ihmisten puutarhaharrastuksesta ja kukkarakkaudesta.

Uudempia tulokkaita lienevät tavalliset kurtturuusut ja ’Hansat’ ja marianruusut ja nukkeruusut, joita näkee Vihdissäkin taajamien massaistutuksissa. Toisinaan tällainenkin ruusu on muisto vanhoilta ajoilta, kuten mm. se isoin punaisin kukin hehkuva laaja Rosa rugosa -kasvusto erään autiohuvilan pihalla, suurella rantatontilla Otalammen kylän läpi vievän tien varrella. Kurtturuusu ja sen eräät lajikkeet olivat muotikasveja 1800-luvun lopulta lähtien.

Kookkaita hansaruusupensaita Nummelan keskustassa Vihdintien alkupäässä kesällä 1994. Kauniit ruusut on sittemmin raivattu pois.

Edellä luettelemiani ruusuja olen retkilläni tavannut. Olen liikkunut jalan tai linja-autolla, mikä merkitsee, ettei tutkiskelumatkoja ole ollut kuin muutama. Kun ”ruususairaus” 1990-luvun alkuvuosina vaivasi minua hyvin pahasti, en voinut vastustaa halua käydä katsomassa, olisiko hylätyissä puutarhoissa mitään jäljellä. Kussakin löytöpaikassa on joskus ollut edustettuna vain yksi laji. Ruusuharrastajia ei siis voi syyttää ahneudesta.

Kun ruohikon kätköissä lymyävät ruusut olivat silmieni edessä, ne olivat minulle joka kerta ainutlaatuisia ja ainutkertaisia aarteita, jotka saivat sydämeni riemuitsemaan. Voinpa kehua tehneeni ruusulöytöjä, vaikka ne eivät olekaan yhtä sensaatiomaisia kuin ne, jotka Pirkko ja Aila ovat tehneet. Löysin näet ennestään tunnettuja ruusuja. Löysin niiden kasvupaikkoja. ”Nummelan punaruusua” kuitenkin pitäisin mielelläni ikiomana löytöruusunani.

Ehkei Vihti ole muita pitäjiä ruusuisempi, vaan paljon hämmästeltävää on muuallakin. Kaikkialla ne, jotka katselevat ruusuja oikealla tavalla, kokevat kuvaamani kaltaisia ilon hetkiä. Niinpä löytöruusuja tunnetaan Suomesta nykyään melko paljon, ja niitä on ”pelastettu”. Sen huomaa yhdistyksemme jäsenlehdessä julkaistuista ruusukuvauksista.

Vihdissä on yli 30 kartanoa, joiden puutarhoihin on varmaan istutettu ruusuja silmää ja nenää sulostuttamaan. Tänne on ajan saatossa ehkä kertynyt melkoinen ruusuvalikoima. (Tästä en tosin tiedä mitään, mutta ainahan voin olettaa ja kuvitella.) Ensi alkuun ruusut kasvoivat Vihdissäkin ”hienojen ihmisten” puutarhoissa, mutta ruusuilla näyttää olevan hyvä kyky demokratisoitua: viimeistään sata vuotta sitten myös vaatimattomampien talojen ja torppien asukkaat pääsivät osallisiksi ruusujen kauneudesta. Ruusunvesat ovat muuttaneet kukkapenkistä toiseen.

Härkälä
Härkälänruusun ensimmäiset kukat kirjoittajan puutarhassa 

Ruskelanruusu ja olkkalanruusu ovat verrattomia, oikeita lajikkeita. Ainutlaatuinen on myös se punertavakukkainen Pimpinellifolia-ryhmän ruusu, joka kasvaa Härkälän kartanon pihassa Otalammella. Aila Korhonen on tunnistanut sen syreeniruusuksi (’Caerulea’). Syreeniruusu on harvinaisuus, sillä sen tiedettiin kasvavan ainoastaan Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, jonne sen on Arno Kasvi tuonut Ruotsista Uppsalasta.

Mutta kasvaako Härkälässä todella syreeniruusu? Aila määritti ruusun arvattavasti muistikuvansa perusteella. Ruissalon ’Caerulea’ ja härkälänruusu eivät nimittäin ole ihan samanlaiset. Tuula Kämi on sitä mieltä, että kyseessä on kaksi eri ruusua. Kärsälän ruusutilalla molemmat kasvavat kohtalaisen isoina pensaina vierekkäin, joten Tuulan on helppo verrata niitä toisiinsa: Yhteisiä piirteitä ovat kukan kerrannaisuus, vaaleanpunaisen värin sävyttyminen lilaan sekä marmorointikuviot terälehtien pinnalla. Uppsalan ruusu kuitenkin vivahtaa enemmän sinertävään, kun taas härkälänruusussa, ainakin nuoressa kukassa, vaaleanpunainen väri on pikemminkin lievästi sinooperin punaiseen päin. Härkälänruusussa on terälehtien ulkoreunoilla valkoista selvästi enemmän ja myös marmorointia on enemmän. Tuulan mieleen härkälänruusu tuo lajikkeen ’William III’, olematta kuitenkaan tämä. (Kirjoittajan huomio: Kun näin, kesällä 2003, puutarhassani härkälänruusun kukat ensimmäisen kerran, ne eivät vastanneet mielikuvaani syreeniruususta. Vertailemaan kukkia en itse päässyt, sillä ruissalolainen ’Caerulea’ ei tällä kertaa kukkinut.)

Miten tähän pitäisi suhtautua? Härkälässä ei ehkä kasvakaan ’Caerulea’, vaikka ruusu sitä muistuttaa. Onko se oma lajikkeensa? Mistä ja milloin tämä tarhapimpinellaruusu on hankittu Härkälään, ei ole tiedossa. Se on ollut siellä ”aina”. Kun Juntit 1930-luvun alussa ostivat Härkälän, ruusu kasvoi siinä, missä se yhä kasvaa.

Koska se ei ehkä ole ’Caerulea’, siitä voitaneen toistaiseksi käyttää nimeä härkälänruusu – tai ”Härkälä”, koska nimi on epävirallinen.

Ruusu muuntelee ulkonäköään, sillä kukkien kerrannaisuus ei ole joka vuosi yhtä runsasta eikä kaikissa kukissa värikään ole välttämättä aina sama, kertoo Maija-Liisa Juntti, kartanon nykyinen emäntä. Toisinaan alkuperäisestä kasvupaikasta otettuun siirtopensaaseen ilmaantuu valkoisia kukkia. Tätä on Maija-Liisa pitänyt ruusun ominaispiirteenä: ruusu pitää vaihtelusta.

Kesällä 2003 Maija-Liisa sai uutta ajateltavaa, kun hän kuuli, että Pirjo Tuuran Ailalta saama härkälänruusun taimi tekee valkoisia kukkia. Hänen mieleensä palautui hänen iäkkään anoppinsa kauan sitten lausuma maininta, että punakukkaisen ruusun vieressä kasvoi aiemmin valkokukkainen ruusu. Maija-Liisa oli arvellut sen kadonneen, koska senvärisiä ruusunkukkia ei milloinkaan ollut ilmaantunut niiden 30 vuoden aikana, jotka hän on ollut talossa emäntänä.

Entistäkin kiinnostavammaksi valkoinen ruusu käy, sillä Härkälän valkokukkaisia näyttää olevan kaksi: Härkälässä punertavan siirtoruusun sisään ilmaantuvat kukat ovat kermanvalkoisia ja yksinkertaisia – eivät näytä ’Altaican’ tyyppisiltä – mutta Pirjo Tuuran pensaan kukat ovat kerrannaisia, puhtaanvalkoisia ja juhannusruusun kukkia suuremmat ja lisäksi terälehdet taipuvat loivasti ulospäin. Aila ja Pirjo eivät ole osanneet tunnistaa ruusua.

lmeisesti valkoinen ruusu, valkoiset ruusut siis, eivät olekaan kokonaan kadonneet, vaan ne ovat pysyneet elossa jaksamatta kuitenkaan kukkia paikassaan valtavan kuusen alla. – Silloin kun taimet istutettiin, kuusen on täytynyt olla pieni, sillä tuskin kukaan valitsisi kasvupaikkaa ison voimakkaan puun alta, Maija-Liisa järkeilee: punainen ”Härkälä” kasvaa kauempana kuusesta. Tällä hetkellä puu on yli 200 vuotta vanha. Ehkä ruusujen taimet on istutettu reippaasti ennen vuotta 1900, eikä istuttaja osannut kuvitella, miten mahtava kuusesta ajan oloon tulee.

1800-luvun alkupuoliskolta lähtien Baltian maista – Riiasta ja Tallinnasta – ja myöhemmin Pietarista tuotettiin Suomeen, suuriruhtinaanmaahan, ruusuja, mm. Pimpinellifolia-ryhmän lajikkeita, sillä ne olivat hyvin suosittuja. Ruusuja hankittiin 1800-luvulla myös Suomesta länteen sijaitsevista maista. Niitä tilattiin jopa Pariisista. Joku Härkälästä saattoi käydä taimiostoksilla.

Muutaman vuoden kuluttua selviää, onko Härkälässä tosiaankin kaksi valkokukkaista ruusua. Maija-Liisa aikoo siirtää kuusen alta joukon, nykyisin parikymmensenttisiä hentoja vesoja hyvään maahan. Ilmaantuuko niihin kahdenlaisia valkoisia ruusunkukkia, nähdään. Jos kehittyy vain sellaisia, jotka muistuttavat syreeniruusuja: ovat siis härkälänruusuja, luonto pilailee ruusutarhurin kanssa. – Tuskin valkoiset kukat kuitenkaan ovat kahden ruusuharrastajan mielikuvituksen tuotetta, vaan kyseessä on tosiaankin pieni sensaatio: ennen tuntemattomia vihtiläisruusuja.

Ojala
Papulanruusu kukkii ruohikossa

Lähellä kotiani on Ojala, jossa rakennuksista on jäljellä lahoava hirsikasa valtavien pihakoivujen alla. Etelään aukeaa kaunis peltomaisema, joka viettää kohti puroa ja taustalla olevia mäkiä ja metsiä. Hieno talonpaikka! Asukkaat näyttävät rakastaneen paitsi omenoita, viinimarjoja ja saksankirvelin pehmeitä, tuoksuvia lehtiä, myös kukkia. Paikalla on yhä ainakin idänsinililjoja, keltavuokkoja, jokunen akileija, syreenipensaita ja ruusuja.

Juhannusruusuilta näyttävä pensaikko on iso, mutta kukkia en ole koskaan siinä nähnyt. Ison koivun alla kasvaa laajalla alueella mataliksi jääviä papulanruusun vesoja, ja kivien väleissä kituuttelee ’Pohjolan Kuningatar’ punaisine kukkineen. Oma ’Papulamme’ on peräisin Ojalasta. Istutin vesat 1993, ja niistä on varttunut sangen kookas pensas.

’Pohjolan Kuningatar’ kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingin Kaisaniemessä

Voisi ajatella, että se isäntä joka kuuluu rakastaneen kukkia, siirsi puutarhaansa ’Pohjolan Kuningattaren’ Selin seisakkeelta, jonka luona tätä ruusua on erittäin runsaasti ja joka ei ole järin kaukana Ojalasta. Siellä ruusu lienee kasvanut kauan, perintönä rautateiden varhemmilta ajoilta, jolloin asemien ja seisakkeiden luo perustettiin pieniä puutarhoja. On ’Pohjolan Kuningattarella’ Vihdissä muitakin vanhoja kasvupaikkoja. Härkälän ’Pohjolan Kuningatar’ on saatu postinkantajalta, joka tietää ruusun kasvaneen lapsuudenkotinsa pihassa noin sadan vuoden ajan.

Ojalan papulanruusu oli ensimmäinen yhdyssiteeni Aila Korhoseen, jonka kanssa sittemmin sain tehdä useita ruusuretkiä. Oli kesä 1994. Ruusunlehdestä olin huomannut, että meillä oli yhteinen postinumero ja osoitepaikka. Soitin hänelle. Oliko minulla asiaa, en muista. Mutta halusin tehdä häneen vaikutuksen, joten kerroin Ojalan ruusuista. Tätä ruusupaikkaa Aila ei tiennyt. Kun pian tämän jälkeen olin taasen Peni-koiran kanssa Ojalassa, oli ison koivun alla paljon haisteltavaa. Arvasin, että Aila oli omine koirineen käynyt katsomassa papulanruusuja.

Melko pian tämän jälkeen Ruususeuran jäseniä kokoontui Henrikssonien pihalle, juuri sinne missä ’Ruskela’ kasvaa. Minä ja moni muu lähti kotiinsa onnellisena saatuaan ihanan ruusun juurivesan tai kaksikin. Täällä tapasin Ailan ensimmäisen kerran.

Kytö
Punalehtiruusun taimessa on pieni punainen kukka.

Lähellä Ojalaa on Kytö, jossa nykyisin pidetään hevosia. Joku kertoi – taisi olla muuan Leila – että siellä kasvaa kahdeksaa sorttia ruusuja. Ailan kanssa kävimme tutkimassa paikan. Pyytäessäni isännältä, hevosmieheltä, lupaa käydä katsomassa ruusuja, hän tokaisi: ”Onko siellä ruusuja?” Saimme luvan. Pitkän heinän seassa kukkivat papulanruusu, suviruusu, kurtturuusu (vai hansaruusuko vaiko molemmat?) ja punalehtiruusu. Juhannusruusua ei näkynyt. Kahdeksaa sorttia emme löytäneet, mutta näkemiemmekin ruusujen perusteella ymmärsimme, että Vihdissä on perinneruusuja mieluusti istutettu talojen ympäristöä kaunistamaan.

Maija-Liisa tiesi kertoa, että papulanruusua kasvaa muuallakin kuin niillä main, jossa Ojala ja Kytö ovat. Näitä kasvupaikkoja en tunne.

Kourla
Hansaruusu Kourlan kartanon puistossa

Kerran Aila vei minut ihmettelemään Kourlan kartanon suviruusuja. Suuri päärakennus oli asumattomana, mutta piharakennuksessa asuttiin. Ison pytingin länteen antavan päädyn luona oli kerrassaan upeasti suviruusuja kauniissa kukassa, ja niitä oli niin paljon, että tunsi olevansa prinsessa Ruususen satupuutarhassa. Sellaista paikkaa en ollut milloinkaan nähnyt. (Valokuvat valitettavasti onnistuivat huonosti.)

Täältä Aila vei minut julkisivun puolelle, jossa oli puisto ja siinä komeita vanhoja puita. Siellä näimme ruusuilmestyksen: korkeaksi venähtänyt pensas, jossa oli syvänpunaisina hehkuvia suuria kukkia. Kurtturuusun sukuinen, mutta mikä! Aila arveli, että saatoimme seistä ihailemassa kuuluisaa ruusua ’Roseraie de l’Haÿ’. – Myöhemmin hän kertoi, että ruusu on sittenkin tavallinen ’Hansa’, ja rikastutti Peltolamme ruusutarhaa Kourlasta mukaan annetulla juurivesalla.

Sittemmin Kourla oli kaupan. Varmaan uudet omistajat vaalivat pihapiirissä vanhastaan kasvavia ruusujaan. Suviruusukasvustoa tuskin onnistuttaisiinkaan hävittämään, sillä se on laaja. Puutarhassa kuuluu olevan myös juhannusruusu, joka on aikojen saatossa kasvanut suureksi pensaaksi.

Hovi
Hovin kirkonruusun muotokuva

Taloilla on kohtalonsa. Aika voi sen muuttaa. Yhtä hyvin kuin Kourlalle on käynyt Hovin kartanolle, joka sijaitsee Siippoosta kirkonkylään vievän tien vieressä. Sitä ennen päärakennus oli päässyt niin kurjaan kuntoon, että sitä yleisesti nimitettiin kummitustaloksi. Näytti siltä kuin paikka olisi tuomittu hiljalleen häviämään. Nyt Hovi on kuitenkin kohoamassa uuteen kukoistukseen, vaan paljon on tehtävää.

Joka kerta kun linjuri kuljetti minua Hovin ohitse, koetin nähdä taloraukkaa ympäröivään, rehevän kasvillisuuden valtaamaan puutarhaan. Ties mitä siellä kasvaa! Aivan varmasti ihmeellisiä ruusuja ja muita maatiaisia, uskoin.

Hovin kirkonruususta on meillä kasvanut komea pensas.

Ruusu-intoni oli huipussaan. Oli kesä 1992, kun sukelsin Hovin villiin puutarhaan. Sydän hakkasi ja mielikuvitus laukkasi. Ja ajattelemattomasti olin pukeutunut kirkkaanpunaiseen haalariin! Se ei ollut mikään luontoonsulautumisvaate.

Ja mitä minä näin! Löyhästi kerrannaisin, lilahtavan ruusunpunaisin kukin kaunistautuneita ruusunversoja retkottamassa heinikossa. Oikea ruusulöytö! En mitenkään voinut olla ”pelastamatta” paria juurivesaa kurjuudesta kulttuurin piiriin omaan ruusupuutarhaani. Jäljiltäni jäi lukuisia pensaan alkuja. Meillä ”Hovin punainen ruusu” eli hovinruusu on kasvanut reippaasti yli kaksimetriseksi leveäksi pensaaksi, ja jos ei ole sateinen kesä, se kukkii hienosti.

Mietin, mikä mahtaa olla löytämäni ruusu? Ehkä hyvinkin harvinainen. Kerroin siitä Pirkko Kahilalle. Hän kertoi löytäneensä Hovista saman ruusun: se on kirkonruusu eli ’Francofort’ eli ’Agatha’. Ruusulle löytyi nimi.

Liukas
Liukkaan talon takana. Ruusuasiantuntija Aila Korhonen pitää valokuvausta varten kirkonruusun vesaa koholla.  

Alkukesällä 1994 nuuskin keskellä Vihdin kirkonkylää sijaitsevan, ränsistymään jätetyn Liukkaan talon ympäristöä. Lienee sanomattakin selvä, ettei pihalle ollut mitään tehty. Järven puoleisella seinustalla sinnitteli syreenipensaita (muistaakseni) ja joitakin hentoja ruusunvesoja, joista en pystynyt päättelemään, minkä kasvua ne olivat.

Kerroin Ailalle ruususta. Hän kiinnostui. Arvelemamme kukinnan aikaan ajaa körötimme Ailan autolla Vihtiin, kuten täällä kirkonkylää nimitetään. Hipsimme Liukkaan talon taa. Ruusu kukki! Se oli kirkonruusu. Meistä vaikutti kuitenkin siltä, kuin kukkien väri olisi ollut voimakkaamman violetti kuin kirkonruusuilla tapaa olla. Hetki oli sykähdyttävän iloinen. (Kukan väri osoittautui kuitenkin normaaliksi kirkonruusun väriksi eikä kyseessä siis ollut erityisen merkittävä löytöruusu, kuten varmaan kumpikin olimme salaa toivoneet.)

Onko hovin- ja liukkaanruusulla yhteys toisiinsa, ja myös Olkkalan kartanon kirkonruusuun? Hyvinkin voi olla. Eivätkä nämä kolme kasvupaikkaa ole ainoat Vihdissä. Maija-Liisa on kerännyt eri kantaa olevia kirkonruusuja: yksi on alkuaan peräisin Vakkamäen talosta, yksi Santamäen entisestä torpasta, kolmas Nurmijärveltä aivan Vihdin rajalta ja neljäs on Hovin kirkonruusu.

Mustialanruusun kukat ovat romanttisia, mutta sade turmelee ne helposti.

Myös Liukkaan talo on nyt kunnostettu. Toivottavasti ihmiset, jotka ovat korjanneet tai korjauttaneet talon kodikseen, huomasivat hentoakin hennommat juurivesat ja ymmärsivät, että niistä kasvaa hyvällä hoidolla kohtalaisen kaunis ruusu. Vaikkeivät niitä olisi huomanneet, niin hyvin elinvoimaiseksi osoittautunut kirkonruusu varmaan pitää puolensa, etenkin jos seinustalle on tehty muhevamultainen kukkapenkki. Sieltä se putkahtaa aivan varmasti esiin.

Kirkonruusu näyttää olevan verraten yleinen ”vanhan ajan ruusu” Vihdissä. Ei kuitenkaan yhtä tavallinen kuin juhannusruusu ja mustialanruusu (’Minette’). Mustialanruusuja kuuluu olevan monessa puutarhassa.

(Mustialanruusuja ei tämän artikkelin kirjoittaja löytänyt niistä hylätyistä pihoista, joihin hänen uteliaat silmänsä hänet veivät. Mutta kun menee Nummelan torille tai kirjastoon, ei todellinen ruusujen ystävä kuitenkaan voi olla huomaamatta mustialanruusupensasta ja sen muutamaa kukkivaa juurivesatainta, jotka kaunistavat katutöiden seurauksena verraten korkealle jääneen vanhan puutalon vieressä, aivan kadun reunassa, olevaa törmää. Toivottavasti saavat säilyä paikallaan, mutta hieman kyllä panee huolestuttamaan se, että ”hyvä tontti” on herkästi uhanalainen ja kaupunkimaiseksi tiivistymäksi kehitettävän Nummelan lähes parhaalla, keskeisellä vielä rakentamattomalla paikalla. Toivottavasti ruusut otetaan talteen ja istutetaan yhtä edustavalle paikalle muualle Nummelaan.)

Olkkala
Kirjoittaja olkkalanruusun löytöpaikalla

Olkkalan kartano, jonka mukaan ’Olkkala’ on saanut nimensä, sijaitsee Vanhan Porintien varrella, tosin eri puolella maantietä kuin ruusun kuuluisaksi tullut löytöpaikka. Olkkalanruusu on erittäin voimakaskasvuinen, ja jos ei pidä varansa, se voi valloittaa itselleen suuren osan ruusutarhaa ja kasvaa hyvin laajaksi pöheiköksi, samaan tapaan kuin alkuperäisellä kasvupaikallaan. Jos näin pääsee käymään, tulee toki kukkiakin paljon. Olkkalanruusun kukat ovat erittäin kauniit, joten niitä kyllä jaksaa katsella.

Olkkalanruusu kaunistaa maantien laitaa, mutta ei kartanorakennuksen pihapiiriä. Sen sijaan siellä, puistossa, kasvavat kirkonruusu ja piharuusu, jotka ovat vanhaa perua. Ne ovat levinneet melko reheviksi pensaikoiksi.

Rinteessä lähellä päärakennuksen toista päätyä on toinen olkkalalainen erikoisuus: suunnilleen parin neliömetrin laajuisen alueen on itselleen valloittanut ruusu, jossa on sekä metsäruusun että valamonruusun piirteitä. Pirkko Kahila, joka asuu kartanon alueella, nimittää ruusua paremman nimen puutteessa ”Olkkala Kakkoseksi”. Hän arvelee sen olevan valamonruusun siementaimi: kukat ovat kirkkaan punaiset, mutta pienemmät kuin valamonruusun kukat. Juhannusruusua sen sijaan Olkkalan kartanon luona ei ole. Puuttuuhan se monesta muustakin paikasta, jossa tämän artikkelin kirjoittaja on käynyt tutkiskeluretkillä.

Päärakennuksen luokse on istutettu hansaruusuja. Ne ovat verraten äskeiseltä ajalta, jolloin Maatalousteknologian tutkimuskeskus Vakola isännöi kartanon päärakennusta.

”Nummelan punaruusu”
”Nummelan punaruusu” ennen kuin se hävitettiin

Nummelasta on peräisin punakukkainen ruusu, joka kukkii samoihin aikoihin juhannusruusun kanssa. Oli kesä 1992. Satuin paikalle oikealla hetkellä, sillä ”Nummelan punaruusu” oli täydessä kukassa vastustamattoman kauniina. Muutama kookas pensas täynnä kukkia, joiden keskellä loistivat keltaiset heteet. Kauneutta katujen risteyksessä! Koko talven ajattelin ruusua ja suunnittelin seuraavana kesänä pyytäväni luvan saada ottaa itselleni pari juurivesaa.

Aie mielessäni matkustin jälleen Nummelaan. Tulin paikalle kameroineni ottaakseni ruususta kuvan. Se oli jälleen kaunistautunut punaisin kukin. Astuin kadulta tienpenkalle ruusujen luo ja napsauttelin kameraani. Juurivesoja oli runsaasti ja kukkia myös hyvin matalissa taimissa. Ennen kuin oikein ymmärsin mitä tein, otin maasta muutaman vesan ja sujautin ne kasssiini. Maanomistajalta jäi lupa pyytämättä.

Myöhemmin kesällä olin jälleen risteyksessä. Järkytyin siitä, mitä näin. Koko kasvusto, jopa pienimmät juurivesat, oli tuhottu. Miksi kauniit ruusut oli hävitetty? Perusteellisesti. Jäljelle ei ollut jäänyt mitään. Tajusin nyt, että ruusuvarkauteni oli ollut hyvä teko. Olin pelastanut ”Nummelan punaruusun”!

Tuomani juurivesat istutin puutarhaani, tosin ensin liian jäykän saviseen ja sen jälkeen liian kosteaan maahan. Kumpikin paikka oli huono. Lopulta siirsin taimet kukkatarhaksi vähitellen muuttuneelle kasvimaalle, jossa pensas voi hyvin. Olen antanut juurivesoja muun muassa Härkälään Maija-Liisalle, sillä häntä kiinnostavat vihtiläiset ruusut.

Mikä mahtaa olla ”Nummelan punaruusu”? Olen ajatellut, että se olisi jokin oikea ruusu, ei mikään löytöpaikalle itsestään ilmaantunut risteymä. Kesällä 2003 Pirjo Rautio tunnisti sen pietarinruusuksi. Ruusuni on saanut nimen. Toisaalta haluaisin omin silmin vakuuttua tästä, vaikka tiedän Pirjon olevan luotettava.

”Nummelan punaruusun” avoin kukka 

Otaksun, että ”Nummelan punaruusu” oli kauan kasvanut siellä, mistä sen löysin. Tuusan maat ovat nimittäin jääneet tihenevän Nummelan ja sen katujen alle. Vanhasta Tuusasta ovat jäljellä aitta, maakellari ja punainen mökki, jossa nykyään on suosittu kahvila. Päärakennus on purettu. Jäikö se katujen alle? Oliko se niillä main, jossa sijaitsee perillisten rakennuttama liikerakennus, jonka piha-alueen äärilaidalla hävitetyt ruusut kasvoivat.

Pietarinruusu ja pitkään asuttu maalaistalo, jonka luona varmaan kasvoi puutarhakasveja, sopivat yhteen. Ruusun suomalainen historia liittyy aikaan, jolloin Suomi oli osa Venäjää. Perinnetietämys ruusun alkuperästä on Tuusan nykyisiltä asukkailta ehkä katkennut tai sitten he eivät ole ruusu-ihmisiä.

Voi olla, ettei ”Nummelan punaruusun” ainoa kasvupaikka hävinnyt kesällä 1994, vaan juurivesoja on aikojen kuluessa siirretty muihinkin puutarhoihin kuin minun ruusutarhaani. Minä puolestani olen levittänyt ruusua sitä mukaa kuin juurivesoja ilmaantuu.

Ruusunlehden tässä numerossa ja nettisivuillamme on tarkka kasvitieteellinen kuvaus ”Nummelan punaruususta”.

Lopuksi

Maantien laidassa kasvavat ruusut löytyvät helpoimmin. Ne löytyvät sattumalta: ne näkee. Tällaisia tapauksia ovat ’Ruskela’, ’Olkkala’ ja ”Nummelan punaruusu”. Ja sanomattakin on selvää, että löydön voi tehdä mennessään harkitusti paikkaan, jossa arvelee olevan harvinaisia kasveja. Tällaiset paikat ovat lähinnä autiotalojen pihapiirejä tai tuttavien puutarhoja, sillä tuskin juuri kukaan – ainakin jos on ujo – kehtaa mennä vieraiden ihmisten luo ja sanoa: ”Hyvää päivää! Saanko katsella, millaisia ruusuja puutarhassanne kasvaa. Josko siellä olisi harvinaisuuksia”.

Pitää olla utelias. Pitää osata katsoa oikealla tavalla. Pitää katsoa niin, että näkee. Ruusuista kiinnostuneella ihmisellä on oikeanlaiset silmät, ruususilmät, jotka näkevät jo kaukaa ja ehkä nurkan taakse. Hänellä tulee myös olla tietoa, jotta ymmärtää, mitä näkee.

Suorastaan epätoivoiseen rappiotilaan joutunut talo onnettomine puutarhoineen voi (ainakin rintamailla) herätä henkiin, kun sen uuteen elämään luottavat ihmiset ryhtyvät paikkoja kunnostamaan. Ruusujen etsijä ei ole ainoa, jossa hylätyltä vaikuttava talo ja sen lähes hävinnyt puutarha herättävät kiinnostusta. Hänen ei silti tarvitse hävetä, vaikka olisikin joskus vieraillut puutarhassa kaivuuvälineet mukanaan. Hänhän on pelastanut ruusuja kurjista oloista parempaan elämään. Voihan myös olla niin, etteivät kiinteistön uudet haltijat arvosta tontillaan kasvavia, ehkä hyvinkin harvinaisiksi käyneitä kasveja, tai eivät huomaa niitä tehdessään taloremonttia ja laittaessaan puutarhaa puutarhan näköiseksi. Silloin on vain hyvä, jos ruusuharrastaja on korjannut aarteen talteen.

Metsäruusu on Vihdissä hyvin tavallinen.

Post scriptum. Artikkelin julkaisemisen jälkeen minulle kerrottiin, että Vihtijärvellä on parikin laajaa valamonruusukasvustoa. Ne ovat niin laajoja, että voi uskoa niiden kasvaneen paikallaan hyvin kauan. Valamonruusu kuuluu maamme vanhaan ruusuaarteistoon, joten on aika yllättävää, ettei sitä liiemmin näe kylillä liikkuesssaan . Ensi kesänä on tarkoitukseni käydä yhdessä havainnostaan kertoneen ruusuystäväni kanssa vihtiläisiä valamonruusuja omin silmin näkemässä. Ja valokuvaamassa.

Maantien laidasta pelastettu orjanruusu kukkii. 

Täydensin kirjoitusta luettelolla mainitsemistani ruusuista. Kohtasin retkilläni myös useita luonnonvaraisia ruusulajeja ja risteymiä, jotka ovat perimältään lähellä alkuperäisiä lajeja. Ne eivät kuitenkaan ole luonnonvaraisia Suomessa, vaan ne on hankittu ehkä peräti taimistosta.

Kirjoituksessani en ole maininnut luonnonvaraista metsäruusua enkä myöskään orjanruusua, vaikka niitä tiettävästi on siirretty puutarhoihin. Vihdissä tapaa monin paikoin metsäruusun kasvustoja esimerkiksi kärryteiden varsilla ja pellonpientareilla, joilla ne epäilemättä ovat luontaisia, sillä metsäruusu on melko yleinen villiruusu. Onko orjanruusu Vihdissä luonnonvarainen, on epävarmempaa, vaikka sen joskus voikin nähdä vaikka maantien laidalla; oma orjanruusuni on peräisin Otalammentien varrella olleesta kasvustosta, joka melko pian ”pelastetuksi tulemisen” jälkeen hävisi, kun tienpenkat laitettiin isolla koneella kuntoon.

Artikkelissa mainitut ruusut
Valamonruusun kukkia sateen jälkeen

hansaruusu, ’Hansa’ (Rosa Rugosa-ryhmä)
härkälänruusu, ”Härkälä” (Pimpinellifolia-ryhmä)
juhannusruusu, ’Plena’ (Rosa pimpinellifolia)
kirkonruusu, ’Agatha’, ’Francofort’ (Francofurtana-ryhmä): Hovin ja Liukkaan kanta
kurtturuusu (R. rugosa)
marianruusu (R. x obovata)
metsäruusu (R. majalis)
mustialanruusu, ’Minette'(?Alba-ryhmä)
neuvoksenruusu (R. x spaethiana)
nukkeruusu (R. nitida)
”Nummelan punaruusu”
olkkalanruusu, ’Olkkala’ (Gallica-ryhmä)
”Olkkala Kakkonen”
orjanruusu (R. dumalis)
papulanruusu, ’Papula’ (Pimpinellifolia-ryhmä)
pietarinruusu (R. x majorugosa)
piharuusu (R. x malyi, R. majalis x pendulina)
’Pohjolan Kuningatar’ (Rugosa-ryhmä)
punalehtiruusu (R. glauca)
ruskelanruusu, ’Ruskela’ (Pimpinellifolia-ryhmä)
suviruusu, ’Poppius’ (Pimpinellifolia-ryhmä)
syreeniruusu, ’Caerulea’ (Pimpinellifolia-ryhmä)
valamonruusu, ’Splendens’ (Francofurtana-ryhmä)

Yksinkertaiset lainausmerkit osoittavat, että kyseessä on virallinen lajikenimi. Normaalien lainausmerkkien väliin laitetaan epäviralliset nimet. Luettelossa ensimmäisinä olevat nimet ovat vakiintuneita käyttönimiä.

Kirjoituksessa mainitut henkilöt ovat Suomen Ruususeuran jäseniä, joten heitä ei sen vuoksi ole erityisesti esitelty.

Lähteitä

Painettuja lähteitä:

Alanko, P. ym.1995: Suomalainen ruusukirja (1. painos). Tammi, Jyväskylä.
Alanko, P. ym. 2002 : Suomalainen ruusukirja (3., uudistettu laitos). Tammi, Jyväskylä.
Elfving, Jenny 1929: Suomalaista puutarhataidetta. Otava, Helsinki.
Ruda, Linnéa: Viva la Rose -projekti Vihdissä. Ruusunlehti 3/2002.
Ruoff, Eeva: Merkintöjä entisaikojen ruusuista. Ruusunlehti 4/2000.

Painamattomia lähteitä:

Maarit Vallinharjun puutarhapäiväkirja
Keskusteluja Maija-Liisa Juntin, Pirkko Kahilan, Aila Korhosen, Tuula Kämin, Pirjo Raution, Linnéa Rudan ja Pirjo Tuuran kanssa.

Puutarhan pääsivu

Kotisivu