Äijät Muotkalla

Teksti: Pentti Stenman
Kuvat: Pentti Stenman, Erkki Stenman

Kartta vaelluksen reitistä
Kuva-albumi

17.8.2009: Kaamasmukka – Sáraoaivi

Koivikossa laiduntava poro haistelee, kuuntelee ja katselee epäluuloisesti polun suuntaan. Se siirtyy hieman kauemmas tunturikoivujen taakse, sillä polkua pitkin kiiruhtaa ihminen, nuorehko mies. Poro katselee tarkkaan, kun mies häviää Gákcavárrin suuntaan.  Vasta melkoisen ajan jälkeen se hakeutuu lähemmäs polkua ja jatkaa syömistä.

Myöhemmin, iltapäivän puolivälissä, poro nostaa päänsä ja kuuntelee koirien haukkua maantien läheltä. Vähän aikaisemmin se oli kuullut bussin pysähtyvän lomakylän kohdalla ja koirien haukusta se tietää ihmisiä olevan tulossa. Vaikka ihmiset mielellään väittävät poron olevan puolivilli kotieläin, se välttää ihmisiä ja muita petoja, jos vain voi. Varovainen poro on elävä poro. Vain tarpeeksi varovaisen poron perimä voi siirtyä seuraavaan sukupolveen.

Polkua lähestyy kaksi ihmistä ja poro katoaa jonnekin etuvasemmalle.

Vaikka se ei aivan suoraan näy päälle, siinä kävelee kaksi veljestä, ei enää aivan kakaroita, vaikka näin lapsellisesti aikovat tunturiin ilman todellista asiaa. Toinen on puolivälissä seitsemättä kymmentä, toinen jo hieman yli seitsemänkymmenen. Tässähän sillä ei ole mitään merkitystä, mutta vanhempaa voisi sanoa vaikka Ekiksi ja nuorempaa Penaksi.

Vanha polku Kaamasmukasta tunturiin

Iltapäivä on puolessa, aurinko paistaa mutta ei paahda, ei sada ja – ennen kaikkea – ei ole juurikaan hyttysiä. On jo jossakin välissä ehtinyt olla sen verran pakkasta, että räkkä on tältä vuodelta jo ohitse.

Paljon käytetty, leveä polku vetää ja rinkat ovat keveitä, kummallakin viitisentoista kiloa varusteita ja ruokaa viikon vaellusta varten. Varsinkin paljon liikkuva Eki kävelee vaivattomasti. Sen sijaan Penan edellisestä rinkankannosta on jo aikaa. Lisäksi lantiovyö ei millään tahdo pysyä riittävän tiukalla ja niinpä viilekkeet painavat olkapäitä kuin piru. Varpaan sivuakin pistää penteleesti, mutta onneksi syyksi selviää viereisen kynnen reuna eikä rakko tai muu yhtä inhottava.

Alun perin tarkoitus oli syödä jotakin Kaamasmukan lomakylässä, jossa kuitenkin oli kovin hiljaista. Vanhaemännällä olisi ollut kyllä makkaraa pakastimessa, mutta veljeksillä oli mielessä jotakin lämpimämpää. Edellisestä kunnon ateriasta kotona on jo vuorokausi ja se vetää olon aika heikoksi.

Kivillä reunustettuja tulipaikkoja ja valmiiksi tehtyjä tulipuitakin on polun lähellä siellä täällä. Pikku purolla Kaktsavarrin (tai Gákcavárrin tai Kahcâväärin; eikö näytäkin tietävältä, kun käyttää näitä kartan saamenkielisiä nimiä) itäpuolella kaivetaan keitin esiin ja tehdään sitä tavanomaista mössöä, eli Reitersiä kauraryyneillä ja ehkä muullakin jatkettuna. Ruoka tulee kuitenkin turhan myöhään, sillä Ekille ehtii kehittyä päänsärky, joka sitten äityy migreeniksi.

Poroaidan jäänteitä

Polku vie veljeksiä matalassa tunturikoivikossa Muoidunalášin länsipuolitse ja romahtaneen erotteluaitauksen ja poroaidan ohi. Aidan pystytolpat ovat mahdottoman paksuja eivätkä muutkaan tekotarpeet ole tulitikkuja. Tällainen aita kestäisi huollettuna vaikka kuinka kauan, mutta nyt aika on tehnyt tehtävänsä; viimeisimmästä erotuksesta täällä on jo yli puoli vuosisataa. Tällaiset käytöstä jääneet rappeutuneet rakennelmat ovat Ekin mielestä jotenkin surullinen näky, hieman kuin rajantakaisen Karjalan vanhat talot. 1960-luvun kartan mukaan vasemmalle jäävässä notkelmassa olisi ollut myös porokämppä tai ainakin raunioita. Rakennusten pohjat näkyvät yhä kansalaisen karttapaikan ilmakuvassa erotusaitauksen kaakkoispuolella.

Polun hävittyä vaivaiskoivikkoon ottavat äijät suunnan suunnilleen lounaaseen, kiintopisteeltä kiintopisteelle. Maasto laskeutuu loivasti ja koivikko alkaa saada enemmän pituutta. Myös mänty nostaa päänsä siellä täällä koivikon yli omin luvin, vaikka mäntymetsän virallinen raja on vasta monta kilometriä etelämpänä.

Tarkoitus on suunnistaa Sárajohkalle ja sitten etsiä sopiva paikka teltalle. Varsinkin Pena on jo kypsä laskemaan levolle aika pian Sárajohkan ylityksen jälkeen. Patikkamatkaa ei ole vielä paljoakaan kertynyt, mutta kello on ehtinyt jo yli iltayhdeksän ja takana on pitkä juna- ja bussimatka Helsingistä. Iltamössö keitetään kaasulla ja jälkiruuaksi yritetään tehdä tikkupullaa, mutta se ei oikein onnistu, kun jauhopussiin lorahtaa liikaa vettä. Paikalla olevassa valmiissa kivikehässä on silti hauska poltella muutaman säleen hupinuotiota.

Aurinko laskee pian 22:n jälkeen, mutta sitä eivät veljekset näe. Pena nukkuu kuin porsas ja Eki potee päätänsä. Kun Pena pistäytyy ulkona aamukusella auringon noustessa idän tunturien takaa, ulos jätetty vesiastia näkyy keränneen pintaansa hieman huurretta. Sisällä teltassa ei hallayö haittaa.

18.8.2009: Sáraoaivi – Kiellaroaivi

Kun aamumössö on syöty ja hotelli kääritty kokoon, alkaa päivä olla puolessa. Seuraava etappi on molemmille ennestään tuntematon Kiellaroaivin kämppä, jonne on täältä linnuntietä seitsemisen kilometriä. Matka ei ole pitkä, mutta maata pitkin taapertaville se ottaa oman aikansa tällaisessa maastossa, joten ei muuta kuin taipaleelle. Ensimmäiseksi on tarkoitus etsiä sopiva Nirvejohkan ylityspaikka. Kartta näyttää, että lähellä Kielajokea Nirvejohka näyttää virtailevan jokseenkin kuivan maaston kautta. Näillä main poroaitakin ylittää Nirvejohkan, joten ainakin siitä pääsee todennäköisesti helposti ylitse.

Kerkät menneet parempiin suihin

Reitti seurailee tasaisessa männikössä aluksi kompassisuuntaa, sitten yhä enemmän poropolkuja ja Nirvejohnjálbmečopman itäreunan korkeuskäyriä. Kulku on hieman liiankin improvisoitua, sillä se tuo retkeläiset Nirvejohkan rantaan lähes kilometrin päähän Kielajoesta. Tästäkin kohtaa voisi yrittää ylitse, mutta vastaranta näyttää olevan pelkkää rutoa. Niinpä veljekset lähtevät rantasoita väistellen alavirran suuntaan tähyilemään vielä parempaa ylityspaikkaa. Maastosta Pena löytää sopivan parimetrisen kepin joenylityksen tueksi ja turvaksi, Eki tekee omansa rantapusikon raaka-aineesta.

Pena ylittää Nirvejohkaa

Pienen nivan yläpuolella kiviä näkyy tiheästi veden pinnassa ja muutenkaan vesi ei näytä syvältä. Pena vetää saappaiden varsiensuun kiristysremmit tiukalle ja kahlaa ylitse. Syvimmillään vesi ulottuu pohkeeseen. Eki ei luota maihareidensa M/91 varren riittävyyteen ja lähtee ylittämään johkaa kevyissä sandaaleissa.

Perkele, sanoo Eki. Liukas kivi tekee tepposensa ja persuukset kastuvat matalassa vedessä, mutta pian hänkin on toisella puolella.

Poroaita näkyy ylityskohdan lähellä ja sen viertä lähtevät Eki ja Pena etenemään. Aita on tehty ristikkäisistä kierrelangoista, joiden välistä pääsee melko helposti pujahtamaan toiselle, Kielajoen puolelle.

Miltei hätkähtäen kulkijat ihmettelevät äkkinäistä, haukkamaista kirkunaa männyn latvasta, mutta kuukkelihan se siellä hypähtelee oksalta toiselle. Yksittäisiä porojakin näkyy tämän tästä. Lisää ihmettelyä aiheuttaa lähellä Kielajoen rantaa oleva suorareunainen vesikuoppa, joka on kuin koneella kaivettu.

Vesikuoppa
Kissankello Nirvejohkan rannalla

Lähellä Kielajokea metsä muuttuu matalammaksi tunturikoivikoksi. Muutaman kerran Pena on kuulevinaan puhetta joen suunnasta, mutta mitään ei näy. Lopulta hän utelee huutamalla, kaikuko siellä mölyää vai mikä. Hiljaisuus tulee heti. Äänet eivät sittenkään olleet pään sisäisiä, sillä hetken kuljettua vastarannalla näkyy kaksikin isoa telttaa. Kalahommissa taitavat väet olla.

Kielajoki

Lähellä Stuorraäytsin laskukohtaa on Kielajoen vastarannalla karttoihinkin merkitty rantaan tuleva leveä polku. Molemmat ovat etukäteen arvelleet, että tässä on varmaan paljon käytetty ylityskohta. Rannalta katsoen paikka ei aivan näytä kahlaamolta, enemmänkin porojen juomapolulta. Tämänkin joen ylitse pääsee helpommin vähän toisesta kohtaa, siitä missä pikkuinen niva alkaa.

Eki ylittää Kielajokea

Pena vetää nyt sadelahkeet saappaiden päälle, sillä vesi saattaa hyvinkin ulottua yli polvien. Remmikiristys ei takaa läheskään vedenpitävyyttä, mutta systeemi pitää kuitenkin housunlahkeet kuivina. Kun Pena on ylityksen puolivälissä, joku mies tulee teltoilta rantaan ihmettelemään, miltä se äskeinen huutaja oikein näyttää. Eki tulee perässä puntit käärittyinä ja sandaalit jalassa. Paikoitellen polviin ulottuva raikas tunturijoen vesi friskaa mukavasti.

Rantapenkan päällä Eki vaihtaa sandaalit maihareihin ja Pena saappaat ulkoilujalkineisiin. Muutaman tunnin kestänyt vaellus saappailla muistuttaa, että kaikesta huolimatta kuormaa on paljon kevyempi kantaa repussa kuin jaloissa. Vaikka hartiat valittavat lisäpainoa, jalat kiittävät päästyään saappaista eroon. Kumma juttu: kun aikaisemmilla reissuilla on ollut mukana pelkästään saappaat, ei niiden painoa ole juurikaan osannut vierastaa.

Divreladdot

Vajaan kilometrin matka ylityspaikalta hyönteislammille (Divreladdot) menee helposti. Upeassa paikassa lammen lähellä olevaa Kiellaroaivin poro- ja retkeilykämppää on kovasti moitittu epäsiistiksi, mutta ei sen kunto juurikaan poikkea muista. Samaan aikaan kämpän luo saapuu toisesta suunnasta nainen ja mies. Pienen juttelun yhteydessä selviää, että he ovat tulossa etelästä, ilmeisesti Tirrosta. Hetken perästä nainen ilmoittaa, että jos me majoitumme tänne, he kyllä yöpyvät erittäin mielellään teltassa. Teltanpaikka näkyykin löytyvän lampien vastarannalta.

Kiellaroaivin kämppä

Eki polttelee kamiinassa oksanpätkiä kämpän kosteuden karkottamiseksi. Samoilla tulilla lämpiää myös illallismössö, vähäinen tiskivesi ja seuraavan päivän teevesi termoksiin. Nyt täytyy vielä sopia matkan jatkosta. Eki oli hieman ajatellut menoa länteen Stuorraäytsin tuvalle ja sieltä vanhaa postipolkua tai muuta reittiä Karigasniemen suuntaan. Maantien eteläpuoliset suoalueet kuitenkin epäilyttävät, sillä niiden takia matka saattaa venyä turhan pitkäksi. Vaikka siellä on tullut ennenkin vaellettua, kunnon karttaa ei länsisuunnasta ole nyt mukana. Penalla sen sijaan on taskussa hyvä kartta täältä itään aina Peltojärvelle saakka. Yhteiseksi ajatukseksi jää lähteä aamulla etelään ja sitten itään ja ylittää molemmat Honkavuomat yläjuoksulla. Ihmisten ilmoille tullaan sitten Peltojoen vartta Muotkan Ruoktun kohdalla.

Täysin vatsoin on ruhtinaallista levittää omat patjat ja makuupussit kämpän paksujen patjojen päälle.

19.8.2009: Kiellaroaivi – Honkavuoma

Aamulla Pena vielä korjailee ulko-oven irronnutta vedintä, seinälle ripustetussa lapussa kun kehotetaan jättämään tupa parempaan kuntoon kuin se oli tullessa. Syönnin jälkeen äijät lähtevät etelään kohti Kellonkadottamaäytsille johtavaa kurua. Parin kilometrin jälkeen näkyy tunturin profiilissa kurun alkupää ja pensaiden keskellä ylhäältä virtaava pikkuinen puro. Vieno puron lirinä houkuttelee Penaa yhä enemmän vasemmalle, kun taas Eki turvaa kompassisuuntaan ja pysyy paremmin oikeassa kurssissa.

Tuohi kestää, puu lahoaa.

Lopulta, jo aika ylhäällä kurun rinteellä, äijät pääsevät yhteisymmärrykseen suunnasta ja jatkavat matkaa yhdessä. Kun tänne ylös on päästy, ei tietystikään enää lähdetä turhan päiten alas. Perhana! Hakkapeliittojen jälkeläisethän eivät anna periksi ja alas ei mennä tuumaakaan – kunnes rinteessä oleva hylly päättyy kivikkoon. Nyt ei auta kuin ottaa järki avuksi ja laskeutua rotkon rinnettä alas kymmenkunta metriä vehreän puron äärelle. Puron reunoilla on jos jonkinlaisia poropolkuja, mutta matalalle ulottuvat koivunoksat ja konkelot puunrungot opettavat ihmiskulkijalle nöyryyttä ja kiertotien käytön viisautta.

Menisit parturiin siitä!

Reitin jatko näyttää kartalla hieman ongelmalliselta: äytsi muuttuu vähitellen jonkinlaiseksi soiseksi, harjanteiden ja pikku purojen pilkkomaksi ylätasangoksi. Mistä täällä ylhäällä löytää alas johdattelevan laakson, pieniä kurun alkujahan täällä on useita? Eki vetää taas tarkkaa linjaa kompassin mukaan, kun Pena yrittää katsastella sopivaa polkua. Mitään selkeää polkua ei laakeassa laaksossa ole, mutta oikea kuru löytyy sitten jokseenkin itsestään. Poropolut näyttävät järjestään nousevan ylös kurun reunan päälle, joten sieltä luultavasti olisi löytynyt helppokulkuisempi reitti.

Ongelma ei myöskään ole se, että kuru muuttuu hieman edempänä lohkareiden täyttämäksi panssarivaunuesteeksi. Maapallon sisuksen voimat ja vuoriston päällä lepäävä monikilometrinen mannerjää ovat muinoin leikkineet täällä tosissaan. Monessa kohtaa äytsin katkaisee muutaman metrin korkuinen poikittainen siirrosseinämä, josta kuitenkin aina pääsee jotenkin ohitse. Mutta jos kivikossa teloisi vaikka jalkansa, apua saisi odottaa aika kauan. Mielenkiintoista maastoa.

Kellonkadottamaäytsin puro
Tuosta pitäisi päästä koipia katkomatta.
Kellonkadottamaäytsin puolivälin krouvi

Länteen virtaavan puron lopulta kadottua lopullisesti maan uumeniin löytyy itään virtaavaa vettä pikku suon jälkeen. Tästä eteenpäin maasto on varsin helposti tallattavissa. Ekiä alkaa kuitenkin jalkapohjaan kehittyvä rakko vaivata. Kun oikea polvi oli edellisinä päivinä vihoitellut, oli täytynyt tukeutua enemmän vasempaan jalkaan, mikä taas rasittui liikaa. Mieleen tulee, että niinhän ne entisajan hevoshuijaritkin paransivat nilkuttavan hevosen käyntiä vioittamalla toistakin jalkaa.

Tuolbâjuuhân ylitse

Ylempi Honkavuoma ylittyy lähes huomaamatta, samoin pikkuinen puro sen jälkeen. Hieman päänvaivaa aiheuttaa metsän keskellä eteen tuleva Tuolbâjuuhâ. Se ei ole syvä, mutta kahluujalkineiden päälle laittaminen ei iltapäivän lopulla enää houkuttele. Pienen etsinnän jälkeen Eki löytää pari joen yli kaatunutta puuta, joita pitkin pääsee taiteilemaan kuivin jaloin.

Kolmas yöpaikka on runsaan kilometrin päässä Honkavuomasta pienen puron lähellä. Parisataa metriä alempana on pikkuinen lampi. Tähän aikaan vuodesta purossa virtaa vettä vain siellä täällä kivien välissä ja rinne on muutenkin varsin karu, mutta läheltä löytyy silti useita tuli- ja asentopaikkoja. Joku on jättänyt paikalle jopa kodan runkokepit seuraavaa käyttökertaa odottamaan.

20.8.2009: Honkavuoma – Lahtinen

Pian aamuyhdeksän jälkeen veljekset jatkavat matkaa itään, kohti Alempaa Honkavuomaa ja edelleen Peltojoen varrella olevaa Lahtisen kämppää. Näkymät ovat nyt vaihteeksi avaria tuntureita, kun alun mäntymetsä on jäänyt taakse.

Ikihonka yöpymispaikan lähellä
Tunturikoivu taukopaikalla
Kummia pilviä

Hanhipäiden eteläpuolella kulku käy joutuisasti pitkin harvenevaa vaivaiskoivikkoa ja paljakkaa. Pilvet ovat kevyitä ja oudon mallisia, kuin olisivat sataneet kaikki vetensä jo tulomatkalla. Ehkä samanlaisia näkyy muuallakin, mutta kotona ei pilviä niin usein tule katselleeksi. Vähitellen alkaa tuulla etelästä, ajoittain navakastikin, ja taivas täyttyy pouta- ja sadepilvistä. Ensimmäiset satunnaiset sadepisarat jäävät onneksi viimeisiksi, eikä sadevarusteita tarvitse testata.

Valkoinen kanerva

Välillä joutuu hieman ihmettelemään, että missä tuokin lampi ja tämä suo oikein ovat kartalla. Laskeutuva maasto ja edessä oleva selkeä laakson suu osoittavat, että omat polut ovat tuntureita väistäessään tuoneet vaeltajat lähtöpaikasta pikemminkin itäkaakkoon kuin suoraan itään.

Veljekset istuvat tauolle Honkavuoman Latvajärveen laskevan puron rannalle syömään evästä ja paikkailemaan Ekin jalkapohjaa. Pena on kuulevinaan ihmisten ääniä, mutta Eki epäilee maahisten olevan liikkeellä. Vähän sellaisilta tulijat näyttävätkin: kuusi ihmistä jonossa, kaikilla iso läpinäkyvä muovipussi, joka roikkuu selässä jonkinlaisten viilekkeiden varassa. Kysyttäessä yksi vieraista tunnustaakin olevansa maahisia ja kääntää todisteeksi tavarapussin näkyville.

Kulkijoiden poistuttua veljekset pohtivat vielä, olivatko nämä kovin vähin varustein liikkuvat kulkijat jotakin luontoretkeilijöitä vai tutkijoita vai mitä. Hetken perästä paikalle tulee kolme nuorta miestä normaalin näköisissä, joskin hyvin kirkasvärisissä asusteissa. Yksi poikkeaa tervehtimään ja kertoo, että äsken nähdyt kuusi retkeilijää osallistuvat turvallisesti luonnossa -kurssiin. Toinen kuuden hengen ryhmä on pian tulossa samaa reittiä. Kurssilaisilla on edessään vielä kaksi yötä maastossa ennen palaamista Muotkan Ruoktuun.

Kurssin vetäjien kadottua Honkavuoman suuntaan veljekset lähtevät perässä. Kilometrin mittaisen Honkavuoman Latvajärven eteläpuolella on kartan mukaan kannas, josta pääsisi helposti ylitse. Kun edessä näkyy vettä, Pena kurvaa sen eteläpuolitse, mutta tämä vesi osoittautuikin Latvajärven eteläpuoliseksi lammeksi. No, eipä muutaman sadan metrin ylimääräinen kierros ihmeemmin haittaa. Kaipa Ekin jalan rakko on samaa mieltä.

Seuraavaksi äijät suuntaavat Honkavuoman Latvajärven itäpuolitse koilliseen, kohti Bealdoaivvašin ja Bealddoaivin välistä kurua. Latvajärven rannalla näkyy kasassa toistakymmentä rinkkaa ja hieman edempänä vielä kaksi isoa telttaa, joiden luona kurssin vetäjät puuhailevat.

Luolikkokurun länsipäätä
Outoja vesiä

Kurun suu löytyy taas helposti tunturien välistä. Kartassa tälle on annettu nimeksi Luolikkokuru, ja ei syyttä: kurun alkupää on melkoista kivikkoa ja louhikkoa, ehkä sieltä luoliakin löytyy. Loivarinteisen kurun etelänpuoleisella yläreunalla on varsin pieneltä näyttävä, mutta silti karttaan merkitty jyrkänne. Louhikkoisen osuuden jälkeen puro kiemurtelee rinteiden välissä ja laajenee pari-kolmikymmenmetriseksi lammeksi, jota  kartanpiirtäjä ei ole noteerannut.

Luolikkokurun lampi

Reitti Luolikkokurusta alas ja edelleen Ylemmän Harrijärven pohjoispuolitse Harrijärvien väliselle kannakselle on suoraviivainen ja selkeä. Lisäbonuksena kannaksella on pieni poikittaiskuru. Lähes tasapohjainen laakso ei kuitenkaan aiheuta ihmeempiä väristyksiä.

Staalo kurkistelee pusikon takaa

Alemman Harrijärven eteläpuolella on jo näköyhteys puhelimen tukiaseman mastoon ja kenttää on vaikka muille jakaa. Niinpä muutaman päivän puhelinmotin jälkeen päästään raportoimaan molempien kotiväille, että hengissä ollaan. Eki soittaa myös Muotkan Ruoktuun ja varaa Hansilta mökin perjantai-illaksi.

Peltojoen rannassa tutkaillaan vielä moneen kertaan kartasta, että oliko se Lahtinen tästä ala- vai sittenkin ylävirtaan.

Oleskelu Lahtisen kämpässä vaatii nöyryyttä ainakin yli 180-senttiseltä vieraalta. Lahtisen Pena, kämpän 40-luvun lopulla rakennuttanut opettaja, ei varmaan ollut kovin pitkä mies, tai sitten niitä seinätarpeina käytettyjä parimetrisiä maapuita ei läheltä liikoja löytynyt. Tupaa pidetään yhä kunnossa ja sen lavereilla voi muutama kulkija mainiosti istuskella ja tehdä pöperöt, tarvittaessa myös yöpyä.

Vieressä on useita hyviä, tasapohjaisia teltanpaikkoja, joita mielihyvin käytetään hyväksi. Vaikka Lahtinen on aivan ison polun vieressä, kulkijoita ei enää illalla liiku häiritsemässä veljesten unia.

21.8.2009: Lahtinen – Muotkan Ruoktu

Perjantai-aamuna päästään taas liikkeelle melko hyvissä ajoin, ei kuitenkaan niin varhain, että olisi voitu ehtiä kello 11:n Rovaniemen-bussiin. Viikko sitten selvitetyn aikataulun mukaan bussin pitäisi olla liikenteessä myös viikonloppuisin, mutta mistä sen tietää, vaikka aikataulu olisi muuttunut …

Enimmäkseen tasainen ja leveä polku on jaloille kevyt mutta mielelle yksitoikkoinen. Välillä polku katoaa soille ja hajoaa moneksi, joskus taas haarautuu omia aikojaan, toinen haara rantaan ja toinen hieman kauemmas joesta. Peltojoen reippaasti liikkuvat vedet säestävät kulkua monin paikoin ja häviävät taas aika ajoin kuuluvista rantapenkereen taakse.

Jollakin suolla veljekset huomaavat pariskunnan lähestyvän samaa polkua, mikä saa töppösiin vauhtia. Seuraavalla istumatauolla päästään kyselemään kalaonnea näiltä kalastusvehkeiden kanssa kulkevilta. Ei kuulemma juurikaan ole ollut, jokunen hauki sentään tuli.

Poro katselee kulkijoita

Äijillä kun ei ole kiire, joutaa istumakiveä lämmittää pidempäänkin. Eihän todellista Lappiakaan kannata etsiä, parempi antaa sen tulla luo. Ja eipä aikaakaan, kun tuolta alhaalta joen rannasta porhaltaa puolen tusinaa poroja tänne ylemmän polun varsille. Yksi poro isoine vasoineen menee läheltä, vajaan sadan metrin päästä.

Seuraava ja viimeinen tauko onkin Ekille varsin tutussa paikassa, Jäkäläpäänkurusta laskevan puron laidalla. Siinä istuskellaan niin pitkään, että ehditään vaihtaa kuulumisia parinkin Peltojärven suunnasta tulevan porukan kanssa. Kalojen narraaminen on kai kivaa, kun sitä niin monet näyttävät harrastavan. Kaikki eivät ole sitä unohtaneet muiden lapsuuden leikkien mukana.

Jäkäläpäänkurua laskeva puro
Peltojoki

Ruoktuun päästyä on hyvä laskea rinkat talon etuterassille ja henkäistä hetki. Pian paikan isäntä, legendaarinen Hans Niittyvuopio tulee ulos tervehtimään tulijoita ja pakisemaan kuulumisia. Jossakin välissä Pena kysyy varmuuden vuoksi, että pääseehän täältä huomenna lauantaina bussilla Rovaniemelle. Hans, Muotkan velmu, katsoo Ekiä naama peruslukemilla ja pahoittelee, että ne viikonloppuvuorot on nyt valitettavasti lopetettu. Maanantaina sitten bussi kyllä tulee.

Mökissä Pena varaa paikat lauantai-illan junaan Rovaniemeltä Helsinkiin. Paikkoja on, mutta liput pitää lunastaa vuorokautta ennen junan lähtöä eli heti. Mikäs siinä, mutta matkaa lähimpään lipunmyyntipaikkaan on satoja kilometrejä. VR:n lipunmyynti suostuu sentään siihen, että liput maksetaan Rovaniemellä ennen junan lähtöä.

Hans

Mökkiin majoittumisen ja saunan jälkeen veljekset menevät syömään. Tarjolla olisi maailman parasta poronkäristystä, mutta ravinnontarpeen tyydyttää nyt savuporomunakas. Jossakin vaiheessa Hans poikkea kysymään, että mitä sanoisitte, jos lähdettäisiin käymään Jeageloaivin laavulla. Hän tarjoaisi kahvit ja käristettäisiin makkaraa. Eki vähän epäröi jalkavaivojensa takia eikä selvää mielipidettä saada aikaiseksi ennen kuin Hans on taas hävinnyt tiskin taakse. Kun sitten halutaan keskustella hieman tarkemmin tästä iltariennosta, tiskin takana päivystävä Oula kertoo että Hans on jo lopettanut työt tältä päivältä. Ehdotus oli siis Lapin miehen small talkia viikon tuntureilla rymynneille matkalaisille. Kun valoisaa aikaa on enää 4–5 tuntia, 12 kilometrin patikointi olisi ollutkin aikamoista vipeltämistä.

Ja tulihan se bussi sitten lauantaina puoli kahdentoista kieppeissä, kuten pitikin.

GPS:n piirtämä jälki omatekoiselle pohjakartalle kopioituna

 

Vaellusten pääsivu
Kotisivu