Pentti Stenman
Tämä juttu on ilmestynyt Radiomaailma-lehdessä 4/2012
Vaikka nykyään monet tallentavat vaikkapa koko keskiaaltokaistan myöhempää analysointia varten, tallennetun ohjelman kuuntelu on yhä periaatteessa samanlaista kuin yli puoli vuosisataa sitten.
Olen käyttänyt nauhuria DX-kuuntelun apuvälineenä aika pitkään. Vanhin säilynyt äänitteeni on bogotálaisen Radio Santa Fén ohjelmasta tammikuun alkupäivinä 1962. Ensi alkuun käytin veljeltäni lainaamaani nauhuria, jossa meillä oli yksi nauhakela, joten täytyi tarkkaan harkita, mihin nauhan kohtaan äänittää. Kun kuulin Barbados Rediffusion Servicen maaliskuussa 1962, leikkasin sen kohdan nauhasta talteen, etten vahingossa äänittäisi mitään sen päälle. Vähitellen hankin lisää nauhakeloja ja sain silloin tällöin lainattua toisen nauhurin äänitteiden siirtämiseksi arkistonauhalle. Jossakin vaiheessa ostin omankin kelanauhurin ja kakkoslaitteeksi kasettivehkeen.
Viimeistään 1980-luku alkoi olla kasettinauhureiden valtakautta, mutta sen jälkeen kului pitkä aika ennen DX-äänitysten seuraavaa sukupolvea. Sonyn 1990-luvulla yleistynyttä Mini Disciä pidettiin aikanaan lähes ideaalisena DX-kuuntelijan kuulumisien tallettajana. Sitä en kuitenkaan enää tullut hankkineeksi, sillä harrasteen hehkuvin kiihko oli minulla 1990-luvulla ohitse. Satunnaiset äänitystarpeet sain hyvin hoidettua ennestään hyllyssä olevilla laitteilla. Kasettinauhuria en yleensä käyttänyt, koska sen äänitysaika on niin lyhyt. Sen sijaan käytin vanhempaa Philipsin nauhuria, jonka avokeloille saa hitaimmalla nopeudella äänitettyä neljälle raidalle nelisen tuntia kullekin. Vaihdettuani siihen viime vuonna uudet vetohihnat se toimii yhä lähes kuin uusi.
2000-luvulla alkoivat DX-kuuntelijat yhä enemmän hyödyntää tietokonetta äänittämiseen ja äänitteiden varastointiin. Hyvien ja kohtuuhintaisten editoriohjelmien myötä mahdollistui myös äänitteiden käsittely. Vaikka uudet keskitasonkin vastaanottimet pystyivät entisiä paremmin vähentämään häiriöitä, nauhoitukset saattoi saada editorilla vielä paremmiksi. Tietokoneohjelma soveltuu myös aikaisempia tallennusvälineitä paremmin äänityksen höyläämiseen eli siihen, että nauhoitusta purettaessa jotakin epäselvää kohtaa kuunnellaan yhä uudelleen ja uudelleen. Itsekin käytän tietokonetta tallentimena silloin, kun kuuntelen kotonani kerrostalossa – sen mitä siellä nyt voi kuunnella.
SANELIN DX-KÄYTÖSSÄ
Pari vuotta sitten olin saanut rakennettua kesäpaikkamme sellaiseen kuntoon, että DX-kuuntelu alkoi sielläkin olla mahdollista. Laitteistolle tuli nyt uusi vaatimus eli mahdollisimman vähäinen sähkönkulutus, sillä huvilan ainoa sähkönlähde on isohkon akuston täydentämä aurinkopaneeli. Vastaanottimeni IC-R75 on onneksi hyvin pieniruokainen, kulutukseksi mittasin alle 10 W, ja sille kelpaa akuista säätimen kautta tuleva sähkö sellaisenaan.
Nauhoitus vaati uuden ratkaisun, sillä sekä nauhurit että läppärit ovat lähes järjestään melkoisia sähkösyöppöjä. Muistelin nähneeni jossakin takavuosien Radiomaailmassa jutun sanelimesta (joita takavuosina kutsuttiin sanelukoneiksi). Niinpä kyselin viime keväänä hard-core-dx.comin postituslistalla mielipiteitä sanelimista DX-käytössä. Monien mielestä niitä voi käyttää, mutta kannattaa hankkia vähintään 200 € maksava laite, jotta saisi kaikki tarvittavat ominaisuudet. No, minä ostin alle 50 € maksaneen Olympus VN-7500 -sanelimen, enkä ole katunut. Siinä on kaikki DX-kuuntelussa tarvittavat ominaisuudet, kuten mahdollisuus äänittää ja toistaa äänitykset liitäntäjohdon avulla, hyvin pitkä äänitysaika (yli 1200 h) ja äänityksissä säilyvä aikaleima, kuten monissa muissakin nykyisissä sanelimissa. Pahin haittapuoli on, että vastaanottimen nauhoituslähdöstä äänitettäessä sanelin helposti yliohjautuu. Puuttuvan äänitystason säädön korvaajaksi rakensin erillisen säätimen romulaatikossa lojuvasta potentiometristä, nupista ja kotelosta.
Sanelimella tehtyjä äänitteitä voi kuunnella myös hieman hidastetulla nopeudella, mikä helpottaa vaikeiden kohtien ymmärtämistä. Äänitysten höyläys kannattaa kuitenkin tehdä mieluummin tietokoneohjelman avulla, sillä toisto syö sanelimen paristoja paljon enemmän kuin äänitys. Ainoa mahdollisuus äänitteiden siirtämiseksi on yhdistää liitäntäjohdolla sanelimen kuulokeliitäntä ja esim. tietokoneen mikrofoniliitäntä. Tämä on tietysti hieman hidasta eikä varmastikaan oikeaoppista, mutta DX-äänitteissä ei äänenlaadun huononemista voi havaita.
Käytin sanelinta viime kevään ja kesän kuuntelusessioissa, minkä ansiosta sain kartutettua DX-äänitekokoelmaani muutamalla uudella. Kaiken kaikkiaan DX-äänitteitä minulla on kuitenkin aika vähän, puolisen tuhatta, sillä olen pitänyt säilyttämisen arvoisina vain tavalla tai toisella mielenkiintoiset asemat. DX-kuuntelu on minulle ns. luomukuuntelua; en ole koskaan harrastanut mahdollisimman suureen asemien määrään tähtäävää tehokuuntelua enkä myöskään Lapin peditioneja.
ÄÄNIEDITORI
Monille tuttu GoldWave on ollut käytössäni 2000-luvun alkuvuosista lähtien. GW-editoria on esitelty myös lehdessämme aika ajoin, viimeksi Ilkka Martikaisen jutussa numerossa 9/2011. Se on hyödyllinen varsinkin silloin, kun vanhassa äänitteessä on jokin itsepintainen vihellys häiritsemässä. Ohjelman Spectrogram-näytöstä näkee selvästi vinkunan taajuuden ja Spectrum-filtterillä tai stop-band-suotimella saa vaimennuksen halutulle taajuusvälille. Käsittelyn jälkeen ääni kuulostaa jokseenkin samalta, vain vinkuna puuttuu. Monissa vastaanottimissa käytetty automaattinen notch-suodin olisi tietysti helppokäyttöisempi.
GW:lla voi muokata äänen spektrin halutuksi, voi esimerkiksi vaimentaa liiallisia bassoja tai poistaa äänestä korkeataajuiset häiriöt. Vaikka asiantuntijat korostavat, että puheen toistokäyrän pitäisi ulottua ainakin 3400 Hz:iin asti, kohtuullisen häiriöinen lähete kuulostaa paljon selkeämmältä, jos kaista ulottuu vain esimerkiksi 2000 Hz:iin tai hieman sen alle. GW:n ekvalisaattoreilla ei voi helposti tehdä korvaamattomia tyhmyyksiä, mutta toisaalta niiden hampaat ovat liian tylsät hyvin häiriöisen äänen selkeyttämiseen. Täysin säädettävät ylä-, ala- ja kaistanpäästösuotimet ovat tehokkaampia, helposti ehkä hieman liikaakin. GW:ssa on myös mahdollisuus poistaa kohinaa, mutta sitä en ole koskaan saanut säädettyä niin, ettei taustakohina muuttuisi jotenkin luonnottoman konemaiseksi.
Äänitearkistoa koottaessa voi hyödyntää GoldWaven mahdollisuutta tallentaa äänityksestä valittu osa omaksi tiedostokseen. Jos haluaa käyttää mp3-tiedostomuotoa, nykyiset GW:n versiot hakevat tarvittavan koodekin automaattisesti netistä ja asentavat sen käyttöön. Tämä on todella pitkä harppaus vanhasta tekniikasta, jossa äänitteiden siirtoon tarvittiin joko nauhan leikkaamista ja liimaamista tai kaksi nauhuria tms.
Olen jo aikaisemmin vähitellen koonnut näytepätkät suurimmasta osasta vuosien 1962–2003 äänitteistäni neljälle arkistonauhakelalle. Arkistoäänitteiden pituudet vaihtelevat yleensä puolesta minuutista pariin kolmeen minuuttiin. Alkuvuodesta 2011 muunsin ne ja myös kaikki DX-kuuntelussa käyttämäni työnauhat digitaalimuotoon. Neliraitanauhurin äänitteet voi syöttää GW:een stereona ja sitten tallentaa kumpikin kanava omaksi tiedostokseen. Olin aikanaan äänittänyt jotkut asemat normaalia hitaammalla nauhannopeudella, mutta GW:lla nopeuden muuttaminen sujuu helposti.
Tämän jälkeen kuuntelin sitten kaikki nauhatiedostot lävitse toivoen löytäväni jonkin unohtuneen kultahippusen. Löytyihän niitä, mm. Radio Río Amazonas 4870 (1985) ja Radio Zaracay 3395 (1988), joita en aikaisemmin ollut radiota ja nauhaa kuunnellessa tunnistanut. – Ilmeisesti minulla oli 1980-luvun lopulla ollut muutakin ajateltavaa, sillä molemmat äänitteet olivat varsin selkeitä.
Näin kokoamassani perusarkistossa tiedoston nimeen sisältyy kuuntelupäivämäärä, aseman nimi ja taajuus, joten äänitteet saa helposti järjestettyä aikajärjestykseen.
ÄÄNITEARKISTO NETTIIN TAI TIETOKONEESEEN
Tammikuussa 2012 kävin äänitteet taas lävitse ajatuksena siirtää niistä mahdollisimman moni nettiin kaikkien saataville. Muunsin GW:n Auto Gainin avulla arkistoäänitteiden äänenvoimakkuudet samanlaisiksi, poistin joistakin vinkunoita ja lyhensin pitkiä musiikkipätkiä. Päällekkäisyyksien ym. karsimisen jälkeen jäljelle jäi suunnilleen 300 äänitettä. Koska äänitteiden laatu on kaukana HiFistä, tallensin ne niin, että tiedostokoot pysyvät nettiystävällisinä. Koko paketin kooksi tuli n. 86 MT ja äänitteiden kokonaiskesto on tätä nykyä suunnilleen 4,5 tuntia. Tein vielä nettiin käyttöliittymäksi www-sivuston, jonka avulla asemavalikoima löytyy helposti alueittain ja maittain järjestettynä. Nykyinen sivu löytyy helpoiten penan.net-sivuston menusta; ulkoasu on toinen kuin oheisessa kuvassa. Vanhan sivuston olin tehnyt 2003, kun kuvittelin äänitekokoelmani jo tulleen valmiiksi. Sivusto oli sellainen, ettei sitä voinut kovin pienellä vaivalla täydentää. Näille uusille sivuille voin melko helposti lisätä äänitteitä sitä mukaa kuin niitä tulee.
Tällainen nettisivusto on käyttökelpoinen myös silloin, jos haluaa selailla omia äänitteitään omassa koneessa ilman internetiä. Rakentaminen ei ole vaikeaa, mutta aika työlästä jos äänitteitä on paljon. Asemien nimet voi kirjoittaa listaksi jollakin web-editorilla (esim. KompoZerilla) ja linkittää sitten omiin tiedostoihin. Editoriksi käy myös vaikkapa OpenOffice Writer tai MS Word. Omassa ratkaisussani muotoilin linkit vielä painikkeiksi tyylitiedoston (CSS) avulla.
Vielä helpompi tapa on hyödyntää tietokoneen omaa tiedostojärjestelmää, jonka mahdollisuuksia Mika Mäkeläinen esitteli jutussaan ”Organizing Your Digital DX” Radiomaailmassa 8/2011.
Omat äänitteet ovat minusta paljon mielekkäämpiä ja konkreettisempia DX-muistoja kuin netissä roikkuvat tai kansioissa tai laatikon pohjalla pölyttyvät verifioinnit.
– Tästä tulikin mieleen, että omat netti-QSL:ni ovat päätyneet jo viime vuosituhannella www-sivuilleni postimerkin kokoisina. Eli ilmeisesti uusi projekti odottaa…