Pentti Stenman
Milloin viimeksi näit kaupassa pöytävastaanottimen? Tiedäthän, sellaisen pöydällä pidettävän, pienen, ”tavallisen”? Todellakin, mihin ovat vanhat kunnon pöytävastaanottimet ja ”kotiradiot” kadonneet, ne, joilla DX-esitteen mukaan voi hyvin aloittaa DX-kuuntelun? Tavalliselle radionostajalle on olemassa oikeastaan vain matkaradio ja HiFi-laitteisto, mutta hyvin vähän siltä väliltä. Onko tämä sinänsä niin valitettavaa, on jo toinen asia. 1950-luvun legendaariset Luxor Ambassadörit ja muut sen kaltaiset ovat varmasti löytäneet voittajansa nykyajan parhaista yleisvastaanottimista. Kummallista kyllä, nämä on lähes poikkeuksetta naamioitu matkaradion näköisiksi; ovatkohan tehtaat pelänneet asiakkaiden kauhistuvan tutusta ulkonäöstä poikkeavia laitteita?
Niinpä ei ole ihme, että matkaradion mielikuvan saa myös syyskuisessa Finlandia-talon radionäyttelyssä esitellyistä ”raskaan sarjan” japanilaisista lyhytaaltovastaanottimista. Yksi näistä oli Nationalin osaston RF-8000, jota saattoi katsoa ja koskeakin. Koska siihen ei kuitenkaan näyttelyssä onnistuttu saamaan henkeä, täytyy sen ominaisuuksista kiinnostuneiden vain tyytyä viimeisimmän WRTH:n keltaisten sivujen lausuntoon. Vempele on vaikuttavan näköinen ja painoinen, mutta taajuuden lukematarkkuus (”10 kHz tai parempi”) vaikuttaa luvattoman heikolta peräti n. 9 000 mk maksavassa laitteessa.
Sonyn vastaava uusi lyhytaaltolippulaiva CRF-320 oli minulla päivän verran kokeiltavana ennen näyttelyä. Tämäkin unelma on varustettu kahvalla, josta sitä inhimillisen painon (11 kg ilman paristoja) vuoksi jaksaa jopa kantaakin. Yhtäläisyydet matkaradioon loppuvatkin sitten tähän. CRF-320 on luonteeltaan selvä liikennevastaanotin (myös hinnaltaan, n. 11 000 mk). Hinta estääkin tehokkaasti tämän muuten varsin laadukkaan vastaanottimen tulevaisuuden koko kansan DX-laitteena, sillä samaan hintaanhan saisi parikin Collinsia hyvin käytettyinä.
Sony CRF-320 vaikuttaa huolellisesti suunnitellulta ja hyvin tehdyltä. Varsinkin sen lyhytaaltopuoli on rakenteeltaan hyvin nykyaikainen. Suunnittelun huolellisuus kajastuu koko laitteen käyttäytymisessä. Se on täysin stabiili ja vailla mitään ylimääräisiä vinkunoita. Jos näppivoimat riittäisivät, koneen voisi kai vääntää solmuun taajuuden siitä miksikään muuttumatta.
Vastaanotin käyttää taajuuden määrittelyyn syntetoijaa, joka toimii kuten pitääkin. Ilmeisesti tässä ei ole käytetty eräissä ”syntetisaattorin” avulla toimivissa vastaanottimissa kokeiltuja huonon maineen saaneita oikoteitä. Paitsi valodiodinäyttöä CRF-320:ssa on myös vaikuttavan näköinen pyörivä mekaaninen asteikko, joka on ehkä tarkoitettu numeroasteikkoon tottumattomalle käyttäjälle. Molempien asteikkojen lukematarkkuus on yhtäpitävästi n. 0,5 kHz eikä asteikossa voinut koekäytössä havaita virhettä. 1 kHz:iä tarkempaan taajuudenmääritykseen vastaanottimessa ei kuitenkaan ole mahdollisuutta.
Asetettaessa vastaanotin jollekin taajuudelle lyhytaalloilla käännetään taajuuden megahertsit kohdalleen kahdesta pienestä nupista ja loppusäätö hoidetaan isolla pääviritysnupilla. 10 pääviritysnupin kierrosta vaaditaan kunkin 1 MHz:n laajuisen lyhytaaltoalueen päästä päähän vaeltamiseen. Preselektori tulee myös asettaa paikalleen, mutta tämä käy helposti, koska sen asteikko on kalibroitu suoraan megahertseinä. Preselektorin ”antenniviritys” kattaa lyhytaallot yhdellä nupin kierroksella.
Keskiaaltokuuntelijan on ehkä vaikeampi ylistää CRF-320:n asteikkoa. Numeroasteikko kyllä toimii 1 MHz:iä korkeammilla taajuuksilla, mutta herkkyys on lähes olematon syntetoijaa käytettäessä aina n. 1400 kHz:iin asti. Keskiaaltoja varten koneessa onkin erillinen keskiaalto-osa omine asteikkoineen ja viritysnuppeineen. MW-asteikko on tarkkuudeltaan normaalia matkaradiotasoa. Tuntuu, kuin keski- ja pitkät aallot ynnä ULA olisivat mukana vain jonkinlaisina lisukkeina paikallisten asemien kuuntelua varten.
CRF-320:n herkkyys lyhytaalloilla on odotusten mukaisesti erittäin hyvä. Usein DX-vastaanotinten kokeilussa jonkinlaisena vertailunormina käytetyn Trion Sony CRF-320 lyö aivan kirkkaasti tässä suhteessa; Trion herkkyys ei tosin mikään hyvä olekaan. Tehdas ilmoittaa CRF-320:n herkkyydeksi 10 MHz:llä 0,7 μV (–3 dB), S/N = 6 dB, mikä on hyvä arvo. Keskiaaltojen herkkyydeksi ferriittiantennilla ilmoitetaan 32 μV/m (30 dB/m), S/N = 6 dB. CRF-320:n selektiivisyys voidaan painonapein valita joko normaaliksi (8 kHz/–60 dB) tai kapeaksi (6 kHz/–60 dB). Kapeakin taajuuskaista on hieman leveämpi kuin Triolle ilmoitettu, mutta käytännössä Sonyn suotimet tuntuvat teurastavan häiriöitä Trioa paremmin.
Vaikka Sony CRF-320 sietääkin ulkoantennia yleensä oikein hyvin, saattaa silti jokin erittäin vahva asema kuulua myös sieltä, missä sen ei pitäisi kuulua. Usein näistä haamuista pääsee kuitenkin eroon varovasti säätämällä preselektoria tai suurtaajuusvahvistusta. Plussapuolelle voi vielä lisätä monet pikkuhienoudet, joista ei kuitenkaan ole suurta iloa DX-kuuntelussa. Tällaisia ovat esim. kvartsikidekello ja siihen yhdistetty tarkka ajastin vastaanottimen määräaikaista avaamista varten, erikseen valaistut asteikot, ULAn kohinasalpa, SSB-vastaanotto painonapein (LSB & USB), virrankatkaisu kantta suljettaessa sekä riittävät lisälaitteiden liitäntämahdollisuudet.
Julkaistu DX-Kuuntelijassa 5-6 1976